23.8.2013

Saisko nukkua hetken?

Moi vaan täältä töistä. Oon nukkunu viime yönä pisimmillään puolen tunnin pätkän. Ottaa vähän koville. Siksi onneton ilmaisu.

Aamulla olin melko epätoivoinen ja googletin. Törmäsin tähän, mikä on kyllä aika uskomatonta ja järkyttävää paskaa suurimmaksi osaksi. Vai että on suositeltavaa, että lapsi siirretään omaan huoneeseen nukkumaan 3-4 kuukauden iässä ja yövieroitetaan viimeistään puolivuotiaana. Ja että on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan jos alkaa ottaa nukkumisen kanssa koville. Onko joku saanut siitä osoitteesta jotain apua nukkumiseen?

Onneksi törmäsin myös vanhaan, tuttuun tähän, joka on jäänyt moneen otteeseen lukematta, mutta työmaaprintteri taas kerran otti ja lauloi. Menee testiin kunhan saadaan vähän aikaa totutella ajatukseen ja ideaan ja niin pois päin.

Väsymyksen tasosta saattaa kertoa se, että aamupalaverissa itkin. Sillai kiva, että ihan hirveesti ei oo tarvinnu tänään tehdä töitä.

Hirveä huoli minulla on, lapsi kun neljän kuukauden verran on pyrkinyt seisomaan kesken unien. Joka ikinen havahtuminen tai unen tason nousu kuittautuu konttausasennolla ja pystyynpunkeamisella. On kuulemma normaalia kuukauden tai kaksi. Eli ei normaalia loputtomiin? Mielessä kävi jo lääkärin pakeille pyristely, mutta en jaksa ainuttakaan 'kyllä on jo aika lopettaa imetys' ja 'se ei ikinä lähde perhepedistä jos ei nyt siirrä omaan huoneeseen' -saarnaa. Enkä myöskään jaksa valehdella. Imetän ja nukutaan porukalla. Piste.

Paiskin iloisesti lauantaivuoroa ties monettako kertaa putkella, koska ensi viikon lauantaina täytän ihan helvetillisen kasan vuosia ja aion kriiseillä lukua kotosalla, enkä suinkaan työmaalla. Lauantait ottaa koville.

Kaikki ottaa koville.

Voi olla, että ensi yön nukun alakerrassa. Pakko. Muuten räjähtää pää.

9.8.2013

Ennen

Yksis pamautti haasteksella. En ole muita vastaavia lueskellutkaan kuin hänen hengästyttävän ja ihanan katsauksensa omaan henkilöhistoriaansa, mutta muoto on kuulemma vapaa. Valitettavasti en ihan yksistasoon kykene. 

Haasteena muistella elettyä elämää. Millainen olen ollut, mitä olen ajatellut, millaista elämä on ollut, miltä olen näyttänyt? 

Elokuu 1999.
Aloitin muistaakseni lukion. Jos laskin oikein, mihin ei ole niin luottaminen. Toivottavasti. Lukio oli remontin takia sijoitettu väliaikaisiin tiloihin, joihin piti kiivetä aivan järkyttävän monta porrasta. Aina hengästytti ja tuli kuuma, mutta sitä ei tohtinut toisille näyttää. Nautin koulunkäynnistä, suoritin. Kävin välituntisin tupakalla korttelin takana. Seurustelin ensirakkauden kanssa. Mieleen on jäänyt sininen taivas ja punainen tiiliseinä. Ja se rööki. Väliaikaisten luokkahuoneiden harmaat cyproc-levyistä kyhätyt seinät. Kerran huomasin ruotsintunnilla tallanneeni koiranpaskaan. Hävetti. Asuin kotona, faija veteli ajoittain ryyppyputkiaan, äiti oli aina töissä. Luuhasin paljon poikaystävän luona. Hiukseni olivat lyhyet ja takkuiset. Mietin paljon eläinten oikeuksia ja söin kasviksia. Maailmantuska oli ajoittain suuri. Tutustuin fysiikan kurssilla uuteen toveriin, kun tämä kolautti pinon punnuksia hampaisiinsa joutuessaan parikseni kokeen ajaksi. Emme ole olleet tekemisissä sitten vuoden 2000.


Huhtikuu 2003.
Olin asunut vajaan vuoden Länsi-Itävallassa. EVS-hommissa. Kieli alkoi sujua, sosiaalisia kontakteja olla mukavasti. Bileitä piisasi pitkin vuoristoa, indierockin raikuessa ja sätkien kärytessä. Luin kevätauringossa vuorenrinteessä pääsykoekirjoja. Valtio-oppia, mistä ei tullutkaan alaani. Alpit, ystävät, käsittämättömän lämmin kevät, suuremman projektin loppuhuipennusviikonloppu. Orastava Suomeen paluu ahdisti. Euroviisukekkerit Tirolissa olivat huikeat.
Hiukseni olivat pidemmät, punaiset ja takkuiset.


Maaliskuu 2009.
Töissä. Töissätöissätöissä. Rakastunut puolisoon. Matkasin joka aamu ohikulkutien parkkipaikalta kimppakyytiautoon hypäten vajaan tunnin suuntaansa naisporukassa työpaikalle ja takaisin. Kyydissä oli hauskaa. Purettiin päivän aikana koettu, suunniteltiin seuraavaa - käytiin läpi neljä eri-ikäisen naisen elämää. Ajomatkat olivat minulle tärkeitä - kasvun, ammatillisen identiteetin ja ystävyyden kannalta. Töissä oli kieltämättä raskasta. Vuosi oli turvapaikanhaussa korkeahko piikki ja se työmaalla näkyi, nimenomaan lasten näkökulmasta. Kun maailma tulee pienoiskoossa syliin, ei sitä pääse karkuun. Luin ja luin ja luin ja halusin ymmärtää - konflikteja, uskontoja, taustoja, mielipiteitä, kokemuksia. Kun en lukenut, selasin myytäviä taloja ja laskeskelin euroja. Asuin vuokralla rivitalonpätkässä maaseudulla. Katuvaloja ei ollut, maaliskuussa ei enää tarvinnut otsalamppua koiria ulkoiluttaessa.
Hiukseni olivat pidemmät, punaisemmat ja takkuisemmat.


18.9.2009
Tarkasta päivän kulusta ei minulla ole hajuakaan, mutta mikäli kyseessä oli arkipäivä, olin töissä - samalla työmaalla kuin edellisenä keväänä. Puoliso oli lomautettuna ja remontoi keväällä ostamani talon olohuonetta. Luin enemmän ja juoksin koulutuksesta toiseen hankkimassa välineitä tehdä työni hyvin ja jaksaa työssäni. Muistaakseni juuri 2009 syksyllä ryhmäni pysyi kohtuullisen hyvin yhtenäisenä eikä trafiikkia ollut sen kummemmin. Opetin tyttöjä ja pienen pojan lukemaan suomeksi. Lapsen riemu ja ilo omasta kyvystä vieraalla kielellä liikutti. Yhden tytön isä tuli lakki kourassa ja kyynel silmässä kiittämään, kun lapsi oppi lukemaan - vaimo ei kuulemma ollut saanut oppia.
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat.


17.7.2010
Ei hajuakaan mitä olen puuhannut, mutta heinäkuussa olen oletettavasti nauttinut pitkästä palkallisesta kesälomasta. Ja saanut tietää lievän valituskierroksen läpikäytyä töiden jatkuvan samassa osoitteessa edelleen. Olen mahdollisesti lymynnyt puutarhassa, todennäköisesti lipittänyt valkkaria suureen, sittemmin kaadettuun, mäntyyn kiinnitetyssä riippukeinussa, polttanut ketjussa röökiä ja soitellut tutuille yksinäisenä. Tai ollut kalastamassa puolison kanssa. Ainakin haluan uskoa, että kesälomapäivä on ollut seesteisen aurinkoinen. Hyvä ja rauhallinen. Eikä liian kuuma. 
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat. 

Huom. En nykyisin työskentele samassa paikassa, saati alalla. 
________________________________________________________________________

Tähän kirjoitukseen minut haastoi Yksis. Haasteena oli muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin:

1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?
4. Miltä olet näyttänyt?

Vastaamaan usutan luonnollisesti Tylsyyden, Paukkuliinin ja Mioun tarina kiinnostaisi kovin myös (toki monen muunkin). Ihan jokainen saa ilman muuta tämän parissa puolestani askarrella jos innostusta on. Ihan oli virkistävää, vaikken kovin laajaan muisteloon kyennyt/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt.

Edit. Minkä vitun takia tämä fontti on erilainen kuin yleensä? 

Kooste

Töissä luuhatessa ajoittain on järkyttävä kiire, ajoittain taas tasaisempaa - suurin osa duuneistahan toimii juurikin näin. No kas kummaa, kun en enää loista hiljaisina hetkinä tupakkahuoneen tähtösenä täyttämässä ristikoita, kuten vuosia vuosia sitten, on pitänyt keksiä tilalle sijaistoimintaa. Sillä on seurauksia.

Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.

Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.

Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.

Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?

Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?

Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?

Kusipää kuittaa.