Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratkaisu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratkaisu. Näytä kaikki tekstit

12.6.2014

Töitöipäipäi

On tullut vähän pyöritettyä kuvioita uusiksi. Syksyn työtilannetta silmälläpitäen on odoteltu rahoitusten varmistumisia ja hylkäyksiä, tiloja, tunteja ja ties mitä. Lopputulemana on, että töitä on ehkä - ja jos on, iltapäivästä iltaan.

Lapselle olen päivähoitopaikkaa varmistellut ja paikkaillut ja harkinnut ja pohtinut ja surrut ja innostunut ja hyväksynyt vajaan vuoden verran. Alkuviikosta kirjoitin jopa sopimuksen elokuuta ajatellen. Eilen peruin sen alkuillasta ja nyt odotan napsahtaako sanktiota ja kuinka paljon. Ahdistavaa.

Tilanne kun kaikessa yksinkertaisuudessaan on niinkin näppärä, että mielestäni lasta on turha viedä kodin ulkopuoliseen hoitoon, jos minä olen aamupäivät kotona. Iltapäivästä vaihto ja isä kehiin, kuten alkuperäisessä suunnitelmassa muutoinkin. Kuvio menee siis ainakin jouluun asti taas kerran kitkutteluksi ja varmaa on vain epävarmuus - kiitos kaiken maailman säästötalkoiden niin valtakunnallisesti kuin paikallisellakin tasolla. Minkäs teet.

 Toisaalta olen suruissani ja häpeissäni. Kävimme jo pariin otteeseen tutustumassa päiväkotiin ja oma oloni alkoi olla siedettävä hoitoa ajatellen. Hyvä henkilökunta, ihan kivat lapsilähtöiset tilat (no kai ne päiväkodissa aina ovatkin pienille mietityt), tytär tuntui omalla ujohkolla tavallaan tykkäävän - sitten tulee äiti ja pilaa kaiken pitämällä tenavan kotona. Paikka vielä sijaitsee kodin lähellä, pitääkö nyt muistaa aina kiertää kortteli, ettei vain satu näyttämään naamaansa liian lähellä.

 Toiselta kantilta koko homma kävi minua arvelluttamaan heti alkuunsa, kun olimme ensi kertaa tutustumassa paikkaan. Kättä piti vääntää melko pitkän kaavan kautta päivähoitoajoista, jotka omalta kantiltani olivat hyvin loogiset ja perustellut. Seuraavaksi kävi ilmi, että päiväkodin avoimella facebook-sivustolla julkaistaan lapsista kuvia (ellei sitä erikseen kirjallisesti kielletä) pr-tarkoituksessa. Viimeinen niitti oli fb-sivulla jaettu linkki paikallisen melko ksenofobisen blogistin kirjoitukseen kyseisestä firmasta. Jäin myös miettimään - onko minusta myymään vessapaperia lapseni päiväkodin nimissä? Ja onhan tässä myös taloudellinen puoli. Tuntuu hölmöltä maksaa täyttä maksua tyhjästä.

Mennään nyt näillä. Emme siis lomaile tänä kesänä juurikaan, talous pidetään säästöliekillä. Minä yritän sopeutua ajatukseen siitä, että yksinäinen hiekkalaatikkourani ei vielä katkea - reunalla istun vastakin. Mielummin kuitenkin hiekkakakkuja rakentelen tyttären kanssa yhdessä kuin pyörin yksin kotona töihinlähtöä odottaen lapsen ollessa toisten hoteissa.

Käyn repimään hiuksia päästäni. Viikonloppuna tyttärellä on syntymäpäivät. Puoliso on kutsunut sukua. Niin - huomenna menemme myös neuvolaan!

3.1.2013

Vaskumantå?

Olipa mahtava yö. Tavallisesti unilleen viimeistään ysiltä käyvä vauva päästi kunnon unen vasta yhdentoista pintaan, sillä joku puoliso antoi sen nukkua kivat päikkärit puoli seitsemästä seitsemään. Ei nukuttanut yhtään ja maitoa oli saatava puolentoista tunnin välein aamuun saakka.

 Minua varovaisesti kiinnostaa missä kulkee lapsentahtisuuden ja lapsen tottumusten tukemisen raja? Kun on noita koiria useamman jonkinlaiseen kotieloon opettanut (kyllä, olen osin epäonnistunut käytöskoulussa surkeasti) on tullut itse opittua, että ei-toivottua käytöstä ei vahvisteta, mutta toivottua vahvistetaan. Ihmislapsen ollessa kyseessä on tämä toki jokseenkin hankalaa, mutten usko, että sen oppimistulokset ovat yhtään loistavammat jos puolen vuoden iässä tuen sen oppija-autonomiaa ja lähestymme uniasioita projektiluontoisesti. Tai ehkä se lapsentahtisuus on nimenomaan sitä.

Tuleeko lapsentahtisesti vatkatusta lapsesta itseohjautuva, autonominen koululainen? 

Joka tapauksessa, hinkit on tyhjät ja kipeet (kohta ne on ehkäjopa tunnin tauon jälkeen täynnä ja kipeet), lapsi unilla kuistilla paksussa perusrasvakerroksessa (on sillä vaatteitakin). Kiekaisin eilen hakemassa apteekista loput supermönjärasvareseptistä pihalle (sain jumalattoman tuubin ja totesin sen äärettömän epäkäytännölliseksi - ensi kerralla sellainen pumppu) ja kasan pienempiä näytepakkauksia eri voiteista, että saa vaihdella ja testailla mikä käy ja mikä ei. Vinkkinä: kannattaa odottaa, että rasva on imeytynyt ihan kunnolla lapseen - on pirun hankala pukea. Ja jos lapsi on vastarasvattu oikein päästä varpaisiin, niin sitä ei kannata ihan tosipitkiä matkoja lähteä ympäri taloa kantelemaan, varsinkaan jos rasvattu tapaus on vähänkään hurjana. Liukas on mokoma.

Kahden viikon sibicortkuuri on jo mennyttä aikaa - naama on ihan järkyttävä ja punoitus leviää kohti kaulaa. Käsivarsissa se tuntuu pysyvän kurissa ankaralla rasvauksella, mutta tunnetusti naama on hankala. En ole lapsen ruokavaliota rajoittanut muuten kuin skippaamalla omat lapsuuden naamanräjäyttäjät tomaatin ja paprikan ja sitrushedelmät (vaikka toi rakastaa niitä klementiinejään).

Asiaan - otin sitten eilen puhelun suosikki-instanssiini neuvolaan verikoetulosten merkeissä. Niiden puhelinaika on sitten kätevä - tuuttuuttuutttuuttuut. Sitkeällä yrittämisellä tärppäsi ja siellähän olikin sitten se vanhaemäntä vastaamassa ja tärkeilemässä.
"Tyttären verikoevastauksia kyselisin."
"Jassoo. Sanotko syntymäajan? No, miten teillä menee?"
"Ihankivastikiitos."
Tässä vaiheessa ruokatunnille kotiin saapunut puoliso repesi pöydän toisella puolella. Äänensävyni oli kuulemma oikein vakuuttava.
"Täällä on nyt ollut reaktio munaan. Ihan lievä reaktio, mutta muna on tosi voimakas aine. Eikai teillä ole vielä syöty munaa?
"On kyllä."
"No se pitää kyllä jättää pois. Imetätkö vielä?"
"Tietysti."
"No jätät sitten itsekin saman tien munan pois ruokavaliosta."

Alkoi tota kiristää ja ihan lievästi punainen vilkkua silmissä. Aiheesta lukemissani artikkeleissa aika keskeinen pointti on ollut se, että mitään ruoka-ainetta ei atoopikolta jätetä ruokavaliosta pois keskustelematta lääkärin kanssa. Enkä sitä aio tehdä. Lapsi sai ensi kerran kananmunaa syödäkseen joulukuun 27. päivä. Tykkäsi eikä iho siitä lehahdellut suuntaan eikä toiseen. Itse en ole koko ainetta juuri käyttänyt - ehkä pari kertaa tietoisesti imetyksen aikana, piilotettunakin hyvin vähän. Minä en usko, että kananmuna on ongelman aiheuttaja.

Pointtina koko allergiatestauksessa (tuohan on tosi suppea otos) oli pelata varman päälle ja karsia vaikeat ja keskeiset mahdollisesti allergisoivat ruoka-aineet pois. Olisi toki mahtavaa jos lapsen iho kukoistaisi sievänä ja tasaisena ihan vain sillä, että karsimme kananmunan pois elämästämme (oletan sen olevan huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi kaikkien eläinkunnan tuotteiden tai kaikkien hiilihydraattien - molemmat on tehty ja selvitty - ei tosin samanaikaisesti, toim. huom), mutta en ryhdy karsimaan ainakaan keskustelematta lääkärin kanssa. Tuo täti tuntuu muutenkin olevan kovin kärkäs täräyttelemään neuvojaan totuuksina ja pelottelemaan.

"Joskus atooppinen iho voi olla kyllä tosi kauhean näköinen, että siihen on syytä varautua."
"Kortisonikuuri loppui maanantaina, koska sen voi uusia?"
"Kortisoniahan käytetään kuureittain, että ihan voit kaksi viikkoa sitä antaa."
"Niin, annoin jo. Koska voi aloittaa uudelleen."
"No ainakin viikko tai pari pitäisi odottaa, kun sitä käytetään kuureissa."

Voi jumalauta.

"Voitko lähettää mulle ne koevastaukset?"
"Ai paperilla?"
"Joo, kuule ihan paperilla."
"Kyllä se varmaan onnistuu."
"Kiva."
"Jos iho menee rikki, niin sitä pitää näyttää lääkärille."
WTF? "Kyllä varmasti näytetään."

En keskustelun tasosta (en väitä itse ylläpitäneeni minkäänlaista tasoa) johtuen viitsinyt alkaa ruikuttaa rouvalta kierukanasennusaikaa.

Että sellanen. Ajattelin katsella viikonlopun yli tuota naamaria (joka päivä päivältä punoittaa enemmän) ja hinaan sen sitten yksityiselle. Näytti naapurikaupungissa olevan ihan hyvin aikoja lastenlääkärille, joka on erikoistunut allergioihin. Tosin pelottaa se, onko aikoja niin paljon tyrkyllä mahdollisen kusipäisyyden ansiosta. Katsotaan.

_________________________

Lapsen ruokinta on kivaa. Koska sillä on kivaa. Se popsii onnessaan leipää (leivon satsin joka päivä - suolatonta koko revohkalle, lapselle edellispäivän kuivakkaa), munakasta se tykkäsi nassuttaa (joo, olen kuitenkin kahden vaiheilla tohdinko sitä enää sille antaa, ikinä). Iltapalaksi neiti vetäisi eilen kaksi luumua ja kokonaisen päärynän. Jos kauan odotettu kakka ei siis tänään saavu, soitan ambulanssin.

_________________________

Niinjoo, reseptiin oli lapsen painoksi kirjattu 79 kg. Siistii. Ilmankos mun selkä on niin tukossa, että kuupassa humajaa.
_________________________

Mä editoin nyt kirjoitus- ja ajatusvirheitä seitsemättä kertaa. Menee hermo. Lapsi tosin on nukkunut jo reilut kaksi tuntia. Pihalla. Ilman tuttia. Potkimatta ja huitomatta. ---.

30.12.2012

Liplap

Joulu on jostain syystä jo vuosia ollut jonkinlainen antikliimaksi. Hirveä hypetys ja kiire ja valmistelu ja rahaa ja kinkku palaa ja kuusi on hommattava ja teeveestä tulee lastenohjelmaa, syödään, avataan paketit ja sitten tuijotetaan paikallaolijoita typertyneinä, että tässäkö se nyt oli. Vuoden kuluttua uudelleen. Silti ihan joulusta tykkään. Noin neljän vuoden syklillä innostun aiheesta hirveästi ja leivon ja askartelen ja ihastelen ja koristelen - ei tänäkään vuonna.

Toivon, että asiaan tulee lievää muutosta viimeistään sitten, kun lapsi ymmärtää mistä on kyse. Sillä oli kyllä hauskaa joulupöydässä perusherkkujensa kanssa joulupukkiruokalappu kaulassa. Pakettien repiminenkin oli jännää ja paljastuneilla leluilla on leikitty. Tosin metsästämääni punakeltaista brion taaperokärryä (miksi sekin oli saatava lapselle, joka ei vielä edes ryömi) käyttää kissa.

Viime jouluna söimme pakastepizzaa sohvalla. Saikkulapussa luki vaikea masennus. Että siihen nähden ihan kiva joulu, joo.

Elo pyörii tarkahkoa rutiinia. Eipä siinä, sopii meikäläiselle. Lapsi ruokailee lounaan ja iltapalan. Sen kakka ei ole enää kakkaa vaan sontaa. Koirat ovat tyytyväisiä vihannespitoiseen dieettiinsä, tosin toisen turkkiin on jämähtänyt tukevasti kaurapuuroa. Kaikki, mitä lapsen eteen on ruokapöydässä isketty on kelvannut sokeroimittomista puolukoista munakoisoon. Eilen upposi melkoinen määrä jauhelihapötköjä valkosipulilla ja persiljalla uunissa paahdetun palsternakan kera. Valitettavasti suosikki klementiini on mitä ilmeisimmin syypää kurjaan ihoon, mutta käskyä välttää ei ole.

Ennen joulua piti allergiatestien tulosten olla jo selvillä. No ei olleet. Torstaina oli neuvolapimu lätkäissyt sähköpostia, että vastaukset eivät ole valmiina. Kiitin tiedosta ja tiedustelin samalla mitä pitää nykyisin tehdä jos halajaa kierukan. Sain vastauksen kysymykseeni perjantai-iltana puoli yhdeltätoista. Toivottavasti mimmi merkkailee ylitöitä ylös. Lapsen allergioista ei ollut puhetta. Oletan siis, että viljelyt on perseellään tai tulokset ovat lääkärin luettavissa - jotain kauheaa sieltä on siis paljastunut.

Onnistuin vetäisemään kauheat itsesyytökset ja päähänpotkimiset siitä, että minulla ei ole ehkäisytikun ujuttamiseen vaadittavaa kiertoa. Kun on viimeiset öbaut 12 vuotta kierrellyt 25 - 250 päivän vauhtia (sen jälkeen kun lopetin teininä naamariin kiskomani epillerit, joista meni nuppi jälkeenpäin ajateltuna niinkin hienoon kuntoon, että jee), huolimatta siitä onko paino ollut - 20 vai  +20 jostain keskiarvosta, niin mua jaksaa aina loukata ja ahdistaa nämä svidun kiertojankutukset ja ihmettelyt, kun en osaakaan ennustaa seuraavaa vuotoa. Joo, ihan tahallani olen asian näin järjestänyt ja tuntuu tosi kivalta olla ilmeisesti hyvinkin friikki (vasta kolmannessa sukupolvessa) ja raskautuminen varsinkin oli tosi vaivatonta. Olen siis jälleen epäonnistunut naiseudessani.

Ehkä hankaluus onkin siinä, että on vuosia koittanut saada jotain tolkkua systeemiin lapsen toivossa. Lapsi on maailmassa - tavoitteemme siis täynnä. Tilanne onkin päälaellaan - enää ei olekaan ihan sama tärppääkö vai eikö tärppää. Ei saa tärpätä - kiitos. Nyt pitäisi saada systeemiin tolkku, ettei tarvitse paniikkikusta tikkuun joka välissä, kun edelliset menkat taisi olla marraskuun alulla. En tosin aiheesta juuri panikoi - mä oon aika tottunut.

Joo, hormonikierukkaa taas kerran suositeltiin. No otin ja luin pakkausselosteen. Enemmän kuin 1/100 masentuu. Nice. Luin pari artikkelia - ei suositella masentuville. Eipä siinä - kupariversio on ilmainen, sen asentelu ilmeisen perseestä (pitää taas ruikuttaa lähete paikallisen sijaan keskussairaalaan, koska haluan edelleen puhua äidinkieltäni toosaa ronkkivien henkilöiden kanssa). Mielummin kestän mahdollisesti helvetilliset vuodot (ei ne tästä nykyisestä voi kauheasti pahentua) ja karseat kivut sinne tänne jos vaihtoehtona on raskaus.

Korostettakoon vielä, että vauva on kiva. Raskaus ei.

Tänään pitänee hinautua anoppilaan. Otsaani kasvaa jo valmiiksi hiljalleen vähemmän sievä elin. On se anoppi ihan siedettävä, mutta sen valopää mies ei. Toivon, että toiveeni siitä, että isovanhempien puolisoita kutsutaan lapsen kuullen etunimellä, on mennyt perille. Kilahdukseni fammo och vaari - kortista lienee ollut riittävä. Lapsella on yksi vaari ja se on kuollut.

24.11.2012

Viesti

Meillä on kaksi koiraa. Meillä on aidattu piha. Koirat ovat hyvin suuren osan päivää pihalla. Tässä lähtökohta. 

Käynti kotiimme tapahtuu pihan puolelta, aidatun alueen sisäpuolelta siis. Päästäkseen esimerkiksi kuistille - tai edes nähdäkseen sisäänkäynnin on käytävä portista pihan puolelle. 

Näin kotiäitinä (ja hiljattain surunvalittelujen vastaanottajana jne.) olen yllättynyt siitä ramppaamisesta, mitä ovella tapahtuu. Oletin portin olevan riittävä viesti ovellepyrkijälle. Ei ole. Vauva nukkuu usein kuistilla, ovikellon soitto (tai pihassa liikuskelu) aiheuttaa melkoisen metelin paimenkoirissa, joiden homma on muun muassa vartioida pihaa. Yleensä vauva ei paljon haukusta hätkähdä, mutta kyllä se kunnon hälytyshaukkuun herää. 

Eilinen hankinta: 

Infotekstejä porttiin.
Kipaistiin eilen hakemassa hurtille vähän viihdeluita (hämmentää kun itse niihin jumalattomiin lumpioihin siellä täällä ei tule juuri reagoitua, mutta jotkut vieraat suhtautuvat niihin epäluuloisesti). Luukaupassa oli edullisia kylttejä. Ruotsinkielinen on mielestäni informatiivisempi, mikä ei tällä seudulla ole haitaksi. Jos huomenna saisi valoisaan aikaan nakutettua tekstit porttiin. 

Kuvaus suoritettu jälleen innovatiivisesti ystävältä lahjaksi saadun 60-luvun lopun nukkekodin avustamana. On muuten pähee takkoineen ja alkuperäisine huonekaluineen. Perinneremontoijan unelma. Toivottavasti myös pienen tytön - sitten kun se ei enää tunge kaikkea suuhunsa.