Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanto. Näytä kaikki tekstit

21.7.2013

Ei enää koskaan

Lastentapahtuma. Käytiin tyttären kanssa paikallisen kesäjuhlahumufestivaaliviikon yhteydessä järestettävässä lastentapahtumassa. Ajatuksena oli yrittää jo kohtuullisen varhaisessa vaiheessa yrittää siedättyä vastaaviin tilaisuuksiin, jotka aiheuttavat minussa syvää angstia, ahdistusta, vähän vitutusta ja ripauksen epätoivoa. No ihan kauheeta oli. Paikallinen lastenkulttuuri käsittää siis musiikin tahtiin nylkyttäviä jumppatyttöjä, jotka neuvovat lapsia nylkyttämään, liian kovaa paskaa lastenmusiikkia ulvovat ämyrit, neljän euron karusellikyydin ja paikalle hinatun traktorin. 

Joo, ei saisi rutista kun kerrankin jotain järjestetään, mutta tuonkin tapahtuman, jota on vedetty samalla konseptilla 25 vuotta, voisi pienellä vaivannäöllä uudistaa ihan kivaksi. 

Lastentapahtumassa oli myös runsaasti lisääntyneitä koulukavereitani, joita yritän vältellä parhaani mukaan. 

Julki-imetys. Imetin siinä stanan lastentapahtumassa keskellä avaraa nurtsia, koska tytär halusi maitoa (repi paitaa ja oli vaativainen - sillä on oma haluanhinkkiä-ääntelynsä). Joku juntti oikeen sormellakin osoitti aiheuttamaani spektaakkelia. Hieno homma. 

Liina. Kannoin lasta tänään liinassa 7,7 kilometriä. Mullon puhelimessa trackeri. Voin kyllä myöntää, että huolimatta hyvistä liinoista ja jokseenkin onnistuneista sidonnoista huolimatta, olen aavistuksen kauhuissani pääsenkö aamulla sängystä ylös. Että kantaminen kyllä tuntuu. 

Toveri. En ota selvää uudesta mutsikaverista, mutta olen iloinen että on kaveri. Ei sovi olla ronkeli ja ihan hyvin menee. Niin. 

Kätköily. Koska olemme lapsiperhe, aloitimme geokätköilyn. Kävimme tänään kahdella kätköllä. Toinen, ihan lähellä kotia, löytyi helposti ja oli tosi kivaa. Toinen oli pirun kaukana, ei löytynyt. Vitutti ihan helevetisti. Huomenna uusiksi. 

En osallistu enää ikinä paikallisiin lastentapahtumiin. 


8.5.2013

Kyytiä

Kovin on tullut viime aikoina lasta taas kannettua. Lumet sulivat, oho; lapsi liikkuu ja kiipeilee. Kätevää on siis vaikka ruoanlaiton tai keittiönkuurauksen ajaksi ripustaa lapsi selkään, niin se ei esmes onnistu satuttamaan itseään ja saa joskus sen ruoankin nenänsä eteen.

Kantaen on tepasteltu myös kyläilemään; olen kauhean arka lähtemään vaunujen kera liikkeelle, varsinkin kohteisiin, joissa ei voi olla ihan varma vaunujen säilönnän suhteen. Vaunut on myös yksin hankala saada kuistin portaita alas, puhumattakaan jalkoihin tunkevista koirista ja jonnekin odottamaan istutettavasta lapsesta ja kissoista ja avaimista ja hiki tulee ja pissahätä AINA. Ettätota, kantaen mä pääsen helpommalla. 

Ulkona olen enimmäkseen kantanut lasta edessä. Kaupassa Manduca on nopea ja kohtuullisen mukava. Eikä tarvitse uittaa liinanpäitä marketin parkkiksella kurassa. Aavistuksen pidemmät matkat olen kantanut pitkällä (7) liinalla - ostos, johon olen tosi tyytyväinen. Vielä pitäisi saada aikaiseksi harjoitella kunnon selkäsidonnat pitkällä liinalla - ja sen perään vielä ulkovaatteiden päälle. 

No repulla ja pitkällä liinallahan ei tunnetusti pitkälle pötkitä, oli ihan pakko saada lyhyt liina. Se saapui kotiin vapuksi. Puolet pellavaa ja on meinaan jämäkkä. Lapsi perusrepussa olen uskaltautunut jopa ulkoiluttamaan lonkkavammaisen hurtan parin korttelin ympäri ja haravoimaan. Tyytyväinen on mokoma, kyydistä näkee paremmin maisemia kuin vaunusta. Kuikuiluvarmaa sidontaa en tosin osaa tehdä. 

Lyhyellä liinalla saa aika näppärästi kiinnitettyä lapsen vaikka lonkalle mukaan touhuamaan, eteen en sillä viitsi ripustaa. Puolipellavaisella kannan tuon minilapsen varmaan kätevästi vielä eskariinkin. Pitäisi taas saada aikaiseksi opetella perusrepun lisäksi joku pätevä selkäsidonta - niitähän riittää. 

Selkään sitomisessa meillä on selkeästi hankaluutena oma jäykkyyteni ja se, että tytär on tosi lyhyt - peppupussin askartelu on ihan helevetin hankalaa. Kun kunnon pussin saa aikaiseksi, on lapsi valunut liian alas selässä ja neitiä hiissatessa ylöspäin valahtaa pussiviritelmä alkutekijöihin. Eli hyvä on syyttää lapsi paran mittaa, kun vika on vaan mussa. Olen lisäksi jokseenkin kehno kiristelemään liinaa kunnolla, aina iskee paniikki, että nyt sidonta äkkiä valmiiksi ennen kuin se ehtii kiemurrella johonkin suuntaan. Ja paniikki, että nyt liina on liian kireellä ja lapsen jaloissa ei veri kierrä (no ehkä se kiljuisi) ja onko sen sammakkoasento tarpeeksi/liian syvä. 

Repussa lapsen saa toki nopeasti ja turvallisesti selkään, mutta en kertakaikkiaan saa manducan säätöjä sopiviksi, siten että lapsen rintakehä olisi riittävän kiinni mun selässä. Aina jää falskaamaan ja asento on kurja molemmille. Esimerkiksi haravoinnista ei tullut mitään lapsen heiluessa puolelta toiselle. Ei auta vaikka iskisin vyön kiinni ihan hinkkien alle, vauva on liian matalalla. 
Tästäkin huolimatta olen tyytyväinen siihen, että puoliso osoittaa kiinnostusta repulla kantamiseen ja on miettinyt, miten kätevää on kesällä lähteä tytär repussa vaikka ongelle. 

Kaikissa opastusvideoissa vauvat on pitkiä ja äidit hanskaa homman suit sait vaan ja selostaa vielä matkan varrella, mitä ovat tekemässä. Lopputulos on täydellinen ja sitten pyörähdellään iloisina lapsen kiljuessa riemusta. "Tadaa!" Oikeesti tulee hiki ja joskus yleensä ei vaan onnistu. 

Ilahduttavaa on se, että lapsi aidosti tykkää olla kyydissä. Kun liinan kaivaa esiin on hymy leveä ja hihkumistakin havaittavissa. Joskus on mukava viettää aikaa lähekkäin ja vaikka laulella, kun lapsi aika harvoin malttaa rauhoittua, vaikka sitä selvästi kaipaisi. Ulkoilu on kätevää ja hauskaa kun on hyvää seuraa matkassa. 

Meidän eka kantoväline - trikoinen ihana caboo muuttaa lähiaikoina naapurikaupunkiin odottamaan seuraavaa kyyditettävää. Mitäpä tuota säilömään. Olen myös vihdoin asettanut itseni liinanostokieltoon, vaikka neliöliina kovasti houkuttaisi. Nykyisellä valikoimalla kannan tuon tosiaan vähintäänkin sinne eskariin (mutta mihin - suomeksi vai ruotsiksi vai kielikylvysti, ounou - enää 5 vuotta aikaa päättää).

Olen hurahteluäiti. Luonnosten syövereistä. 

26.2.2013

Soppa

Maailma on mullin mallin sillä keitin eilen herkullista soppaa maa-artisokista. Ei käynyt mielessä, että herkun takana olisi piileskellyt jotain helvetillistä.

 Se alkoi iltasella kummalla kuplinnalla. Tuntui kuin olisi raskaana. Potkuja, pieniä, hämmentäviä potkuja, kuplia. Koin lievää paniikkia kunnes piereskely ja kunnon vatsanväänteet pääsivät käyntiin. Itse olisin ne oikein kivasti kestänyt, mutta kas kummaa samaa soppaa nautti iltapäivällä myös vauva. Valvottiin sitten yöllä oikein kunnolla, kuistilta kuuluu tasaista piippausta ja aamuista matollakierimistä säesti tehokas rupsuttelu. Reppana.

Maa-artisokka on herkkua, mutta se saattaa puolison googletuksen mukaan aiheuttaa vatsanväänteitä. Emme nauti ainesta hetkeen. Ärsyttää. Ja voi olla, että joudun hankkimaan yhden kusitikun varmistaakseni, ettei käynnissä ole jokin semineitseellinen sikiäminen. Kun se kierukanasennusaikakin heltisi. Kunnallisella kierukan saamisessa kestää siis ainoastaan 10 viikkoa. Näppärää.


Narttukoira palasi juoksuevakostaan. Uroskoiralla sekosi pää. Olen pitänyt niitä erillään, mikä on hankalaa. Uroskoira piippasi toissayön lohduttomana ja oksensi kuin paloletku pitkin makkaria puolison lähdettyä töihin. Olin tosi hyvällä päällä. Herra epileptikon jalostusarvo pamahti miinuksen puolelle ja ongin kasvattajalta luvan poistaa sen pallit. Pitäisi jaksaa soitella elukkalääkäreitä läpi, mikä on omalta osin haastavaa - kunnantohtori puhuu saksaa ja ruotsia, lähin edullinen yksityinen puhuu saksaa ja ruotsia. Mä en jaksaisi sönkätä asiaani. Kiva tää kansainvälinen Pohjanmaa.

Olen opetellut sitomaan lapsosen selkään liinalla. Se on helpompaa kuin luulisi, mutta vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Itse sidonta onnistuu, mutta kiristely on perseestä varsinkin jos lapsi kiemurtelee. Vauvalla tuntuu joka tapauksessa olevan hauskaa selässä matkustaessaan - ainakin se paapattaa iloisesti ja kiskoo mua korvista. Ulkoilemaan en vauva liinassa vielä uskalla, mutta esimerkiksi ruokaa laittaessa on kätevää, kun tyttären voi ripustaa hetkeksi pois jaloista tai käsistä.

Kaikilla on vissiin joku hiihtoloma. Mulla on kylmä kun tuulee ja talo falskaa.
Kun on nukkunut huonosti tuntuu siltä kuin silmälaseissa ois ihan hirveästi tahmaa koko ajan.

Mulla oli eilen niin tylsää päiväuniaikaan, että vaihdettuani fleecehaalarin play layerin nepparit, korjattuani parit pöksyt ja ommeltuani pitkään liinaan keskimerkin, otin ja laitoin naamaan meikkiä.

24.1.2013

Kantointo

Vauva kasvaa, mikä on kiva juttu. Vauva on myös päättänyt avartaa maailmaansa ihan tosissaan ja kierii ympäri taloa vakava ilme pikku kasvoillaan. Eilen se maistoi sähköjohtoa ja pari päivää sitten kalastin sen olkkariin rehatun sängyn alta. Ajoittain maltetaan vielä pötkötellä viltillä puuhailemassa, mutta arvelen, ettei kieriminen ole ainakaan vähenemään päin.

Pikkasen vajaa ysikiloinen tyyppi kainalossa KAIKEN tekeminen on osoittautunut hankalaksi. Alkuviikosta vedin lätkällisen panadolia niska&selkäjumiin ja totesin, että nyt riittää.

Käytämme edelleen kauppareissuilla aivan pistämättömäksi osoittautunutta caboo close carrieria. Se on hyvä. Tosin sen paketissa luvataan käyttömukavuutta viiteentoista kiloon saakka. Ihan en allekirjoittaisi, trikoo on aika pehmoisaa ja aika-ajoin saa olla pakettia kiristelemässä (mikä ei ole vaikeaa, vaatii yhden ranneliikkeen, mutta kuitenkin). Pahoin siis pelkään, että caboo tulee seuraavien kuukausien aikana meillä tiensä päähän. Kamalaa.

Manduca on roikkunut olkkarin seinällä olemattomalla käytöllä lumien saapumisesta lähtien (pelkään jostain syystä kuollakseni liukastumista lapsi kyydissä - kukapa ei pelkäisi; talvikantelu lienee enemmän suurkaupunkilaisia varten). Vanhasta muistista viritin lapsen eteen - toimii edelleen, tosin paneeli on tällä viikolla kokoon 68 siirtyneelle edelleen aivan paskan kokoinen. Auki liian suuri ja kiinni jotenkin väärä. Uutuutena viritin lapsen lonkalle roikkumaan, mutta en ilmeisesti osannut - toinen hihna tuntui lasta hinkkaavan ja paneelin yläreuna kääntyi kummasti.

Joka tapauksessa rohkaistuneena uskaltauduin virittämään lapsen selkään, vaikka olimme kaksin kotona. Säädöt päin persettä, lapsi liian alhaalla ja sen yläkroppa aivan liian kaukana selästäni saimme aikaiseksi leipätaikinan. Ilmeisesti kyydissä hengailu oli jännittävää - kyytiläinen istui ilmeisen vakavana, piteli äiteestä kiinni ja päristeli ajoittain.

No mullahan tietenkin sekosi tästä kaikesta pää, tartuin googleen ja tulin siihen tulokseen, että ainakin kunnon kudottu liina on saatava ja mielellään jotain muuta hauskaa - wrap tai podeagi tai mitäniitäon. Ja kun kantotuotteen valitsee tarkasti niin määhän kannan ton vielä eskariin. Selkä kiittää eikä lapsi karkaa.

Eli tosi järkevää, kun samaan aikaan pitäisi säästää jokainen mukaylimääräinen roponen. Kangastörsäilyni ovat tosin tuottaneet tulosta. Mekko ja housut valmiina (tietenkin aivan liian suurta kokoa).