29.6.2014

Loiskis

Ettei elämä olisi pelkkää itkun tuherrusta ja ruikutusta, otin ja fillaroin eilen kokonaisuudessaan hämmentävän päivän päätteeksi tuttavan luo kylään ja tempaisimme kunnon kännit. 

Edellisen kerran olen ollut liesussa muistaakseni syksyllä 2011, että saattoi olla jo aikakin. Aloitimme sievästi valkoviinillä kauniista laseista ja päätimme rupeaman kinnaamalla kaljaa suoraan tölkistä. Pitihän sitä joratakin kuin apina, mikä on minulle hyvin harvinaista käytöstä. 

Jossain välissä askartelin vessapaperirullasta puhelimelle kajarin. 

Semmosta. Krapula on ollut kamala, mutta puoliso haki lapsen kanssa Siwasta pakastepitsaa. Fillarinkin kävin jo hakemassa - pyöräilykunto oli pikkutunneilla olematon. 

Kyllä teki hyvää. Aijjai! 


27.6.2014

Pyörä

Välillä tuntuu, ettei tämä tuska lopu koskaan. Tuntuu siltä, että on turha odottaa mitään, turha haaveilla, turha innostua. Perillä odottaa aina pettymys.

On kauhean raskasta elää ilman toivoa.

Minulla on kaikki, muttei kuitenkaan mitään. Päivästä toiseen täsmälleen samanlaisena toistuva rutiini, joka on niin paksu että sen läpi on vaikea nähdä - ja kun näkee, tekee mieli vain paeta.

Toisinaan päivät ovat hyviä. Mikäpä sen mukavampaa.

Pitikin rakastua ajatukseen keskiluokkaisuudesta. Olisinko muka pystynyt siihen?

14.6.2014

Neuvolakuulumisia

Kävimme neuvolassa. Ensi kertaa sitten legendaarisen jälkitarkastuksen uskaltauduimme laitokseen kaksin tyttären kanssa.

Kävimme ensimmäisenä wc:ssä - ei sillä, että pottaan liittyvät toimet olisivat kovin hedelmällisiä tällä hetkellä, vaan oman jokseenkin kiihkoutuneen aineenvaihduntani ansiosta. Ramppaan kusella jatkuvasti, mikä on ajoittain häiritsevää ja suorastaan rajoittavaa. 

Neuvolan vessassa alkoi ahdistaa. Kävi vituttamaan ne söpösti hyllyllään törröttävät kusendippausvehkeet ja vessapaperitelineen viereen teipatut listaukset siitä, mikä on lähisuhdeväkivaltaa ja mikä ei. Sillä välin kun istuin pöntöllä housut kintuissa, tytär kaivoi puhelimeni laukun taskusta ja otti itsestään sarjan meitsieitä. 

Täti oli taas vaihtunut joskus mainittuunkin huomattavan nuoreen terveydenhoitajaan. Mikäpä siinä, tämä nuori nainen on lasten kanssa, tai ainakin omani kanssa yllättävän hyvä. Arvelen, että hänen tapansa antaa lapselle tilaa touhuta (ja suurehko hymyilevä suu) ovat tässä avainasemassa. Lapsi innostui jopa höpöttämään juttujaan, mikä on hänelle vieraassa seurassa harvinaista. Kotona se ei ole hiljaa hetkeäkään. 

Pitihän sitä lasta tietenkin tarkistaa leikittämisen lisäksi. Täti sai hienosti mitattua kaksi ja puoli senttiä vähemmän pituutta kuin puoli vuotta sitten. Kävin siinä sitten päätäni aukomaan, vauvojen mittalla saatiin kasvuakin näkymään. Painossa oli kuulemma joskus ollut kova notkahdus käyrällä, joka on korjaantunut. Minulla ei ole ollut tiedossa minkäänlaista notkahdusta, että mahtavasti on taas viestitty. Muutoinkin mitat on minulle käytännössä yksi ja sama - mielestäni lapsesta näkee aika hyvin silmämääräisesti, että kasvaako se vaiko eikö ja jos sen kanssa ruokailee tietää melko hyvin, miten se syö. 

Utelua kuului asiaan luonnollisesti. Täti yritti kovasti kaivaa tietoja työtilanteestani, kyllästyttyäni kiertelemään totesin, että työtilanteeni on riittävä. Sitten tiedusteltiin käymmekö paikallisissa kerhoissa tai avoimessa päiväkotitoiminnassa - kerroin että emme käy. Seuraavaksi piti saada tiedää onko meillä tuttuja, joilla on samanikäisiä lapsia. Totesin, että ei ole tällä seudulla, mikä oikeastaan pitääkin paikkansa.

Lapsen nukkumisjärjestelystäkin olisi pitänyt käydä selvittämään juurta jaksain yksityiskohtia, mutta totesin, että jos se herää, isken tissin sille suuhun. Mimmi suhtautui yllättävän kivasti, kuten muuten myös pari viikkoa sitten tapaamamme iäkäs suuhygienisti. Kehui, että semmoinen luksus se on lapselle harvinainen. Väkisinkin tästä yrittä pulpahdella mieleen jotakin kyynistä, mutta olkoon. 

Tällä hetkellä neuvolatoiminnassa on mielestäni parasta se, että siellä ei enää tarvitse - ikinä - käydä kuin vuoden välein. Eli käyntejä on jäljellä kolme tai neljä. Sille! 

12.6.2014

Töitöipäipäi

On tullut vähän pyöritettyä kuvioita uusiksi. Syksyn työtilannetta silmälläpitäen on odoteltu rahoitusten varmistumisia ja hylkäyksiä, tiloja, tunteja ja ties mitä. Lopputulemana on, että töitä on ehkä - ja jos on, iltapäivästä iltaan.

Lapselle olen päivähoitopaikkaa varmistellut ja paikkaillut ja harkinnut ja pohtinut ja surrut ja innostunut ja hyväksynyt vajaan vuoden verran. Alkuviikosta kirjoitin jopa sopimuksen elokuuta ajatellen. Eilen peruin sen alkuillasta ja nyt odotan napsahtaako sanktiota ja kuinka paljon. Ahdistavaa.

Tilanne kun kaikessa yksinkertaisuudessaan on niinkin näppärä, että mielestäni lasta on turha viedä kodin ulkopuoliseen hoitoon, jos minä olen aamupäivät kotona. Iltapäivästä vaihto ja isä kehiin, kuten alkuperäisessä suunnitelmassa muutoinkin. Kuvio menee siis ainakin jouluun asti taas kerran kitkutteluksi ja varmaa on vain epävarmuus - kiitos kaiken maailman säästötalkoiden niin valtakunnallisesti kuin paikallisellakin tasolla. Minkäs teet.

 Toisaalta olen suruissani ja häpeissäni. Kävimme jo pariin otteeseen tutustumassa päiväkotiin ja oma oloni alkoi olla siedettävä hoitoa ajatellen. Hyvä henkilökunta, ihan kivat lapsilähtöiset tilat (no kai ne päiväkodissa aina ovatkin pienille mietityt), tytär tuntui omalla ujohkolla tavallaan tykkäävän - sitten tulee äiti ja pilaa kaiken pitämällä tenavan kotona. Paikka vielä sijaitsee kodin lähellä, pitääkö nyt muistaa aina kiertää kortteli, ettei vain satu näyttämään naamaansa liian lähellä.

 Toiselta kantilta koko homma kävi minua arvelluttamaan heti alkuunsa, kun olimme ensi kertaa tutustumassa paikkaan. Kättä piti vääntää melko pitkän kaavan kautta päivähoitoajoista, jotka omalta kantiltani olivat hyvin loogiset ja perustellut. Seuraavaksi kävi ilmi, että päiväkodin avoimella facebook-sivustolla julkaistaan lapsista kuvia (ellei sitä erikseen kirjallisesti kielletä) pr-tarkoituksessa. Viimeinen niitti oli fb-sivulla jaettu linkki paikallisen melko ksenofobisen blogistin kirjoitukseen kyseisestä firmasta. Jäin myös miettimään - onko minusta myymään vessapaperia lapseni päiväkodin nimissä? Ja onhan tässä myös taloudellinen puoli. Tuntuu hölmöltä maksaa täyttä maksua tyhjästä.

Mennään nyt näillä. Emme siis lomaile tänä kesänä juurikaan, talous pidetään säästöliekillä. Minä yritän sopeutua ajatukseen siitä, että yksinäinen hiekkalaatikkourani ei vielä katkea - reunalla istun vastakin. Mielummin kuitenkin hiekkakakkuja rakentelen tyttären kanssa yhdessä kuin pyörin yksin kotona töihinlähtöä odottaen lapsen ollessa toisten hoteissa.

Käyn repimään hiuksia päästäni. Viikonloppuna tyttärellä on syntymäpäivät. Puoliso on kutsunut sukua. Niin - huomenna menemme myös neuvolaan!

5.6.2014

Korvalla

Kesä otti ja saapui, mikä periaatteessa on aina ilahduttavaa. Samaan aikaan pitää toki hieman saada ruikuttaa sitä, että makuuhuoneen lämpötila kiipeää öisin lähemmäs kolmeakymmentä astetta, hurtat on lenkitettävä aamuvarhain hellettä paossa ja puutarhassa on juostava vesikannujen kanssa edestakaisin (kun ei koskaan muista ostaa riittävän pitää vesiletkua; puhumattakaan siitä, että vesijohtoveden käyttäminen kasteluvetenä tuntuisi järkevältä yhtään miltään kantilta). Jos jotain iloa kuumista keleistä - lapsi on vihdoin oppinut nukkumaan päiväunensa sisällä, alakerrassa kun on viileämpää kuin ulkosalla.

Yritin tänä vuonna olla järkevä enkä tuhlannut rahaa, aikaa, saati hermoja hyötykasvien taimikasvatukseen, joka epäonnistuu aina - yleensä useamman tekijän summana. Sen sijaan tuhlasin rahaa puutarhalehtiin, joista inspiroituneena sain aikaiseksi laatia muka suunnitelmia hyötykasvituksen suhteen. On toki hyvä, että suunnitelmia on olemassa, mutta niitä ei toteutuksessa noudatettu. Pihamaalle on nyt viljely suorastaan naurettavat määrät tilliä ja salaattia (keskimäärin yhden korttelin tarpeisiin), retiisejä (joita inhoan) sekä epämääräinen määrä (eli valtavasti) härkäpapuja, koska ne ovat hauskan näköisiä.

Koska kotimaista kesäkurpitsaa saa heinäkuusta alkaen suunnilleen eurolla kilo, ostin tietenkin omaan pihaan kurpitsantaimet satoa antamaan. Samalla näin maissintaimia - pitäähän terassilla olla maissia. Kuulin kaksi viikkoa istutuksen jälkeen, että maissit kasvavat parimetrisiksi. Taimitarhalla olisi voinut olla fiksua kuuklata asia. Hätäpäissäni iskin parit siemenperunat ikeakasseihin ja nakkasin ne vajan taa raparperin kaveriksi. Näkyy kasvavan, pitänee ottaa selvää, miten multaaminen tapahtuu.

Jos jotain, olen saanut aikaiseksi puhista tarmoani nokkospöpelikössä. On ilahduttavaa, että oma piha jaksaa siltä osin puskea satoa vähintään neljän kuukauden ajan. Pakastin alkaa näppärästi täyttyä jo nyt. Tosin tänäkään vuonna en ole ottanut kuvia valmistamistani nokkosletuista jaettavaksi sosiaalisessa mediassa.

Odottelen maan lämpeämistä suotuisaksi salkopapujen kasvaa. Lopun kesästä käytän epämääräiseen vaelteluun pitkin pihaa kera mainion painepulloni, jonka etikkaliemellä pyrin tappamaan kulkuväylille yrittävät nokkoset.

Miten hämähäkit saa häädetyksi hiekkalaatikosta pois? Ja mistä saa lapsille kivoja, raikkaita t-paitoja, joissa ei ole röyhelöitä tai disney-aiheisia printtejä?