Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit

17.4.2013

Ihana piha

Pihasta suli lumi. Prosessi otti tasan kaksi päivää. Tontti näyttää hirveältä, kuten asiaan kuuluu. Pihani on kyllä naapurin kukkakauppiaan mukaan voittanut 60-luvulla kaunein piha -kilpailun, mutta eipä voita enää.

 Vuosi sitten älykäs ja sivistynyt uusi naapuri päätti ottaa ja kaataa tonttinsa rajalta kaikki näkösuojapuut. Tiedustellessani tähän syytä herra kertoi, että leppä levittää punkkeja - ihmetteli oikein jos ei tässä ole aiemmin punkkeja esiintynyt. Olin sanaton. Tonttiemme välillä on tosiaan kolmion muotoinen kaupungin omistama maapalanen, joka on kaavoitettu mun tonttiin. Se piti ostaa viime keväänä pois, mutta hintaa olikin yhtäkkiä tonni enemmän kuin oli tiedossa. No ei ostettu - naapurin herra sen sijaan katsoi parhaaksi raivata täysin metsittyneen palasen epämääräiseksi pusikoksi (että onnea vaan herralle niiden punkkien pelossa, nyt on ötököille heinikkoa).

Puunkaadosta lähtien joka vitun kerta kun meillä joku pistää nenänsä ovesta ihalle, on naapurissa herra tai rouva naama kiinni ikkunassa. Myös ajaessani pihaan kiirehditään joka ikinen kerta tarkkailemaan tilannetta.
Eli sinne meni meidän ihana, suojaisa piha, joka oli yksi syy, miksi juuri tämä talo hankittiin. En tiedä mitään ahdistavampaa kuin kyttäys. Näkösuoja-aitaa on turha rakentaa - talomme on korkeammalla kuin naapurin talo, eli näkyvyys on aina maksimi kumpaankin suuntaan.


Taas olisi listaa, mitä tehdä pihalla. Viime kesänä ei ulkona tullut juuri oltua ensin mahan takia, sitten haavan ja vauvan, lopulta jatkuvasti paskan kelin - ja sen naapurin. Kaiken kukkuraksi jättimäinen omenapuu kaatui keskeltä pihaa syysmyrskyissä - se on vielä raivaamatta pois, sillä vanhusparka joutui toimittamaan näkösuojan virkaa talven (ja se näytti jouluvaloasussaan päheeltä).

Kunhan kuivuu saa aloittaa perusasioista. Koiranpaskaa on ja paljon. Sitä sitten haravoimaan. Isäntä saa hoitaa omenapuun pois - minä joudun vadelmapensaiden kimppuun (en sitten taaskaan voinut poistaa kakkosvuotisia syksyllä). Vatut pitää myös tukea uusiksi. Marjapensaita pitäisi harventaa, niilläkin on ikää.

Kulahtaneiden istutuslaatikoiden tilalle on jo suunniteltu kaksi tai kolme uutta. Myskikurpitsaa, kesäkurpitsaa, purjosipulia, viimevuotiset villirucolat todennäköisesti ehtivät siementää. Jos porkkanaa kokeilisi taas - se ei onnistu ikinä. Monivuotinen yrttimaa pitää huoltaa. Puoliso ruuvasi salaattirännit (paras idea ikinä, onneksi on pinterest) terassin seinään eilen. Pitää vielä keksiä niihin jokin sulkusysteemi, millä saa mullan pysymään kauniisti paikallaan. Sekopäänä yritän taas munakoisonkasvatusta (sain pari vuotta sitten kolme hedelmää!). Harkitsen salkopapua jos jostain löytyisi kohtuuhintaan heinäseipäitä (niistä voisi olla näkösuojaksi). Ja epämääräistä kasaa muita vihanneksia.

Eli uupuu vielä hiekkalaatikko, keinu (ajattelin ostaa HYVÄSTÄ naapurista sellaisen pois, niiden nuorimmainen taitaa olla jo ammattikoulussa) ja leikkimökki. Trampoliineja saa näköjään vaaleanpunaisina ja liukumäkihässäkkä tarvitaan tietysti myös. Lähiseudun leikkipuistot ovat täsmälleen samassa kunnossa kuin 80-luvulla - tosin lahonneempia. Taitaa olla viisainta iskeä oma piha viihdettä täyteen - hoitakoon muut nurmikenttiä. Tälläkin asialla on luonnollisesti ihan järkyttävä kiire.

5.4.2013

Onnee

Kas, olen ulostanut itseäni tähän laariin nyt tasan vuoden. Vuosi sitten kevät oli pidemmällä, minä psyykkisesti hajalla ja erittäin raskaana (kuvailin töissä yhteistyöprojektia vetäneelle irkulle mistä hän minut tunnistaa sanoin: "I'm extreamly pregnant and I've got red hair." Herra kysyi: "Are you sure you're not irish?").

Kirjoittamisella on ollut osansa paranemisprosessissa, joka on kai edelleen kesken. Toki on - onko se koskaan valmis?

Kirjoittaminen, ahdistuksen ja vitutuksen purkaminen pihalle on tehnyt hyvää. Samalla kasaan ajautunut vertaistukiporukka on kommentteineen muodostunut vähintäänkin yhtä tärkeäksi. Kiitokset siitä.

Palataan astialle. Huomenna mulla onkin aikaa taas avautua, kun mää meen duuniin päivystämään. Jaiks.

Kuvitukseksi ruokakuva (vaikkei olla fbssä). Väänsin niin järkyttävän nättiä ruokaa.

Sievä risotto. 


Niinjoo. Lopettakaa jo se vauvatuksen googlettaminen.

3.4.2013

Posketon

Olen harvakseltaan alkanut havahtua siihen, että vauva ei ole enää pikkuvauva. Sillä alkaa olla ihan omat jutut, oma pää ja tahto (joka on helposti vielä huijattavissa) ja luonnollisesti omat huvit. Suurin osa huveista on vauvan ja isänsä välisiä - naureskelun lomassa voi kääntää pään ajoittain äitiä kohti irvistäen ja kitistä vähän päälle.

Aamupalan (jota lapsi ei syö, ei kyllä isänsäkään - tai syö se hedelmiä, muttei puuropannaria, lapsi siis) jälkeen olimme hoitopöydällä vaihtamassa vaatteita. Lapsi istua nökötti aavistuksen unisena ja kaivoi keskittyneesti hinkin esiin kulahtaneen yöpaidan kaula-aukosta. Mietti hetken ja repesi. Hervoton käkätys. Keksi itse leikkiä kukkuu-leikkiä hinkillä, sekös mahtavaa. Hetken mietti vielä, maistoi ja se puolestaan nauratti jo niin paljon, ettei istuallaan tahtonut pysyä.

Olen viihde.

8.3.2013

Etiketti & liirumlaarum

Eilen oli jännittävä päivä niin minulle kuin vauvalle. Vierailimme (omasta aloitteestani) vain ulkonäöltä tutun Äidin ja tämän kahden lapsen kotona. Visiitin taustalla oli intoni kantaa lasta selässä, mikä vaatii hieman tekniikan hiomista - arvelin Äidin osaavan neuvoa. Kodissa oli ihana kaaos, pikkuneiti oli kuulemma odottanut koko päivän ja vauvamme istua nököttivät keittiön lattialla napostellen kumpikin saman mittanauhan eri päitä välillä vaihtaen.

Minulla oli hirveän kivaa, vaikka piiskasinkin itseäni kotiin saavuttuamme muutamista suusta lennähtäneistä sammakoista ja mahdollisista lapsiperhe-etikettivirheistä, saati pahasta paniikinomaisesta tavastani tunkea uusille tuttavuuksille verbaalinen cv naamalle heti ensitapaamisella. Uutuustuttavuus toivoi, että tapaisimme pian uudelleen, hän on myös paluumuuttaja, jolle kerhoajat eivät sovi ja sosiaalista elämää ei juuri ole.

Siirrymme ikuisuuskysymykseen: Milloin voi ekojen treffien jälkeen ottaa yhteyttä ja ehdottaa uutta tapaamista? Mä en oo koskaan hanskannut tätä. Olen kyllä käynyt aiheesta tuntikausia kestäviä puhelinneuvotteluja ystävien kanssa - viimeksi vuonna 2008 tavattuani puolison. Ei ihan sama asia, mutta tunnistin tunteen.

_______________________________________________

Liirumlaarumit:

En puutu viikon AIHEESEEN tarkemmin (en perkele edes linkkaa), mutta olen samoilla linjoilla Yksiksen kanssa. Minua kuitenkin tällä viikolla aika paljonkin hämmensi se, että mun vauvalla ei ollut sairaalassa ranneketta. Tarkistin asian vielä puolisolta ja äidiltäni, koska olin aika pirun tokkurassa, mutta lapsella ei ollut ranneketta. Sen pikku kopassa luki kyllä kenen vauva se on.

Pikainen gallup ympäri Suomen on osoittanut, että kyllä se ranneke käytäntö on. En hetkeäkään usko, että lapseni olisi vaihtunut ja se on perätilapallopäänsä kanssa ollut aina hyvin helposti tunnistettavissa, varsinkin vastasyntyneenä ollessaan ihan oikeasti aivan eri näköinen kuin muut vauvat. Pointtina tässä hämmennyksessäni on se, että miten sairaalalla on varaa joustaa maailmanlaajuisesta käytännöstä, jolle on hei ihan oikeasti syy. En tosin ole ihan varma onko sairaalassa nykyisin käytössä rannekkeettomuus, pari vuotta takaperin on samassa laitoksessa vauvat kyllä merkattu.


Mieliala on heitellyt valtavasti. Välillä leikin nauttivani kelan kustantamaa terapiaa ja selaan mollista pk-seudun työpaikkoja ja naureskelen kotihoidontuen maksulapuille. Välillä olo on normaali, välillä olen täysin toimintakyvytön. Väitän, että jos täyttäisin muutaman masennuskyselyristikon saisin tulokseksi vähintäänkin lievän - todennäköisesti keskivaikean masennuksen. En ole kymmeneen vuoteen niitä ristikoita täyttänyt (ei niillä parane) ja vuodentakaiseen vaikeaan verrattuna lievä ei tunnu oikeastaan missään. Paitsi parina päivänä viikossa.


Vauva parka on ähnännyt hampaitaan (tai hammastaan) pitkän ja kipeän kaavan kautta. Enää ei nukahdeta söpösti ja rauhaisasti viimeistään ysiltä - meillä huudetaan puolisentoista tuntia kunnes mä nukahdan. Kainaloon sivuvaunustaan vapautettu vauva nukahtaa kun nukahtaa. Kainalosta minuun on yhtä paljon matkaa kuin siitä sivuvaunusta. Yöllä heräillään kunnon metakalla ja hinkkejä on kiskottu typötyhjiksi hartaudella. Tästäkään huolimatta ei meikäläisellä riitä unta enää seitsemän jälkeen, tänään kuuden jälkeen. Syynä toverimme valo. Kaksinkerroin ikkunaan sälekaihtimien lisäksi ripustetut paksut samettiverhot (joita vähän vihaan, mutta ne pitää myös tuulta) ei auta.

Mä saan maanantaina kierukan. Jänskättää. Ajattelin vetää sen alle gramman panadolia ja melkein yhtä ison lastin buranaa. Ja ajella säärikarvat, kevään kunniaksi.
Onneksi kipukin on suhteellista. Jos oikein kovin sattuu - ajattelin muistella sitä katetria.

1.3.2013

Leluja

Repäisimme eilen Paukkuliinin kera, heittäydyimme paskamutseiksi ja jätimme lapsipoloiset sankar'isiensä huomaan pariksi tunniksi. Käytiin oikeen kirpparilla. 


Olen pakotettu jakamaan löytöni.

Neiti Norsu



Lanka Puhelin

Neiti Norsulle joudun ehkä solmimaan pienen rusetin kaulaan kullanvärisestä lettinauhasta. 

7.2.2013

Leipä

Leipä

Kyllä, vietän päiväni napsien luurilla kuvia leipomuksista. Lapsen puurokakut ja apinaeväät muistuttavat sen verran pökäleitä, että niistä jätän kuvat julkaisematta. 

Ei mulla muuta. Käynnissä on projekti Humanistille kierukka, joka on jo aikaa sitten saanut koomisia piirteitä - samalla vaivalla olisin varmaan jo saanut sen sterilisaation. Yritän hillitä itseäni, etten liiskaisi sähköpostien liitteeksi kuvaa rautalangasta. 

Sen pituinen se. 

24.1.2013

Kantointo

Vauva kasvaa, mikä on kiva juttu. Vauva on myös päättänyt avartaa maailmaansa ihan tosissaan ja kierii ympäri taloa vakava ilme pikku kasvoillaan. Eilen se maistoi sähköjohtoa ja pari päivää sitten kalastin sen olkkariin rehatun sängyn alta. Ajoittain maltetaan vielä pötkötellä viltillä puuhailemassa, mutta arvelen, ettei kieriminen ole ainakaan vähenemään päin.

Pikkasen vajaa ysikiloinen tyyppi kainalossa KAIKEN tekeminen on osoittautunut hankalaksi. Alkuviikosta vedin lätkällisen panadolia niska&selkäjumiin ja totesin, että nyt riittää.

Käytämme edelleen kauppareissuilla aivan pistämättömäksi osoittautunutta caboo close carrieria. Se on hyvä. Tosin sen paketissa luvataan käyttömukavuutta viiteentoista kiloon saakka. Ihan en allekirjoittaisi, trikoo on aika pehmoisaa ja aika-ajoin saa olla pakettia kiristelemässä (mikä ei ole vaikeaa, vaatii yhden ranneliikkeen, mutta kuitenkin). Pahoin siis pelkään, että caboo tulee seuraavien kuukausien aikana meillä tiensä päähän. Kamalaa.

Manduca on roikkunut olkkarin seinällä olemattomalla käytöllä lumien saapumisesta lähtien (pelkään jostain syystä kuollakseni liukastumista lapsi kyydissä - kukapa ei pelkäisi; talvikantelu lienee enemmän suurkaupunkilaisia varten). Vanhasta muistista viritin lapsen eteen - toimii edelleen, tosin paneeli on tällä viikolla kokoon 68 siirtyneelle edelleen aivan paskan kokoinen. Auki liian suuri ja kiinni jotenkin väärä. Uutuutena viritin lapsen lonkalle roikkumaan, mutta en ilmeisesti osannut - toinen hihna tuntui lasta hinkkaavan ja paneelin yläreuna kääntyi kummasti.

Joka tapauksessa rohkaistuneena uskaltauduin virittämään lapsen selkään, vaikka olimme kaksin kotona. Säädöt päin persettä, lapsi liian alhaalla ja sen yläkroppa aivan liian kaukana selästäni saimme aikaiseksi leipätaikinan. Ilmeisesti kyydissä hengailu oli jännittävää - kyytiläinen istui ilmeisen vakavana, piteli äiteestä kiinni ja päristeli ajoittain.

No mullahan tietenkin sekosi tästä kaikesta pää, tartuin googleen ja tulin siihen tulokseen, että ainakin kunnon kudottu liina on saatava ja mielellään jotain muuta hauskaa - wrap tai podeagi tai mitäniitäon. Ja kun kantotuotteen valitsee tarkasti niin määhän kannan ton vielä eskariin. Selkä kiittää eikä lapsi karkaa.

Eli tosi järkevää, kun samaan aikaan pitäisi säästää jokainen mukaylimääräinen roponen. Kangastörsäilyni ovat tosin tuottaneet tulosta. Mekko ja housut valmiina (tietenkin aivan liian suurta kokoa).

23.9.2012

Retkellä

Kävimme sunnuntain kunniaksi retkellä. Kotiseutumatkailu näin perheellisenä kiinnostaa, eli ensin googletettiin mitä lähiseudulla voi tehdä (ollaan kyllä molemmat näiltä kyliltä kotoisin). No ei juuri mitään. Kuvasin tuloksia. Olen aina ollut kehno kuvaaja.

Liberopörriäinen viihdyttää matkalaista. 

Annoin isännän ajaa. Kiristi kyllä vähän. Oma auto on vieläkin verstaalla. 

Pysähdyimme ensin Erittäin Salaisella Apajallani. Tyttären nukkuessa poimin ämpärillisen suppiksia. 

Perillä kohteessa huomasin heti, että sillan kaide on aivan järkyttävän vaarallinen lapsille. Närkästyin. 

Polun varrella oli aika siistejä vesijuttuja. 

Kotona seniorikissi oli testaamassa viihdekeskusta aka muovihirviötä. 


Hellalla on ehkä kymmenes kattilallinen omppusosetta muhimassa. Sienten perkaus on ihan yhtä hanurista kuin aina ennenkin. Kuivurikin surisee. Sen soisi olevan suuremman.

Oikeastaan aika loistopäivä. Uroskoirakin tuli panoreissultaan kotiin. Se sai elämänkumppaniltaan heti turpiin ja meni keittiön pöydän alle nukkumaan. Jäämme odottelemaan harvinaisen typeriä koiranpentuja. Niistä yksikään ei onneksi muuta tähän taloon.

12.9.2012

Saavutus 2

Teen mää muutakin ko imetän, rutisen, angstaan sektiosta ja neulon.

Ompelin tyttärelle pöksyt. Tein siis lähempää tuttavuutta melkein nelikymppisen singerini kanssa ja ompelin pöksyt. Meni koko päivä ja tuli hiki ja kauheesti virheitä, mutta nytpä ei olekaan sitä kuivakkaa opettajaa virheitä syynäämässä ja nitisemässä. Liian isot ne on ja kumman muotoiset, mutta jostain on aloitettava! Laskin etten ole trikoota ommellut kuuteentoista vuoteen. Kiitokset vielä sinne peruskouluun!

Kilpparipöksyt

Menetin myös huuto.net-neitsyyteni. Se oli jokseenkin kivutonta. Kaupat lukkoon lauantaina, paketti kotiin tiistaina. Ihan mahtavaa! Ostin siis tyttärelle syöttötuolin. Sellaisen, jota lapsena muistan kaupungin ensimmäisessä pizzeriassa katselleeni ja haaveilleeni kun sellaisessa saisi istua leikkimässä. En ollut kovin vanha!

Syöttötuoli ja kauhea keittiön lattia sekä paskaisia pannulappuja. 

Syöttötuoliin en ole ajatellut tytärtä asentaa ennen kuin se sen 6 kk täyttää ja kiinteät aloittaa. Syntymäpäivälahjaksi toivoin Minä syön itse -kirjaa, joka ilmestyi samana päivänä kun vanhenin. En ole saanut luetuksi kuin parisenkymmentä sivua, mutta tykkään tekstistä ja asiasta. Luonnollista asiaa ei ole pilattu ihmeellisyyksillä ja taikatempuilla ja syyllistämisellä. Varmuuden vuoksi täytynee lukea myös fundamentalistisempaa kirjallisuutta, sillä mikä voikaan olla haastavampaa kuin lapsen ruokkiminen (siitä on jotenkuten ihan jokainen kaiketi selvinnyt).

Näin. Käytiin päivällä tyttären kanssa kyläilemässä naapurikylässä. Siellä poksahtaa marraskuussa poika maailmaan, emännällä oli jokseenkin tukala olo. Virkisti. Kunnes muistin, että huomenna on se neuvola.

Edit. Vaikuttaakohan neuvola-angstaamiseeni se, että muun muassa keskussairaalan psykiatrian ylilääkäri on minulle neuvonut, että valehtele sitten neuvolassa. Eipä oikeastaan vaikuta. Eiköhän tuon tajua jokainen ihan itse. 

16.8.2012

Ihme

Tyttäreni nukkui viime yönä kello 23 - 5.30 välisen ajan yhtä soittoa. Itse heräsin 5.15 puolison herätyskelloon. Tytär olisi todennäköisesti nukkunut jopa hieman pidempään ellen olisi mennyt sitä huolissani tökkimään. Huolestutti onko se kuollut.

 Ei ollut, söi varsin täyden tissillisen ja jatkoi uniaan yhdeksään saakka. Minä myös. Tänään pystyn ihan mihin vaan!

 Jos tämä toistuu edes kerran viikossa - tai kahdessa - en enää ikinä kinua yhtään mitään enkä kauheasti turhuuksista rutise. (Sormet saattavat olla ristissä)