Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit

23.8.2013

Saisko nukkua hetken?

Moi vaan täältä töistä. Oon nukkunu viime yönä pisimmillään puolen tunnin pätkän. Ottaa vähän koville. Siksi onneton ilmaisu.

Aamulla olin melko epätoivoinen ja googletin. Törmäsin tähän, mikä on kyllä aika uskomatonta ja järkyttävää paskaa suurimmaksi osaksi. Vai että on suositeltavaa, että lapsi siirretään omaan huoneeseen nukkumaan 3-4 kuukauden iässä ja yövieroitetaan viimeistään puolivuotiaana. Ja että on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan jos alkaa ottaa nukkumisen kanssa koville. Onko joku saanut siitä osoitteesta jotain apua nukkumiseen?

Onneksi törmäsin myös vanhaan, tuttuun tähän, joka on jäänyt moneen otteeseen lukematta, mutta työmaaprintteri taas kerran otti ja lauloi. Menee testiin kunhan saadaan vähän aikaa totutella ajatukseen ja ideaan ja niin pois päin.

Väsymyksen tasosta saattaa kertoa se, että aamupalaverissa itkin. Sillai kiva, että ihan hirveesti ei oo tarvinnu tänään tehdä töitä.

Hirveä huoli minulla on, lapsi kun neljän kuukauden verran on pyrkinyt seisomaan kesken unien. Joka ikinen havahtuminen tai unen tason nousu kuittautuu konttausasennolla ja pystyynpunkeamisella. On kuulemma normaalia kuukauden tai kaksi. Eli ei normaalia loputtomiin? Mielessä kävi jo lääkärin pakeille pyristely, mutta en jaksa ainuttakaan 'kyllä on jo aika lopettaa imetys' ja 'se ei ikinä lähde perhepedistä jos ei nyt siirrä omaan huoneeseen' -saarnaa. Enkä myöskään jaksa valehdella. Imetän ja nukutaan porukalla. Piste.

Paiskin iloisesti lauantaivuoroa ties monettako kertaa putkella, koska ensi viikon lauantaina täytän ihan helvetillisen kasan vuosia ja aion kriiseillä lukua kotosalla, enkä suinkaan työmaalla. Lauantait ottaa koville.

Kaikki ottaa koville.

Voi olla, että ensi yön nukun alakerrassa. Pakko. Muuten räjähtää pää.

8.3.2013

Etiketti & liirumlaarum

Eilen oli jännittävä päivä niin minulle kuin vauvalle. Vierailimme (omasta aloitteestani) vain ulkonäöltä tutun Äidin ja tämän kahden lapsen kotona. Visiitin taustalla oli intoni kantaa lasta selässä, mikä vaatii hieman tekniikan hiomista - arvelin Äidin osaavan neuvoa. Kodissa oli ihana kaaos, pikkuneiti oli kuulemma odottanut koko päivän ja vauvamme istua nököttivät keittiön lattialla napostellen kumpikin saman mittanauhan eri päitä välillä vaihtaen.

Minulla oli hirveän kivaa, vaikka piiskasinkin itseäni kotiin saavuttuamme muutamista suusta lennähtäneistä sammakoista ja mahdollisista lapsiperhe-etikettivirheistä, saati pahasta paniikinomaisesta tavastani tunkea uusille tuttavuuksille verbaalinen cv naamalle heti ensitapaamisella. Uutuustuttavuus toivoi, että tapaisimme pian uudelleen, hän on myös paluumuuttaja, jolle kerhoajat eivät sovi ja sosiaalista elämää ei juuri ole.

Siirrymme ikuisuuskysymykseen: Milloin voi ekojen treffien jälkeen ottaa yhteyttä ja ehdottaa uutta tapaamista? Mä en oo koskaan hanskannut tätä. Olen kyllä käynyt aiheesta tuntikausia kestäviä puhelinneuvotteluja ystävien kanssa - viimeksi vuonna 2008 tavattuani puolison. Ei ihan sama asia, mutta tunnistin tunteen.

_______________________________________________

Liirumlaarumit:

En puutu viikon AIHEESEEN tarkemmin (en perkele edes linkkaa), mutta olen samoilla linjoilla Yksiksen kanssa. Minua kuitenkin tällä viikolla aika paljonkin hämmensi se, että mun vauvalla ei ollut sairaalassa ranneketta. Tarkistin asian vielä puolisolta ja äidiltäni, koska olin aika pirun tokkurassa, mutta lapsella ei ollut ranneketta. Sen pikku kopassa luki kyllä kenen vauva se on.

Pikainen gallup ympäri Suomen on osoittanut, että kyllä se ranneke käytäntö on. En hetkeäkään usko, että lapseni olisi vaihtunut ja se on perätilapallopäänsä kanssa ollut aina hyvin helposti tunnistettavissa, varsinkin vastasyntyneenä ollessaan ihan oikeasti aivan eri näköinen kuin muut vauvat. Pointtina tässä hämmennyksessäni on se, että miten sairaalalla on varaa joustaa maailmanlaajuisesta käytännöstä, jolle on hei ihan oikeasti syy. En tosin ole ihan varma onko sairaalassa nykyisin käytössä rannekkeettomuus, pari vuotta takaperin on samassa laitoksessa vauvat kyllä merkattu.


Mieliala on heitellyt valtavasti. Välillä leikin nauttivani kelan kustantamaa terapiaa ja selaan mollista pk-seudun työpaikkoja ja naureskelen kotihoidontuen maksulapuille. Välillä olo on normaali, välillä olen täysin toimintakyvytön. Väitän, että jos täyttäisin muutaman masennuskyselyristikon saisin tulokseksi vähintäänkin lievän - todennäköisesti keskivaikean masennuksen. En ole kymmeneen vuoteen niitä ristikoita täyttänyt (ei niillä parane) ja vuodentakaiseen vaikeaan verrattuna lievä ei tunnu oikeastaan missään. Paitsi parina päivänä viikossa.


Vauva parka on ähnännyt hampaitaan (tai hammastaan) pitkän ja kipeän kaavan kautta. Enää ei nukahdeta söpösti ja rauhaisasti viimeistään ysiltä - meillä huudetaan puolisentoista tuntia kunnes mä nukahdan. Kainaloon sivuvaunustaan vapautettu vauva nukahtaa kun nukahtaa. Kainalosta minuun on yhtä paljon matkaa kuin siitä sivuvaunusta. Yöllä heräillään kunnon metakalla ja hinkkejä on kiskottu typötyhjiksi hartaudella. Tästäkään huolimatta ei meikäläisellä riitä unta enää seitsemän jälkeen, tänään kuuden jälkeen. Syynä toverimme valo. Kaksinkerroin ikkunaan sälekaihtimien lisäksi ripustetut paksut samettiverhot (joita vähän vihaan, mutta ne pitää myös tuulta) ei auta.

Mä saan maanantaina kierukan. Jänskättää. Ajattelin vetää sen alle gramman panadolia ja melkein yhtä ison lastin buranaa. Ja ajella säärikarvat, kevään kunniaksi.
Onneksi kipukin on suhteellista. Jos oikein kovin sattuu - ajattelin muistella sitä katetria.

26.2.2013

Soppa

Maailma on mullin mallin sillä keitin eilen herkullista soppaa maa-artisokista. Ei käynyt mielessä, että herkun takana olisi piileskellyt jotain helvetillistä.

 Se alkoi iltasella kummalla kuplinnalla. Tuntui kuin olisi raskaana. Potkuja, pieniä, hämmentäviä potkuja, kuplia. Koin lievää paniikkia kunnes piereskely ja kunnon vatsanväänteet pääsivät käyntiin. Itse olisin ne oikein kivasti kestänyt, mutta kas kummaa samaa soppaa nautti iltapäivällä myös vauva. Valvottiin sitten yöllä oikein kunnolla, kuistilta kuuluu tasaista piippausta ja aamuista matollakierimistä säesti tehokas rupsuttelu. Reppana.

Maa-artisokka on herkkua, mutta se saattaa puolison googletuksen mukaan aiheuttaa vatsanväänteitä. Emme nauti ainesta hetkeen. Ärsyttää. Ja voi olla, että joudun hankkimaan yhden kusitikun varmistaakseni, ettei käynnissä ole jokin semineitseellinen sikiäminen. Kun se kierukanasennusaikakin heltisi. Kunnallisella kierukan saamisessa kestää siis ainoastaan 10 viikkoa. Näppärää.


Narttukoira palasi juoksuevakostaan. Uroskoiralla sekosi pää. Olen pitänyt niitä erillään, mikä on hankalaa. Uroskoira piippasi toissayön lohduttomana ja oksensi kuin paloletku pitkin makkaria puolison lähdettyä töihin. Olin tosi hyvällä päällä. Herra epileptikon jalostusarvo pamahti miinuksen puolelle ja ongin kasvattajalta luvan poistaa sen pallit. Pitäisi jaksaa soitella elukkalääkäreitä läpi, mikä on omalta osin haastavaa - kunnantohtori puhuu saksaa ja ruotsia, lähin edullinen yksityinen puhuu saksaa ja ruotsia. Mä en jaksaisi sönkätä asiaani. Kiva tää kansainvälinen Pohjanmaa.

Olen opetellut sitomaan lapsosen selkään liinalla. Se on helpompaa kuin luulisi, mutta vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Itse sidonta onnistuu, mutta kiristely on perseestä varsinkin jos lapsi kiemurtelee. Vauvalla tuntuu joka tapauksessa olevan hauskaa selässä matkustaessaan - ainakin se paapattaa iloisesti ja kiskoo mua korvista. Ulkoilemaan en vauva liinassa vielä uskalla, mutta esimerkiksi ruokaa laittaessa on kätevää, kun tyttären voi ripustaa hetkeksi pois jaloista tai käsistä.

Kaikilla on vissiin joku hiihtoloma. Mulla on kylmä kun tuulee ja talo falskaa.
Kun on nukkunut huonosti tuntuu siltä kuin silmälaseissa ois ihan hirveästi tahmaa koko ajan.

Mulla oli eilen niin tylsää päiväuniaikaan, että vaihdettuani fleecehaalarin play layerin nepparit, korjattuani parit pöksyt ja ommeltuani pitkään liinaan keskimerkin, otin ja laitoin naamaan meikkiä.

20.2.2013

Möllö

Olen edelleen aavistuksen verran kiukkuinen maanantain lapsiarvostelusta, mutta arvelen seuraavien viikkojen aikana pääseväni yli tapahtuneesta ja lausutusta. Rutiini pyörii, pää humisee ajoittain tyhjyyttään. Päivän jännittävimmät hetket liittyvät postilaatikon sisuksiin - mitä laskuja siellä onkaan - ja lapsen ulosteisiin.

Jinxaan nyt oikein kunnolla ja paljastan, että tyttäreni on itsenäisesti ottanut tavakseen nukkua öitään noin suunnilleen yhdeksästä aamu kahdeksaan, ruokaillen tällä välin kerran - kuuden maissa. Suhtaudun unikuvioon edelleen erittäin suurella varauksella, heräilen tietenkin vanhaan imeskelytahtiin ainakin toteamaan onko lapsi elossa kun se ei vaadi aterioitaan ja olen vakuuttunut että eipä aikaakaan kun homma turahtaa nilkoille. Olen ajoittain myös (osin sen mainion tukipalvelun ansiosta) vakuuttunut, että lapsessa on jotain vikaa kun se nukkuu hyvin. Ei jumalauta.

Olen rakastunut rutiiniin vaikka näenkin sen järjettömyyden. Puoliso saapui lounaalle puoli tuntia totuttua aiemmin. Ilmoittamatta. Olin juuri saanut lapsen unille ilahtuneena, että mulla onkin hei vartti tavallista enemmän möllötysaikaa. Punnitsin hetken toisen mielen pahoittamisen ja möllötyksen välillä - valitsin mölllöttelyn ja olenkin käyttänyt aikaa muun muassa fb-kirppiksillä roikkumiseen, missä ei ole mitään mieltä.

Oikein mikään ei innosta. Voisin toki päiväaikaan ommella, olen yrittänyt neuloa lapselle hattua, mutta englanninkielisen ohjeen kanssa kiristää. Siivota pitäisi huomattavasti useammin ja koen lievää huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ole saaneet aikaiseksi pehmustaa kaikkia pöydänkulmia lapsen mahdollista enenevää liikehdintää silmälläpitäen.

 Elämä on omituisen utuista ja tuntuu lilluvan paikoillaan. Kevään hiipiminen on tunnetusti aavistuksen ahdistavaa aikaa, pimeän ja valon vaihteluun on vaikea tottua. Yksinäisyys vaivaa edelleen, mutten saa aikaiseksi tehdä asialle yhtään mitään.

Siirryn kuorimaan porkkanoita soppaa varten. Miksi metallitölkissä myytävä litku on kookosmaitoa, mutta tetrassa myytävä on nimeltään kookoskermaa? Harkitsen, josko iltapäivän vaunukävelyllä valitsisin uuden mutkan totuttuun reittiin. En välttämättä ole riittävän hurjana.

17.1.2013

Yksi

Koska elämässä ei ole muuta kuin kakka ja yö:

Lapseni söi viime yönä tasan yhden (1) kerran. Se piipitti sivuvaunuun muokatussa pesässään puoli neljän aikaan, söi ison hinkillisen maitoa, kylläisenä käänsi päätään ja tuli palautetuksi paikalleen. Se tosin vaati maitoa uudemman kerran seitsemän maissa, mutta sitä ei lasketa yöksi. Lapsi myös nukkui useita tunteja ilman suusta törröttävää tuttia, mikä on vielä suurempi ihme. 

 En jaksa uskoa, että tämä tulee toistumaan lähiaikoina kovin moneen kertaan, mutta ilahdutti. Ehkäpä tytär on kerännyt voimia tälle päivälle, kun ulkona on aivan liikaa pakkasta vaunu-uniin (olkkarin nurkkaan nukutuksessa meni vaatimattomat 45 minuuttia). Sisällähän ei voi nukkua yli puolen tunnin rupeamia. Jee. Luvassa siis kipinää ja väsyä. Ja meikäläisellä on työkeikka - tietenkin - naapurikaupunkiin, josta ei niin vain hilppaista hinkin kanssa naaman eteen. Jospa kuitenkin seitsemän kuukauden ikäinen pärjäisi jopa kolme tuntia isänsä kanssa. Ne selvisivät toissapäivänä jo kahdesta tunnista. Stressaan ihan hirvittävästi autoa ja pakkasta. Mitä jos naftakone jäätyy matka varrella (tai päämäärässä, mikä on todennäköisempää ja lapsi kuolee sillä välin nälkään ja hinkit jäätyy tienposkeen)? 

Kakka on haastava asia. Viimeiset pari viikkoa reppanan massu on ollut superkovalla ja homma pahenee jatkuvasti. Hirveällä ponnistelulla saa aikaan kivikovia purukuminkokoisia nokareita. Olen harkinnut tiedustelevani neuvolasta paljonko mallasuutetta voi lapseen pumpata (kahdella teelusikallisella ei ole vaikutusta) ja paljonko levolacia on liikaa ja onko vielä jotain vaikka apteekkikamaa, millä jökin saisi taittumaan. 

Toisaalta, tunnetusti neuvolan palvelut ovat tähän asti olleet niinkin laadukkaat, että en ihan oikeasti jaksaisi kerrata, että lapsi syö hulluja määriä luumuja, se ei saaa juurikaan perunaa, porkkanaa, mustikkaa, banaania, maissia eikä vaaleita viljoja, sillä ne kovettavat mahaa ja minä en ole idiootti kuin ajoittain. Ja niin, me ollaan jo juotettu sille sitä gaaddääm mallasuutetta. Ja kyllä, se saa aterioidensa päälle vettä ja minä todellakin edelleen imetän, minkä tiedän ihmeelliseksi. 

Kas, kello on 11. Soitan silti.

Edit. 
Soitin.
"Imetätkö sä vielä?"
"Ootko antanu luumuja?"

30.11.2012

Uuvuttaa

Kas kas. Tuossa se nukkua tosottaa, tutti letkeästi kainalossa - unirätti toisessa. Sohvalla tyynykasan uumenissa. Nukutin sitä alkaen kello neljästä vähän vajaa seitsemään, kunnes luovutin. Yleensähän meillä nukutaan sinne yhdeksään saakka.

 Alan olla aika väsynyt. Yöt on mitä on - viidestä kuuteen tuntia unta pätkissä, heti aamusta kiristää. Päiväunia tuntuu olevan turha edes yrittää nukkua itse, sillä sekunnilla kun ummistan silmäni, vauva tarvitsee jotain - yleensä ainakin sen tuttinsa.

 Väsymyksellä on toverinsa. Ahdistus, kireys, kipinöinti ja kärsimättömyys. Minä olen se paska äiti, joka lapselleen tiuskii aamuyöstä, kun tutti on kolmattakymmenettä kertaa syljetty suusta ja vaadittu ipinöimällä takaisin. Mikään ei auta, mikään ei kelpaa. Kummallekaan.

 Päivisin ahdistun siitä etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu siltä, etten osaa lapsen kanssa olla - en tiedä miten sitä viihdyttää ja aktivoida. Laulan ja luen sille varmasti aivan liian vähän, en keskity siihen riittävästi. En tarjoa sille riittävästi virikkeitä, enkä varsinkaan riittävästi ymmärrä hinata sitä ihmisten ilmoille. Vähintäänkin nukutan sitä liikaa.

 Ajoittain näen selkeitä kehitysviivästymien piirteitä lapsen touhuja - tai paremminkin touhuamattomuutta - seuratessa. Ahdistaa. Toisaalta, minähän tuon tulen pilaamaan ellen ole jo pilannut. Arvostelen itseni puhki ennen kuin kukaan muu ehtii arvostelemaan. Ensi viikon neuvola vituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä.

Kahden viikon kuluttua voin päivittää CV:n. Täysimetystä 6 kk. Tai on lapsi kerran imeskellyt omenalohkoa. Tuntui hämmentyvän. Vauva tulee saamaan ruokansa kokonaisena, sitä ei syötetä.

Väsymys aiheuttaa ahdistusta, ahdistus epävarmuutta, epävarmuus levottomuutta, levottomuus unettomuutta ja unettomuus väsymystä. Että terve. Eristyminen alkakoon.

Toisaalta, myrsky on toisaalla.

14.11.2012

Torkku

Olisi oikeastaan aika mahtavaa jos pitäisi saisi herätä herätyskelloon, jonka olisi kaukaa viisaana asentanut soimaan vaikkapa varttia liian aikaisin, että heräily torkuttelemalla pehmentäisi aamuista heräämisen aiheuttamaa shokkia.

No ei saa eikä pidä, tai siis pitää kyllä herätä niihin vitun torkkuihin (tai siis valvoa niitä odotellen, ettei vaan käy taas niin, että puoliso on osunut siihen off-nappiin sen saatanan torkun sijaan, ihan kuin se olisi minun ongelmani).

Taas syötiin koko yö ja silloin kun ei syöty kipistiin suusta ties minne nakottua tuttia. Ja tietysti piti vauvan herätä siihen torkutteluun vaikka kuinka yritin hyssyttää ja samalla ukkoa potkia. Tällä kertaa yritin luovuttaa ja nappasin paketin kainaloon, mutta kun on muutenkin valvonut koko yön ja oma vireystila on mallia 'uni on takaisin taisteltava' ei onnistu. Paketti palautettava ja ihan yhtä rasittavaa roikottaa kättä sen päällä, kuin jos se olisi kyljessä kiinni.

Siis onhan mulla torkku, johon herää saman tien kun se inahtaa - ajoittain tajuan jopa jäädä kuuntelemaan onko se tosiaan hereillä vai vaimeneeko piipitys (noin 15 % tapauksista). Toimii kivasti useimmiten kahden minuutin välein.

Opiskeluaikoina tein tarkkaavaista tutkimusta torkuista. Parhaat torkkuiluvälit ovat kolme minuuttia tai seitsemän. Viidellä ei tee mitään. Kolmella ei ehdi nukahtaa uudelleen liian pahasti - seitsemällä ehtii nukahtaa uudelleen riittävän syvälle.

Viime vuosina en ole tarvinnut herätyskelloa lainkaan (paitsi täydennyskoulutustiesmissä -aamuina). Jos olen asentanut herätyskellon soimaan (käyttääkö muuten joku vielä kelloja), herään aivan varmasti viimeistään viisi minuuttia ennen sen huutelua.

Me noustiin tänäänkin vauvan kanssa yhdeksän maissa. Me herättiin sitä ennen kolmisenkymmentä kertaa.

Puoliso kävi ruokatunnillaan kotona. En sanonut sille sanaakaan, koska olen fiksu ja kypsä ja mua vituttaa tänään aika hyvin. En varmasti tee mitään kodinhoitoon liittyvää vaan kyylään koko päiväuniajan twitteriä.

Vinkki: Kaksi tai kolmekin tuttia vauvan läheisyydessä helpottaa huomattavasti yöllistä pelleilyä. Tulppa suuhun, jonka jälkeen on hyvin aikaa etsiä se jonnekin nakattu eikä volyymi pääse nousemaan. Aventti tekee niitä pimeässä hohtavia tutteja, joista joku ansaitsisi Nobelin.

11.11.2012

Syy - Seuraus - Vastuu

Olipa viikko. Jokseenkin kamala. Unettomia öitä, hirvittävää stressiä, itkua ja ujellusta, hysteeristä naurua (tiesittekö, että hysteerinen-sana juontaa juurensa sanasta 'hyster' - kohtu; vouhotuksen arveltiin siis aikoinaan olevan kohtuun liittyvä ominaisuus ja todiste naisten mielen heikkoudesta), helpotusta, askartelua ja joo, ihanuuksia unohtamatta.

Vauva on nukkunut kehnosti. Viikkoja ja taas viikkojahan meni parilla kolmella herätyksellä, joista selvittiin nostamalla paketti pikku sängystään tissille ja palauttamalla takaisin vatsan täytyttyä. Unille puoli kympin aikaan, pää tyynyyn (tai tyynyliinaan, tyynyä ei ole) pientä potkuttelua ja pingviini Eskimolle juttelua, nahat silmille ja valmis. Tämä on nyt ilmeisesti loppu.

Pelkkä nukahtaminen ottaa tunnista neljään tuntiin vaimealla tai kovalla huudolla. Supot testattu, mutta ainoastaan Hauska auttaa. Enää ei öiseen aikaan toimi näppärä omaansänkyynpalautus (joo, edelleen se sivuvaunu), siitä pääsee raivari. Ajoittain unen päästä saa kiinni ainoastaan naama äidin hinkissä ja kädet kainalossa, mahaa potkien, mikä mahdollistaa seuraavalle päivälle erittäin tehokkaasti lihaskipuilevan ja tosi aurinkoisen äidin. Syödä pitää luonnollisesti viidestä seitsemään kertaan yössä. Äidin öinen vessakäynti palkitaan reippaalla vauvalla, jolla on hieman hätä mihin äiti hävisi - kestäähän reissussa pahimmillaan jopa kaksi minuuttia.

Päivällä nukutaan kyllä - mäihällä päästellään kuistilla tai hurttalenkillä oikein makeasti vaunussa tai repussa reilut pari tuntia yhtä soittoa.

Syytä käytäkseen on tietenkin haettu, vaikka kaikkialla korostetaan sitä, että syytä ei välttämättä ole. Vauvat ei ikuisesti toimi totutulla tavalla, mikä on aikatauluorientoituneelle äidille kauhistus (myös vaatteiden pieneksi jääminen on kauheeta). Vauvalla on ollut kovasti ilmaa mahassa (olen tosin arvellut piereskelyn olevan mahdollisesti perinnöllistä), sen alaikenet paistavat valkoisina, se on harventanut tursuamisväliään jopa viikkoon, makkarin lämpötila vaihtelee suuresti (palaan asiaan), iltapäivästä on jo pimeää und was weiss ich. Vai vaikuttaako asiaan meikäläisen kauankaivatut (not!) menkat.

Viime yönä se nukkui hyvin. Heräsi syömään kahdesti, kipisi ensimmäisen palautuksen jälkeen ainoastaan tunnin ja senkin lievällä volyymillä (toisella kierroksella jätin sen koomassa kainaloon). Isänpäivän kunniaksi koko porukka nukkui vartin yli ysiin. Puoliso oli ilahtunut ja värkkäsi mulle aamupalaa.

Arvelemme, että hyvinnukkumiseen ovat saattaneet vaikuttaa seuraavat seikat: Makkarissa oli lämmin ja varpaansa löytänyt vauva unipussissa äidin hikisen ja maitotuhruisen yöpaidan päällä. Vauva nukkui päivän aikana kolmet päikkärit á 150 minuuttia. Vauva kakkasi alkuillasta (teki mieli pitää pienet kemut!).

En tiedä ensi yöstä ja se on äitiydessä kovin haastavaa.

Torstaina pääsi meikäläiseltä upea maailmanloppu, sillä jo muutamaan otteeseen mainittu talomme lämmitys käsähti jälleen. Syynä tällä kertaa se, että se perkeleen bioöljy loppui. Olin aivan shokissa - meillä on kerran aikaisemmin kulunut kuutio öljyä ja se oli vuonna 2010, kun helmi - maaliskuussa oli jatkuvasti alle -20 astetta. Nyt paloi kuutio syys-lokakuussa, kun ulkona on vielä lämmin. Itkin ja huusin ja raivosin, istuin perseelleni ja lähetin öljyfirmaan melkoisen pitkän sähköpostiviestin toimitusjohtajalle ja käyttöpäällikölle (joka on ollut tietoinen ongelmistamme). Kerroin tilanteen ja sen, että otan ensi viikon aikana yhteyttä kuluttajaneuvojiin korvausasioissa.

En nukkunut koko yönä, kun raha ahdisti (ja vauva valvoi, mutta olisin voinut nukkua kun vauva nukkui). Öljylitra maksaa halvimmillaan tällä seudulla 1,07 € ja sitä ei toimiteta alle kuution erissä. Hintaa lastille tulee siis kerralla vähintään reilu tonni. Bioöljy oli noin 15 % halvempaa ja sen luvattiin palavan puhtaammin (mikä ei nyt sitten meidän tapauksessa pitänyt paikkaansa). Olemme laskeneet lämmityskustannukset ja arvio on pitänyt melko hyvin kutinsa. Syyskuun alussa tulleen öljyn olisi pitänyt riittää suunnilleen tammikuun alkuun. Pahasti siis näytti siltä, että ekologiseen lähivalintaan, joka räpsähti reisille paloi 2000 € korjauskuluineen taivaan tuuliin. Ja päälle se uusi lasti eli vaivaiset 3000 € kolmessa kuukaudessa (summa on meidän lämmityskulut keskimäärin koko vuoden ajalta).

Herra toimitusjohtaja yritti meikäläistä tavoitella heti aamusta. Puhelimitse ja sähköpostitse. Ilmoitin herralle, että palaan asiaan, kun vauvani on päiväunilla.

Palasin asiaan. Valmistamieni muistiinpanojen, laskelmien ja erinomaisten argumenttimuistilappujeni kera valmiina tekemään puhelusta muistiinpanoja. Yllätyin.

Kaikki korvataan ja firmassa oltiin pahoillaan. Kiitin kovasti harvinaisen vastuullisesta toiminnasta. Täytyy sanoa, että arvostan suunnattomasti, että kokoaan kasvattavassa yrityksessä pikkuinen asiakas otettiin huomioon asiallisesti, ei vähätellen ja erityisesti tuotteesta aiheutunutta huolta pahoiteltiin - sitä kun ei rahalla voi korvata.

Harvinaisen fiksua toimintaa myös. Olin valmistautunut laajamittaiseen loanheittokampanjaan kyseistä tuotetta vastaan. Nyt ei pahaa sanaa sinänsä ole sanottavana. Harmittaa, ettei tuote meille sopinut - miellummin olisin käyttänyt lähellä tuotettua sivutuotteesta valmistettua öljyä lämmitykseen, mutta mennään fossiilisilla vielä pari vuotta. Toivottavasti bioöljyä vielä kehitellään siten, että sen käyttöönotto ei vaadi suuria kustannuksia tai laitteistojen uusimista ja sen käytöstä tulee varmaa ja turvallista.

Alan säästää maalämpöä varten. Näillä hurjilla tuloilla meillä on siihen varaa vuonna 2030.

7.11.2012

Heitto

Eilen oli muuten tosi paska päivä. Edellistä yötä vietettiin jälleen mysteerihuudon, kiukkukipinän, tutinsylkemisen, lisähuudon, surkeuspipinän ja vieressä puoli-istuvassa asennossa kiukkuisena huokailevan miehen parissa.

Kolmen tunnin sinnittelyn jälkeen lähetin miehen alakertaan nukkumaan ("ihan sama saatana missä mää valvon, oon ihanhuonoisäjahuonomiessulle.." "mee jo ja koita nukkua") ja sulloin vauvaan liudan suppoja. Kahden aikaan vauva simahti leikittyään reilun aikaa kainalossani varpaillaan.

Aamulla puolison pistäytyessä kotona kahvilla havaitsi hän yllättäen öljypolttimen sammuneen (ajoittain haluan kaukolämmitettyyn kerrostaloon). No ei muuten käynnistynyt. Tässä vaiheessa meikäläinen istui sohvalla ulvomassa lapsen leikkiessä lattialla hurtan latkiessa karstaa sen päästä. Puoliso kävi viemässä työauton töihin ja kertomassa esimiehelle sairastuneensa oksennustautiin. Sillä on ihan hirveän huono omatunto.

Puolenpäivän aikaan tokenin sen verran, että puin lapselle fleecehaalarin ja sujautin sen vaunuihin. Koko komeus kuistille ja hetkuttamaan josko nukahtaisi. Nukahtihan se kymmenessä minuutissa naapurin (hyvin erikoisen ja vastenmielisen) äiti+aikuinenpoikansa parivaljakon (saattaa ne olla pariskuntakin) tuijottaessa spektaakkelia keittiönikkunastaan. Itkuhälytin iskuun ja peiton alle sisälle.

Nukahdin. Ainakin kolmeksi minuutiksi. Pihaan ajoi auto (ei ollut tilattu perkeleenkallis lämpökattilamies). Itkarista kuului askelia, portaita ylös ja kunnollinen parahdus vaunusta ennen ovikellon pimpomia ja koirien mahtavaa huutoräjähdystä.

Nousin aivan helvetin raivoissani ylös. Painelin ovelle, päästin hurtat suoraan pihalle (yleensä kuulostelen vähän ketä ulkona on, mutta ajattelin, että aivan sama vaikka uroskoira menee ja nappaa jotakuta hampailla haarusta). Pari kolmekymppistä jannua nökötti terassilla jokseenkin kalvenneena.

En ole kovin ylpeä käydystä keskustelusta:
"Päivää taloon!"
"Kiitos ihan helvetisti, kun herätitte vauvan!!!"
"Ei me mitään olla herätetty, sehän nukkuu vaan."
"Täällä on silmät auki ja ääntä kuuluu, että hereillä se perkele on."
"No voivoi, ei ollut tarkoitus."
"Mitä te täällä teette, onko kutsuttu?!"
"Me myydään ulkokatteita." (Ojentaa firman mainoslappua meikäläiselle, siihen tartun, mutten unenpöpperössä ja uskomattomassa adrenaliinipöllyssä onnistu lukemaan sanaakaan, firman nimi on kyllä tallella ja palautetta lähtee).
"Ettekö te saatana näe, että päällä on vastapinnoitettu kivikatto?! Ei kukaan ole niin urpo, että vaihtaa kiven peltiin!"
"Niinno, on meillä seinäkatteitakin."
"Lähtekääpä menemään, takaisin ei ole tulemista!" Pyydän koirat sisälle.
"Kylläpä ne tottelee hyvin."
"Joo, ne myös puree tarvittaessa hyvin, meillä on tuo aita ihan syystä."
"Onko minkä ikäinen vauva?"
"Ei saatana ole teidän asia."
"No hyvää päivänjatkoa.."
"Menkää pojat oikeisiin töihin!"

Näin. Puolisoni kuunteli karjumistani oikein stereoni hälyttimestä ja seinän läpi. Oli vähän kauhuissaan. Saattoi olla kyllä vauvakin, kun sen sisälle ulkovaatepaketissaan taiteilin.

Melkein järkytyin miten vihainen sitä voikaan olla muutaman tunnin pätkäisten yöunien ja lievien lämmityshuolien päälle. Olin niin raivoissani että olisin voinut kepeästi repiä pojilta silmät päästä. Rauhoittumisessa kesti aivan järkyttävän kauan. Ja hävettää ihan vähän, kohteliaita koittivat olla ja ainakin toinen aidosti pahoillaan.

Silti: kuka ostaa marraskuussa peltikaton ovelta-ovelle myymäriltä? Niiden autossa ei ollut firman teippauksia. Haisee mielestäni.

Että ei täällä paljon mitään tapahdu. Lapsi nukahdi neljän aikaan uudelleen ja nukkui kolme tuntia minun odotellessa hinkki täynnä, että se varmasti herää kohta. Yöunille onneksi jo yhdeksän päälle, syötöt parin tunnin välein (vakoilin samalla vaaleja twitteristä) ja ihana mies, joka nappasi vauvan puoli kahdeksan aikaan alakertaan ja antoi minun nukkua kymmeneen.

Menen paistamaan silakkapihvejä ja teen kuoriperunoista muusia, koska nukkunut ja raivonnut jaksaa jälleen!

En malta odottaa lämpökattilamiehen laskua. Onneksi on kotitalousvähennys ja veronpalautukset.

Kyllä kunnon vouhotus tekee hyvää. Tai ainakin oikeaoppinen verbaalinen niskaperseportistapihalleheitto. Aion laminoida porttiin kyltin, jossa lukee, että KOIRA PUREE (oikeesti ainoastaan ruokaansa).

27.10.2012

Kalas

On oikein mahtavaa kun on viikonloppu. Olin ajatellut, että voisimme koko perheen voimin käydä etsimässä kyliltä aikuisten talvikenkiä (minulle, päästelen jo ties monettako talvea vapaa-ajalla Kuomissa), laitella yhdessä ruokaa, korjata edelleen yskivän öljypolttimen, siivoilla, löhöillä, nukkua yhdessä päiväunia ja touhuta pihalla.

Alkuviikosta tuli pikkusievä kutsukortti postissa - puolison veljen mikälie-vaimo tykkää askarrella, kun se on tehokas kotiäiti ja sen pojalla on synttärikalaasit. Siellä on sitten puoliso viettämässä lauantaita ja minä yllättäen viilenevässä kodissa kahden vauvan kanssa, kun en saatana lähde puolentoistatunnin ajomatkan päähän kuuntelemaan näiden dialektia, josta en edelleenkään ymmärrä mitään (enkä halua, mulla on hyvä suoritettuna virkamiesruotsista) tai vaihtoehtoisesti jankutusta vauvasta: "Ne on sellaisia pieeeeniäää ihmeeiitäää."

Viime yönä pisin nukkumani pätkä taisi olla kestoltaan ruhtinaalliset 45 minuuttia. Nukuttu aikana 9.05-9.50, kun tytär siirtyi alakertaan leikkimään isänsä kanssa. Lapsi halusi syödä vajaan kahden tunnin välein ja kipisi joka helvetin kerta, kun tutti tipahti suusta - keskimäärin vartin välein. Kolmen aikaan taisin luovuttaa ja vaihdoin sille vaipan, haistettuani muka jotain hapanta ilmassa (tyhjää täynnä). Lapsi nukahti yllättävän nopeasti, mutta minä heräsin kätevästi valvomaan ja pyörimään - toisaalta sitä tuttia oli helpompi ruuvata takaisin suuhun vireämmässä tilassa.

Yleensä en häiriinny siitä, että puoliso ei reagoi lapsen öisiin heräilyihin millään tavalla. Se käy töissä, herää duuniin kettumaisen aikaisin, eikä se pysty lasta ruokkimaan. Viime yönä ihan rehellisesti vitutti, että herra vähän tuhisi (ja röhisi kun olin saamassa unen päästä kiinni) ja kieputtui peittoihinsa syvemmälle, kun itse nostin vauvaa neljättä tai viidettä kertaa tissiin kiinni.

"Kyllä mun on varmaan pakko mennä sinne synttäreille".
"Jaa."

Sylettää, että en annattanut miesparalle, että hänellä on neljän kuukauden ikäinen tytär, jonka luulisi olevan tärkeämpi kuin jonkun gaaddääm fyyraåårsfödelsedagskalaasin. Kun vauva on alle vuoden ikäinen ei minun mielestäni ole pakko mennä yhtään mihinkään; varsinkaan helvetin liukkaalla kelillä, kun kotona olisi esimerkiksi lämmityksestä huolehtiminen pikku askareena odottamassa.

Haluan toki ymmärtää, että puoliso haluaa viettää aikaa perheensä ja sukunsa parissa. Se ei koskaan pakota mua mukaan ja on tajunnut, että en todellakaan ole aikeissa antaa lasta matkaansa. Silti vituttaa luhnata kuudetta päivää itsekseen kotona, kun mitään ei viitsi aloittaa kun valmista ei tule kuitenkaan koskaan (yritin joo leipoa viikolla).

Ystävä arveli, että lapsen levottomuus yöllä saattaisi johtua mahdollisista hampaista. Toisen hinkkini pureskeltu kunto viittaa samaan.

Olenko jo mainunnut, että vihaan talvea.
Huomenna olisi odottamassa parikin työkeikkaa, jotka lupasin hoitaa.Onnistuu varmaan oikein kivasti näillä unilla.

Lapsen hieman kasvaessa aion pitää sille aina koko viikonlopun kestäviä kalaaseja  kaukana kaikesta, että varmasti saan mahdollisimman monen viikonloput pilattua. Koska voin.

Kasvan taas huomenna aikuiseksi.

11.10.2012

Huuto

Viime yönä meille muutti Huuto. Haluaisin, että se jatkaisi matkaansa, sillä nyt on se tsekkoslovakialainen Nukkumatti käynyt viskomassa kilokaupalla unihiekkaa silmiini ja ratkonut silmäpussit roikkumaan nenän tasolle.

Yhden aikaan tytär vingahteli sivuvaunussaan, pieraisi ja nappasin sen viereeni syömään, kuten satoja kertoja ennenkin. Ei muuten kelvannut. Puoliso luonnollisesti siihen heräili (veikkaan, että koko kortteli heräili), hurtta äityi ulvomaan tahtia ja kaikilla oli hauskaa.

"Mee alakertaan nukkumaan."
"Mä en mee mihinkään."
- tahaton silmien pyörähdys -
"No minä saatana meen sitten. Vittu, aina pitää riidellä."
"Haista sinäkin perse."

Meillä on kypsä ja toimiva parisuhde. Isäntä paineli alakertaan. Vauva huusi. Vaihdoin sille vaipan. Vauva huusi. Lauloin sille. Vauva huusi. Yritin tarjota hinkkiä. Vauva huusi. Tarjoilin tuttia. Vauva huusi. Tunnin huudon perään sain tungettua sille varsin mukavassa tukemattomassa istuma-asennossa tissin suuhun, joka täysin puun takaa maistui ja unikin tuli saman tien.

Lähetimme puolison kera toisillemme anteeksipyyntötekstarit ja herra palasi vuoteeseen. Herätin sen kuudelta, että mee töihin. Ei se kuulemma kauheasti myöhästynyt. Vauva tosin ilmoitteli samoihin aikoihin olevansa nälkäinen. Toisti jo kertaalleen toteutetun kaavan, tosin ilman nukahtamista. Sen se korvasi hymystelykujerteluseurustelulla.

Vielä yhdeksän aikaan yritin tunkea sille tuttia suuhun, että nuku nyt. Kaksi koiraa jalat ristissä herätti lopullisesti.

Tytär on pitkillä päikkäreillä. Miksen minäkin?

26.9.2012

Sumu

Nyt lienee keskiviikko. Samapa tuo. Juuri mitään ei tapahdu, enkä kyllä kaipaa tapahtuvaksikaan. Luonnollisesti on hyvä paineistua siitä, että tämä on ainutlaatuinen elämänvaihe, josta on osattava NAUTTIA! Siis siitä, ettei juuri mitään tapahdu. Onhan se ihanaa ja harvinaista ja ainutlaatuista. Stressaan silti ihan vähän, koska se on minulle luontainen olotila. 

Vääntäydyimme tyttären kanssa sängystä ylös yhdeksän jälkeen. Tytär yritti herätä seitsemän maissa syötyään kolmannen tissillisen maitoa tälle vuorokaudelle (nyt mennään jo viidessä, oujee). Sujautin tutin suuhun ja kerroin, että nyt nukutaan. Nukkuihan se. Olisi nukkunut illallakin. Mysteerihuuto alkoi kello yhdeksän maissa ja päättyi lähempänä puoltayötä. Ei tepsi vikalistan läpikäynti, uudet innovaatiot, annetaansenhetkihuutaajosserauhoittuisi, tissin tarjoilu ja ne sata muuta yritystä. Puoliso sai tyttärensä simahtamaan lopulta hoitopöydälle (se jostain syystä tykkää hengailla siinä), josta lapsi siirrettiin varovaisesti sivuvaunuunsa. 

Näitä on ilmeisesti välillä. Toissapäivänä vauva otti ja simahti sänkyynsä saman tien. Ilmeisesti niistäkin hetkistä on osattava NAUTTIA. 

Yllättävä on itkun mukanaan tuova voimattomuus ja avuttomuus. Kun on laulanut joka ikisen päästälöytyvän lastenlaulun (ja niitä ei ihan vähän tässä päässä ole työkuvioiden vuoksi) kolmeen kertaan ja tuutulaulurepertuaarin vielä useammin ja keikuttanut ja roikottanut ja ruokkinut ja silittänyt ja halinut ja paijannut ja jo hönönä vähän googlettanut että menikö se rikki, iskee jonkinasteinen avuttomuus, joka yllättävää kyllä ei ihan vielä ole yltynyt hädäksi. Jokin takaraivossa muistaa kuiskia, että ei sillä oikeasti ole mitään isompaa hätää: se on sylissä ja sitä rakastetaan. 

Lapsen kiihtyvätahtinen öinen ruokailu aiheuttaa sen, että mulla ei aivo edelleenkään oikein pelaa. Hyvällä tuurilla nukahdan saman tien, kun olen palauttanut tyttären sivuvaunuunsa (josta poden huomattavan kehnoa omaatuntoa, joopa joo). Ajoittain kestää unen paluussa vähän kauemmin. En muista mitään ja jokseenkin yksinkertaiset askareet vaativat huimia ponnisteluja. Kun on tottunut siihen, että voi näppärästi neuloa sukkaa, puhua puhelimeen, lukea uutisia, vahtia keitoksia hellalla ja hoitaa sivussa vähän työjuttuja niin on hieman hankalaa hyväksyä sitä, että kannattaa ihan oikeasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Esmes hampaiden pesuun. 

Tekee mieli pistäytyä ulkosalla. Eilen kiekaisimme jälleen pienelle retkelle ja sain poimittua pari desiä puolukoita. Halajan vispipuuroa, jota en ole valmistanut sitten yläasteen pakollisen kotitalousoppimäärän jälkeen. Retkellä havaitsimme kuitenkin kaksi ongelmaa: meillä ei ole mannasuurimoita ja lapsi on hankala paksusta vaatetuksesta johtuen sujauttaa manducan pienennysosioon. 

Että jee. Kelin sen kun viilenee ja pukeutumisongelman äärellä ollaan jälleen. Mitä helvettiä sille pitää pukea? En tosin tiedä mitä itse kiskoisin päälle, äitiyshousut ja huppari tuntuvat kasvaneen ihoon kiinni (ja luulen ajoittain edelleen, että on kesä). Collegehaalari, jonka alle on sujautettu epämääräinen määrä vaaatekerroksia (nyt siis kyse vauvasta) tuntuu kovin vähäiseltä vaatemäärältä. Tilasin Reiman outletista fleecehaalareita (kun en kirpparilta löytänyt ainuttakaan ja oli halavempaa ko marketissa) ja ne on saatana ihan järkyttävän isoja. Innolla odottamani koon 56-alle-puoleen-hintaan-ja-ihan-ok-värikin-haalari vastaa kokoa 68, jossa me ollaan ehkä ensi vuonna. Ei liian isossa vaatteessa mitään väärää, hölmöähän se on pientä ostaa, mutta kantaessa liian iso vaate tuntuu kurjalta. 

Lisäksi. Minkä ikäisenä/kokoisena on syytä lopettaa manducan vauvapienennyslipareen käyttö? Homma on just sopiva ja passeli, mutta neppareita on vaikea saada kiinni, kun tyttären kinttu on niin kovin paksu kaikkine vaatekerroksineen. Jos liparetta ei käytä, valahtaa lyhyt vauvani repussa kovin alas, mikä aiheuttaa viritysongelmia ja selkäkipua ja kipinää lapsen osalta. 
Valmistajan sivuilta löysin tiedon, että vauvan voi asentaa repun pohjalle suunnilleen niihin aikoihin kun siirrytään vaatekokoon 68. Argh!! 

Haluaisin paikalliseen työväenopistoon seuraavat kurssit: Vauvan pukeminen. Vauvan kantaminen. Vauvan ruokinta. Oletan, että näitä asioita on saatettu käydä läpi siinä kammoamassani perhevalmennuksessa, mutta tuntien neuvolapalveluiden laadun, ainakin paikallisesti, kehtaan veikata, että taso on ollut vaikuttava. 

Että näin. Siirryn möllöttämään. Ei mulla muuta. Odotan innolla sitä - kuulemma - kuuden vuoden kuluttua koittavaa aikaa, kun saan taas nukkua vähän enemmän. 

21.9.2012

Poni

Heräsin yöllä kolmen aikaan lapseni norminälkävingahdukseen. Kuulostelin hetken, josko se kuitenkin vielä nukahtaisi ja pohdin mahtaako tutti olla lähettyvillä vai onko se ammuttu suusta ties minne.

Muutaman minuutin kuluttua lapseni kuulosti pieneltä, kiukkuiselta ponilta ja tursusi komealla paineella vaipallisen kakkaa. Pieni unipussi näytti puhelimen valossa oikein paisuvan paineesta. Sitten se hymyili. Siis vauva, ei pussi.

Olen ollut valtavan onnellinen siitä, että lapseni ei kakkaa öisin. Meillä ei yläkerrassa ole riittävän suurta lavuaaria pyllypesuihin. Onneksi on niitä rättejä, jotka kannattaa ostaa litilistä. Pirkat varsinkin on ihan paskoja, niitä tulee paketista aina viisi kerralla, vaikka kuinka nätisti koittaisi ottaa.

Toivon, että lapseni suoli ei toimi ensi yönä. Haluaisin nukkua ja se on huomattavasti helpompaa jos ei ole pakko nousta sängystä vaippaa kaivamaan. Tosin, se edelleen ruokailee tunnin, parin välein, että tursuttavaa riittää.

Autostani pamahti laturi, joten matkasimme muskariin Paukkuliinin ja poikansa kyydillä. Tytär oli muskarin pienin, melkein kaikki muut jo käveli tai konttasivat. Nice. Mä luulin, että se on VAUVAmuskari.

Tekee ihan vähän mieli todeta koko touhusta totuttuun tapaan, että VMP, mutta yritän kasvaa ihmisenä ja asennoitua kivasti. Iloisesta asenteesta kun saattaa olla jatkossa ihan iloa ja hyötyä. Että kyllä sitä tunnin viikossa kestää, mutta sen jälkeen on seinä jo pystyssä mun osalta.

Mutta sviddu niitä biisejä: Kävelen, kävelen, kävelen, kävelen, stop. Syksy tulee, puuhpuuh. Keinun, keinun, tilulilulei.

Meillä kuunnellaan onneksi kotona vähän parempaa musiikkia. Ainakin sillloin kun äiti ei saa päähänsä harjoitella kitarointia.

16.8.2012

Päiväuni

En osannut ja nyt ollaan ojassa ja allikossa jne.

Päiväunia voi nukkua:

1. Sylissä. Asennolla ja mahdollisella liikkeellä ei väliä.

2. Manducassa. Liikettä on oltava.

3. Caboo-liinassa. Liike pakollinen.

Päiväunia ei voi nukkua:

Kaikki muut paitsi edelliset. Kiva.

Onneksi näitä on tää yksi vain. Kyllähän sitä kantaa. Helteellä se tosin ressukka ui äitinsä hiessä.

Päiväuniaikaan onkin näppärä lenkittää koirat, asioida kirjastossa ja koluta kirppareita. Kolmatta tuntia katuja laahustaessa hieman jumii pohkeissa ja päkiöissä, mutta karaistumista on havaittavissa.

Näin. Kaipaan vouhotettavaa.

Ihme

Tyttäreni nukkui viime yönä kello 23 - 5.30 välisen ajan yhtä soittoa. Itse heräsin 5.15 puolison herätyskelloon. Tytär olisi todennäköisesti nukkunut jopa hieman pidempään ellen olisi mennyt sitä huolissani tökkimään. Huolestutti onko se kuollut.

 Ei ollut, söi varsin täyden tissillisen ja jatkoi uniaan yhdeksään saakka. Minä myös. Tänään pystyn ihan mihin vaan!

 Jos tämä toistuu edes kerran viikossa - tai kahdessa - en enää ikinä kinua yhtään mitään enkä kauheasti turhuuksista rutise. (Sormet saattavat olla ristissä) 




10.8.2012

Luonto

Pikkukaupungissa asustaessa luonto on tehnyt yllätyshyökkäyksen pihaamme.

Ensin oli myrsky ja arviolta kuusikymppinen omenapuu kaatui - vattupensaideni päälle. Asiassa harmittaa lähinnä kullanarvoisen näkösuojan hupeneminen entisestään. On tosi nastaa käyskennellä pihamaalla kun saman tien alkaa naapurissa verhojenheiluttelu ja möllötys. Ehkä niillä ei ole telkkaria.

Pihamaalle saapui pari päivää sitten siili. Se makasi auringossa keskellä pihaa. Puoliso siirsi sen pari kertaa pusikkoon, mutta ressukka palasi aina alkuperäiseen paikkaansa. Eilen se oli vihdoin kuollut. Harkitsin soittavani esmes poliisille, että tulevat reppanan vaikka ampumaan, ettei tarvitse kärsiä. Totesin, että ei ne tule kuitenkaan , ei edes eläinsuojeluvalvoja, joka on ihan hyvä tyyppi, mutta keskittynyt muihin elukoihin kuin siileihin.

Puoliso kaivoi menehtyneelle kuopan. Nurkissa pyörii enää pikkusiili ja jättisiili.

Tytär nukkui yöllä viisi tuntia yhtä soittoa. Yksi syöttö jäi kokonaan syöttämättä. Pitääkö tapahtunutta jännittävänä yksittäistapauksena, vai saisiko varovaisesti olettaa tässä orastavan uuden rytmin?

Jospa uneen vaikutti päivällä ja iltasella toteutettu ankara vaunuilu, että lapsi saa hurjasti raitista ilmaa. Eipä tuosta haittaakaan ole - paitsi äidille, jolla on entistä enemmän jumittavia lihaksia.

Kylläpä elämä on jännittävää.

Huomenna tulee vieraita kaukaa pohjoisesta, oikein yökylään. Kivaa!

15.7.2012

Lienen tyystin epäonnistunut äitinä ja saan loppuelämäni hävetä, mutta tänään kuukauden täyttävä tyttäreni ei ikätovereidensa tapaan nuku. Meillä syödään edelleen kahden tunnin välein - vuorokauden ympäri.

 Kahden tunnin vuorokausikierto on siitä paskamainen, että se mahdollistaa omien unieni pituudeksi maksimissaan puolisen tuntia kerrallaan. Syöttö ottaa varttitunnin, siihen päälle öiseen aikaan tunnin silittelypaijauslauluhyräilytuttipelleilysessio ja vot! - nahat silmille puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voi touhun aloittaa alusta.

 Puoliso kai tavallaan haluaisi yrittää tilanteessa parhaansa. Minä kun en näe järkeä siinä, että hän hoitaisi jonkun syötön - ennen kuin herra herää lapsen nälkään ja on lämmitellyt sille maidot, olen ehtinyt syöttää sen jo moneen otteeseen. Ja vähintäänkin herätä itkuun. Arvelen, että siirryn öiseen aikaan pakollisissa vaipanvaihdoissa myös omatoimisuuteen ihan vain siksi että olen nopeampi.

Puoliso kokee ilmeisesti riittämättömyyttä tilanteessa ja kiukuttelee siis minulle. On toki hienoa viiden aikaan aamuyöstä lähteä makkarista ovet paukkuen ja koiralle rähjäten, kun kerron että hän saa lapsen ilomielin nukuttaa - kunhan olen sen ensin syöttänyt ettei sen tarvitse parkua nälkäänsä. Tilanteen logiikka on minulta jokseenkin hakusassa. Olisi ollut kiva jos olisi tarjouksensa pitänyt.

Olen myös sitä mieltä, että lapsen kanssa oleskelu ei ole ainoastaan sitä, että istutaan sohvalla lapsi kainalossa ja katsellaan töllöstä top gearia. Voisiko lapselle välillä vaikka puhua? Tai katsella sitä? Hymyillä sille? Yrittää edes näön vuoksi vuorovaikuttaa sen kanssa. Kiljahdellessa on ihan hyvä kertoa lapselle, että ei ole hätää. Ei se sanoja ymmärrä, mutta äänenpainot kyllä.

 Mielelläni annan tilaa isyydelle ja sen omille muodoille, mutta minä korjaan jäljet, kun kaikki toiminta johtaa vain siihen, että lapsi saadaan mahdollisimman pian pois käsistä ja nukkumaan. Kyllä pienetkin saa olla hereillä, ehkä mieluiten päivällä.

Tälle vuorokaudelle onkin nukuttu jo 4,5 tuntia. Mikähän on kun kiristää.

6.7.2012

Tutti

Tyttärellä on ilmeisesti jokin vaihe. Lisäksi eilen oli jokseenkin kurja päivä, kun oli niin kauhistuttavan kuuma. Luonnollisesti oppaissa ja neuvolassa on peloteltu, että lapselle tulee kylmä jos sitä ei riittävästi pue. Löysin onneksi kauan kadoksissa olleen järkeni ja pukeuduimme molemmat varsin kevyesti. Toinen meistä oleskeli varsin runsaasti ilman vaatteita. 

 Iltapäivästä tytär päätti ilmoittaa olevansa nälkäinen - koko ajan. Kello viiden jälkeen imetin jatkuvasti, välillä nakkasin lapsen isälleen, että sain käydä vessassa. Kymmenen jälkeen alkoi tissiys hieman kiristää, varsinkin kun tytär ei siihenkään tuntunut olevan tyytyväinen. Puoliso toi tutin. 

 Onnellinen lapsi, lupsutteli menemään röhkien tyytyväisenä. Kunnes uni alkoi tulla silmään. Lapsen nukahtaessa tutti sen suusta tipahtamaan, mikä aiheutti välittömän kiljumisen ja kiukkuitkun. Kolmesta viiteen minuutin välein. Niin sylissä kuin vaunuissa (alakerrassa nukutaan vaunuissa, se kun on kätevää). Jokaisen kiljaisun jälkeen oli tutti ruuvattava takaisin suuhun. Kahden tunnin huudon jälkeen lähti tutti roskikseen ja totesin, että huutakoon sitten sylissä. Onpahan turvassa ja lähellä ja nukahtaa kun on riittävän väsy. Tuskin lapsi itkusta rikki menee. 

 Isänsä kantoi sitä puoli kahteen, kunnes uni yllätti. Me nukuttiin neljä tuntia putkeen! Ja sen päälle vielä puolitoista. Jos tähän saa pienet päiväunet päälle, niin saatann selvitä tästäkin päivästä hengissä. 

 Oletettavasti illalla on luvassa sama tissi-kanto-huuto-spektaakkeli, mutta jos sen perään saa ihan oikeasti nukkua yli kolme tuntia, niin antaa tulla. 

Jään aina kiinni, kun vannon ei-koskaan -tyyppisiä asioita. En koskaan hanki farmariautoa ja omakotitaloa kissalla ja koiralla, en koskaan muuta tälle paikkakunnalle, en koskaan työskentele alakouluikäisten kanssa, ikinä en hurrin kanssa ala yhtään mitään (hupsjoo). Näitä on enemmänkin. 

En enää koskaan tarjoile lapselleni tuttia. 

Ainakaan tällä viikolla. Vaihtoehtoisesti otan mielelläni vastaan yksityiskohtaisen selvityksen siitä, miten tuttia on tarkoitus käyttää ja miten sen saa pysymään lapsen suussa ilman teippiä (kun se vehje nimenomaan kelpaa ja lohduttaa). 

5.7.2012

Nukku

Muun muassa jenkit käyttävät kidutuskeinona valvottamista.  Sotavankien ei anneta nukkua ja näin saadaan näppärästi kiristetyksi ties mitä tietoutta - aitoa tai keksittyä. Ainakin minä myönnän mielelläni mitä tahansa, jos saan nukkua yli kaksi tuntia yhtä soittoa. Hamillista, ettei kukaan kaipaa minulta minkäänlaisia tunnustuksia. 

 Viime yönä nukuin joka tapauksessa ruhtinaalliset viisi tuntia. Pätkissä, mutta kuitenkin. Olo on jokseenkin inhimillinen. Edellisyön pari tuntia ja helvetillinen ahdistus siitä, ettei ihan oikeasti kykene nukkumaan viimeisteli varsin loistavan päivän. Vuorokaudessa reilut kolme tuntia unta, kymmenen tuntia itkua ja loput lapsen syöttöä, nukuttelua ja hellimistä. Hellimisestä on tosin itku kurkussa aitous kaukana (mikä stressaa ja aiheuttaa vielä pahemman olon). 

Loputtomassa univajeessa, mieliala nollilla ja itku kurkussa pitäisi luonnollisesti näin äitinä ottaa puoliso huomioon tunteineen ja jaksaa vielä viihdyttää tuttuja. No en jaksa. Enkä halua kotiini ketään ulkopuolista tiiraamaan tilannetta. Varsinkaan kun seisomaan noustessa päässä humisee, nokka valuu räkää ja kurkun kunto ei salli mitään nieltävän. Toki tulisi olla sosiaalinen, tokihan se reipastuttaisi. 

 Kautta aikojen olen mennyt mielelläni aikaisin nukkumaan ja herännyt aikaisin. Nyt voisi vuorokausirytmin kääntää päälaelleen. Viime yönä tyttären teki mieli seurustella kello 01-04 välillä. Ei paljon naurattanut. Haavaisen kurkkuni kera jaksoin leikkiä jukeboksia muutaman tunnin, suihkia ressukan naamaan ajoittain maitoa, vältellä katsekontaktia, googletella onko tämä käytös tämän ikäiselle normaalia ja siinä sivussa pidättää itkua sen tosiseikan edessä, etten saa enää koskaan nukkua. 

 Öinen valvominen aiheuttaa sen, että pelkään yötä. Pelko puolestaan aiheuttaa osaltaan unettomuutta. 

 Joka tapauksessa, tytär herännee pian. Aion siirtyä sen kanssa pihalle, sillä sää on sievä, kovin pahasti ei tuule ja lähes koko eilinen tuli vietettyä sisätiloissa pitkin pihaa rymynneen kattoremonttiryhmän ansiosta. Kallista lystiä, mutta vanha, kammottavan sammaleinen tiilikatto on kuin uusi - murto-osalla uuden peltikaton hinnasta. 

Ulossiirtymisen johdosta olen jo tunnin verran stressannut mitä puen sen päälle. Oli kiva joo joskus olla oman alansa asiantuntija. 

4.7.2012

Raja

Olin eilen aivan helvetin väsynyt. Kiukuttelin, laahauduin toimesta toiseen, kaivoin tissiä lapselle esiin, yritin kiltisti vastata sen tarpeisiin ja vielä päälle seurustella sen kanssa, ettei se jää ilman vuorovaikutusta.

 Olen nukkunut yöunia kaksi tuntia. En saa unta.

 Lapsi nukkuu varsin rauhallisesti, on syönyt parikin kertaa.

 Minä en.

 Alkaa ottaa taas ihan riittävän koville. Jossain vaiheessa ylittyy raja - ei kannata nukkua, se vartin pätkä on yhtä tyhjän kanssa. En tosin päivälläkään saa nukuttua.

 Että olenko tänäänkin aivan helvetin väsynyt?