Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit

11.4.2013

Kuoppa

Piti kertoa ihan oikean työpäivän ja äitiyden niputtumisesta aiheutuneista tunnelmista. No ei oikein irtoa. Piti kertomani myös käytöstavoista meillä vierailleen äiti + 2 lasta -yhdistelmän johdosta. No ei irtoa sitäkään.

Että terveisiä parisuhteen aallonpohjasta. Ilmi tuli asioita, joiden johdosta olen aika palasina. Realisti, mutta revitty. Loukattu, pahoillani, surullinen, vihainen, epätoivoinen, väsynyt. Pettynyt. Pohjattoman pettynyt.

Töitä puskee sisään ovista ja ikkunoista. Itkua pidätellen sovin keikkoja, laadin aikatauluja. Vältän miettimästä kesää ja sen suhteen valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja. Katsotaan nyt. Onneksi on työminä, joka on aika kestävä.

Ei liene tarpeen tehdä suurempia uudelleenjärjestelyjä. Perustukset on kuitenkin valettu - nikkaroidaan siihen päälle nyt sitten jotain. Kiirettä nyt ainakaan ei ole.


Sellainen annos sosiaalipornoa tällä erää. Haluaisin väittää aavistaneeni, mutten voi. Ja tästä ei sen enempää.

28.1.2013

Vastuuton

Olipa harvinaisen paska viikonloppu. Olin lauantaina varsin hyvällä tuulella aamusta, suunnittelin kovasti erilaisten leipien leivontaa ja koko perheelle sopivan ruoan keittoa, imuroinkin ilman raivareita ja harkitsin josko koko perheen voimin olisi valoisaan aikaan pistäydytty ulkoiluttamassa hurtat.

"No mun on varmaan pakko sinne synttärikalaaseille."

Ja sinne paineli. Siitäkin huolimatta, että seuraksi saapui ystävä, vituttaa edelleen. Erityisesti sylettää se, ettei minulla ole taaskaan oikeutta kiukutella viideksi tunniksi kotoa sukuloimaan poistuneelle. Kiukuttelen silti kolmatta päivää. Eilen vitutti niin että juhlistin sunnuntaita oikein kunnon mykkäkoululla (ei kovin tietoisesti, mulla vaan ei ollut mitään sanottavaa).

Puolison isoäiti oli törmännyt äitiini ja kuulemma kyyneleet silmissä ruikuttanut, että kun saisi sen vauvan vielä joskus nähdä. Teki tosi hyvää verenpaineelleni. En edelleenkään ole kieltänyt puolison sukulaisilta vierailuja, ei muuta kuin välkommen, mutta minua on turha syyllistää siitä, ettei lasta kuskata joka perkeleen kissanristiäisiin. Kai sen isälläkin on joku vastuu.

Postissa saapui vihdoin kutsu paikallisen sairaalan lastenpolille. Kolmen ja puolen viikon odotuksen jälkeen (jos yhtään muistin oikein). Aika oli kolmen viikon päähän. Otin ja soitin kiltisti tarjottuun numeroon peruakseni ajan.

"Sinä halua peru aika?"
"Kyllä."
"Mutta vaivva pitä hoitta."
"Se on hoidettu jo viikkoja sitten."
"Ai onko?"
"Kyllä on. Rahalla."
"No minä otta aika pois."
"Hyvä."

Vastanneen emännän äänensävystä arvelen, että kohta ovea kolkutetaan lastensuojeluilmo handussa. Eikö noiden kuuluisi olla iloisia jos hinaa lapsensa yksityiselle? Eikö se helpota näiden työkuormaa ja jonoja tms.?

En edes laskenut suomenkielen virheitä ajanvarauskirjeen mukana tulleesta käyttäytymisohjelapusta (älä rasva lapsi jne.). Laskin ne kyllä ruotsinkielisestä pätkästä. Niitä ei ollut. Kieliryhmien eriarvoista kohtelua mielestäni on se, että on aivan sama mitä paskaa toisella kielellä kirjoitetaan - kunhan se enemmistön lappu on kunnossa.

Arvelen, että lapsenkantokäden olkapää on tulehtunut. Perkeleen kipeä. Että hyvällä päällä oon joo.

7.11.2012

Heitto

Eilen oli muuten tosi paska päivä. Edellistä yötä vietettiin jälleen mysteerihuudon, kiukkukipinän, tutinsylkemisen, lisähuudon, surkeuspipinän ja vieressä puoli-istuvassa asennossa kiukkuisena huokailevan miehen parissa.

Kolmen tunnin sinnittelyn jälkeen lähetin miehen alakertaan nukkumaan ("ihan sama saatana missä mää valvon, oon ihanhuonoisäjahuonomiessulle.." "mee jo ja koita nukkua") ja sulloin vauvaan liudan suppoja. Kahden aikaan vauva simahti leikittyään reilun aikaa kainalossani varpaillaan.

Aamulla puolison pistäytyessä kotona kahvilla havaitsi hän yllättäen öljypolttimen sammuneen (ajoittain haluan kaukolämmitettyyn kerrostaloon). No ei muuten käynnistynyt. Tässä vaiheessa meikäläinen istui sohvalla ulvomassa lapsen leikkiessä lattialla hurtan latkiessa karstaa sen päästä. Puoliso kävi viemässä työauton töihin ja kertomassa esimiehelle sairastuneensa oksennustautiin. Sillä on ihan hirveän huono omatunto.

Puolenpäivän aikaan tokenin sen verran, että puin lapselle fleecehaalarin ja sujautin sen vaunuihin. Koko komeus kuistille ja hetkuttamaan josko nukahtaisi. Nukahtihan se kymmenessä minuutissa naapurin (hyvin erikoisen ja vastenmielisen) äiti+aikuinenpoikansa parivaljakon (saattaa ne olla pariskuntakin) tuijottaessa spektaakkelia keittiönikkunastaan. Itkuhälytin iskuun ja peiton alle sisälle.

Nukahdin. Ainakin kolmeksi minuutiksi. Pihaan ajoi auto (ei ollut tilattu perkeleenkallis lämpökattilamies). Itkarista kuului askelia, portaita ylös ja kunnollinen parahdus vaunusta ennen ovikellon pimpomia ja koirien mahtavaa huutoräjähdystä.

Nousin aivan helvetin raivoissani ylös. Painelin ovelle, päästin hurtat suoraan pihalle (yleensä kuulostelen vähän ketä ulkona on, mutta ajattelin, että aivan sama vaikka uroskoira menee ja nappaa jotakuta hampailla haarusta). Pari kolmekymppistä jannua nökötti terassilla jokseenkin kalvenneena.

En ole kovin ylpeä käydystä keskustelusta:
"Päivää taloon!"
"Kiitos ihan helvetisti, kun herätitte vauvan!!!"
"Ei me mitään olla herätetty, sehän nukkuu vaan."
"Täällä on silmät auki ja ääntä kuuluu, että hereillä se perkele on."
"No voivoi, ei ollut tarkoitus."
"Mitä te täällä teette, onko kutsuttu?!"
"Me myydään ulkokatteita." (Ojentaa firman mainoslappua meikäläiselle, siihen tartun, mutten unenpöpperössä ja uskomattomassa adrenaliinipöllyssä onnistu lukemaan sanaakaan, firman nimi on kyllä tallella ja palautetta lähtee).
"Ettekö te saatana näe, että päällä on vastapinnoitettu kivikatto?! Ei kukaan ole niin urpo, että vaihtaa kiven peltiin!"
"Niinno, on meillä seinäkatteitakin."
"Lähtekääpä menemään, takaisin ei ole tulemista!" Pyydän koirat sisälle.
"Kylläpä ne tottelee hyvin."
"Joo, ne myös puree tarvittaessa hyvin, meillä on tuo aita ihan syystä."
"Onko minkä ikäinen vauva?"
"Ei saatana ole teidän asia."
"No hyvää päivänjatkoa.."
"Menkää pojat oikeisiin töihin!"

Näin. Puolisoni kuunteli karjumistani oikein stereoni hälyttimestä ja seinän läpi. Oli vähän kauhuissaan. Saattoi olla kyllä vauvakin, kun sen sisälle ulkovaatepaketissaan taiteilin.

Melkein järkytyin miten vihainen sitä voikaan olla muutaman tunnin pätkäisten yöunien ja lievien lämmityshuolien päälle. Olin niin raivoissani että olisin voinut kepeästi repiä pojilta silmät päästä. Rauhoittumisessa kesti aivan järkyttävän kauan. Ja hävettää ihan vähän, kohteliaita koittivat olla ja ainakin toinen aidosti pahoillaan.

Silti: kuka ostaa marraskuussa peltikaton ovelta-ovelle myymäriltä? Niiden autossa ei ollut firman teippauksia. Haisee mielestäni.

Että ei täällä paljon mitään tapahdu. Lapsi nukahdi neljän aikaan uudelleen ja nukkui kolme tuntia minun odotellessa hinkki täynnä, että se varmasti herää kohta. Yöunille onneksi jo yhdeksän päälle, syötöt parin tunnin välein (vakoilin samalla vaaleja twitteristä) ja ihana mies, joka nappasi vauvan puoli kahdeksan aikaan alakertaan ja antoi minun nukkua kymmeneen.

Menen paistamaan silakkapihvejä ja teen kuoriperunoista muusia, koska nukkunut ja raivonnut jaksaa jälleen!

En malta odottaa lämpökattilamiehen laskua. Onneksi on kotitalousvähennys ja veronpalautukset.

Kyllä kunnon vouhotus tekee hyvää. Tai ainakin oikeaoppinen verbaalinen niskaperseportistapihalleheitto. Aion laminoida porttiin kyltin, jossa lukee, että KOIRA PUREE (oikeesti ainoastaan ruokaansa).

11.10.2012

Huuto

Viime yönä meille muutti Huuto. Haluaisin, että se jatkaisi matkaansa, sillä nyt on se tsekkoslovakialainen Nukkumatti käynyt viskomassa kilokaupalla unihiekkaa silmiini ja ratkonut silmäpussit roikkumaan nenän tasolle.

Yhden aikaan tytär vingahteli sivuvaunussaan, pieraisi ja nappasin sen viereeni syömään, kuten satoja kertoja ennenkin. Ei muuten kelvannut. Puoliso luonnollisesti siihen heräili (veikkaan, että koko kortteli heräili), hurtta äityi ulvomaan tahtia ja kaikilla oli hauskaa.

"Mee alakertaan nukkumaan."
"Mä en mee mihinkään."
- tahaton silmien pyörähdys -
"No minä saatana meen sitten. Vittu, aina pitää riidellä."
"Haista sinäkin perse."

Meillä on kypsä ja toimiva parisuhde. Isäntä paineli alakertaan. Vauva huusi. Vaihdoin sille vaipan. Vauva huusi. Lauloin sille. Vauva huusi. Yritin tarjota hinkkiä. Vauva huusi. Tarjoilin tuttia. Vauva huusi. Tunnin huudon perään sain tungettua sille varsin mukavassa tukemattomassa istuma-asennossa tissin suuhun, joka täysin puun takaa maistui ja unikin tuli saman tien.

Lähetimme puolison kera toisillemme anteeksipyyntötekstarit ja herra palasi vuoteeseen. Herätin sen kuudelta, että mee töihin. Ei se kuulemma kauheasti myöhästynyt. Vauva tosin ilmoitteli samoihin aikoihin olevansa nälkäinen. Toisti jo kertaalleen toteutetun kaavan, tosin ilman nukahtamista. Sen se korvasi hymystelykujerteluseurustelulla.

Vielä yhdeksän aikaan yritin tunkea sille tuttia suuhun, että nuku nyt. Kaksi koiraa jalat ristissä herätti lopullisesti.

Tytär on pitkillä päikkäreillä. Miksen minäkin?

7.6.2012

Loppukiri

Nukahdin tehokkaat päiväunet noin neljän tunnin yönien päälle. Kas kummaa, olo ei ole niin surkea ja kaikki ihan paskaa ja koko maailma vain minua vastaan juonimassa. Kunhan puoliso saapuu takaisin kotiin evakosta ja ruokkii, olo saattaa olla vielä parempi.

Lastenhuone valmistuu. Aiheesta on todistusaineistoa. Mitään järkeähän projektissa ei ole, sillä oletan, että kersa ei osaa vielä pariin vuoteen kaivata omaa huonetta, saati että se menisi sinne nukkumaan. Joka tapauksessa, yritetty on.

Aion lyhentää verhot seuraavien kahden vuoden aikana. Ja vaihtaa lampun, joka tuli talon mukana. 

Uupuvan tapetin tilalle iskettiin näppärästi säilytystilaa. Tuo vihreän sävy on aivan käsittämättömän mahtava. Voisin mennä sen kanssa naimisiin.  

Yläkerran vessa. Note to self: jos sinne yrittää poikittain, jää mahasta kiinni. Tekee kipeää ja on nöyryyttävää.




6.4.2012

Ilo & angstaus

Pitkäperjantai on aina ollut loputtoman tylsä. Joskus kai oli aika, kun kyseistä vapaapäivää saattoi viettää krapulassa, muttei se sen lyhyempi saati hauskempi ollut. Koska herään joka tapauksessa - vapaapäivä tai ei - viimeistään seitsemän jälkeen (juostuani vessassa vähintään kolme kertaa yön aikana), päivät ovat varsin pitkiä.

Päivän pituuteen voisi kaiketi vaikuttaa valitsemillaan aktiviteeteilla. Olen keskittynyt katselemaan töllöä (aamusta vanhaa ER:ää dvd:ltä, sen päälle Simpsonit maratonia jne.) sekä ruokailemaan reippaasti. Luonnollisesti puoliso valmisti ruoan ja leipoi. Kiukuttelin, kun kakku paloi. Puoliso myös käytti nuoremman koiran metsässä lenkillä ja hioo parhaillaan tulevan lastenhuoneen seiniä, jotta voimme mukavasti hoitaa parisuhdetta tapetoimalla.

 Päivä on siis pitkä jos syö, kyttää teeveetä ja tietokonetta sekä nukkuu. Harkitsen hinaavani vanhemman koiran lievälle tepastelulenkille. Lähtöä hidastaa kuitenkin epämääräinen ahdistus ulkoilmasta sekä tieto siitä, että jos siirryn turhan pitkän matkan päähän kotoa, en pääse sohvalta ylös loppupäivänä ja saan itkien ja huutaen kääntää yöllä kylkeä ja vääntäytyä vessaan varsin hitaasti.

Neuvolasta saadussa Libero-firman neuvontakirjassa sanotaan: Yli puolet kaikista raskaana olevista naisista kärsii alaselän kivuista tai lonkkakivuista. Joillakin kipu on niin voimakas, että he kokevat sen heikentävän elämänlaatuaan. Opus jatkaa: Liikunnan on osoitettu lievittävän selkäkipuja ja lonkkakipua. Minä jatkan: paskaa. Ja kuka näitä kirjoittaa? Ja kenelle näitä kirjoitetaan? Ja miksei missään kohdin mainita lähdettä?

 Ensinnäkin, kun neuvolasta vaippafirman mainoskirjanen juhlallisesti ensimmäisellä virallisella käynnillä tulevalle äidille ojennettiin, kertoi harjoittelija kyseessä olevan kaikista parhaan oppaan ikinä. Okei. Minusta tuo opas heikentää elämänlaatuani. Samoin se neuvolan harjoittelija (joka tosin puhui kelvollista suomea, mikä oli hämmentävää). Kyseisessä oppaassa esitellään kuvituksena muun muassa ylipainoinen äiti, jota voidaan onneksi kuvatekstin mukaan kouluttaa neuvolassa pudottamaan painoa.

 Joka tapauksessa, uloslähtöä on harkittava, sillä raskausaikana tulisi ulkoilla vähintään 180 minuuttia viikossa (ja leivän päällä tulee olla vähän margariinia, mutta vain yksi viipale vähärasvaista max 17 % juustoa). Syystä tai toisesta en raskausaikana ole juuri onnistunut hahmottamaan isoja kokonaisuuksia vaan tarrautumaan tyrkytettyihin nippelitietoihin, joista revinkin sitten vitutusta varsin tehokkaasti. Kokonaisuuksien hallinnan heikkous hieman häiritsee työrintamalla, jossa nimekkeenä on koordinaattori, mutta toistaiseksi on selvitty. Jopa rasvaista juustoa vetämällä.

 Lastenhuoneen tapetti on tapettitehtaasta. Sen nimi on ilo. Tulen palaamaan iloon. Mielenkiintoinen pieni sana, joka on poikinut paljon pahaa. Tosin myös hupia.

Täytynee tarkistaa, että puolisolla on hengityssuojain.