Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit

15.5.2014

Hampaat etc.

Tyttäreni täyttää kesäkuussa jo kaksi vuotta, mikä on toki juhlan paikka ja haikeaakin. Ei mitään muistikuvia siitä, millainen se oli pari kesää sitten. Tissit vuosi verta ja pää oli sekaisin ja haava kipeä ja pelotti, että lapsi menee rikki tai kuolee tai vähintääkin pilaamme sen.

No ei ole pahemmin mennyt lapsi rikki, sen sanavarasto koostuu toki aavistuksen omalaatuisista ilmauksista ja luonne on isään tullut. Väittäisin, että pahin paniikki on jo kärsitty, mitä lapseen kokonaisuutena tulee - paniikit sinänsä tuskin loppuvat koskaan.

Postissa läpsähti viimein kutsu hammaslääkäriin, tai suuhygienistille. Tuttuun tapaan hieman hämmennyin kirjekuoren sisällön kanssa - paketissa kun oli ruotsinkielinen lomake, joka toivottiin otettavan mukaan vastaanotolle. Lomakkeessa tiedusteltiin mm. huoltajaa ja hänen ammattiaan (siis yksikössä, olen elänyt siinä käsityksessä, että lapsella on kaksi huoltajaa - tässä joku siis pahoittaa taas mielensä). Lisäksi paketissa oli mukana koululaisen hammashoito -esite, jossa kerrottiin, että joka välissä pitää pureskella purkkaa ja makeat välipalat ovat pahasta. Tyttäreni on kahden, mutta menee ilmeisesti jo koululaisesta.

Olen jo alkanut valmistautua hammashoitolavierailuun tutustumalla Imetyksne tuki ry:n materiaaleihin imetyksen vaikutuksista hampaisiin. Vertaistukiryhmissä kun monia äitejä on suorastaan moitittu lapsen hampaiden pilaamisesta imettämällä. 2000-luvun tutkimuksissa vastaavaa ongelmaa ei ole havaitttu.

Tänään läpsähti sähköpostiin varmistus päivähoitopaikasta. Vielä tässä kuussa pitäisi mennä tekemään sopimuksia ja vähän tutustumaan. Puoliso nappasi kesälomansa jostain syystä elokuulle, jolloin päiväkotiuran piti jo kovasti alkaa, mutta istukoon sitten siellä lapsen kaverina tutustumassa ja totuttelemassa. Olen edelleen hieman kauhuissani ajatuksesta kodin ulkopuolisesta hoidosta, mutta toisaalta melko luotettavat asiantuntijatahot ovat varmistaneet, että parivuotias pärjää ihan hyvin muutaman tunnin hoidossa, jossa sillä on jopa mahdollisuus tavata muita lapsia. Hyvä niin.

Olen #muuten todella närkästynyt (on siis korkea aika päästä täältä himasta töihin) lasten haalareiden lahkeiden pituuksista. Siis minkä perkeleen takia niiden on oltava niin lyhyet? Tytär on hyvinkin lyhyt tyyppi, jonka geeneillä ei pitkiä sääriä ole luvassa, mutta silti joka ikisessä haalarissa lahkeet ovat aina puolessa sääressä. Sanomattakin lienee selvää, että lyhytlahkeisissa tamineissa kantaminen on lähes mahdotonta ellei sitten halua lahkeensuiden nousevan polviin. Tuoreimpana pettymyksenä Ducksdayn haalari (kyllä, sorruin blogihaalariin).

Että siinä vinkki jollekulle haalarivalmistajalle. Laittakaa ne kaukoidän naiset ja lapset lahoissa tehtaissa ompelemaan kunnolla pituutta lahkeisiin!

3.1.2013

Vaskumantå?

Olipa mahtava yö. Tavallisesti unilleen viimeistään ysiltä käyvä vauva päästi kunnon unen vasta yhdentoista pintaan, sillä joku puoliso antoi sen nukkua kivat päikkärit puoli seitsemästä seitsemään. Ei nukuttanut yhtään ja maitoa oli saatava puolentoista tunnin välein aamuun saakka.

 Minua varovaisesti kiinnostaa missä kulkee lapsentahtisuuden ja lapsen tottumusten tukemisen raja? Kun on noita koiria useamman jonkinlaiseen kotieloon opettanut (kyllä, olen osin epäonnistunut käytöskoulussa surkeasti) on tullut itse opittua, että ei-toivottua käytöstä ei vahvisteta, mutta toivottua vahvistetaan. Ihmislapsen ollessa kyseessä on tämä toki jokseenkin hankalaa, mutten usko, että sen oppimistulokset ovat yhtään loistavammat jos puolen vuoden iässä tuen sen oppija-autonomiaa ja lähestymme uniasioita projektiluontoisesti. Tai ehkä se lapsentahtisuus on nimenomaan sitä.

Tuleeko lapsentahtisesti vatkatusta lapsesta itseohjautuva, autonominen koululainen? 

Joka tapauksessa, hinkit on tyhjät ja kipeet (kohta ne on ehkäjopa tunnin tauon jälkeen täynnä ja kipeet), lapsi unilla kuistilla paksussa perusrasvakerroksessa (on sillä vaatteitakin). Kiekaisin eilen hakemassa apteekista loput supermönjärasvareseptistä pihalle (sain jumalattoman tuubin ja totesin sen äärettömän epäkäytännölliseksi - ensi kerralla sellainen pumppu) ja kasan pienempiä näytepakkauksia eri voiteista, että saa vaihdella ja testailla mikä käy ja mikä ei. Vinkkinä: kannattaa odottaa, että rasva on imeytynyt ihan kunnolla lapseen - on pirun hankala pukea. Ja jos lapsi on vastarasvattu oikein päästä varpaisiin, niin sitä ei kannata ihan tosipitkiä matkoja lähteä ympäri taloa kantelemaan, varsinkaan jos rasvattu tapaus on vähänkään hurjana. Liukas on mokoma.

Kahden viikon sibicortkuuri on jo mennyttä aikaa - naama on ihan järkyttävä ja punoitus leviää kohti kaulaa. Käsivarsissa se tuntuu pysyvän kurissa ankaralla rasvauksella, mutta tunnetusti naama on hankala. En ole lapsen ruokavaliota rajoittanut muuten kuin skippaamalla omat lapsuuden naamanräjäyttäjät tomaatin ja paprikan ja sitrushedelmät (vaikka toi rakastaa niitä klementiinejään).

Asiaan - otin sitten eilen puhelun suosikki-instanssiini neuvolaan verikoetulosten merkeissä. Niiden puhelinaika on sitten kätevä - tuuttuuttuutttuuttuut. Sitkeällä yrittämisellä tärppäsi ja siellähän olikin sitten se vanhaemäntä vastaamassa ja tärkeilemässä.
"Tyttären verikoevastauksia kyselisin."
"Jassoo. Sanotko syntymäajan? No, miten teillä menee?"
"Ihankivastikiitos."
Tässä vaiheessa ruokatunnille kotiin saapunut puoliso repesi pöydän toisella puolella. Äänensävyni oli kuulemma oikein vakuuttava.
"Täällä on nyt ollut reaktio munaan. Ihan lievä reaktio, mutta muna on tosi voimakas aine. Eikai teillä ole vielä syöty munaa?
"On kyllä."
"No se pitää kyllä jättää pois. Imetätkö vielä?"
"Tietysti."
"No jätät sitten itsekin saman tien munan pois ruokavaliosta."

Alkoi tota kiristää ja ihan lievästi punainen vilkkua silmissä. Aiheesta lukemissani artikkeleissa aika keskeinen pointti on ollut se, että mitään ruoka-ainetta ei atoopikolta jätetä ruokavaliosta pois keskustelematta lääkärin kanssa. Enkä sitä aio tehdä. Lapsi sai ensi kerran kananmunaa syödäkseen joulukuun 27. päivä. Tykkäsi eikä iho siitä lehahdellut suuntaan eikä toiseen. Itse en ole koko ainetta juuri käyttänyt - ehkä pari kertaa tietoisesti imetyksen aikana, piilotettunakin hyvin vähän. Minä en usko, että kananmuna on ongelman aiheuttaja.

Pointtina koko allergiatestauksessa (tuohan on tosi suppea otos) oli pelata varman päälle ja karsia vaikeat ja keskeiset mahdollisesti allergisoivat ruoka-aineet pois. Olisi toki mahtavaa jos lapsen iho kukoistaisi sievänä ja tasaisena ihan vain sillä, että karsimme kananmunan pois elämästämme (oletan sen olevan huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi kaikkien eläinkunnan tuotteiden tai kaikkien hiilihydraattien - molemmat on tehty ja selvitty - ei tosin samanaikaisesti, toim. huom), mutta en ryhdy karsimaan ainakaan keskustelematta lääkärin kanssa. Tuo täti tuntuu muutenkin olevan kovin kärkäs täräyttelemään neuvojaan totuuksina ja pelottelemaan.

"Joskus atooppinen iho voi olla kyllä tosi kauhean näköinen, että siihen on syytä varautua."
"Kortisonikuuri loppui maanantaina, koska sen voi uusia?"
"Kortisoniahan käytetään kuureittain, että ihan voit kaksi viikkoa sitä antaa."
"Niin, annoin jo. Koska voi aloittaa uudelleen."
"No ainakin viikko tai pari pitäisi odottaa, kun sitä käytetään kuureissa."

Voi jumalauta.

"Voitko lähettää mulle ne koevastaukset?"
"Ai paperilla?"
"Joo, kuule ihan paperilla."
"Kyllä se varmaan onnistuu."
"Kiva."
"Jos iho menee rikki, niin sitä pitää näyttää lääkärille."
WTF? "Kyllä varmasti näytetään."

En keskustelun tasosta (en väitä itse ylläpitäneeni minkäänlaista tasoa) johtuen viitsinyt alkaa ruikuttaa rouvalta kierukanasennusaikaa.

Että sellanen. Ajattelin katsella viikonlopun yli tuota naamaria (joka päivä päivältä punoittaa enemmän) ja hinaan sen sitten yksityiselle. Näytti naapurikaupungissa olevan ihan hyvin aikoja lastenlääkärille, joka on erikoistunut allergioihin. Tosin pelottaa se, onko aikoja niin paljon tyrkyllä mahdollisen kusipäisyyden ansiosta. Katsotaan.

_________________________

Lapsen ruokinta on kivaa. Koska sillä on kivaa. Se popsii onnessaan leipää (leivon satsin joka päivä - suolatonta koko revohkalle, lapselle edellispäivän kuivakkaa), munakasta se tykkäsi nassuttaa (joo, olen kuitenkin kahden vaiheilla tohdinko sitä enää sille antaa, ikinä). Iltapalaksi neiti vetäisi eilen kaksi luumua ja kokonaisen päärynän. Jos kauan odotettu kakka ei siis tänään saavu, soitan ambulanssin.

_________________________

Niinjoo, reseptiin oli lapsen painoksi kirjattu 79 kg. Siistii. Ilmankos mun selkä on niin tukossa, että kuupassa humajaa.
_________________________

Mä editoin nyt kirjoitus- ja ajatusvirheitä seitsemättä kertaa. Menee hermo. Lapsi tosin on nukkunut jo reilut kaksi tuntia. Pihalla. Ilman tuttia. Potkimatta ja huitomatta. ---.

21.12.2012

Kiinteys

En otsakkeesta huolimatta aio avautua kropastani, jossa ei muuta kiinteää ole kuin varpaankynnet. Oivoi ja nyyhnyyh. Täytynee alkaa rutista omasta ulkomuodosta päivittäin aina vähän enemmän, että murrosikään mennessä saadaan tyttärelle mahdollisimman epäterve ruumiinkuva aikaiseksi.

Joo, lapseni on oppinut nielemään kiinteää ruokaa. Päivittäisessä harjoittelussa meni kolmisen viikkoa. Lasken silti täysimettäneeni puoli vuotta (joo, se nyt on mulle iso juttu), vaikka ruokailuharjoitukset aloitettiin kaksi viikkoa ennen puolivuotissynttäreitä. Oumaigaad - mahdollinen epäonnistuminen ja trauma.

Lapsi on ruokailusta innoissaan. Se ilmiselvästi on hoksannut, että kyse on muustakin kuin tarttumisesta ja suuhunviemisestä - hommaan kuuluu mähnäystä, ruoan siirtelyä poskesta toiseen, vähän kakomista ja eiliseen saakka suun sisällön tyhjentämistä omaan syliin - nyttemmin nielemistä pikku masuun.

Lääkärikäynnillä kyseltiin, mitä makuja lapsi on saanut maistaa. Olin hämilläni enkä osannut sanoa muuta kuin 'useita'. Olen näppäränä listannut kyllä kaiken puhelimen sisuksiin: bataatti, avokado, omena, klementiini, kurkku, kana, myskikurpitsa, ohra, kaurapuuro, porkkana, kukka- ja parsakaali, puolukka, maissihirssinaksu, banaani, riisi, cantaloupe- ja vesimeloni, luumu, mango, kesäkurpitsa, päärynä.

Myönnän, että listalla on kolmisen viikkoa ruokailleelle mittaa. Kaikki on uponnut ja olen lapselle tarjoillut samaa kuin mekin syömme. Mulla onkin hakusessa se, tarkoitetaanko sanalla 'maku' samaa kuin 'ruoka-aine'? Käsittääkseni sosetuputuksessa ohjeena on "kaksi makua viikossa", mutta onko sen pointtina se, ettei lapsi suostu syömään vai allergiaeliminointi tms.? Lapsi ainakin maistelee reippaana kaikkea mitä sen eteen lastaa (innolla myös talouspaperia ja mainoksia).

Nojoo, tavaamissani lähteissä on esitetty, että yli puolivuotiaaksi imetetylle voi rauhassa tarjota ihan kaikkea. Kaikki on kirjattu ylös, samoin kuin iho-oireilut ja niiden väistymiset. Mutta kaiken voi mokata - varmasti tämänkin. Välipäivinä kuullaan allergiatestien tulokset - niissä ei tosin testata kuin pahimmat, eli ilmeisesti maito (mihin en usko hetkeäkään - laktoosi-intoleranssi on toinen juttu), kala, pähkinä jne. Onhan se hyvä saada ajoissa selville jos lapsonen vaikka pähkinää allergistaa, niin saa hankittua jääkaapin täyteen paniikkikyniä jos hengitystiet turpoaa umpeen.

Lapsen tuore nielemistaito aiheutti saman tien lieveilmiön. Eilen itkeskelin salaa sitä, että ressukan kakka ei enää ole maitokakkaa vaan ihmiskakkaa (siinä itkulle aihetta kerrakseen, ois varmaan pitänyt ottaa vaipasta valokuva). Napostelusta innostunut lapsi söikin sitten niin innoissaan, että pikku masu ei sitä kestänyt. Tuloksena illansuussa vakava vauva ja aivan järisyttävän kokoinen oksennus - ja sitä seurannut iloinen vauva. Analysoin tietenkin paniikissa vatsansisällön, mittasin kuumeen, imettelin kunnes lapsi alkoi touhuun hermostua (ettei se vaan kuivu) ja harkitsin josko sittenkin soittaisin päivystykseen.

Lapsi kunnossa. Sen kroppa ei vaan ilmeisesti pysynyt vauhdissa mukana - tai se on allerginen maissille.

_____________________________________

Perkeleen pakkaset. Taas pitää nukkua päiväunet sisällä. Vaikka lapsi varmasti pärjäisikin pihalla, en vaan tohdi sulloa sitä alle 15 asteen pakkaseen unille.

Kiinteiden aloittamisella ei empiirisen tutkimukseni mukaan ole mitään tekemistä yösyöntien vähenemisen kanssa.

Joulu ahdistaa. En oo siivonnu, koristukset on edelleen vintissä, fiinimpi ruokapöytä on uskomattoman vauvaroinakasan alla (jännä miten puoliso on sitä kasaa järjestyspervoilijana aika pitkään sietänyt), kuusi varastamatta, piparitaikina pakkasessa, lahjoja paketoimatta ja ties mitä.

Yritin kuunnella joululauluja - ei onnistunut.

10.12.2012

Diskurssiraivo

Lapsen kertaalleen rauhoittunut kaulaihottuma räjähti jälleen viikonloppuna. Vituttaa. Miten sen voi ruokkia muulla kuin hinkillä jos se on aina jotain suuhunsa räävittyään punainen ja kutiseva? Maanantaiaamun ratoksi otin ihottumasta kuvia ja lähetin ne neuvolantytön sähköpostiin tiedustellen josko pääsisin heidän kauttaan keskustelemaan lääkärin kanssa (vai otanko suoraan yhteyden Terveystaloon?).

Taas ollaan siinä pisteessä, että eniten sylettää liikkua alueella, josta tiedän hirvittävän vähän. Yritin tätä ennakoida imettämällä pitkääääään (joo ei se kaikkia vaivoja vie), mutta itseni hysterisoinnin pelossa en ole etukäteen kahlannut läpi allergioita koskevaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Mä en ees perkele tiedä mitä mikin ihottuma on mitä kun ei mulla ole sellaisia. Kannattaa muuten iskeä googlen kuvahakuun vauvan ihottuma jos yhtään nukkuu liian hyvin tms.

Että jos on linkkejä asiallisen tiedon ääreen, otan niitä kiitollisuudella vastaan. Ihan siitä lähtien, että mitä allergia on ja mitä se ei ole. Mun lähdekritiikki kärsii tällä hetkellä todella pahasti unenpuutteesta. Nukahtaminen on illalla ja yöllä vaikeaa, se onnistuisi kyllä yllättäen aamusta.

Ihottumasta järkyttyneenä tarrasin epätoivouksissani jopa neuvolasta jaettuun propagandalappuun 'Lapsen ensimmäinen ruokavuosi', jota tavasin eilen illalla. Mun on hyvin vaikea kestää tyyliä, jolla (naisille) näitä kirjoitetaan. Esimerkki kappaleesta 'imetys':

"Huolehdi rintojen päivittäisestä hygieniasta, mutta vältä kuivattavaa saippuapesua. Vaihda puhtaat rintaliivit joka päivä. --- . Jos rinnanpäät aristavat tai ovat haavaiset anna niiden nauttia ilmakylvyistä. Hoida haavaumat kuntoon." 

Vaihdetaanko rinta-sanan tilalle vaikka miehen sukuelin ja neuvotaan, että pesulla pitää käydä ja haavaumat hoitaa kuntoon ja vaihtaa kalsarit joka päivä? Jaetaanko miehille vastaavia ohjelappuja? Voin sellaisia kyllä tarvittaessa laatia. Ja ei, en suostu hoitamaan hinkkieni haavaumia kuntoon - ei tulisi mieleenkään!

"Toistaiseksi vältettävät: Valikoiden vihanneksia. Seis sokerille (Hammaspeikko vaanii puhkeamassa olevia hampaita). Stop suolalle." 

Mitä vikaa on asiallisessa listassa, jossa on vältettävät ruoka-aineet ja perustelut. Minkä helvetin takia pitää lässyttää hammaspeikosta? Newsflash - hammaspeikko on kuin joulupukki, sitä ei ole olemassa, mutta lahjoja tai karies tulee kuitenkin! Minkä takia nämä oppaat pitää kirjoittaa kuin lukija olisi korkeintaan kymmenen vanha? Suurin osa perheellisistä on kuitenkin vähintään täysi-ikäistä porukkaa.

Ja siis mikä parasta. Pamfletissa neuvotaan miten keitetään puuroa.

Seuraavaksi ajattelin analysoida saman instanssin jakaman Nestlen julkaiseman ruokintaoppaan sosemainoksen läpi. Koska maanantaista puuttuu raivoa.

Kaiken keskellä olen myös hamunnut itselleni töitä ensi kesäksi. Pakko kaiketi käydä vähän tienaamassa, että saa lapsen pidettyä kotihoidossa 18 kk ikäiseksi saakka. Eli voin vielä ilahduttaa itseäni tavaamalla kelan selkeitä ohjeita isäkuukaudesta.

Onko se kotihoidontuki muuten joku vitsi?

22.10.2012

Imu & hinkki

Viime viikolla vietettiin oikein kansainvälisesti imetysviikkoa. Ei siinä, välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään asiaa, alku kun oli kauheaa, jatko siedettävää ja nyt tohdin väittää, että toimii ihan hyvin. Minua myös hävettää, että tämä laari on löytynyt googlettamalla "kun imetys menee päin persettä". Taidan napsauttaa hakutulokseksi ilmestymisen pois päältä.

Toivottavasti maailmassa suurin osa äideistä on sellaisia, joille imetys on helppoa, kivutonta, luontevaa ja muutenkin letkeää ja ongelmatonta. Ilmeisesti näin ei ihan järjestään ole. En tohtisi ihan kulttuurisidonnaiseksi jutuksi imetyksen onnistumista/epäonnistumista leimata, mutta tohdin hyvin hataralla mutulla väittää, että tiiviit naisyhteisöt ja niissä jaettu vertaistuki ja hiljainen ohjeistus on keskeisessä asemassa.

On muuten kauheaa, kun imetyksen yhteydessä puhutaan onnistumisesta tai epäonnistumisesta. En kyllä tähän hätään keksi vaihtoehtoisiakaan sanasia. Onko sellaisia käytössä? En sanoja käyttämällä halua arvottaa ketään. Ne ovat vain sanoja.

Minä kun raskausaikana tulin hulluksi ja masennuin ja paineistuin ja ahdistuin, jätin imetyksen kokonaan sivuseikaksi äitiyteen valmistautumisessa, jonka pääpointtina oli selvitä hengissä. Loukkaannuin suunnattomasti lapsen edellisellä neuvolakäynnillä, kun terveydenhoitajatyttö ihmetteli täysimetystä,  "suhtauduit niin negatiivisesti imetykseen raskausaikana". Niin, en halunnut lainata häneltä norjalaista videota, joka oli otsikoitu "Imetys. Yhteisen elämämme alku." Otsikosta olisi voinut jättää kolme sanaa pois.

Minä valmistauduin raskausaikana siihen, että imetys ei onnistu. Oletettavasti tajusin epäonnistumisen olevan mahdollisesti niin järkyttävä takaisku äitiyteni suorittamisessa, että epäonnistumiseen on pakko valmistautua. Tohdin myös väittää, että mikäli olisin etukäteen ottanut paineita imetyksestä masennuksen, isän kuoleman, vauvan perätilan ja sektioahdistuksien päälle, niin mitta olisi saattanut tulla täyteen enkä olisi uskaltanut edes yrittää.

Jälkeenpäin olen lukenut imetyksestä paljon. Aluksi tekniikkaa, sittemmin jo suosituksia ja niiden perusteluja. Voi hyvin olla, että jos olisin opiskellut aihetta etukäteen, olisin luovuttanut heti alkuunsa. Läksin siis iloisesti sektioon sillä oletuksella, että sairaalassa on henkilökuntaa, joiden homma on opettaa minulle miten imetetään.

Imetysopastus olikin yksi niistä jutuista, jotka sairaalassa ihan oikeasti toimivat ja käsittääkseni hirveän hyvin. Syynä voi toki olla se, että sitkeästi kilkutin kelloa joka ikisellä syötöllä ja vaadin kätilöä tai lastenhoitajaa auttamaan, tarkkailemaan ja arvioimaan suoritusta sekä selittämään mitä on tapahtumassa, miksi ja mitä siitä seuraa. En olisi välttämättä tajunnut soitella kelloa ellei lapsen verensokeria olisi pitänyt tarkkailla. Haavan kanssa liikkuminen ja siedettävien imetysasentojen hakeminen oli myös tuskaisaa ja kipulääkepöllyssäni vastaanotin apua ihan mielelläni.

Väitän ettei imetyksestä olisi tullut mitään ilman osaston imetysvastaavaa kätilöä, joka oli harvinaisen hyvä tyyppi ja luetteli perustellen perusasioita: yksi hinkki kerrallaan, aina kun lapsi haluaa. Älä lypsä turhaan, lämmitä hinkki vaikka kauratyynyllä ennen imetystä. "Minä en teitä täältä päästä pois ennen kuin homma sujuu ja hyvin." Eikä päästänyt. Tuli tosin ensimmäisen lomapäivänsä aamuna vielä varmistamaan (joo, en usko että vain meitä, mutta oli silti kiva).

Maito nousi hinkkeihin sairaalassa vasta neljäntenä tai viidentenä päivänä leikkauksesta. Arvelin kuolevani. Hössökätilö toi kaalia. Se oli ihanaa. Niistä jumalattoman kovista ja tulikuumista koripallonkokoisista jötköistä lähti melkein sihinä kun iski jääkylmät kaalit päälle. Halusin naimisiin suurehkon, kylmän kaalinpään kanssa. Jos maito olisi noussut kotona, olisi meidän imetys ollut siinä. Vauva ei saanut millään kiinni pinkeästä nännistä, maitoa oli kaikkialla ja mieliala mitä sattui. Hyvätyyppikätilö totesikin, että usein imetys käsähtää juuri siihen, että maito nousee kunnolla vasta kotona ja sitä säikähdetään. (En tiedä - näin hän totesi ja niin meillä olisi varmaankin käynyt.)

Joo. Kotona se riemu sitten repesi yhdessä nännien ihon kanssa. Ajoittain vauva sai juotavakseen varsin vaaleanpunaista maitoa. Kipu oli helvetillinen, mutta suorituspaineissani ja pelätessäni, ettei vauva opi koskaan imemään kunnolla en koskenut rintakumeihin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut olla ihan fiksua. Minä vihasin imettämistä. Kipu polkaisi varpaista asti vauvan iskiessä kiinni. Vauva turhautui minun sitä irroittaessa liian pienen imuotteen kourissa. Vihasin puolisoa ja äitiäni, jotka ravasivat ympärillä jankuttaen tuttipullosta. Vihasin neuvolantätiä, jolta ei apua, neuvoja, saati tukea irronnut. Ja välillä vihasin vähän vauvaakin. Ennenkaikkea vihasin itseäni - täästähän kuuluu nauttia ja tämä kuuluu osata.

Vastoin kaikkia arvelujani, iho parani. Haava parani. Hitaasti. Kävi mahdolliseksi syöttää lasta öisin makuuasennosta. Vauvan kasvaessa opettelin syöttämään sitä myös perinteisellä tyylillä sylistä, loputtoman tyynyvirittelyn ja kainalon alta kieputtelun sijaan.

En edelleenkään imetä mielelläni julkisissa tiloissa - toisaalta ei ole ollut juuri tarvettakaan. Kotona homma sujuu mielestäni hyvin - ajoittain sattuu, mutta jonkinlaisen virheanalyysin jälkeen kipu korjaantuu tai hinkki karaistuu. Tuorein hankaluus liittyy hampaisiin. Kynteni osui päivänä menneenä lapseni ikenestä törröttävään kovaan juttuun. Ikenillä on myös ilmeisen hauskaa purra äitiä - tosin onneksi vasta kun massu on täynnä.

Päivisin tytär ruokailee edelleen parin tunnin välein, välillä tiheämmin, välillä harvemmin. Päivällä imetysvälit eivät tosin veny yli neljän tunnin. Yöllä ruokaillaan vaihtelevasti - ajoittain on saatava maitoa viisikin kertaa, viime yönä riittä kaksi.

Luottamus omaan kehoon ja sen toimintaan on ollut vaikea saavuttaa, mutta kyllä tämä rotisko vaan kummasti toimii. En tosin ole osannut ottaa kovin syvää painesta siitä riittääkö maito, siinä olen luottanut vauvaan. Pissaa ja kakkaa sopivassa suhteessa, kasvaa ja on tyytyväinen - täytyyhän sen silloin riittää.

Ennen syntymää hamstrasin kaappiin melkoisen määrän korviketta, joka on jo muuttanut seuraavaan osoitteeseen, jossa se pääsee käyttöön. Pakastimessa on omaa maitoa mahdollisia hätätapauksia varten.

Minulla ei ole tarvetta ottaa kantaa siihen, kuka imettää, miten imettää ja imettääkö lainkaan. Yksikään äiti ei pahaa halua lapselleen ja tekee kaikkensa lapsensa eteen. Toisen tapaa ei arvostella. Imetys on ollut yksi vaikeimpia vastaani tulleita asioita, mutta olen iloinen siitä, että itkin ja huusin ja raivosin ja rasvasin ja lämmitin ja vuosin ja ties mitä. Tämä käy nyt meille. Olisi voinut olla myös toisin, herkästi, ja tuolloinkin olisin ollut mielestäni ihan yhtä hyvä äiti vaikka sitten se pullo kourassa.

26.9.2012

Sumu

Nyt lienee keskiviikko. Samapa tuo. Juuri mitään ei tapahdu, enkä kyllä kaipaa tapahtuvaksikaan. Luonnollisesti on hyvä paineistua siitä, että tämä on ainutlaatuinen elämänvaihe, josta on osattava NAUTTIA! Siis siitä, ettei juuri mitään tapahdu. Onhan se ihanaa ja harvinaista ja ainutlaatuista. Stressaan silti ihan vähän, koska se on minulle luontainen olotila. 

Vääntäydyimme tyttären kanssa sängystä ylös yhdeksän jälkeen. Tytär yritti herätä seitsemän maissa syötyään kolmannen tissillisen maitoa tälle vuorokaudelle (nyt mennään jo viidessä, oujee). Sujautin tutin suuhun ja kerroin, että nyt nukutaan. Nukkuihan se. Olisi nukkunut illallakin. Mysteerihuuto alkoi kello yhdeksän maissa ja päättyi lähempänä puoltayötä. Ei tepsi vikalistan läpikäynti, uudet innovaatiot, annetaansenhetkihuutaajosserauhoittuisi, tissin tarjoilu ja ne sata muuta yritystä. Puoliso sai tyttärensä simahtamaan lopulta hoitopöydälle (se jostain syystä tykkää hengailla siinä), josta lapsi siirrettiin varovaisesti sivuvaunuunsa. 

Näitä on ilmeisesti välillä. Toissapäivänä vauva otti ja simahti sänkyynsä saman tien. Ilmeisesti niistäkin hetkistä on osattava NAUTTIA. 

Yllättävä on itkun mukanaan tuova voimattomuus ja avuttomuus. Kun on laulanut joka ikisen päästälöytyvän lastenlaulun (ja niitä ei ihan vähän tässä päässä ole työkuvioiden vuoksi) kolmeen kertaan ja tuutulaulurepertuaarin vielä useammin ja keikuttanut ja roikottanut ja ruokkinut ja silittänyt ja halinut ja paijannut ja jo hönönä vähän googlettanut että menikö se rikki, iskee jonkinasteinen avuttomuus, joka yllättävää kyllä ei ihan vielä ole yltynyt hädäksi. Jokin takaraivossa muistaa kuiskia, että ei sillä oikeasti ole mitään isompaa hätää: se on sylissä ja sitä rakastetaan. 

Lapsen kiihtyvätahtinen öinen ruokailu aiheuttaa sen, että mulla ei aivo edelleenkään oikein pelaa. Hyvällä tuurilla nukahdan saman tien, kun olen palauttanut tyttären sivuvaunuunsa (josta poden huomattavan kehnoa omaatuntoa, joopa joo). Ajoittain kestää unen paluussa vähän kauemmin. En muista mitään ja jokseenkin yksinkertaiset askareet vaativat huimia ponnisteluja. Kun on tottunut siihen, että voi näppärästi neuloa sukkaa, puhua puhelimeen, lukea uutisia, vahtia keitoksia hellalla ja hoitaa sivussa vähän työjuttuja niin on hieman hankalaa hyväksyä sitä, että kannattaa ihan oikeasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Esmes hampaiden pesuun. 

Tekee mieli pistäytyä ulkosalla. Eilen kiekaisimme jälleen pienelle retkelle ja sain poimittua pari desiä puolukoita. Halajan vispipuuroa, jota en ole valmistanut sitten yläasteen pakollisen kotitalousoppimäärän jälkeen. Retkellä havaitsimme kuitenkin kaksi ongelmaa: meillä ei ole mannasuurimoita ja lapsi on hankala paksusta vaatetuksesta johtuen sujauttaa manducan pienennysosioon. 

Että jee. Kelin sen kun viilenee ja pukeutumisongelman äärellä ollaan jälleen. Mitä helvettiä sille pitää pukea? En tosin tiedä mitä itse kiskoisin päälle, äitiyshousut ja huppari tuntuvat kasvaneen ihoon kiinni (ja luulen ajoittain edelleen, että on kesä). Collegehaalari, jonka alle on sujautettu epämääräinen määrä vaaatekerroksia (nyt siis kyse vauvasta) tuntuu kovin vähäiseltä vaatemäärältä. Tilasin Reiman outletista fleecehaalareita (kun en kirpparilta löytänyt ainuttakaan ja oli halavempaa ko marketissa) ja ne on saatana ihan järkyttävän isoja. Innolla odottamani koon 56-alle-puoleen-hintaan-ja-ihan-ok-värikin-haalari vastaa kokoa 68, jossa me ollaan ehkä ensi vuonna. Ei liian isossa vaatteessa mitään väärää, hölmöähän se on pientä ostaa, mutta kantaessa liian iso vaate tuntuu kurjalta. 

Lisäksi. Minkä ikäisenä/kokoisena on syytä lopettaa manducan vauvapienennyslipareen käyttö? Homma on just sopiva ja passeli, mutta neppareita on vaikea saada kiinni, kun tyttären kinttu on niin kovin paksu kaikkine vaatekerroksineen. Jos liparetta ei käytä, valahtaa lyhyt vauvani repussa kovin alas, mikä aiheuttaa viritysongelmia ja selkäkipua ja kipinää lapsen osalta. 
Valmistajan sivuilta löysin tiedon, että vauvan voi asentaa repun pohjalle suunnilleen niihin aikoihin kun siirrytään vaatekokoon 68. Argh!! 

Haluaisin paikalliseen työväenopistoon seuraavat kurssit: Vauvan pukeminen. Vauvan kantaminen. Vauvan ruokinta. Oletan, että näitä asioita on saatettu käydä läpi siinä kammoamassani perhevalmennuksessa, mutta tuntien neuvolapalveluiden laadun, ainakin paikallisesti, kehtaan veikata, että taso on ollut vaikuttava. 

Että näin. Siirryn möllöttämään. Ei mulla muuta. Odotan innolla sitä - kuulemma - kuuden vuoden kuluttua koittavaa aikaa, kun saan taas nukkua vähän enemmän. 

18.9.2012

Myrsky

Viime yönä myrskysi. Puuskana päästeli kolmeakymmentä metriä sekunnissa puolenyön jälkeen. Heräsin siihen, että talo tärähti. Että lepää rauhassa Iso Omenapuu. Kunnioitettava yli kuudenkymmenen vuoden ikä tuli lopullisesti täyteen. Että se siitä kauniista ja suojaistasta pihasta. Taidan viedä naapurin keski-ikäiselle mielenterveyskuntoutujalle ja äidilleen telkkarin, niin saavat katsella sitä eikä meitä.

Eilen oli kiva päivä. Heräsin kohtuullisen virkeänä, puuhailin kohtuullisen virkeänä, ehdin jopa ommella hetken. Puolisolla tosin pamahti käämi häiriötä köhisevän itkuhälyttimen kanssa, paineli Prismaan hankkimaan hifistelylaitetta (ei sentään videokuvalla). Että mikä on miehellä mielessä. Toi mukanaan myös karvakäsipizzaa, josta pääsi niin hyvä ähky, ettei hälyttimelle syntynyt tarvetta.

Iltasella tytär väsähti, mitäs nukkui iltapäiväunia vain puolen tunnin pätkissä. Kolmen tunnin korviarepivä huuto päättyi, kun avasin makkarinikkunan selälleen (silloin oli jo se myrsky), irrotin lapselta housut ja iskin sille tissin suuhun. Housut jalassa ei hinkki kelvannut, ei mistään suunnasta. Nukahti lopulta itkuhikkaansa nieleskellen puolentunnin tuutulaulusession perään.

Ajoittaisena optimistina (eli hölmönä) arvelin, että nyt se varmaan nukkuu ainakin neljään saakka, kun on karjunut itsensä überväsyksiin. Paskat. Tyttärellä oli nälkä puoli kahdelta, vartin yli kolme, puoli kuudelta sekä seitsemältä. Olen tänään ehtinyt imettää sen vasta seitsemän kertaa. Oletan, että kyseessä on kolmen kuukauden tiheän imeskelyn kausi. Toivottavasti. Muuten tulee vähän rankat oltavat joulukuulle asti.

Tänään pitäisi saada aikaiseksi noukkia omenoita (kaksi yli 50-vuotiasta puuta tekee jokseenkin reippaasti satoa), että niitä saisi tyttärelle pakkaseen. Moottorisaha pitää käydä lainaamassa ja samalla reissulla hakea pari uutta puuta. Jos vielä muutaman isomman pensaan saisi hyvien naapurien puolelta siirrettyä kyttääjänaapureita piilottamaan, niin vot. Ja kaikki tämä tunnin välein imettäen!

Uroskoiramme on ollut viime viikosta asti pennuntekoreissulla. Sen pitäisi palata huomenna. Edellisen harvinaisen-typerien-koiranpentujen-valmistusreissun päälle se ei jaksanut lenkkeillä viikkoon. Samaan aikaan narttukoiramme (joka repi itseltään mahakarvat vauvan tullessa taloon osallistuakseen imetykseen) on ottanut tavakseen ulvoa ja ulista, kun vauva itkee. Että on sitten kollektiivisesti paha mieli kaikilla.

Perjantaina mennään muskariin. Angst. Onneksi Paukkuliini tulee myös mukaan, jos se vaan muistaa ilmoittautua!!! Eipähän tarvitse syyllistää itseään siitä, etteikö tarjoaisi lapselleen riittävästi varhaista musiikillista aktivointia, vaikka sitten hampaat irvessä.

2.8.2012

Tilanne

Elämä tasainen. Suurempaa vouhotettavaa ei ole. Muutamia huomioita toki matkan varrelta.

Lapseni kakkasi tänään mahaani. Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Olimme pesulla. Sinänsä olen hurjan iloinen kakasta, sillä sitä on ähisty tulemaan puoli kuudesta aamulla. Onneksi on, sillä puoliso ei osunut uuden puhelimensa torkkunappiin, mutta tyttären aktiivisen piereskelyn ansiosta hän myöhästyi ainostaan 25 minuuttia työmaaltaan. Normiherätys kun on kello 5.15. 

Jännittävää kakassa oli se, että se läpäisi yhteensä neljä kerrosta kangasta. Tämä siksi, että käytän edelleen (kotona) äitiyshousuja, koska ne on niin mahtavat! Normitkin mahtuu päälle, mutta miksi kokea kiristystä, saati nostella pöksyjä ajoittain, kun ne voi kiskaista kainaloon saakka ja antaa kaiken muun roikkua. 

Kävin eilen pankissa sulkemassa isän tilejä ja avaamassa tyttärelle ihan omaa tiliä. Henkilökohtainen pankkineuvojamme on mahtava. Itse asioinnissa meni noin viisi minuuttia, mutta hänen kerratessaan lastensa ja lastenlastensa syntymiä meni tovi jos toinenkin. Toivoisin, että kaikilla olisi yhtä ihana Henkilökohtainen Pankkineuvoja. "Sitten me tultiin sairaalasta kotiin ja mulla oli kaksoset. Mä laitoin ne siihen sängylle ja otin vaatteet pois niiltä ja sitten mä istuin tuoliin ja itkin, että mitä näille nyt pitää tehdä. Gösta luuli, että nyt mä menin rikki." 

Tyttärelle ei voitu tehdä tiliä, sillä hänen nimensä, saati olemassaolonsa ei löytynyt tietokoneelta. Ei edes maistraatin järjestelmästä. Huolestuin ja soitin tänään maistraattiin, josta vakuutettiin, että lapsi on olemassa ja sillä on nimikin. Mahtavaa. 

Pankkikeikan jälkeen päätimme puolison kera käydä koko perheen voimin naapurikaupungin Biltemassa. Aktiviteetit periferiassa ovat näet jokseenkin rajalliset. Paikalliseen kalasatamaan esimerkiksi ei ole rakennettu kivaa kahvilaa. Lähimmässä kalasatamassa on iso pakastin, josta voi ostaa silakkaa. 

Tuumasta toimeen siis. Lapsi kaukaloon, maailmanlopun hoitolaukku olalle ja relluparan nokka kohti pohjoista. Pääsimme kivasti ukkosmyrskyn läpi paikan päälle ja viritin tyttären liinaan. Se sai raivarin. Kellonajasta päättelin, että se saattaa olla nälkäinen. Olihan se. Yleensä maksimissaan kymmenen minuuttia ruokaileva lapsi päätti vedellä puolisen tuntia herkkua tissistä naamariin auton etupenkillä. Puoliso kävi shoppailemassa ja minä väistelin teiniautoilijapoikien katseita ja hymyilin kiltisti ohikulkeville rouville, jotka soivat meille hyväksyviä katseita osoitellen puolisoilleen, että kato miten pieni pikkuvauva. Oli tosi nastaa. 

Lienee paras huomauttaa, että seudulla nimenomaan kurkitaan toisten autoihin. Julki-imettäminen on perseestä, mutta myönnän, että helpompaa kuin huutava lapsi kainalossa, pullo toisessa ja tuttelipurnu hampaissa liikennemyymälään kirmailu. Saatan toki olla väärässä. 

Tytär ei halua nukkua päiväunia - tänäänkään. Siispä improvisoin sille viihdekeskuksen työhuoneeseen, että saan roikkua koneella. 

Virike. Pahviloota ja post it-lappuja. 




6.7.2012

Tutti

Tyttärellä on ilmeisesti jokin vaihe. Lisäksi eilen oli jokseenkin kurja päivä, kun oli niin kauhistuttavan kuuma. Luonnollisesti oppaissa ja neuvolassa on peloteltu, että lapselle tulee kylmä jos sitä ei riittävästi pue. Löysin onneksi kauan kadoksissa olleen järkeni ja pukeuduimme molemmat varsin kevyesti. Toinen meistä oleskeli varsin runsaasti ilman vaatteita. 

 Iltapäivästä tytär päätti ilmoittaa olevansa nälkäinen - koko ajan. Kello viiden jälkeen imetin jatkuvasti, välillä nakkasin lapsen isälleen, että sain käydä vessassa. Kymmenen jälkeen alkoi tissiys hieman kiristää, varsinkin kun tytär ei siihenkään tuntunut olevan tyytyväinen. Puoliso toi tutin. 

 Onnellinen lapsi, lupsutteli menemään röhkien tyytyväisenä. Kunnes uni alkoi tulla silmään. Lapsen nukahtaessa tutti sen suusta tipahtamaan, mikä aiheutti välittömän kiljumisen ja kiukkuitkun. Kolmesta viiteen minuutin välein. Niin sylissä kuin vaunuissa (alakerrassa nukutaan vaunuissa, se kun on kätevää). Jokaisen kiljaisun jälkeen oli tutti ruuvattava takaisin suuhun. Kahden tunnin huudon jälkeen lähti tutti roskikseen ja totesin, että huutakoon sitten sylissä. Onpahan turvassa ja lähellä ja nukahtaa kun on riittävän väsy. Tuskin lapsi itkusta rikki menee. 

 Isänsä kantoi sitä puoli kahteen, kunnes uni yllätti. Me nukuttiin neljä tuntia putkeen! Ja sen päälle vielä puolitoista. Jos tähän saa pienet päiväunet päälle, niin saatann selvitä tästäkin päivästä hengissä. 

 Oletettavasti illalla on luvassa sama tissi-kanto-huuto-spektaakkeli, mutta jos sen perään saa ihan oikeasti nukkua yli kolme tuntia, niin antaa tulla. 

Jään aina kiinni, kun vannon ei-koskaan -tyyppisiä asioita. En koskaan hanki farmariautoa ja omakotitaloa kissalla ja koiralla, en koskaan muuta tälle paikkakunnalle, en koskaan työskentele alakouluikäisten kanssa, ikinä en hurrin kanssa ala yhtään mitään (hupsjoo). Näitä on enemmänkin. 

En enää koskaan tarjoile lapselleni tuttia. 

Ainakaan tällä viikolla. Vaihtoehtoisesti otan mielelläni vastaan yksityiskohtaisen selvityksen siitä, miten tuttia on tarkoitus käyttää ja miten sen saa pysymään lapsen suussa ilman teippiä (kun se vehje nimenomaan kelpaa ja lohduttaa). 

3.7.2012

Perhevalvontakeskus

Eilen piti neuvolaan. Vierailu aiheutti luonnollisesti hieman stressiä, sillä en pidä kyseisestä virastosta. Imetyksne kanssa oli kikkailtavaa, ettei lapselta pääse saman tien perillä nälkä - kainalon alta kun on kodin ulkopuolella jokseenkin haastavaa lasta ruokkia (kiva kun on näitä vaihtoehtoja). Lasta oli luonnollisesti myös pestävä ja puunattava ennen näytillevientiä. 

Puolison oli tietenkin hinauduttava mukaan, minä kun en saa turvaistuinta kannella. En ole varma sallitaanko lapsi + olkalaukkuyhdistelmää. Oletan tosin etten revennyt. Heti alkumetreillä meni tietenkin häneksi, kun turvakaukalon kanssa piti säätää, tuuli helkkarin kovaa ja aurinko pyrki paistamaan pienen päähän. 

 Mutta se helvetin perhevalvontakeskus aka neuvola. Minussa on ilmeisesti ihan oikeasti jotain vikaa, kun en koko laitosta kestä, en sitten yhtään. Ensin siellä on rampattava näyttämässä mahaa ja kusemassa purkkiin ja vastaamassa tyhmiin kysymyksiin ja kantamassa mainosroinaa kotiin. Sitten sinne onkin vietävä lapsi, joka on riisuttava alasti ja kidutettava erilaisiin asentoihin ja eukon lässytyksiin. Kuten jo paikanpäällä ääneen arvelin, meni koko loppupäivä päin persettä. Niin minulta kuin lapselta. 

 Yritin kysyä neuvoa (kun kerran neuvolasta on kyse) imetykseen. Ihmettelin, miksi lapsi ei avaa suutaan riittävästi ja miksi ote alkaa aina hetken päästä lipsua. Rouva Täti arveli, että lapsi on vielä liian pieni imemään hyvin ja keskittyi rassaamaan napaa. Imetysasentoihin hän ei ottanut kantaa, ei tosin myöskään lapsen kynsienleikkuuseen (tekniikka kiinnostaa), mutta muistutti d-vitamiineista. 

 Puolisosta eukko meni jokseenkin sekaisin ja juoksi hakemaan ruotsinkielisiä paskaesitteitä (joita meillä jo on), kun on niin harvoin ruotsinkielisiä asiakkaita. Minä kun luulin, että suomenkieliset eivät seudulla juuri lisäänny. Lisäksi rouva Täti päätti neuvoa puolisoa lapsen kaksikielistämisessä. En saanut pidettyä enää turpaani kiinni, vaan kerroin, että toisella meistä on ihan kattavasti opiskeltuna kielitieteitä, että teoria on kiitos hallussa. 

Lapsi joka tapauksessa kasvaa ja on ohittanut syntymäpainonsa. Reippaasti. Olisi tuon sen naamastakin voinut sanoa. Kohta varmaan aletaan syyllistämään kasvu- ja painokäyrillä. 

Flunssaani, joka on sietämätön, kommentoitiin: "Joo, tuo kesäflunssa kestää tosi pitkään." Jätin antibioottien ruikutuksen sikseen. 

Kotikäynnillä neuvolantäti kielsi tärkeänä meiltä yhdynnät. "Vaikka sieltä alaalta ei olekaan mitään tullut, niin ennen jälkitarkastusta ei sitten saisi yhdyntöjä harrastaa." 
Pitääköhän sille soittaa ja kysyä lupa jos näissä univeloissa joskus vielä panettaa? 

Olen nukkunut viime yönä yhteensä 4,5 tuntia. Lapseni on syönyt tänään kuusi kertaa. 

26.6.2012

Tikki

Kun lähdetään siitä perusasetelmasta, että mikään ei saa sujua jouhevasti ja letkeästi päästään neuvolatädin kotikäyntiin. Ja leikkaushaavan tikkeihin.

"Miksei sulle laitettu niitä niittejä? Täällä käytetään aina niittejä."
"Leikkaava lääkäri kysyi onko nikkeliallergiaa ja kerroin, että on."
"Aijaa, no sehän on ihan hyvä huomio."

Kuinka ollakaan, pyhistä johtuen tikkini saivatkin siis muhia mahassa normaalia pidempään. Ne kasvoivat siis kiinni ihon alle. Oli taas ihan helvetin kivaa pötkötellä sohvalla kun täti ähisee, että joutuu nyt kaivamaan eikä tiedä mitä näille pitäisi tehdä. Olen muutenkin ihan riittävän kehno kaikkien neulojen, veren, haavojen, ompeleiden sun muiden kanssa. Aikansa otti, kipeää teki ja päälle vielä saarna, että iho on kiinni, mutta sisukset ei, eli mitään ei vieläkään saa tehdä. 

 Lapsi on kasvanut viidessä päivässä 150 grammaa, mikä on hyvä juttu. Sen tulee kasvaa vielä reippaasti ennen kuin herättämisen saa lopettaa. Helvetti. 

 Imetys alkoi jo sujua, mutta otti takapakkia. Tytär ei viitsi avata suutaan riittävästi. Siitä on ilmeisesti hauskempaa vaan lupsuttaa (edelleen nahatonta) nänniä. Ja äiti ei joka kerta viitsi riidellä, koska lapsen on saatava ruokaa. Ja kuinka käy sen turvallisuudentunteen jos aina pitää tissin kanssa riidellä. Kyllä: koen hirvittävää epäonnistumista, epävarmuutta, ahdistusta ja kunnianhimoa imetyksen suhteen. Pakkasessa on maitoa, mutta pulloon ei ole vieläkään koskettu. Voiko tämän liittää CV:n meriittilistaan? 

 Menen nukkumaan noin 45 minuuttia ennen seuraavaa syöttöä. Toivottavasti yhteen menoon. 

 Neuvolatädin poistuttua hoksasin, että portinpieleen oli jäänyt Sepän juhannuksena toimittama isän tuliterä hautaristi odottamaan siirtoa hautuumaalle. Miksi tämä kaikki on niin loputtoman tragikoomista? 

24.6.2012

Tissi

Olen tissi. Olen iso, kipeä tissi. Olen tarpeellinen ympäri vuorokauden, vähintään kolmen tunnin välein.

On varsin mieltäylentävää googlettaa oikeaa imuotetta neljältä aamuyöstä, kun viimeisetkin ihoriekaleet ovat kuoriutuneet nännistä. Minä tiedän millainen on hyvä ote. Me emme sitä aina saavuta. Itsestäänselviä ohjeita ei oteta vastaan.

On mahdollista elää neljän tunnin yöunilla, joita nautitaan puolentoista tunnin pätkissä. En tosin tiedä kuinka pitkään. Kieltämättä alkaa ottaa koville.

Neuvolantäti saapuu huomenna. Luovutin. Haluan eroon näistä helvetin tikeistä. Ja varmuuden, että tytär kasvaa. On tosin ihme jos ei tällä ruokinnalla kasva.

Joka tapauksessa. Juhannuksesta selvitty. Kävin pihalla kahdesti. Korviketta ei kulunut. Lypsykone on mahtava. Vaippoja hankittu lisää.

Mainittakoon, että sankarillisesti lapsi ei ole nauttinut lypsyn tuloksia pullosta. Tyhjemmästä tissistä saa paremmin kiinni. Luojan kiitos.

Viime viikonlopun paska-aivokätilö ahdistaa kommentteineen edelleen. Pahasti. Kuinka näistä saisi päästettyä irti?
Toinen päivä leikkauksesta: "Etkö sä oo vielä saanu vaippaakaan vaihdetuksi?" Itkin kivusta, kun piti vessaan ja narttu jätti kipuläkkeet tuomatta.

Seuraavaan syöttöön on 1,5 tuntia.

30.5.2012

Törsy

Poistuin kotoa. Sillä välin sähkömies kävi asentamassa uuden lieden. Liesi on sievä ja toimiva, mutta viitisen senttiä liian matala. Aiheuttaa siis sen, että kaapin ja hellan väliin saa tiputettua extrapaljon möhnää, jota voi kaapia pois parin vuoden välein. Samapa tuo. 

 Poistuin kotoa apteekkiin, jossa sain kulutettua uskomattoman summan rahaa eläinten punkkikarkotteisiin. Olen kyllä erittäin taitava irrottamaan (ja hengiltä polttamaan) kyseisiä elukoita koirista (jopa tämän erikoismalliston turkista), mutta kissojen nyppimisen koen haastavana. Vähemmällä siis pääsee noiden myrkkylitkujen kanssa, kun niitä pikku perkeleitä ei enää edes lapissa voi väistellä.

Törsäsin myös (nähtyäni aiheesta erittäin ahdistavaa unta viime yönä) käsikäyttöiseen lypsykoneeseen (vieroksun edelleen sitä puolison pikkusiskolta perittyä sähkökäyttöistä konetta). Aventin lypsäriin olikin jo kaapissa valmiina kasa yhteensopivia pulloja, että on nyt sitten tähänkin valmistauduttu. Kai ne pitää vielä keittää. Mihin ne sitten säilötään, että pysyvät steriileinä? Parhaassa tapauksessahan voin muuten lypsää toista tissiä käsipelillä ja toista verkkovirralla! Mahtavaa!

Lypsykone & tilavat kengät


Ostin marketista vielä kengät, joihin turvonnut kinttu sopii (ja oli söpsöt). En suostu poistumaan pihasta postilaatikkoa pidemmälle muoviläpystimissä. 

Mieliala reippaampi. Outoa. Kotoa poistuminen on siis suotavaa? 

6.4.2012

Hämmennys

Vierailin eilen ensimmäistä kertaa raskauden aikana lääkärillä (psykiatria ei lasketa, kertoi yleislääketieteen ajoista olevan niin kauan, ettei muista mitään). Kotikuntani ei tarjoa varsinaisesti ainuttakaan käyntiä neuvolalääkärillä, ellei jotain ongelmaa ole. Minä kun en kunnon äitien tavoin käytä kunnan sairaalan äitiyspolia, siksi että haluan asioida hoitoasioissa omalla äidinkielelläni, vaan hyppään naapurikylässä keskussairaalassa, olen jäänyt vaille lääkäriä. Mikä sinänsä ei haittaa, kukapa noista nauttisi. Olen aina pyrkinyt vaikuttamaan siihen puhunko toosaani ronkkivan henkilön kanssa samaa kieltä. Mielestäni naisella on tähän oikeus. Myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

 Joka tapauksessa olen lääkärikäynnistä hyvin hämmentynyt. Rouva esitti jopa osanottonsa ja keskusteli kanssani. Olen ymmärtänyt, että neuvolassa voidaan kommunikoida kahdella tavalla: kuin lapselle tai hyvin alentuvasti - kuten idiootille. Asiallinen keskustelu tuli melkolailla puun takaa.

 Olen myös hyvin yllättynyt siitä, että vihdoin minulle kerrottiin suoraan, että imetyksessä erittyvät hormonit saattavat aiheuttaa masennusta ja ahdistusta ja imetyksen lopettaminen nopeasti on usein varsin järkevä keino suojella itseään ja lastaan. Olen asiaa kysynyt kolmelta terveydenhoitajalta, psykiatrilta, sairaanhoitajalta ja kätilöltä - kukaan ei ole suostunut asiasta keskustelemaan - saati ihan vain kertomaan. Ilahdutti.

 Kysehän ei ole siitä ettenkö haluaisi imettää. Masennusta sairastaneena - enkä osannut ennakkoon koko sairautta ajatellakaan itse raskauden aikana, sen jälkeenhän pelotellaan kyllä - olen valmis tekemään kaikkeni, että voin olla lapselleni turvallinen äiti. Masentunut äiti ei sitä välttämättä ole. Voi toki olla, mutta asioita voi tehdä helpomminkin, vaihtoehtoja kun on. Miksei tästäkin voida asiallisesti informoida äitejä? Oletetaanko, että peruskansalainen on käsityskyvyltään niin heikko, ettei pysty tietoa varsinaisesti käsittelemään? Että kukaan ei imetä jos puolen vuoden suosituksesta joustetaan? Mielestäni asiallista tiedotusta on toki kertoa hyödyistä, tekniikasta, ongelmista, mutta myös vaihtoehdoista - syyllistämättä.

Eipä muuten tullut mieleeni (enkä ole neuvolan tarjoamista lähteistä lukenut) että toosan ollessa verta pullollaan, sitä saattaa purkautua reilustikin. Tilanne tulee kuulemma peilin avulla tarkistaa ja jos vuotokohta löytyy ja ajallaan tyrehtyy, ei ole syytä huoleen. Muutoin tulee ottaa yhteyttä jonnekin, kyseinen jonnekin tosin jäi tarkentamatta.

 Missä on siis kaikki asiatieto raskaudesta ja sen ajoittaisesta hirveydestä, ilman silottelua, lässytystä ja syyllistämistä?