Luonto

Pikkukaupungissa asustaessa luonto on tehnyt yllätyshyökkäyksen pihaamme.

Ensin oli myrsky ja arviolta kuusikymppinen omenapuu kaatui - vattupensaideni päälle. Asiassa harmittaa lähinnä kullanarvoisen näkösuojan hupeneminen entisestään. On tosi nastaa käyskennellä pihamaalla kun saman tien alkaa naapurissa verhojenheiluttelu ja möllötys. Ehkä niillä ei ole telkkaria.

Pihamaalle saapui pari päivää sitten siili. Se makasi auringossa keskellä pihaa. Puoliso siirsi sen pari kertaa pusikkoon, mutta ressukka palasi aina alkuperäiseen paikkaansa. Eilen se oli vihdoin kuollut. Harkitsin soittavani esmes poliisille, että tulevat reppanan vaikka ampumaan, ettei tarvitse kärsiä. Totesin, että ei ne tule kuitenkaan , ei edes eläinsuojeluvalvoja, joka on ihan hyvä tyyppi, mutta keskittynyt muihin elukoihin kuin siileihin.

Puoliso kaivoi menehtyneelle kuopan. Nurkissa pyörii enää pikkusiili ja jättisiili.

Tytär nukkui yöllä viisi tuntia yhtä soittoa. Yksi syöttö jäi kokonaan syöttämättä. Pitääkö tapahtunutta jännittävänä yksittäistapauksena, vai saisiko varovaisesti olettaa tässä orastavan uuden rytmin?

Jospa uneen vaikutti päivällä ja iltasella toteutettu ankara vaunuilu, että lapsi saa hurjasti raitista ilmaa. Eipä tuosta haittaakaan ole - paitsi äidille, jolla on entistä enemmän jumittavia lihaksia.

Kylläpä elämä on jännittävää.

Huomenna tulee vieraita kaukaa pohjoisesta, oikein yökylään. Kivaa!