Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsehillintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsehillintä. Näytä kaikki tekstit

4.11.2013

Onkssiinävikaa?

Minua on viime aikoina enenevässä määrin ahdistanut - tittitidiididii - tuleva neuvolakäynti. Aiheestahan olen jo kyllästymiseen asti avautunut riittämiin, mutta ahdistaa taas. Edellisestä vierailusta alkaakin olla jo ruhtinaalliset puoli vuotta (mikä ei ilmeisesti ole tarpeeksi), kieltäydyin nimittäin 15 kk tarjotusta ajasta. 1,5-vuotisarviointi häämöttää edessä ja minä en pidä siitä. (Tiedän edelleen, että neuvolassa ei ole pakko käydä, mutta tiedän myös mitä seuraa käymättäjättämisestä).

No, mikä tässä nyt taas ahdistaa? Lapsi kun syö ja kasvaa hyvin, on iloinen, nukkuukin aina välillä, oppii koko ajan uutta ja on pääosin hauska tapaus.

Se ei kävele.

Tai kävelee se, mutta tukea vasten tai yhdestä kädestä kiinni pidellen. Taaperokärryilyyn se jo ehti kyllästyä kun kärryllä ei oikein pääse aina haluamaansa määränpäähän. Muutamia askeleita on otettu niin ulkona kuin sisällä, mutta siihen se jää.

Eli käveleekö se vai ei?

Ilmeisesti yleisenä rajana kävelyn oppimiselle pidetään 18 kuukauden ikää. Ja vaikkei sitä virallisesti ääneen sanota, niin aikaisin aloittanut on ilman muuta paras. Somesta sentään löytyi orastavaa vertaistukea tämänkin aiheen parista. Kävi jopa naurattamaan. No ei naurattanut riittävän kauan.

Mikä on kävelyn raja? Onko tukea vasten kävely kävelyä? Onko muutama varovainen tassutus kävelyä? Minkä helvetin takia lapsen liikkumisesta on tehdävä niin jumalaton mörkö, että minä en juuri muuta ehdikään ajatella näiden arviointikäyntien välillä? Seinien kohotessa ympärillä ja ulko-oven kynnyksen kasvaessa korkeutta onkin hyvä lähteä toistelemaan itselleen jo kääntymis- ja ryömimisajoilta tuttua mantraa: siinäonjotainvikaa, siinäonjotainvikaa. Mistä ei tunnetusti järin hyvää seuraa.

Minua ahdistaa se, että lapsestani on löydetty vikaa siitä lähtien kun se oli 12 viikon ikäinen sikiö. Tuolloin niskaturvotusta oli muistaakseni 0,6 mm ylitse raja-arvon. Tämän johdosta minua oli uhkailtava lapsen todennäköisillä sydänvioilla raskauden puolivälin tienoilla. Ja päälle ne ryömimiset ja konttaukset, jotka kyllä opittiin. En hetkeäkään epäile, etteikö lapsi oppisi kävelemään.

Mikä tässä sitten on pielessä? Mielestäni tärkeintä on antaa lapsen touhuta ja kehittyä omaan tahtiinsa. Juuri siksi lapsi saa syödäkseen tissimaitoa halutessaan. Siksi lapsi saa lueskella halutessaan ja olla sylissä halutessaan. Lapsi saa myös hurjastella, riehua ja hölmöillä - tosin minun lapseni on mielummin rauhassa. Toki nauttien riehumisesta ja hurjastelusta, mutta hillitysti - tässä päästään käsittääkseni kiinni temperamenttiin. Minua ahdistaa se, että ulkopuolelta annetaan melko tiukka raja, jonka mukaan pitäisi olla ja toimia ja ymmärtää toteuttaa vaatimukset. Tai muuten - niin, mitä?

Suoraan sanottuna minua vituttaa se, että minua tyhmemmät ihmiset näkevät kerran puolessa vuodessa lapseni, vetävät hänestä, perheestämme ja minusta äitinä kymmenen minuutin perusteella johtopäätöksiä, joiden perusteella oletetaan meidän toimivan tietyllä tavoin (väärin) ja sitten lässytetään neuvoa tulemaan niin, että minä oksennan kaksi viikkoa (mm. tänne) itsestäänselvää sontaa.

Minun kun on kaikkein vaikeinta suhtautua siihen, että minua pidetään tyhmänä. Minua pidetään tyhmänä jokseenkin usein, sillä olen kyllä ylipainoinen - asia, josta pitäisikin palata vouhottaen, mutta en suhtautumiseen opi suhtautumaan. Tuoreimmassa EMMA -lehdessä oli aiheesta mainio artikkeli. Joka tapauksessa, en kertakaikkiaan kykene sietämään lässytystä tyhjänpäiväisyyksistä ja itsestäänselvyyksistä: "Oletteko koittaneet houkutella lasta kävelemään..". Komisario Palmu ja järjenkäytön mysteeri.

Vai onko pohjalla edelleen vain se, että en kestä sitä, että joku sanoisi, ettei minun lapseni olekaan paras. Tietenkin on. Kestätkö muka Sinä?

Työn alla on myös puolustuspuhe ja oodi taaperoimetykselle. Hohhoijaa, se tulee onneksi jo selkärangasta. Törmäsin nimittäin syksyn mittaan jälleen puolison isoäitiin, jolla oli asiasta mielipide.

23.9.2013

Piirissä, sisällä.

Kuten todettua, täytin kolmekymmentä. No tämän johdosta, tai tästä huolimatta, tai vain siitä syystä, että seudulla ei ihan pilvin pimein kuljeskele semijärjissään olevia suomenkielisiä, sain oikein virallisen kutsun kulttuuritapahtuman arvovaltaiseen raatiin. No ihan aidosti kiva, mutta raati arvioitsee lausuntaa.

Yritin sluibailla eroon kutsusta vetoamalla muutamaan tekosyyhyn (kuten imetykseen), mutta koska kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, en onnistunut. Tapahtuman järjestävä taho kun on potentiaalinen tulevaisuuden työnantaja (ja muutenkin mukava).

Olen potkiskellut itseäni päähän. Olen kolmekymmentä. Olen runonlausuntaraatilainen. Olen aidon kyyninen ja usein vittupää. Onneksi on joskus tullut oikein opiskeltua palautteenantoa, kirjallisuustiedettäkin vähän. Mutta miten helkkarissa mä pystyn ensinnäkin keskittymään koko päivän, olemaan repeilemättä ja asiallinen, ja pukeutumaankin aikuisesti. Puoliso lupasi kannustavasti kiikuttaa taaperon imetettäväksi kulttuuri-instanssiin.

Törmäsin työn puolesta järjestävään tahoon viime viikolla ja lupasin saapua paikalle. Kerroin kyllä, etten ymmärrä millä mandaatilla minun katsotaan voivan osallistua ja jätin sopivan tittelin keksimisen järjestäjän huoleksi. Ei ole kuulemma ongelma. Mulle se kyllä aina on, kun lomakkeita täyttelen - ammatittomuus nimittäin.


Nyt minä lienen aikuinen. Viimeistään nyt. ja elämässäni on lapsen lisäksi paikallista kulttuuria.


Siirryn hakkaamaan päätä seinään. Taas.

9.8.2013

Kooste

Töissä luuhatessa ajoittain on järkyttävä kiire, ajoittain taas tasaisempaa - suurin osa duuneistahan toimii juurikin näin. No kas kummaa, kun en enää loista hiljaisina hetkinä tupakkahuoneen tähtösenä täyttämässä ristikoita, kuten vuosia vuosia sitten, on pitänyt keksiä tilalle sijaistoimintaa. Sillä on seurauksia.

Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.

Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.

Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.

Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?

Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?

Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?

Kusipää kuittaa.

7.2.2013

Leipä

Leipä

Kyllä, vietän päiväni napsien luurilla kuvia leipomuksista. Lapsen puurokakut ja apinaeväät muistuttavat sen verran pökäleitä, että niistä jätän kuvat julkaisematta. 

Ei mulla muuta. Käynnissä on projekti Humanistille kierukka, joka on jo aikaa sitten saanut koomisia piirteitä - samalla vaivalla olisin varmaan jo saanut sen sterilisaation. Yritän hillitä itseäni, etten liiskaisi sähköpostien liitteeksi kuvaa rautalangasta. 

Sen pituinen se. 

22.1.2013

Kiehu

Onpas kiehahdellut - toisaalta olen varovaisesti sitä mieltä, että tasaisuuskiintiönkin on tultava ajoittain täyteen, tylsäpurnun purkauduttava kunnon verenpaineenkohotuksella, kiukuttelulla ja vouhotuksella, jonka jälkeen voikin taas palata samaan ihanan tuttuun arkeen, johon saa jännitystä vaihtamalla esimerkiksi leipäreseptiä uuteen (tai iskemällä lempipehmokotihousut koneeseen, mikä aiheuttaa vaihtoehtohousupähkäilyä).

Perjantaina alkoi rehellisesti vituttaa, kun muskarista tuli tekstiviesti. En ole lafkasta saanut yhtään mitään muuta tiedotetta ikinä kuin yhden sähköpostiviestivastauksen kun tiedustelin miten ilmoittautua, ja laskun. Herra rahtori ei ole vastannut antamaani (rakentavaan ja pedagogiikkaa pohtivaan) palautteeseen.

"Muskari on alkanut. Seuraava kerta ensi perjantaina. T. Gunilla". (Nimi muutettu). Sain jostain syystä kunnon kierrokset aikaseksi ja aikuisesti täräytin takaisin, että me emme ole ilmoittautuneet kevätkaudelle ja syksyn perusteella ei ole tullut mieleenkään jatkaa, toivoo huma_nisti. En saanut vastausta. Saa nähdä tuleeko lasku.

Lapseni syö muuten parhaillaan vieressäni lattialla iPhoneani. Se on jännittävämpi kuin läppäri. Kestääköhän se kuinka hyvin kosteutta?

Soittelin aamupäivällä prick-testiajan. Sen sai ylihuomiselle. Kätevää. Kunnallisen lähete kolme viikkoa sitten ei ole vielä poikinut mitään. Hämmennyin myös neuvolamuijan tiedustellessa joko aika ihotautipolille on saapunut. Jäin kyllä siihen käsitykseen, että lähete on lastenpolille, mutta aivan sama. Homma hoidossa joka tapauksessa - rahalla.

Kun rahalla palveluja ostaa on minun kirjoissani aika keskeisenä palvelu. Täti, jonka kanssa aikaa varailin ja varoajoista keskustelin ei ollut mukava eikä edes yrittänyt olla. Hämmentävää mielestäni, maksan perseeni kipeäksi (auttaisikohan häde asiaan) ja saan kuunnella kettuilua ja rutinaa. Toisaalta, pohjalainen palvelukulttuuri ei ole lämpimimmästä päästä - tosin onneksi se ei ole savolaista nähnytkään.

Niinjoo, postilaatikossa oli eilen puolisolle osoitettu kirjekuori. Osasin jo kotiportilla aavistaa mitä se sisällään piti. Taas kerran kalaasikutsu veljenpenskojen synttäreille. Ja siellä on kuulemma pakko käydä (tällä kertaa neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen ei kuoresta enää löytynyt minun nimeäni), mihin pyöräytin silmiäni ja mökötin.

Joo, ihan kiva, että se mimmi (joka on muuten jälleen raskaana, nuorimmaisen yksivuotiskalaaseista kyse) jaksaa niitä kalaaseja järjestää, mutta sinne on meiltä yli tunnin matka, nyt on talvi ja meillä on vauva. Mää hengaan koko viikon kahden lapsen kanssa, viikonloppuisin olisi ihan kiva olla yhdessä - kotona. Joo, lapsella on oikeus sukulaisiinsa ja sukulaisillakin vähän häneen, mutta meillä saa tulla käymään. Silloin voin paeta esmes yläkertaan piiloon jos alkaa kunnolla vituttaa. Mä en jaksa lähteä edes neljän tunnin reissulle (alle viikon varoitusajalla; tunti sinne, tunti takaisin, ainakin pari tuntia perillä) kun juuri on saatu unet ja ruokailut suolentoimintoineen pelittämään.

Olen alkuviikon päivittänyt CV:tä ja väsännyt hakemuksia. Projektina kesäksi tienaamaan. En muistanutkaan miten kettumaista hommaa työnhaku on.

En saanut ansioluetteloon mahtumaan 6 kk täysimetystä (ainakaan perusversioon) enkä sitä, että olen erinomainen kaikesta rutisija. Täytynee tehdä vielä yksi kattavampi versio.

5.1.2013

Postia

Löysin eilen koiralenkin päätteeksi postilaatikon kautta kiekaistuani lootasta kirjeen (ja puolison nimellä jaetun ruotsinkielisen muksu-puuromainoksen). Neuvolamuija oli lähettänyt pyytämäni testitulokset paperiversiona. Ihan kuten pitikin. 

 Nippuun oli kuitenkin printattu tämä. Siis ihan oikeasti - aikuiselle ihmiselle pyytämättä oli mamma päättänyt oikein printata ohjeet siitä, miten kananmunaa ruokavaliossa vältetään. Joo, ajatus oli varmasti oikein kiva ja hyvä ja vaaleanpunaisia halinalleja jne. Ja mun asenneongelma ja angstit etc. No kiskaisin sitten kananmunan nenän kautta aivoon ja lähetin vähän palautetta. 

Kiitin rouvaa kauniisti hänen lähettämistään vastauksista, mutta ihmettelin, miksi hän on pyytämättä päättänyt tunkea mukaan ohjeistuksiaan. Kerroin, että me poistamme keskeisiä ruoka-aineita lapsen ruokavaliosta vasta keskusteltuamme (erikois-)lääkärin kanssa. 

No mikä tässä nyt niin kovasti ärsyttää? No vituttaa tietenkin lapsen kuiva ja punaisena loistava naama. Vituttaa, että en ole osannut sitä hoitaa ja hoivata ja ruokkia siten, että iho olisi terve ja kiva ja hyvinvoiva. Ja vituttaa, se että olen käyttänyt melkoisen tuntimäärän lukeakseni suunnilleen kaiken perustiedon aiheesta - muijan neuvo ruoka-aineen täydestä välttämisestä toimii nimenomaan yleisiä ohjeita vastaan. Erityisesti, kun lapsi ei ole aineeseen edes sitä käpälissään möyhittyään ja naamaansa hinkattuaan sen kummemmin reagoinut. 

Ennemmin olen sitä mieltä, että meikäläisen on syytä (joo, on muutenkin) karsia pois sokerit ja muut höttöhiilarit, keinotekoiset makeutusaineet sun muut myrkyt. Maitokin on aika kiikun kaakun. Mutta tässä kelauksessa olen vielä vaiheessa ja pahasti. 

Lapsen maha on edelleen jökissä. Valvottiin hauskasti koko yö. 

18.12.2012

Verta

Käytiin eilen neuvolalääkärillä tyttären kanssa. Eipä siinä, lääkäri on fiksu nainen, jolla on yllättävän hyvä ulosanti ja pitkää pinnaa - toisaalta ihminen, jolle uskaltaa esittää tarkentavia kysymyksiä, joista voi vielä keskustella.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, että tyttären ihottumiin perehdyttiin asiallisesti, se käytiin muutenkin läpi ja todettiin ihoaan lukuunottamatta varsin täydelliseksi. Etukäteen aloin tietenkin potkia itseäni muun muassa niihin kylkiluihin ja miettiä olenko hysteerinen ylireagoija, joka turhaan lastaan retuuttaa näytille. En kuulemma ollut - on se iho aika paha.

Tietenkin potkin itseäni siitä ettemmekö ole hoksanneet ihon kamaluutta ajoissa - meillä kun valaistus tulee olkkarissa, missä vaipat vaihdetaan, oranssista kattolampusta. Oikeastaan koko talo on täynnä näitä pehmovaloisia jättiläislamppuja, joista tykkään kovasti. Neuvolan valot on sitä kauheaa loisteputkikamaa, arvelen, että samaa, mitä on sovituskopeissa (niissä naamakin näyttää aina hirveältä). Arvelen, että ajatuskuvio on tässä vaiheessa turha.

Neuvolatyttö kävi lässyttämässä parit oivoit ja "mitä makuja se on jo saanut maistella". Ilme oli järkyttynyt kun luettelin - jouduin tarkentamaan, että lapsi maistelee ihan itse.

Ohjeistuksena rasvata lasta "kourakaupalla". Rasvaa reseptillä ja lisää kuulemma saa. Kortisonivoidetta päälle. Jos ei auta niin järeämpää kehiin. Saattaa siis hyvinkin olla allergista - saattaa olla keleistä johtuvaa, mutta ainakin on ilkeän atooppista ja oletettavasti kroonista. Ja sille saa tarjoilla ruoaksi mieluiten kotimaisia kasviksia - selevä. Ei mitään eksoottista (kuten banaania, wtf?).

Pidän siitä, että lääkäritäti on tunnettu tarkkuudestaan. No helvetti, tänään pitääkin hinautua iltapäivästä verikokeisiin, että saadaan suljettua mahdolliset tulehdukset pois ja täräytetään päälle vielä liuta allergiatestejä. Olenko maininnut, että olen ollut murrosiästä lähtien erittäin huono sietämään verta ja neuloja - leikkauksen jälkeen vielä huonompi. Ja että otan neuvolaan puolison mukaan pitämään lasta kiinni, kun sitä rokotetaan kun mää EN PYSTY.

Lapsi on vaunuissa pihalla päiväunilla. No itkuhan tässä on tullut. Jes! Isäntä on 100 km:n päässä duunissa. Kasaan itseni viimeistään parkkipaikalla. Sattuu se neula siellä yksityiselläkin puolella.

Edit. Se oli ihan hirveetä, mutta selvittiin. Kaksi kappaletta tätejä puhui sujuvaa suomea ja hymysi lapselle. Minkä pirun takia niiden piti kertoa äidille, että ei täältä kyynärtaipeesta kyllä suonta tunnu, mutta isketään neula sisään niin kyllä sieltä joskus suoni löytyy. Meinasi meinaan taju lähteä. Vauvan karjuessa sylissä pidättelin tehokkaasti itkua ja olimme parkkipaikalle päästyämme jo molemmat rauhoittuneet.

Varromme tuloksia. Emme mene pian uudelleen, vaikka täytyy myöntää, että arvostan ajoittain näiden pistäjien ammattitaitoa - ja hermoja.


14.11.2012

Torkku

Olisi oikeastaan aika mahtavaa jos pitäisi saisi herätä herätyskelloon, jonka olisi kaukaa viisaana asentanut soimaan vaikkapa varttia liian aikaisin, että heräily torkuttelemalla pehmentäisi aamuista heräämisen aiheuttamaa shokkia.

No ei saa eikä pidä, tai siis pitää kyllä herätä niihin vitun torkkuihin (tai siis valvoa niitä odotellen, ettei vaan käy taas niin, että puoliso on osunut siihen off-nappiin sen saatanan torkun sijaan, ihan kuin se olisi minun ongelmani).

Taas syötiin koko yö ja silloin kun ei syöty kipistiin suusta ties minne nakottua tuttia. Ja tietysti piti vauvan herätä siihen torkutteluun vaikka kuinka yritin hyssyttää ja samalla ukkoa potkia. Tällä kertaa yritin luovuttaa ja nappasin paketin kainaloon, mutta kun on muutenkin valvonut koko yön ja oma vireystila on mallia 'uni on takaisin taisteltava' ei onnistu. Paketti palautettava ja ihan yhtä rasittavaa roikottaa kättä sen päällä, kuin jos se olisi kyljessä kiinni.

Siis onhan mulla torkku, johon herää saman tien kun se inahtaa - ajoittain tajuan jopa jäädä kuuntelemaan onko se tosiaan hereillä vai vaimeneeko piipitys (noin 15 % tapauksista). Toimii kivasti useimmiten kahden minuutin välein.

Opiskeluaikoina tein tarkkaavaista tutkimusta torkuista. Parhaat torkkuiluvälit ovat kolme minuuttia tai seitsemän. Viidellä ei tee mitään. Kolmella ei ehdi nukahtaa uudelleen liian pahasti - seitsemällä ehtii nukahtaa uudelleen riittävän syvälle.

Viime vuosina en ole tarvinnut herätyskelloa lainkaan (paitsi täydennyskoulutustiesmissä -aamuina). Jos olen asentanut herätyskellon soimaan (käyttääkö muuten joku vielä kelloja), herään aivan varmasti viimeistään viisi minuuttia ennen sen huutelua.

Me noustiin tänäänkin vauvan kanssa yhdeksän maissa. Me herättiin sitä ennen kolmisenkymmentä kertaa.

Puoliso kävi ruokatunnillaan kotona. En sanonut sille sanaakaan, koska olen fiksu ja kypsä ja mua vituttaa tänään aika hyvin. En varmasti tee mitään kodinhoitoon liittyvää vaan kyylään koko päiväuniajan twitteriä.

Vinkki: Kaksi tai kolmekin tuttia vauvan läheisyydessä helpottaa huomattavasti yöllistä pelleilyä. Tulppa suuhun, jonka jälkeen on hyvin aikaa etsiä se jonnekin nakattu eikä volyymi pääse nousemaan. Aventti tekee niitä pimeässä hohtavia tutteja, joista joku ansaitsisi Nobelin.

7.11.2012

Heitto

Eilen oli muuten tosi paska päivä. Edellistä yötä vietettiin jälleen mysteerihuudon, kiukkukipinän, tutinsylkemisen, lisähuudon, surkeuspipinän ja vieressä puoli-istuvassa asennossa kiukkuisena huokailevan miehen parissa.

Kolmen tunnin sinnittelyn jälkeen lähetin miehen alakertaan nukkumaan ("ihan sama saatana missä mää valvon, oon ihanhuonoisäjahuonomiessulle.." "mee jo ja koita nukkua") ja sulloin vauvaan liudan suppoja. Kahden aikaan vauva simahti leikittyään reilun aikaa kainalossani varpaillaan.

Aamulla puolison pistäytyessä kotona kahvilla havaitsi hän yllättäen öljypolttimen sammuneen (ajoittain haluan kaukolämmitettyyn kerrostaloon). No ei muuten käynnistynyt. Tässä vaiheessa meikäläinen istui sohvalla ulvomassa lapsen leikkiessä lattialla hurtan latkiessa karstaa sen päästä. Puoliso kävi viemässä työauton töihin ja kertomassa esimiehelle sairastuneensa oksennustautiin. Sillä on ihan hirveän huono omatunto.

Puolenpäivän aikaan tokenin sen verran, että puin lapselle fleecehaalarin ja sujautin sen vaunuihin. Koko komeus kuistille ja hetkuttamaan josko nukahtaisi. Nukahtihan se kymmenessä minuutissa naapurin (hyvin erikoisen ja vastenmielisen) äiti+aikuinenpoikansa parivaljakon (saattaa ne olla pariskuntakin) tuijottaessa spektaakkelia keittiönikkunastaan. Itkuhälytin iskuun ja peiton alle sisälle.

Nukahdin. Ainakin kolmeksi minuutiksi. Pihaan ajoi auto (ei ollut tilattu perkeleenkallis lämpökattilamies). Itkarista kuului askelia, portaita ylös ja kunnollinen parahdus vaunusta ennen ovikellon pimpomia ja koirien mahtavaa huutoräjähdystä.

Nousin aivan helvetin raivoissani ylös. Painelin ovelle, päästin hurtat suoraan pihalle (yleensä kuulostelen vähän ketä ulkona on, mutta ajattelin, että aivan sama vaikka uroskoira menee ja nappaa jotakuta hampailla haarusta). Pari kolmekymppistä jannua nökötti terassilla jokseenkin kalvenneena.

En ole kovin ylpeä käydystä keskustelusta:
"Päivää taloon!"
"Kiitos ihan helvetisti, kun herätitte vauvan!!!"
"Ei me mitään olla herätetty, sehän nukkuu vaan."
"Täällä on silmät auki ja ääntä kuuluu, että hereillä se perkele on."
"No voivoi, ei ollut tarkoitus."
"Mitä te täällä teette, onko kutsuttu?!"
"Me myydään ulkokatteita." (Ojentaa firman mainoslappua meikäläiselle, siihen tartun, mutten unenpöpperössä ja uskomattomassa adrenaliinipöllyssä onnistu lukemaan sanaakaan, firman nimi on kyllä tallella ja palautetta lähtee).
"Ettekö te saatana näe, että päällä on vastapinnoitettu kivikatto?! Ei kukaan ole niin urpo, että vaihtaa kiven peltiin!"
"Niinno, on meillä seinäkatteitakin."
"Lähtekääpä menemään, takaisin ei ole tulemista!" Pyydän koirat sisälle.
"Kylläpä ne tottelee hyvin."
"Joo, ne myös puree tarvittaessa hyvin, meillä on tuo aita ihan syystä."
"Onko minkä ikäinen vauva?"
"Ei saatana ole teidän asia."
"No hyvää päivänjatkoa.."
"Menkää pojat oikeisiin töihin!"

Näin. Puolisoni kuunteli karjumistani oikein stereoni hälyttimestä ja seinän läpi. Oli vähän kauhuissaan. Saattoi olla kyllä vauvakin, kun sen sisälle ulkovaatepaketissaan taiteilin.

Melkein järkytyin miten vihainen sitä voikaan olla muutaman tunnin pätkäisten yöunien ja lievien lämmityshuolien päälle. Olin niin raivoissani että olisin voinut kepeästi repiä pojilta silmät päästä. Rauhoittumisessa kesti aivan järkyttävän kauan. Ja hävettää ihan vähän, kohteliaita koittivat olla ja ainakin toinen aidosti pahoillaan.

Silti: kuka ostaa marraskuussa peltikaton ovelta-ovelle myymäriltä? Niiden autossa ei ollut firman teippauksia. Haisee mielestäni.

Että ei täällä paljon mitään tapahdu. Lapsi nukahdi neljän aikaan uudelleen ja nukkui kolme tuntia minun odotellessa hinkki täynnä, että se varmasti herää kohta. Yöunille onneksi jo yhdeksän päälle, syötöt parin tunnin välein (vakoilin samalla vaaleja twitteristä) ja ihana mies, joka nappasi vauvan puoli kahdeksan aikaan alakertaan ja antoi minun nukkua kymmeneen.

Menen paistamaan silakkapihvejä ja teen kuoriperunoista muusia, koska nukkunut ja raivonnut jaksaa jälleen!

En malta odottaa lämpökattilamiehen laskua. Onneksi on kotitalousvähennys ja veronpalautukset.

Kyllä kunnon vouhotus tekee hyvää. Tai ainakin oikeaoppinen verbaalinen niskaperseportistapihalleheitto. Aion laminoida porttiin kyltin, jossa lukee, että KOIRA PUREE (oikeesti ainoastaan ruokaansa).

23.10.2012

Tahti

Käytiin neuvolassa.

"No miten on mennyt?"
"Kivasti, kiitos."
"No se on kiva. Aiettäonihanatyttönenvoiettäkunsealkaaollaitsensänäköineneikäpikkuvauvaenää!!!"
"Joo."

"Aiettäsekatsooisiäettämitäseisitekeeuijuijui."
"Joo, isi on sen mielestä kaikkein ihanin."
"No niin onkin ihana isi."

"Eikö se vielä tue itseään kyynärvasiin? Aiettä, kyllä pitäisi. Nyt alatte taitella näitä käsiä sen alle, että sen lihakset saavat vauhtia kehitykseen, että pääsee sitten pian liikkeelle."
"---"

"No miten, rintamaidollako vielä?"
"Kyllä, 100%."
"No miten niiden kiinteiden kanssa, ootteko miettiny?"
"15.12. aikaisintaan."
"Joo, kyllä se varmaan sinne asti pärjää maidollakin."

"No miten sen silmä on parantunut?"
"Ihan hyvin toisen lääkekuurin jälkeen."
"Oi kamala, kävittekö te uudestaan lääkärissä?"
"No käytiin kun möhnää tuli ruokalusikkakaupalla."
"Ai kauheeta, onko se kuitenkaan missään vaiheessa punoittanut?"
"No en kai minä sitä muuten lääkäriin hinaisi."
"Aijaa, joo."

Joo. Mulla on asennevamma. Voisin yrittää olla kivempi, mutta tilanteessa, jossa minua ja lastani arvioidaan, en vaan osaa. Mielenkiintoista on se, että olen kiltisti kysynyt aina puolisolta haluaako se tulla mukaan ja on halunnut. Käydään siis aina koko perheen voimin arvioinnissa, mikä tuntuu vaivaannuttavan henkilökuntaa ihan hirveästi. Tosin arvelen, että sähköisiin muikkareihin kirjataan, että äiti on kusipää ja isä ei puhu mitään.

Lapsi kasvaa hyvin (kyllä, se pitää toistaa vartissa ainakin viidesti). Arvelen, että huomaisin mikäli se kasvaisi huonosti. Tätä vauvan jumppausta en kyllä ymmärrä edelleenkään. Tai siis ymmärrän, mutta siihen liittyvää kiirettä ja paineistusta en.

Jos lapsi kiepahtaa itse selältä masulleen niin sen kädet taittuvat automaattisesti oikeaoppiseen kyynärvarsinojailuasentoon. Jos nostan sen mahalleen, niin kädet leviävät ympäristöön, josta niitä olisi aikuisen noukittava ajoittain lapsen alle. Käsittääkseni käsien heiluttelun on kuitenkin tarkoitus vahvistaa niitä lihaksia, joita käytetään siihen kyynärvarsinojailuun. Näin kertoi myös ystävä, jolla on ihan koulutuskin alalta. Oli myös sitä mieltä, että käsiä ei vauvan alle aleta taitella. Uskon mielummin fysioterapeuttia kuin neuvolantyttöä, joka oli taas ihmeissään kun meillä ei ollut hänelle kysymyksiä.

Voisiko joku kertoa mitä siellä neuvolassa pitäisi osata kysyä, että sitten ensi kerralla osataan.

14.10.2012

Silmä

Lapseni toisessa silmässä on kurja kyynelkanavatukos. Se ei kuulemma ole minun vikani ja on muutoinkin kovin yleinen vaiva pikkuisilla, joiden kropan osaset ovat kauhean pikkuisia ja tukkeutuvat helposti. 

 Kyynelkanavan tukkoisuudessa on se kettumainen puoli, että silmä melkoisen herkästi tulehtuu. Siitä huolimatta, että silmää pestään keitetyllä vedellä päivittäin useita kertoja apteekin steriilien pikku taitosten kanssa, se perkele tulehtuu koko ajan. 

Torstaina alkoi möhnää tulla jo ruokalusikkakaupalla. Soitin perjantaiaamuna päivystykseen. Jo raskausaikaana olin aikeissa ostaa lapselle vakuutuksen, projekti jäi vähän kesken. Harkinnassa on jälleen, kalliita ovat perkeleet, ja projektiani hidastaa jokseenkin pahasti se, ettei paikkakunnalla ole yksityistä lastenlääkäriä. 40 kilometriä ei edelleenkään ole paha, muttatota. Maksanko verot ja vakuutuksen päälle vai pelkät verot, joilla palvelun pitäisi pelittää? Ajatus muhikoon. 

Joka tapauksessa, soitin jo tuttuun telefoooonrååådgiiivningiin (instanssissa pyörivä nauha alkaa olla venynyt). Olin aivan häkeltynyt, kun vastannut hoitaja oli varsin inhimillinen, ei pitänyt idioottina, ei laukonut itsestäänselvyyksiä ja totesi jopa, että kyllä äiti aina tietää parhaiten ja huomaa jos lapsella on jokin hätä. (Ei, en laske silmätulehdusta hädäksi, kyseessä oli kuumeilun tiedustelu.) Rouva neuvoi myös, että jos on tarvetta lastenhoidollisille toimenpiteille, pitää mennä vaatimaan lasikopin tädeiltä vapaata huonetta käyttöön. 

 Iltasella lääkärikin oli yllättävän positiivinen tapaus. Osasi suomea ja kerrankin selitti mistä sen silmän kanssa on kyse, mitä sille voi tehdä ja mitä ei voi. Ja mitä tehdään jos ei aukea (emme mieti sitä). Miten nenänvartta kuuluu hieroa, vettä ei kuulemma tarvitse puhdistukseen keitellä ja bakteerin laadunkin selvitti. Arveli tyttären olevan virkeä ja hyväntuulinen - lapseni nauroi ja keikisteli isänsä sylistä. Ei se vieraille yleensä. 

Kaikenlainen pienikin vaiva aiheuttaa luonnollisesti paskamutsioloa. Ennen perjantaista muskaria (voi saaaaataaaanaaaaa, mutta maksoin jo niin sinnillä loppuun saakka, ehhee) pohdin oikein ääneen, että paskamaista läksiä yhtään mihinkään, kun lapsen silmämöhnii ja punoittaa ja viestii koko loistollaan sitä kuinka kehno olen äitinä. Typerää kelausta kuulemma. 

No, kuinka ollakaan ensimmäisenä muskarimuijan suusta:
"Onpa sillä kauhean punainen silmä."
Ilman minkäänlaista pehmentävää rekisteriä äänessä. Otin tietenkin kommentin vittuiluna ja äitiyteni arvosteluna, koska olen univelkainen, vuotavatissinen herkkishirviö. Samainen vetäjä muisti kyllä kehua muutamien vauvojen vaatetusta (taas), ja haukkui opettamansa 8-vuotiaiden ryhmän aamuisen esiintymisen: "Ne lauloi niin huonosti." Kun en halunnut vasta päikkäreiltä herännyttä tytärtäni kiikuttaa peiton sisällä, sain kommentiksi: "Äiti taitaa olla väsy, eikä lapsi." No niin vittu olenkin, mutta MINÄ päätän huudatanko lastani vai enkö. 

Eli kärjistyy taas. Mulla vaan särähtää korvaan, kun arvostellaan pienten lasten esiintymistä huonoksi (rouva muskarimuijan työyhteisö oli ilmeisesti ollut paikalla kuulemassa). Lasten esiintymistä ei arvostella. Tulipa tosin todettua, mitä on musiikkiopiston pedagogiikka ja arvomaailma. Arvelen, että en laita lastani kyseiseen instanssiin isompana harrastamaan yhtään mitään. 

Mistä muuten löytyy kouluikäisille vielä harrastuksia, joissa suorituksella ei ole niin väliä vaan hauskuudella ja viihtymisellä ja itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymisellä? 

Olemme myös jälleen rakastamieni kielikysymysten äärellä. Minä en tohtisi mennä opettamaan ruotsiksi ruotsinkielisiä. En tohtisi saksaksi saksankielisiä, enkä englanniksi englanninkielisiä. Lyhyehköt esittely/asiantuntija/tietoiskupläjäykset ovat asia erikseen. "Kun minä en osaa nämä suomenkieliset laulut." Paikallinen musiikkiopisto kuitenkin vakuuttaa palvelevansa väestöä molemmilla kotimaisilla kielillä. Minä olen eri mieltä. Haluaisin nähdä sen tilanteen, jossa suomenkielinen vetää ruotsinkielisille äideille ruotsiksi vauvamuskaria. Sitä ei siedettäisi viittä minuuttia pidempään. Seudulla kaksikielisyyden määritelmä on erinomaisen mystinen. 

Joo, jatkan itseni hillitsemistä. Se on haastavaa, sillä olen kovin väsynyt, väsystä johtuen pöhnäinen ja melko kiukkuinen. Tyttären vaippa on edelliset kolme yötä falskannut huolimatta jättiläiskoon superimukertakäyttömaapallontappovaipasta ja päälle viritetyistä villavaippahousuista. Ensi yönä liitän yhdistelmään vielä jonkin lisäimun. Gaaddääm. 

Vaatteiden ja vaipanvaihdon (noin kello 3.21) päälle on ajoittain hankala nukahtaa. Varsinkin jos pissalätäkkö on syntynyt imeskellessä tissiä, eli saan laiskuuttani vielä nukkua siinä.  

28.9.2012

Muskari

Voi olla, että joudun lopettamaan muskarissa, sillä minulla on asennevamma ja vauvakin kuolaa. Vaikka kuinka yritän, erityisesti onnettomasti nukuttujen öiden päälle, suhtautua kivasti ja ihanasti ja lapsekkaasti (vauvakkaasti?) niin ei onnistu. VMP. Ja sehän näkyy tästä naamasta varsin pitkälle, kaikki näkyy aina.

"Tuuuuuleeee, tuuuuleeee, syksylläsyksyllä, puuuuuuh." Opittiin viime kerralla.
Tällä kertaa opittiin toinen säkeistö:
"Veeeeeettääää, veeeetttäää, syksylläsyksyllä, jotain." En ihan oppinut kun kiristi niin hyvin.

Muskarimuija kävi välillä oikein tarkistamassa oikean sävellajin vauvalaulukirjasta. Minulla olisi sen vauvalaulukirjan tekijälle palautetta.

"Nyt se pitää muistaa, että muskari on sitä vartten, että äiti osaa laulaa lapselle. Nyt enemmän äänttä äiddit niin oppi hyvin lauluja. "

Hillitsin itseni enkä täräyttänyt, että meillä on kotona vähän paremmat laulut.

En osannut hillitä itseäni tiedustellessani Paukkuliinilta, että sopiiko jos vedän meidän penskoille muskarit niin se vetää värikylvyt ja taidepuolet. Kaikki varmaan kuuli. Mua ehkä ihan vähän hävettää. Ei kyllä kovin paljon.

Ja sitten taas käveltiin ja marssittiin ja keinuteltiin musiikin tahdissa. Ja samalla laulettiin, että kävelenkävelen, marssinmarssin, keinunkeinun. Tällä kertaa ei muistaakseni laulettu, että stop. Voin olla väärässä.

"Tanssiin tanssiin kuuuultaaaaanii kanssa, kultaaaani jotain on kaaaalleeellaaaansa". Voisin sietää hommaa paremmin jos vetäjä ei laulaisi kirkkokuorotyylillä. Ja sillä muskarimuijalla olisi edes pikku rahtunen huumorintajua. Ei oo. Se ei edes uskonut laulettuaan väärin Tukutukulampaitani, kun kerroin oikeat sanat (näitä mää osaan). Piti oikein tarkistaa kirjasta.

Että harkitsen muskariharrastuksen lopettamista kahden kerran jälkeen. Eihän tällä asenteella voi harrastaa yhtään mitään. Oisko jossain joku angstauskerho äidille ja vauvalle?

Googlettajille vielä vähän palautetta ja täsmävastaukset:
"Sektio helpompi" - Mee laittamaan alakautta vaan jos multa kysytään.
"Otanko lidl vain päivätyöksi" - Ota vaan. Illoista saattaa saada enemmän liksaa, mutta päivälläkin voit pärjätä.
"Vauvan perätilalle syitä?" - En tiedä vastausta. Arvelen, että sillä kolmella prosentilla on vaan erilainen elämänasenne alusta lähtien. Sinussa ei liene vikaa.


21.9.2012

Poni

Heräsin yöllä kolmen aikaan lapseni norminälkävingahdukseen. Kuulostelin hetken, josko se kuitenkin vielä nukahtaisi ja pohdin mahtaako tutti olla lähettyvillä vai onko se ammuttu suusta ties minne.

Muutaman minuutin kuluttua lapseni kuulosti pieneltä, kiukkuiselta ponilta ja tursusi komealla paineella vaipallisen kakkaa. Pieni unipussi näytti puhelimen valossa oikein paisuvan paineesta. Sitten se hymyili. Siis vauva, ei pussi.

Olen ollut valtavan onnellinen siitä, että lapseni ei kakkaa öisin. Meillä ei yläkerrassa ole riittävän suurta lavuaaria pyllypesuihin. Onneksi on niitä rättejä, jotka kannattaa ostaa litilistä. Pirkat varsinkin on ihan paskoja, niitä tulee paketista aina viisi kerralla, vaikka kuinka nätisti koittaisi ottaa.

Toivon, että lapseni suoli ei toimi ensi yönä. Haluaisin nukkua ja se on huomattavasti helpompaa jos ei ole pakko nousta sängystä vaippaa kaivamaan. Tosin, se edelleen ruokailee tunnin, parin välein, että tursuttavaa riittää.

Autostani pamahti laturi, joten matkasimme muskariin Paukkuliinin ja poikansa kyydillä. Tytär oli muskarin pienin, melkein kaikki muut jo käveli tai konttasivat. Nice. Mä luulin, että se on VAUVAmuskari.

Tekee ihan vähän mieli todeta koko touhusta totuttuun tapaan, että VMP, mutta yritän kasvaa ihmisenä ja asennoitua kivasti. Iloisesta asenteesta kun saattaa olla jatkossa ihan iloa ja hyötyä. Että kyllä sitä tunnin viikossa kestää, mutta sen jälkeen on seinä jo pystyssä mun osalta.

Mutta sviddu niitä biisejä: Kävelen, kävelen, kävelen, kävelen, stop. Syksy tulee, puuhpuuh. Keinun, keinun, tilulilulei.

Meillä kuunnellaan onneksi kotona vähän parempaa musiikkia. Ainakin sillloin kun äiti ei saa päähänsä harjoitella kitarointia.

14.9.2012

Kylmät kädet

Eilen käytiin neuvolassa tyttären lähestyvän kolmen kuukauden iän ansiosta. Siellä oli taas harjoittelija, joka tällä kertaa esitteli itsensä, muttei tiedustellut lupaa olemassaololleen. Ja koko touhu oli jo valmiiksi 25 minuuttia myöhässä, mikä aiheutti minussa hieman vitutusta. Tytär tosin nukkui jokseenkin autuaana kaukalossaan.

"Mulla on kauheen kylmät kädet!"
"Kukahan tuo täti on, joka mua noin kylmillä käsillä koskee?"
"Oota hei vähän, mulla on nää kylmät kädet!"
"Miten ne refleksit piti katsoa, ai kauhee näitä käsiä!"
"Jos mä otan tästä sukasta kiinni, kun on näin kylmät kädet."

Sillä kätilöopiskelijalla oli kylmät kädet. En kokeillut, mutta meinasin kehottaa lämmittämään niitä omassa luonnon taskussaan. Ihan kiva tyttö, kovasti ihmetteli ja kehuskeli lastani, mutta jeesus, että sillä oli kylmät kädet.

 Opiskelijatytön käsijankkauksesta huolimatta en muistanut tiedustella miksi minun tyttärelläni on öisin kovin kylmät kädet vaikka se nykyisin nukkuu varsin lämpöisenä pakkauksena unipussissaan. Ja voiko se esimerkiksi kuolla niihin kylmiin käsiinsä. Tosin en pidä neuvolaa kovin luotettavana tiedonlähteenä. Täytyy soittaa muutamalle kaverille.

 Otin puolison neuvolaan pitelemään tytärtä rokotusten merkeissä. Rotalitkut se mässytti minun sylissäni kätilöopiskelijan haaveillessa videokamerasta, kun "On niin ihania ilmeitä!". Ehdotin (hyvässä hengessä) että hän maistaisi tilkan litkua, että saisimme varmuuden onko se makeaa. Ei mennyt lankaan.

Satuin katsomaan lastani silmiin, kun se isänsä sylissä sai ensimmäisen piikin. En toivu siitä koskaan. Isänsä teki saman virheen kakkospiikin kohdalla. Se ei saanut nukutuksi viime yönä. Huutoa kesti yhteensä noin kolme minuuttia. Tytöt kehuivat reippautta ja ihmettelivät itkun vähyyttä. Tenttasivat nukkumisesta ja vähättelivät saavutuksiani imettäjänä.

Palautin myös masennuskyselyn, jonka mukaan en ole masentunut (ainakaan oman laskuni mukaan), enkä muutenkaan häiriintynyt, koska en ruksannut vain parhaita vaihtoehtoja (eikö äitien kuulukin olla huolissaan ja vähän ahdistuneita). Tyttö otti ja tokaisi:
"Sullahan on niin ihana tyttö, jonka kasvua on mukava seurailla, että ei kannata masentua."
Annoin olla. En saarnannut, että masennus on yleensä hyvinkin biologista, EI KUKAAN HALUA SAIRASTUA MASENNUKSEEN, siihen on hyvin vaikea itse vaikuttaa ja sairastuminen on jokseenkin vaikeasti ennustettavissa. Olen melko ylpeä itsestäni.

Sen sijaan, että olisin luennoinut tytöille, haastoin riitaa siitä, miksi meille ei ole 4 kk lääkärintarkastusta, vaikka saman sairaanhoitopiirin toisessa kunnassa sellainen tarjotaan. Eli taas sama homma lääkäriaikojen suhteen kuin raskausaikana. Ei ole kuulemma lääkäreitä ja ollaan muutenkin tarkastusten suhteen jossain siirtymävaiheessa. Ihmeteltiin myös mistä olen sellaisen kuvan saanut, että 4 kk neuvolan yhteydessä olisi tarkoitus tavata lääkäriä. Kerroin, että ihan heidän omilta verkkosivuiltaan tiedon kalastin. Hohhoijaa.

Minusta on hauskaa, että kunnallisvaalihässäkät alkavat pian toden teolla. Aion tällä kertaa vierailla jokaisen puolueen (paitsi RKP:n, ellen ole tosi paskalla tuulella) kojulla tenttaamassa ehdokkaita perheasioista. Minua luonnollisesti pyydettiin tälläkin kertaa ehdokkaaksi. Olen varsin vaikuttunut siitä, että kahdeksan vuotta sitten pyydettiin kommunistien ehdokkaaksi, neljä vuotta sitten kokoomukselle ja tällä kertaa demareille. Kiva, että melkein kaikille kelpaa.

Ensi viikolla alkaisi vauvamuskari. Harkitsen. Vakavasti. Huh. Harrastus. Angst.

15.8.2012

Kilahti - taas

Tytär täytti kaksi kuukautta. Se on mielestäni aivan hirveän paljon, tosin jokseenkin häviävän pieni pätkä keskivertoihmiselämää.

Sain merkkipäivän kunniaksi kuningasidean - kutsua puolison sukulaiset kerralla lasta katsomaan. Aikarajoituskin asetettiin. Muuten hyvä, mutta ennen väen saapumista väsähdin totaalisesti. Takana levoton yö ja painajaisia, päälle karsea hiki ja vot! emäntä ihan pihalla.

Puolison äidin kumppani erehtyi hassutellen tiedustelemaan milloin perheenlisäykselle saapuu jatkoa.

Jos joku löytää jostain mun itsehillinnän niin saa laittaa tulemaan. Ois kiva nähdä sitä taas. On vähän ikävä.

Kerroin vähemmän hillitysti ukolle, mitä mieltä olen mainitun asian tiedustelusta. Ja ettei paljon naurata. Ja että minun kodissani ei minulle puhuta näin epäkunnioitavasti. Ja vähän päälle.

Herra poistui paikalta. Tunnelma oli mahtava.

Että urani kusipäänä senkun jatkuu. Pelottaa, että eristän tyttären isänsä suvusta. Omastani pidän lapsen erossa tietoisesti. Lapsi kuitenkin tarvitsee ympärilleen mahdollisimman paljon rakastavia ihmisiä.

Ettätota. Onneksi ei tarvitse järjestää ristiäisiä.

Huomenna aion lopettaa äitiysloman suorittamisen ja etsiä sen itsehillinnän jostain. Yli kolmen tunnin unet saattaisivat olla avuksi.

19.7.2012

Neuvola ja rokotuksista

Vielä tulee päivä, jolloin en koe tarvetta avautua neuvolakäynneistä. Se ei ole tänään. Mutta neuvolassa käytiin riisumassa lapsi alasti ja pukemassa sille vaatteet takaisin. Vasta lopuksi pääsi huuto.

Mikä helvetti mua vaivaa, kun en pysty suhtautumaan asiaan tukipalveluna vaan koen touhun kyttäyksenä?  Yritin tosin tiedustella, mitä tehdä vauvan punaiseksi hautuneelle kaulapoimulle. Täti ei tajunnut ja kertoi hormoninäpyistä, kunnes totesin, että nyt ei olla samassa asiassa ja lapsen näpyt ei ole ollenkaan niin pahat kuin viikonloppuna.

Napaa se rassasi taas ja kortin mukaan lapsi on virkeä tyttö, vaikka se reppana oli kaikkea muuta kuin virkeä. Kehno arvio mielestäni.

Puolentoista viikon kuluttua on mentävä jälkitarkastukseen. Samalla tarkastellaan lasta. En saanut kysytyksi pitääkö tohtorille esitellä toosa, kun sieltä ei ole mitään ulos punnattu. Pissata kuulemma pitää ja painoa mittaavat sekä äidiltä että lapselta. Eikö tämä koskaan lopu? Onneksi rumbasta saa varmaankin sen tärkeän lapun kelalle, että saa nauttia ruhtinaallista vanhempainrahoitusta.

 Samassa yhteydessä täti aikoo aloittaa lapseni rokotusohjelman. Kuuden viikon iässä, sillä kuusi viikkoa on raja rotavirusrokotteelle, joka yleensä annetaan kahden kuukauden iässä. Tiedustelin kyllä miksi rokotteelle on asetettu ikäraja. Minulle kerrottiin mitä vastaan rokote on kehitetty. Alan epäillä, että ilmaisuni on pielessä. Täytyyhän sen olla kun mikään ei mene perille ja täti on kuitenkin suomenkielinen. Voin tosin päättää rokotteesta vasta paikanpäällä. Hienoa.

 Rokottaminen on seudulla ollut jo jonkin aikaa hyvin ristiriitaisessa maineessa. Tarkkoja lukuja en muista, mutta muutamissa seudun kylissä jopa puolet lapsista jätetään rokottamatta, mikä on aiheuttanut jo jonkin verran sairastelua. Kaupungissakin taisi rokottamattomien osuus olla kymmenissä prosenteissa.

Rokottamatta jättäminen paisui syksyllä niinkin suureksi, että THL lähetti asiantuntijoitaan pitämään oikein tiedotustilaisuutta asiasta kiinnostuneille. Olin paikalla työn puolesta. Kaksikielisessä tilaisuudessa ensin itsensä esittelemättä jättänyt terveyskeskuksen johtava lääkäri kertoi taudeista ja rokotuksista yleistä asiaa - ruotsiksi. Myönnän, että jokseenkin haastavaa oli asiaa seurata, kun ei ole tautisanasto kovin hyvin hanskassa. THLn tutkija kertoi tämän jälkeen ruotsiksi, miten rokotteita kehitetään ja viimeisenä THL:n varsin mainio Hanna Nohynek puhui suomeksi siitä, miksi rokotetaan ja mikä siinä sikainfluenssatouhussa meni pieleen. Harmillista oli se, että Hanna puhui asiaa rehellisesti ja hyvin, mutta paikallinen väestö ei asiaa ymmärtänyt - kielen takia. Kas kummaa.

 Asiasta saa olla mitä mieltä huvittaa, mutta minun lapseni rokotetaan. En millään viitsi ottaa riskiä, että näiden rokottamattomien takia tartuntataudit leviävät myös meille. Minä en myöskään halua, että lapseni tartuttaa jonkun, jonka immuunipuolustus on niin heikoilla, että häntä ei voida rokottaa. Seuraukset kun saattavat olla kohtalokkaat.

Sivuvaikutuksia on - vakaviakin - eletään sen mukaan mitä tuleman pitää. Täyttä suojaahan ei kukaan voi taata. Riskeistä on hyvä olla tietoinen, mutta lähdekritiikkikin on suotavaa; seikkaili sitten sen huhhuh.info-sivuston syövereissä tai viranomaisten virallisilla tiedoilla.

Muutaman vuoden ajan tuli ihan kotimaassa paiskittua töitä niiden kanssa, joita ei rokoteta, kun ei ole millä rokottaa. Tuli tubit ja poliot tutuiksi.

Hankalaa.

Lapsi on kasvanut viikossa reilut 400 grammaa. Saanee riittävästi ravintoa.

18.7.2012

Vala

No nyt on käyty juhlallisesti allekirjoittamassa lappuja sosiaalitoimistossa.

"Onkko teillä lapsi kotuna?" No ei, autossa odottaa, jätettiin ikkunaa raolleen ja vesikuppi penkin alle.
"Sinä puhu suomi o du e svensksprååkig."
"No se yhtä paljon paperi kun osta asunto." Ei ole, talossa oli enemmän.
"No nyt se on paperi ruotsi. Tämä programm vähän huono vaihta kieli." Muistaakseni minulla on niitä kielellisiä oikeuksia, joista useampaan otteeseen muistutin täti Lastenvalvojaa, koska olen kusipää.
"Om mamma ska nu underskriva här ja isä laitta nimi tähän." Olisi edes johdonmukainen kielen kanssa. Teimme selväksi, että pelkkä suomi riittää.
"Onko sinä pahalla päällä?" No olen, koska en pidä siitä, että asiointi äidinkielelläni on haastavaa; lapsen, jonka äidinkieli on suomi papereissa lukee isolla, että flicka ja osoite on ruotsiksi. Muun muassa. Ja suomeksi pyytämäni paperit ovat ruotsinkielisiä - johdonmukaisesti.
"Nyt sinä virallinen isä, että ett stort grattis!" Nice.

Ihanaa tämä kaksikielisyys. Se on kuulemma rikkaus.

Minusta on nöyryyttävää allekirjoittaa papereita, joissa vannon, etten ole nainut muita kymmenisen kuukautta sitten. Vain siksi, että en ole aviossa. Syrjintää on se.

Ymmärrän toki isyyden vahvistamisen merkityksen. Lapsella on oikeus isäänsä ja se tulee hälle taata. Tapa vain on aivan käsittämätön jäänne ties miltä vuosisadalta. "Nyt lapsi oikeus isä perinttö." No on se vähän muutakin.

Voisiko asiaa tehdä yhtään helpommaksi? Jos isyydessä ei ole epäselvyyksiä, miksi kirjoitella siitoskertomuksia ja vakuutteluja; jospa vaikka viimeisellä raskauspätkällä allekirjoitettu lappu aiheesta riittäisi. Ongelma- ja erikoistapaukset sitten erikseen ja nekin kiitos äitiä syyllistämättä.

Kerrankos sitä tulee sossussa vakuutettua, että jyystetty on ja toi se oli. Tarkkaa päivämäärää ja kellonaikaa ei tarvittu vaikka kerroin paljastavani sen ilomielin.

Minun ei ole hyvä asioida yhtään missään. Tai sievän sosiaalisen käytöksen harjoitukset on taas aloitettava lähisiwasta.

Edit. Onkohan siellä Suomessa virastoasiointi yhtä riemastuttavaa kuin täällä vai onko minulla jokseenkin ruusunpunaiset muistot vuosiltani Keski-Suomessa? Asenne- vai kielivamma? 

10.7.2012

Arvostelu

Tänään oli jälleen käytävä neuvolassa. Ensi viikollakin on käytävä neuvolassa. Mahtaako jollakulla olla tietoa, kuinka saatanan usein siellä oikein on ravattava ja loppuuko se joskus?

"Saatte tulla vielä ensi viikolla, että tuo napa varmasti on sitten kunnossa." Joo, kiva. Siinä on nuppineulanpään kokoinen läikkä jotain, joka varmaankin huomiseen mennessä on hoitunut pois. Mutta on toki hienoa, että maailman tärkein asia on todellakin napa.

En edelleenkään käsitä neuvolan arvostelukierrosta. Miksi siihen vihkoon pitää joka kerta kirjoittaa lapsesta arvostelu. Lähinnä vastaava tulee mieleen koiranäyttelyistä. Esittelet hurttaa, joku asiantuntija kaivelee ja rassaa sitä vähän aikaa pöydällä ja lopuksi tungetaan käteen paperilappu, jolla ei tee mitään.

Kirjoittaisi edes lapsen painon ja pituuden lappuun, mutta ne kirjataan vain tietokoneelle. Äidille ei jää käteen muuta kuin kunnon vitutus ja "pirteä tyttö". Kai se on pirteä, kun se huutaa suoraa huutoa. Tuleeko minun tuntea ylpeyttä kivasta arvostelusta?

"Kuulutteko te kirkkoon? Eikö kumpikaan?"
"Joko sillä on nimi? Ihan virallinen nimi? Ai, ei ole vai."
"Vieläkö sä herätät sitä yöllä syömään, ei varmaan kannata." (En herätä, en. Se herää itse kahden tunnin välein.)
 "Onko sulla aikoja sinne psykpolille? Ai miksi ei?"
 "Etkö sä vieläkään osaa imettää makuulta?"
 "No eikö teillä ole mitään kysyttävää?"

Minä ahdistun siitä, että paikallaollessani koneelle kirjataan pitkät pätkät asiaa, josta minulla ei ole aavistustakaan. Mielestäni se on epäkohteliasta. Varsinkin, kun minulle jää käteen lappu, jossa lukee seuraava käyntiaika ja "iho siisti". Kuinka pitkästi sitä siistiä ihoa on tietokantaan rapsittava.

Tulee niin saatanan kytätty olo, että oksettaa.

3.7.2012

Perhevalvontakeskus

Eilen piti neuvolaan. Vierailu aiheutti luonnollisesti hieman stressiä, sillä en pidä kyseisestä virastosta. Imetyksne kanssa oli kikkailtavaa, ettei lapselta pääse saman tien perillä nälkä - kainalon alta kun on kodin ulkopuolella jokseenkin haastavaa lasta ruokkia (kiva kun on näitä vaihtoehtoja). Lasta oli luonnollisesti myös pestävä ja puunattava ennen näytillevientiä. 

Puolison oli tietenkin hinauduttava mukaan, minä kun en saa turvaistuinta kannella. En ole varma sallitaanko lapsi + olkalaukkuyhdistelmää. Oletan tosin etten revennyt. Heti alkumetreillä meni tietenkin häneksi, kun turvakaukalon kanssa piti säätää, tuuli helkkarin kovaa ja aurinko pyrki paistamaan pienen päähän. 

 Mutta se helvetin perhevalvontakeskus aka neuvola. Minussa on ilmeisesti ihan oikeasti jotain vikaa, kun en koko laitosta kestä, en sitten yhtään. Ensin siellä on rampattava näyttämässä mahaa ja kusemassa purkkiin ja vastaamassa tyhmiin kysymyksiin ja kantamassa mainosroinaa kotiin. Sitten sinne onkin vietävä lapsi, joka on riisuttava alasti ja kidutettava erilaisiin asentoihin ja eukon lässytyksiin. Kuten jo paikanpäällä ääneen arvelin, meni koko loppupäivä päin persettä. Niin minulta kuin lapselta. 

 Yritin kysyä neuvoa (kun kerran neuvolasta on kyse) imetykseen. Ihmettelin, miksi lapsi ei avaa suutaan riittävästi ja miksi ote alkaa aina hetken päästä lipsua. Rouva Täti arveli, että lapsi on vielä liian pieni imemään hyvin ja keskittyi rassaamaan napaa. Imetysasentoihin hän ei ottanut kantaa, ei tosin myöskään lapsen kynsienleikkuuseen (tekniikka kiinnostaa), mutta muistutti d-vitamiineista. 

 Puolisosta eukko meni jokseenkin sekaisin ja juoksi hakemaan ruotsinkielisiä paskaesitteitä (joita meillä jo on), kun on niin harvoin ruotsinkielisiä asiakkaita. Minä kun luulin, että suomenkieliset eivät seudulla juuri lisäänny. Lisäksi rouva Täti päätti neuvoa puolisoa lapsen kaksikielistämisessä. En saanut pidettyä enää turpaani kiinni, vaan kerroin, että toisella meistä on ihan kattavasti opiskeltuna kielitieteitä, että teoria on kiitos hallussa. 

Lapsi joka tapauksessa kasvaa ja on ohittanut syntymäpainonsa. Reippaasti. Olisi tuon sen naamastakin voinut sanoa. Kohta varmaan aletaan syyllistämään kasvu- ja painokäyrillä. 

Flunssaani, joka on sietämätön, kommentoitiin: "Joo, tuo kesäflunssa kestää tosi pitkään." Jätin antibioottien ruikutuksen sikseen. 

Kotikäynnillä neuvolantäti kielsi tärkeänä meiltä yhdynnät. "Vaikka sieltä alaalta ei olekaan mitään tullut, niin ennen jälkitarkastusta ei sitten saisi yhdyntöjä harrastaa." 
Pitääköhän sille soittaa ja kysyä lupa jos näissä univeloissa joskus vielä panettaa? 

Olen nukkunut viime yönä yhteensä 4,5 tuntia. Lapseni on syönyt tänään kuusi kertaa. 

7.6.2012

Herne & Nenä

Olen tunnetusti erinomainen tempomaan herneitä nenään, mutta oletettavasti nykyinen tila herkistää normaaliakin syvemmin loukkaantumaan tai vähintäänkin puhkianalysoimaan sanasia, joita kanssaihmiset suustaan päästelevät. Jos ei varsinaisesti jaksa edes loukkaantua, niin pidätän oikeuden kunnon vitutukseen.

Olen yrittänyt ihan oikeasti taas kerran hillitä itseäni, enkä vastannut paskamaiseen sävyyn lapsuudentoverin lähettämään sähköpostiviestiin. Hän tarkoitti hyvää, mutta minä loukkaannuin ja ärsyynnyin ja laadin luonnollisesti aamuyön tunteina jokseenkin rikinkatkuista ohjeistusta siitä, mitä kannattaa kirjoittaa ja mitä ei.

 Tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, ettei minulla ole oikeutta vaatia toisilta sitä, mitä vaadin itseltäni. Itselleni rakennan ihan omat raamit, joiden mukaan koetan elää; jokainen kehittäköön omansa - tiettyjen kulttuurin ja yhteiskunnan asettamien rajojen mukaan. Ihminen on ehkä siedettävämpi, mikäli hän onnistuu säilyttämään prosessissa jonkinlaisen herkkyyden.

 Silti minua vituttaa: "Ilmottele sit miten sektio meni". Lause, jolla tarkoitetaan vain hyvää ja minä tiedän ettei minulla ole oikeutta loukkaantua. Sekin vituttaa.
1. Jos sektio menee huonosti a) lapsi kuolee, b) lapsi vammautuu, c) minä kuolen, d) minä vammaudun. Tämän realiteetin kanssa eletään näin alkuun ja itseasiassa hyvin pitkälle.
2. Jos sektio menee hyvin, lapsi syntyy ja on terve. Minun vointini on täysin sivuseikka.
3. On jokseenkin vaivatonta tutustua aiheeseen vaikkapa googlen ja järeähkön lähdekritiikin avulla. Aiheeseen tutustumista ei ole jenkkiläisen tv-tuotannon kuvaukseen perehtyminen, saati satunnaisten keskustelufoorumeiden annin parissa viihtyminen.
Keisarileikkaus EI OLE luomileikkaukseen verrattava toimenpide.
 "Tost ei oo suunta ko ylöspäin." Se tarkoittaa hyvää, se tarkoittaa hyvää, se tarkoittaa hyvää ja minussa täytyy olla jotain vikaa kun näen sen, mutten kykene tuntemaan.

 Toinen ystävä päätti soittaa ja tiedustella: "No mikä sulla on nyt vointi? Ai, ihanaa, että saat sektion! Mikä tossa sun raskaudessa oikeen on ku se on ollu niin vaikee. Nii, et onko sulla jotenki heikko ja kapee lantio tai jotain." 
Tunsin, ei tuntunut kivalta. En nähnyt.


"das gegenteil von gut ist gutgemeint..." 


Pahoittelen aidosti niitä hetkiä, kun oma suodattimeni ei ole toiminut. Se ei valitettavasti ole pettämätön - mikä olisi oikeastaan jokseenkin ankeaa. Pidätän silti itselläni oikeuden kiskoa herneitä nenään. Se suotakoon jokaiselle.

 Näilläkään teksteillä ei ole varsinaisesti tarkoituksena raportoida mahdolliselle lukijalle sitä, miten paljon paskaa tässä joutuu nielemään, vaan pyrkimys jäsentää ja ilmaista omaa ajattelua terveellä tavalla, samalla sitä itse tarkkaillen. Minä kun en jaksa kirjoittaa käsin ja arvostan satunnaista kommenttiakin.

Joka tapauksessa, olen pahoillani tänäänkin suodattimeni heikkouksien äärellä - ja valintojen.