Vääntäydyimme tyttären kanssa sängystä ylös yhdeksän jälkeen. Tytär yritti herätä seitsemän maissa syötyään kolmannen tissillisen maitoa tälle vuorokaudelle (nyt mennään jo viidessä, oujee). Sujautin tutin suuhun ja kerroin, että nyt nukutaan. Nukkuihan se. Olisi nukkunut illallakin. Mysteerihuuto alkoi kello yhdeksän maissa ja päättyi lähempänä puoltayötä. Ei tepsi vikalistan läpikäynti, uudet innovaatiot, annetaansenhetkihuutaajosserauhoittuisi, tissin tarjoilu ja ne sata muuta yritystä. Puoliso sai tyttärensä simahtamaan lopulta hoitopöydälle (se jostain syystä tykkää hengailla siinä), josta lapsi siirrettiin varovaisesti sivuvaunuunsa.
Näitä on ilmeisesti välillä. Toissapäivänä vauva otti ja simahti sänkyynsä saman tien. Ilmeisesti niistäkin hetkistä on osattava NAUTTIA.
Yllättävä on itkun mukanaan tuova voimattomuus ja avuttomuus. Kun on laulanut joka ikisen päästälöytyvän lastenlaulun (ja niitä ei ihan vähän tässä päässä ole työkuvioiden vuoksi) kolmeen kertaan ja tuutulaulurepertuaarin vielä useammin ja keikuttanut ja roikottanut ja ruokkinut ja silittänyt ja halinut ja paijannut ja jo hönönä vähän googlettanut että menikö se rikki, iskee jonkinasteinen avuttomuus, joka yllättävää kyllä ei ihan vielä ole yltynyt hädäksi. Jokin takaraivossa muistaa kuiskia, että ei sillä oikeasti ole mitään isompaa hätää: se on sylissä ja sitä rakastetaan.
Lapsen kiihtyvätahtinen öinen ruokailu aiheuttaa sen, että mulla ei aivo edelleenkään oikein pelaa. Hyvällä tuurilla nukahdan saman tien, kun olen palauttanut tyttären sivuvaunuunsa (josta poden huomattavan kehnoa omaatuntoa, joopa joo). Ajoittain kestää unen paluussa vähän kauemmin. En muista mitään ja jokseenkin yksinkertaiset askareet vaativat huimia ponnisteluja. Kun on tottunut siihen, että voi näppärästi neuloa sukkaa, puhua puhelimeen, lukea uutisia, vahtia keitoksia hellalla ja hoitaa sivussa vähän työjuttuja niin on hieman hankalaa hyväksyä sitä, että kannattaa ihan oikeasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Esmes hampaiden pesuun.
Tekee mieli pistäytyä ulkosalla. Eilen kiekaisimme jälleen pienelle retkelle ja sain poimittua pari desiä puolukoita. Halajan vispipuuroa, jota en ole valmistanut sitten yläasteen pakollisen kotitalousoppimäärän jälkeen. Retkellä havaitsimme kuitenkin kaksi ongelmaa: meillä ei ole mannasuurimoita ja lapsi on hankala paksusta vaatetuksesta johtuen sujauttaa manducan pienennysosioon.
Että jee. Kelin sen kun viilenee ja pukeutumisongelman äärellä ollaan jälleen. Mitä helvettiä sille pitää pukea? En tosin tiedä mitä itse kiskoisin päälle, äitiyshousut ja huppari tuntuvat kasvaneen ihoon kiinni (ja luulen ajoittain edelleen, että on kesä). Collegehaalari, jonka alle on sujautettu epämääräinen määrä vaaatekerroksia (nyt siis kyse vauvasta) tuntuu kovin vähäiseltä vaatemäärältä. Tilasin Reiman outletista fleecehaalareita (kun en kirpparilta löytänyt ainuttakaan ja oli halavempaa ko marketissa) ja ne on saatana ihan järkyttävän isoja. Innolla odottamani koon 56-alle-puoleen-hintaan-ja-ihan-ok-värikin-haalari vastaa kokoa 68, jossa me ollaan ehkä ensi vuonna. Ei liian isossa vaatteessa mitään väärää, hölmöähän se on pientä ostaa, mutta kantaessa liian iso vaate tuntuu kurjalta.
Lisäksi. Minkä ikäisenä/kokoisena on syytä lopettaa manducan vauvapienennyslipareen käyttö? Homma on just sopiva ja passeli, mutta neppareita on vaikea saada kiinni, kun tyttären kinttu on niin kovin paksu kaikkine vaatekerroksineen. Jos liparetta ei käytä, valahtaa lyhyt vauvani repussa kovin alas, mikä aiheuttaa viritysongelmia ja selkäkipua ja kipinää lapsen osalta.
Valmistajan sivuilta löysin tiedon, että vauvan voi asentaa repun pohjalle suunnilleen niihin aikoihin kun siirrytään vaatekokoon 68. Argh!!
Haluaisin paikalliseen työväenopistoon seuraavat kurssit: Vauvan pukeminen. Vauvan kantaminen. Vauvan ruokinta. Oletan, että näitä asioita on saatettu käydä läpi siinä kammoamassani perhevalmennuksessa, mutta tuntien neuvolapalveluiden laadun, ainakin paikallisesti, kehtaan veikata, että taso on ollut vaikuttava.
Että näin. Siirryn möllöttämään. Ei mulla muuta. Odotan innolla sitä - kuulemma - kuuden vuoden kuluttua koittavaa aikaa, kun saan taas nukkua vähän enemmän.
Minä havaitsin hyväksi hankinnaksi vauvan kanssa kylmillä keleillä kantotakin. Lapsi pysyi liinassa lämpimänä, eikä tarvinnut suojata kuin pää ja jalat (ja ehkä kädet). Itsellekään ei tarvinnut juuri vaatekerroksia lisätä, kun oli lämpöpatteri takin sisällä. Takkia edullisemmaksi voi tulla jonkinlainen kantoviitta tai -paneeli, jos vaan paneelin vetoketjut sopii yhteen takin vetoketjun kanssa. Pukemisessa päästiin siis vähällä, ja vaunuihin oli joku äippäpakkauksen haalari ja makuupussi.
VastaaPoistaÖihin en muuta voi kuin toivottaa tsemppiä ja yritä nipistää itsellesi univuoroja joskus, milloin pystyt. Yhden lapsen kanssa yli vuoden valvoneena pystyn samastumaan tilanteeseesi. Roskiin kaikki nauttimispakot, sitä nauttii silloin kun nauttii, jos nauttii. Itselleni vauvavuosi oli lähinnä selviytymistä päivästä toiseen. "It gets better."
Haa, kantotakkia olen varovaisesti vakoillut pitkin intarwebiä. Tyyriitä ovat. Ja meikäläisellä on myös tätä ruhoa sen verran, että huutiksen S-kokoja ei paljon huudella. Hoksasinkin mahdollisena ratkaisuna parin talven takaisia takkeja, joista on tullut laihduttua melkoisesti. Kun vain saisi jostain sen kymmenen minuuttia, että kävisi vintissä kaivamassa arkistoja. Ne minuutit kun saa helpostikin, mutta muisti ei valitettavasti pelitä sen vertaa, että käyttäisi ne johonkin fiksumpaan kuin yleensä.
VastaaPoistaVaunuihinhan tuo on periaatteessa helppo pakata juuri makuupussiin ja läjään haalareita, mutku kantaminen on vaan paljon helpompaa ja kivempaa (paitsi sen pukemisen osalta).
Kiitokset kannustuksesta. :) Kyllä meillä vielä joku yö nukutaan, gaaddääm.
Sä kun olet käsistäsi kätevä, niin olisiko tästä apua: http://odotuksellinenelama.blogspot.fi/2012/09/kantopaneelia-ohjeineen.html? En muuten ole tainnut vielä stressata kantotakista/-paneelista, mutta talvellahan viimeistään se aika taitaa koittaa. Me mentiin tänäänkin kyllä tuulenpitävässä haalarissa, jonka alla oli pari kerrosta kuteita. Musta tuota mukulaa on ollut koko ajan hankala tunkea siihen pienten vauvojen lisäosaan Manducassa - tää jäbä on nyt kokoa 62.
VastaaPoistaAsioiden unohtelu on kyllä jotain ihan järkyttävää. Meillä on toinen osapuoli jo alkanut viljellä "...kun sä et muista kuitenkaan" -mantraa. Paljonhan sitä vois tehdä - jos muistais.
Kattos joo! Kauhean vaikealta vaikuttaa tuo ohje, mutta jos sitä vähän kirkkaammalla ajatuksella tavaisi niin voisi avautuakin. Kiitokset vinkistä!
VastaaPoistaTietenkin olen käsistäni kätevä, sillä osaan neuloa sukkia ja kahdeksassa tunnissa vauvan trikoohousut. :D
Muutamaan otteeseen on jopa maailman rautaisimmilla hermoilla varustettu puoliso täräyttänyt, että mee jo asiaan jos muistat vielä mikä se oli. En muistanut.