Kaaatuuuu

Eka työviikko. Sehän on tunnetusti jännä. Uusien ihmisten, käytäntöjen ja asioiden lisäksi tapahtui seuraavaa: 

Maanantaina hurtta varasti sulamassaolleet lihat ja luumurskat (syövät raakaruokaa). Oksensi "kaiken" olkkarin matolle. 

Tiistaina lapsi tuiskahti nurin, löi päänsä, liimattiin kasaan terveyskeskuksessa. 

Keskiviikkona koiran kunto romahti. Täällä hevontoosassa ei eläinlääkäriä saa kiinni enää kahdeksan jälkeen MISTÄÄN. Sain kasvattajalta kipulääkkeet. Valvottiin yö. 

Torstaina soitin aamusta viisi eläinlääkäriä läpi. Kukaan ei suostunut koiraa ottamaan: "menkää klinikalle x". No mehän mentiin. Siinä vaiheessa kun jätin koiran suolihuuhteluun toiseen kaupunkiin että ehtisin töihin, alkoi olla vähän heikko olo. Juuri ennen duuneja soi puhelin, lääkäri halusi leikkausluvan. 

Tuli meinaan kalliiksi. Varsinkin näillä tuloilla. 500€ olisi saanut himaan kuolleen koiran. Siihen päälle muutama huntti, niin tuli elävänä kotiin. Sanotaanko nyt vaikka rakentavasti, että voi saatana. 

Perjantai-iltana koira oli tuskainen. Annoin lisää kipulääkettä. Ei auttanut. Haava oli niin turvoksissa ettei saanut pissattua saati kakattua. Päivystävä lääkäri soitti navetasta spessureseptin apteekkiin, josta sen 7 minuuttia ennen sulkemisaikaa sain haettua. Nyt onnistuu ulostaminenkin, mutta voin kertoa että opiaattipäissään harhaileva koira on rasittava. 

Lapsen tokaisu kiteyttää viikon: "ei aikaa äidin kanssa, aijjaij." 

Urahdus

Hiljalleen alan tiedostaa sen tosiasian, että maanantaina alan tehdä töitä ihan tosissani ja oikeasti. Eilen istuin työpalaverissa, tänään sain läjän salasanoja ja minulle teetetyt avaimet. Olen kaivellut mappeja ja kirjallisuutta sieltä täältä esille, huokaillut kun edellisen tietokoneen mukana hävisi monen vuoden työ (no on ne printteinä täällä jossain), yrittänyt perehtyä mitä ihmettä alalle on tapahtunut parin vuoden hiljaiseloni aikana.

Tänään pyörähdin toimistolla keskustelemassa sihteerin kanssa. Palkkani nousi hieman, tosin sen loppusumma on edelleen hieman ilmassa. Vanha kunnon totuus viereisellä alalla työskentelevien ammattitaidosta läpsähti naamalle, mikään ei ole sen suhteen siis muuttunut, päädyin toki lukemaan lakia ulkomuistista sihteeriparalle, että tämä osaa pitää puolensa.

Kollegat ovat vanhoja tuttuja, toinen opetti minulle nämä hommat (eli kaiken sen, mitä yliopisto jätti kertomatta) ja toinen on muodollisesti pätevä. Kummankin ääni on kova. Esimieheni on älykäs ja hauska, mutta hän onkin nainen.

Aikataulut ovat levällään, työnkuva muuttuu päivittäin ja sen vaatimat resurssit ovat vielä hämärän peitossa. Mutta hei, tässähän mä olen just hyvä - joustaajoustaajoustaa, reagoidaan nopeasti ja tehdään oikeat ratkaisut. Ja siinä sivussa paiskitaan töitä oma persoona ojossa. Hallitaan kokonaisuuksia ja keskitytään ihan pienenpieniin yksityiskohtiin ja erikoisuuksiin ja eriytetään.

Ei tässä auta kuin toivoa, että purkkityroksiinit alkaa potkia kunnolla. Meinaa välillä vähän väsyttää.

Että jos musta ei kuulu, mä oon ny töissä! Enkä tuu pois ennen kevättä!