Kas kas. Tuossa se nukkua tosottaa, tutti letkeästi kainalossa - unirätti toisessa. Sohvalla tyynykasan uumenissa. Nukutin sitä alkaen kello neljästä vähän vajaa seitsemään, kunnes luovutin. Yleensähän meillä nukutaan sinne yhdeksään saakka.
Alan olla aika väsynyt. Yöt on mitä on - viidestä kuuteen tuntia unta pätkissä, heti aamusta kiristää. Päiväunia tuntuu olevan turha edes yrittää nukkua itse, sillä sekunnilla kun ummistan silmäni, vauva tarvitsee jotain - yleensä ainakin sen tuttinsa.
Väsymyksellä on toverinsa. Ahdistus, kireys, kipinöinti ja kärsimättömyys. Minä olen se paska äiti, joka lapselleen tiuskii aamuyöstä, kun tutti on kolmattakymmenettä kertaa syljetty suusta ja vaadittu ipinöimällä takaisin. Mikään ei auta, mikään ei kelpaa. Kummallekaan.
Päivisin ahdistun siitä etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu siltä, etten osaa lapsen kanssa olla - en tiedä miten sitä viihdyttää ja aktivoida. Laulan ja luen sille varmasti aivan liian vähän, en keskity siihen riittävästi. En tarjoa sille riittävästi virikkeitä, enkä varsinkaan riittävästi ymmärrä hinata sitä ihmisten ilmoille. Vähintäänkin nukutan sitä liikaa.
Ajoittain näen selkeitä kehitysviivästymien piirteitä lapsen touhuja - tai paremminkin touhuamattomuutta - seuratessa. Ahdistaa. Toisaalta, minähän tuon tulen pilaamaan ellen ole jo pilannut. Arvostelen itseni puhki ennen kuin kukaan muu ehtii arvostelemaan. Ensi viikon neuvola vituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä.
Kahden viikon kuluttua voin päivittää CV:n. Täysimetystä 6 kk. Tai on lapsi kerran imeskellyt omenalohkoa. Tuntui hämmentyvän. Vauva tulee saamaan ruokansa kokonaisena, sitä ei syötetä.
Väsymys aiheuttaa ahdistusta, ahdistus epävarmuutta, epävarmuus levottomuutta, levottomuus unettomuutta ja unettomuus väsymystä. Että terve. Eristyminen alkakoon.
Toisaalta, myrsky on toisaalla.
On aika tavallista, että vauvat valvottaa ja äidit väsähtää - ja siksi siihen on myös aika paljon erilaista apua tarjolla. Sun tilanne ja mieliala alkaa kuulostaa siltä, että nyt sun olisi aika saada hiukan apua ja aikaa levähtää ite.
VastaaPoistaJos ei ole mahdollista, että sun mies/vanhemmat/joku muu (tm) hoitaisi vauvaa yön-pari (että saisit nukuttua) tai vaikka kokonaisen päivän silleen, että saisit nukkua tai tehdä mitä lystäät, niin sitten apua löytyy myös ulkopuolelta.
Mannerheimin lastensuojeluliitosta löytyy lastenvahteja, auttavia puhelimia jne. ja neuvolasta osaavat varmasti neuvoa jotain perhehoitajaa (kannattaa soittaa neuvolaan, vaikka jonnekin mihin tahansa muualle kuin sille omalle terkkarille, jos se terkkari tympii. Ne osaa kuitenkin kertoa lisää tietoa eteenpäin mistä löytää apua).
http://www.mll.fi/perheille/lastenhoito/
Vanhempainpuhelimen numero on 0600 12277 (http://www.mll.fi/perheille/vpn/)
Ja tämä siis kaikella lämmöllä, apua kannattaa hakea ennen kuin on ihan täysin palasina :) Mitä pidemmälle uupumuksen antaa mennä, sen kauemmin palautuminen kestää. Ja väsymyksestä ja saamattomuudesta on turha tuntea syyllisyyttä. Tottakai väsyttää, jos joutuu valvomaan yli rajojensa.
Huonojen yöunien myötä hoidettavien asioiden määrä on syytä minimoida niihin kaikkein tärkeimpiin - eli lähinnä lapsen (ja itsesi) hyvinvointiin. Unohda siivous sun muut, mies voi hoitaa ne. Tai sitten jos ei hoida, niin ne hoidetaan kun on taas energiaa.
Tsemppiä, voimia ja tosiaan, hommaa itelles vähän omaa aikaa (ja unta)! Alkaa arki taas maistua :)
Kiitos ajatuksesta. Muutama "ylimääräinen" tunti unta auttoi kummasti - mullahan mies mielellään huolehtii vauvan ja kodin ja autot ja tiskit ja pyykit ja ruokahuollonkin, mikä on ilmeisesti harvinaista. Sietänee olla kiitollinen.
PoistaNukkumisessahan on se haitta, että koskaan sitä ei irtoa riittävästi. Mitä enemmän saa nukkua, sitä selkeämmin huomaa/tuntee univelkansa.
MLL ei toimi tällä seudulla. Folkhälsan hoitaa homman ja he eivät hoida suomenkielisiä. Neuvolan järjestämästä tukipalvelusta mulla on edelleen kantelu Avissa. Valitettavasti siis tukipalveluita joo on, mutta käytännössä ne pelittävät varmaankin ainoastaan suurissa kaupungeissa ja mahdollisesti pienissä, joissa on joku innostunut työntekijä.
Mua ahdistaa illat, päivisin niin aurinkoinen ja hymyileväinen poika (miksi sei naura ääneen) muuttuu unta vastaan karjuvaksi, yliväsyneeksi mytyksi. Toissailtana en enää jaksanut kun ne monen tunnin nukutys/hyssytyssessiot on jääneet mulle, vaan annoin pojan elokuvaa tuijottaneelle isälleen ja poistuin lukittujen ovien taakse.
VastaaPoistaMää pelkään kans kaikkia kehitysviivästymiä, miksi poika vielä osaa kääntyä sun muuta. Tuntuu että toisten vauvat tekee jo vaikka mitä...
Me mennään pojan kanssa tänään sydänfilmiin ennen pohjanmaanreissua.Ensi viikolla on sydänultra ja mun oma sydän tuntuu olevan palasina.Järjetöntä menetyksen pelkoa.
Täällä on kamala sotku, eilen olin sellaisen raivon vallassa kun lastenpolin törtöt soittelivat vartin välein, että koiraressukka sai tuta hirveetä karjumista ihan ilman syytä, ja mieskin sitten illalla, toisen raivarin noustessa päälle koulutehtävien kanssa.Pinna on lyhyt, tuosta vain napsahtelee.
Minä oon koittanut (toimii tosi hyvin) olla syyllistämättä itseäni kaikesta. En lue vielä lapselle vaan laulelen melko paljon ja se tuntuu tykkäävän. Sylissä ollaan mielestäni paljon, lattialla hassutellaan virkeinä hetkinä, mutta koska olen paska äiti niin pidän poikaa myös sitterissä ja niissä se nukkuu välillä niitä 20 minuutin päikkäreitään. Ja nytkin se jutustelee vaununkopasta kun isi siivoaa ja äiti bloggaa ;)
Anoppi sanoi että kyllä isäsä on nukkunut monen tunnin unia 3,5 kk iässä. No saamari ko ei tämä nuku, vaunuun natkuttamalla ehkä tunnin, vaunulenkillä tuskin ollenkaan... Ääh, joskus sitä tuntuu että on täysin epäonnistunut kaikessa mitä tekee. Päätin luottaa omiin vaistoihini äitinä, onhan moni muukin selvinnyt, mutta tuntuu että pitäisi ottaa kaikesta selvää ja tehdä sitä ja tätä. Välillä ei vaan jaksa, mutta siksi lapsella onneksi on tuo isänsä joka on vallan mainio mies.
Unenpuute tekee hulluksi,minä sain nukkua viime yönä 6h ja olo on ko enkelillä eilisen pirun sijaan. Toivottavasti teidän unet myös paranee! Jaksuja!
Illat täällä sietää jotenkuten - aavistus rutiinista on olemassa, joskus se toimii, toisinaan ei. Päivät vituttaa. Tekemistä joo on viihdytys, nukutus ja epämääräinen luuhaus. Ihmiselle tyypillistä on kuitenkin halu olla jotenkin merkityksellinen, hyödyksi, olemassa jne.
PoistaSilloin kun pää kestää osaan minäkin olla syyllistymättä/syyllistämättä itseäni. Unetonna ja sosiaalisessa tyhjiössä se ei enää olekaan niin helppoa.
Kai tää tästä tai sitten ei.
Anteeksi ilmaisuni, mutta tää kirjoitus tuli niin loistavaan saumaan. En siis luonnollisesti halua, että siellä kiristää, mutta jos se yhtään lohduttaa, niin voin sanoa, että niin kiristää nyt täälläkin. Eilen illalla se tuli, ihan selittämätön (no joo...) väsymys ja vitutus. Piti jo googlettaa tuota perhekahvilatoimintaa, mutta kun ärsyttää noin lähtökohtaisesti ajatus siitä, että pitää väkisin ja jotenkin keinotekoisesti lähteä sosiaalistumaan.
VastaaPoistaJoo, siis vähän nyt kieltämättä riepoo ihan se, että en meinaa myöskään saada mitään tehdyksi päivisin. Lasta pitää viihdyttää koko ajan eikä se nuku niitä kunnon päikkäreitä sisällä. Jos en hetkeen viihdytä vaan istahdan hetkeksi vaikka netin ääreen tai yritän saada syödyksi, niin märinä alkaa. Sitten jossain väsymyksen kourissa, kun muistaa aina sen yhden säkeistön per lastenlaulu eikä tiedä osaako muutenkaan olla virikkeellinen äiti, tulee joskus vähän epätoivoinen fiilis.
Mä en meinannut saada tänä aamuna pikkutyyppiä vaipoitettua. Otti hermoon ja osasin jo ennustaa paskaa päivää. Iskä lähti pikkujouluihin; mä lällätän, päristän, laulan ja kannan tuntikausia (ulkona on järisyttävä tuuli, sinne ei voi mennä). Ihan pikkasen kiristää.
Jaksamista sinne! Toivottavasti teilläkin unet lähtis nyt vähän paranemaan!
Joo, siis nämä keinotekoiset sosiaalistumiset - ei saatana. Mä oon kyllä kartoittanut seudun perhekerhot ja avoimet päiväkodit, mutta ajatuskin saa lähinnä voimaan pahoin. Sitä paitsi ainut meidän aikatauluun sopiva hässäkkä on maanantaisin ja mä en maanantaisin persettäni kotoa pois hinaa. Sitäpaitsi vakoilin, että siellä on kouluvuosilta tuttu mimmimafia päsmäröimässä, että se siitä.
PoistaÄitiys ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Tokihan sitä osaa teeskennellä, olen duuniyhteisöjen takia opetellut puhumaan milloin autoista, milloin vaatteista, milloin käsitöistä, saati kirjallisuudesta ja ihan mielelläni politiikasta, maailmanparantelusta, kielistä, konflikteista jne. Minä en halua jutella tuntemattomien kanssa haalareista, kakasta, ruokinnasta, paskoista leikkipuistoista (pinnalla nyt) jne. Ja eniten tietenkin pelottaa se ulkopuolelle jääminen, ulkopuoliseksi tunteminen.
Lapsi tuntuu viihtyvän isänsä kanssa paremmin, vaikka se ei sille laula ja lorua ja vuorovaikuta koko ajan. Mää vaan imetän.
Sanoisko vielä, että prkl
Ihan samat fiilarit noista kerhoiluista. Ei kiinnosta pintapuoliset haalarikeskustelut, mutta vielä pelottavampaa olis, jos joutuis yksinään pöjöttämään jossain tai porukka tekis jotenkin selväksi, että meillä on täällä tämä sisäpiirijengi.
PoistaMusta kanssa tuntuu, että lapsi viihtyy isänsä kanssa, vaikka isä lukis vaan omaa kirjaansa. Mä en saa puhtaita vaatteita kaappiin enkä tehtyä paljon mitään muutakaan, kun kätinä alkaa melkein heti.
Viime päivinä on myös korostetusti tullut huomattua, miten meillä ei enää joka paikassa imetyskään onnistu - pitää olla tutut hoodit eikä just mitään ärsykkeitä. Esim. kylpyhuoneessa ei onnistu, tulee huuto (yritin saunoa, imetin juuri ennen saunaan menoa).
Imetys on joo oma lajinsa päiväsaikaan, yöllä yleensä maltetaan ruokailla vielä hartaasti (just silloin kun toivoisi, että lapsi tankkaisi suht nopeasti, että saisi itse nahat takaisin silmille). Pilkullinen paitakin äidillä saattaa olla liian hurja virike syömärille. Kesken ruokailun on ilmeisesti pakko yrittää nousta istumaan.
PoistaNastaa.