7.8.2012

Paineistettu vuorovaikutus

Sain puhelun neuvolasta. Jatkossa aion pyytää että he eivät ole minuun yhteydessä - ainakaan puhelimitse. Tyttö on palannut, täti kun on jäänyt pois (toivottavasti lopullisesti). Tyttöä kun kuvittelen sietäväni jotenkuten, tädin lässytykset lapselle nätistä navasta ja sen tärkeydestä tulevaisuuden napapaitojen käytön mahdollistajana, olivat meikäläiselle viimeinen niitti.

Sain sitten puhelun:
"Meillä kokoontuu sellainen jälkiryhmä. Siinä on keväällä ja kesällä synnyttäneitä. Muuthan on olleet siinä perhevalmennuksessa paitsi te, mutta kun te ootte listalla niin ajattelin soittaa."
"Tapaamisessa yksi terveydenhoitaja, joka on itse saanut juuri vauvan kertoo kaikesta ja varsinkin vauvatuksesta, joka on tehokas tapa vuorovaikuttaa lapsen kanssa."

VITTU

Siitähän se sitten lähti ja tämä hullu sai vettä myllyyn.

Minä en halua vuorovaikuttaa tehokkaasti lapseni kanssa. Minä haluan vuorovaikuttaa aidosti ja paineetta ja juuri siten kuin meille on luontevaa ja luonnollista ja tärkeää. Tehokas vuorovaikutus. Ei helvetti.

Vihasin raskausaikana neuvolan puheita varhaisesta vuorovaikutuksesta ja sen tärkeydestä ja varsin voimakkaista epäilyistä, että minusta ei masentuneena sellaiseen ole (no ei masentuneena tietenkään), mikä osaltaan pahensi oloa. Uhkailtiin varhaisen vuorovaikutuksen asiantuntijoilla ja heidän kotikäynneillään ja ties millä. Vedin aivan hirveät paineet ja mielikuvissani koin koko vuorovaikutuksen (koko sana alkaa oksettaaa) ahdistavana, vaikeana ja suoritettavana taakkana.Minä haluan olla ja elää lapseni kanssa, en tietoisesti vuorovaikuttaa sen kanssa.

Kunnes ymmärsin, että kyse on lapsen tarpeisiin vastaamisesta, siitä välittämisestä, sen hyväksymisestä ja rakastamisesta ja huolehtimisesta. Minun ei ainakaan oletukseni mukaan tarvitse koko ajan lapselle lässyttää, tuijottaa sitä silmiin, kohdistaa kaikkea huomiota siihen ja pyörittää meidän kaikkien elämää ikuisesti vain hänen näkökulmastaan, vaan meidän perheen näkökulmasta.

Ymmärsin siis hetken olla stressaamatta. Sitten sain puhelun. Jossa taas - varmasti tahattomasti - paineistettiin puolillepäivin yöpaidassa luuhannut selkäkipuinen ja hieman väsynyt äiti. Vauvatuksen avulla (kauhean videon mukaan) isäkin oppii olemaan intensiivisessä kontaktissa lapseensa.
Edit: kiinnitäthän huomiota videon kivaan musiikkiin!

Jos lapsestani nyt sitten tulee kehnompi kuin muista siksi, että en kyllä ala vatkata sen käsiä jonkun säännön mukaan, niin antaa tulla. Itseasiassa olen harkinnut josko aloittaisin sille viittomisen niin oppii nopeammin kommunikoimaan. Haastattelin vuosia sitten aiheesta gradunsa tehnyttä naista.

Voisiko näitä asioita edes nimetä siten, ettei meidän paskamutsien tarvitse oksentaa kukkasia ja pastellisävyjä ja pieniä poneja. Vauvatus. Ei jumalauta.

Joo, me ei mennä jälkitapaamiseen. Myöskään siksi, että en tajunnut kysyä pitääkö/saako sinne ottaa vauvan mukaan. Vaikka motkotankin yksinäisyydestä sun muusta, haluan löytää sosiaaliset kontaktini jotain muuta tietä kuin perhevalvontakeskuksen tilaisuuksista.

Tuleeko vauvattamattomista vauvoista lapsia?
Edit: Otin yhteyttä useampaan ystävään, joilla on lapsia. Kukaan ei tunnistanut vauvatusta. VOITIN! :D 

5 kommenttia:

  1. Ahhahhaa, anteeksi!

    Eipä oo tullut harrastettua vauvatusta, mut hyvä tietää mihin jälkikasvu voi vedota, jos joskus tulevaisuudessa vetoamispäälle sattuu. Mistä jäikään paitsi, jos jäi.

    Jos ei normiarki riitä, niin mikä sit riittää? Ehkä se sittenkin on kuten nuorempana elämäntuskissani päättelin: elämässä ei voi kuin epäonnistua. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ollaan vaarallisissa kuvioissa jos se ihan tavallinen arki ei riitä. Kyllä mä ymmärrän seurustelun ja ihastelun ja yhdessä oleilun merkityksen, mutta miksi siitä pitää tehdä joku perkeleen spektaakkeli lässytilässytinimellä.

      Voisiko mielummin korostaa ja tukea vanhempien itsevarmuutta ja luottoa omiin kykyihinsä. Eikä tuoda mallimammaa, joka osaa kaiken, toisille ihmeteltäväksi.

      Taas mä kärjistän. Arse.

      Poista
  2. Mitä v*ttua on vauvatus?, oli ensimmäinen ajatus. Jouduin googlettaa. Meillä tällä hetkellä vuorovaikutus on sitä, että äiti on varastanut pakollisen dataushetkensä ja kersa seurustelee viltin päällä pehmoautolle.

    En usko asioiden ylianalysoimiseen tai mihinkään muuhunkaan (vauva)hörhöilyyn. Kummasti on noista edellisistäkin sukupolvista ihan tervepäisiä kasvanut, vaikka silloin ei ollut tarjolla kuin tavallista arkea.

    VastaaPoista
  3. No niin, sitähän se oli. Se vauvatus.

    VastaaPoista
  4. Oho, olinkin G-tunnuksellani kirjautuneena. Mutta siis. Joo. Katsoin tuon videon. Nyt menenkin vuorovaikuttamaan vauvani kanssa. Siis vauvattelemisiin!

    VastaaPoista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.