Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

14.1.2014

Nakkiviha

En juurikaan tunne suurta inhoa muita elintarvikkeita kuin etikkasäilykkeitä kohtaan. Poikkeuksen tekee nakki. Olen kersasta asti niitä vihannut, jos pitää miettiä inhokkiruokia, niin ykköspaikan jakavat nakkikeitto ja -kastike. Hyi helvetti. Puoliso ostaa paketillisen (sentään snelkun) nakkeja itselleen uudeksi vuodeksi. Maistan joka toinen vuosi ja se riittää. 

Lapsiperheissä käsittääkseni harrastetaan paljonkin nakkeja. Mikäs siinä, en nyt jaksa niiden ravintosisällöstä vouhottaa, jokainen voi sen lirpakkeen itse lukea ja päättää onko jees vai ei, se ei ole mun homma. Lapsi ei ole kotimme nakkivajeesta johtuen saanut vielä nakkia maistaakseen. Sen sijaan uskollisena Lidlinkävijänä kehitin makkararuoan, joka on talvinen, helppo ja ihan syötävä. 

Papuwurst

Paketti Fränkische Bratwursteja (Lidlistä saa, varmaan muualtakin)
Papuja (reippaasti. esim kaksi tölkillistä go greenin papumixiä, käytännössä puolisen kiloa)
4 dl vettä
1,5 dl ohrahelmiä
1 sipuli kuorittuna, kokonaisena
pari valkosipulinkynttä
1 rkl siirappia (sokerikin käy)

Kuori bratwurstit ja pätki suunnilleen sentin paloiksi. Huuhdo pavut vedessä. Iske kattilaan. Lisää kattilaan vesi, ohrahelmet, kokonainen sipuli ja valkosipulit. Lorauta päälle töräys siirappia. Kun ihan kaikki on lastattu kattilaan, iske se levylle. Kuumenna niin, että kiehuu, sitten käännetään lämmöt pienelle ja annetaan olla. Tuntikin varmaan riittää, puolitoista on parempi ja kaksi vielä parempi. Kun hotsittaa syödä, poista sipuli ja valkosipulit. 

Tarjoile raikkaahkon salaatin kanssa. Porkkanaraastekin toimii (ja uppoaa yleensä lapseen). 
Toimisi varmaan uunissakin, mutta olen uunin suhteen ajoittain laiskalla päällä. Pinaattia ajattelin pari köntillistä iskeä pakkasesta sekaan seuraavalla kerralla. 

26.11.2013

Lammas

Humis goes ruokablogi. Bitte!


Lammasmössö - on nampskia.

Puolisen kiloa lammasta (paloiteltua).
Vehnäjauhoja 1-2 rkl
Kolme sipulia
Valkosipulia niin monta kynttä kuin tohdit
Pari porkkanaa
Hedelmiä, kuivattuja tai tuoreita. Itse olen käyttänyt tuoretta omenaa, banaania ja päärynää. Kuivattua mangoa. Yhteensä noin viiden hedelmän verran.
Curry-jauhetta - reippaasti
Curry möhnää (punaista) - 1-2 rkl, riippuen sortista. Käytän markettikamaa.
Tomaattipyre 2 rkl
Kookosmaitoa pikkutetra
Vihreitä linssejä
Suolaa/pippuria/muuta olennaista
Vettä

Päälle: cashew pähkinöitä ja tuoretta korianteria. Kaveriksi naan-leipää. ja tietysti Litilistä turkkilaista jogurttia!

1. Laita uuni päälle. 175 astetta. Ota hellan viereen pata.
2. Ruskista lammas käyttämässäsi rasvassa paistinpannulla. Itse käytin voita. Ruskistettu lammas kipataan pataan. Sen päälle ripotellaan 1-2 rkl vehniksiä. Paistinpannun pohjalle olen kaatanut pari desiä vettä ja ne pannun kautta pataan.
3. Sipulit pannulle. Valkosipulit perään, mutta ÄLÄ polta niitä. Tulee kauheita jos kärähtää ja vituttaa. Kun sipulit ovat aikansa kypsyneet, perään porkkanat ja hedelmät ja mausteet, tomaattipyreen kera. Vettä päälle pari desiä, jotta pääsee muhimaan.
4. Kookosmaito sekaan. Kannattaa maistella onko miten makeaa. Onhan se. Kun sössö näyttää hyvältä, kaadetaan se padassa odottavan lampaan päälle.
5. Sekaan sopii laittaa myös linssejä. Kuivat on syytä toki huuhtoa hyvin. Isketään pataan haluttu määrä. Toki voi käyttää myös valmiita tetrasta. Nekin toki huuhdottuna.
6. Pataa hämmennetään ja hymyillään tyytyväisenä. Pata sisältöineen sujautetaan uuniin vähintään 1,5 tunniksi. Pidempäänkin saa mieluusti olla, hätäillä ei tarvitse.

Valmiin mössön päälle rouhittuja pähkinöitä ja silputtua korianteria. Hyvää riisin kera, mutta riisiin hiljattain kyllästyneenä vedettiin naanin kanssa. Jogurtti tekee nampskimmaksi.

OBS! Mössö paranee lämmitettäessä sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Penskan annos. Ei jogurttia. 

Edit. Kuva meinas unohtua! Kauheeta.

26.2.2013

Soppa

Maailma on mullin mallin sillä keitin eilen herkullista soppaa maa-artisokista. Ei käynyt mielessä, että herkun takana olisi piileskellyt jotain helvetillistä.

 Se alkoi iltasella kummalla kuplinnalla. Tuntui kuin olisi raskaana. Potkuja, pieniä, hämmentäviä potkuja, kuplia. Koin lievää paniikkia kunnes piereskely ja kunnon vatsanväänteet pääsivät käyntiin. Itse olisin ne oikein kivasti kestänyt, mutta kas kummaa samaa soppaa nautti iltapäivällä myös vauva. Valvottiin sitten yöllä oikein kunnolla, kuistilta kuuluu tasaista piippausta ja aamuista matollakierimistä säesti tehokas rupsuttelu. Reppana.

Maa-artisokka on herkkua, mutta se saattaa puolison googletuksen mukaan aiheuttaa vatsanväänteitä. Emme nauti ainesta hetkeen. Ärsyttää. Ja voi olla, että joudun hankkimaan yhden kusitikun varmistaakseni, ettei käynnissä ole jokin semineitseellinen sikiäminen. Kun se kierukanasennusaikakin heltisi. Kunnallisella kierukan saamisessa kestää siis ainoastaan 10 viikkoa. Näppärää.


Narttukoira palasi juoksuevakostaan. Uroskoiralla sekosi pää. Olen pitänyt niitä erillään, mikä on hankalaa. Uroskoira piippasi toissayön lohduttomana ja oksensi kuin paloletku pitkin makkaria puolison lähdettyä töihin. Olin tosi hyvällä päällä. Herra epileptikon jalostusarvo pamahti miinuksen puolelle ja ongin kasvattajalta luvan poistaa sen pallit. Pitäisi jaksaa soitella elukkalääkäreitä läpi, mikä on omalta osin haastavaa - kunnantohtori puhuu saksaa ja ruotsia, lähin edullinen yksityinen puhuu saksaa ja ruotsia. Mä en jaksaisi sönkätä asiaani. Kiva tää kansainvälinen Pohjanmaa.

Olen opetellut sitomaan lapsosen selkään liinalla. Se on helpompaa kuin luulisi, mutta vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Itse sidonta onnistuu, mutta kiristely on perseestä varsinkin jos lapsi kiemurtelee. Vauvalla tuntuu joka tapauksessa olevan hauskaa selässä matkustaessaan - ainakin se paapattaa iloisesti ja kiskoo mua korvista. Ulkoilemaan en vauva liinassa vielä uskalla, mutta esimerkiksi ruokaa laittaessa on kätevää, kun tyttären voi ripustaa hetkeksi pois jaloista tai käsistä.

Kaikilla on vissiin joku hiihtoloma. Mulla on kylmä kun tuulee ja talo falskaa.
Kun on nukkunut huonosti tuntuu siltä kuin silmälaseissa ois ihan hirveästi tahmaa koko ajan.

Mulla oli eilen niin tylsää päiväuniaikaan, että vaihdettuani fleecehaalarin play layerin nepparit, korjattuani parit pöksyt ja ommeltuani pitkään liinaan keskimerkin, otin ja laitoin naamaan meikkiä.

7.2.2013

Leipä

Leipä

Kyllä, vietän päiväni napsien luurilla kuvia leipomuksista. Lapsen puurokakut ja apinaeväät muistuttavat sen verran pökäleitä, että niistä jätän kuvat julkaisematta. 

Ei mulla muuta. Käynnissä on projekti Humanistille kierukka, joka on jo aikaa sitten saanut koomisia piirteitä - samalla vaivalla olisin varmaan jo saanut sen sterilisaation. Yritän hillitä itseäni, etten liiskaisi sähköpostien liitteeksi kuvaa rautalangasta. 

Sen pituinen se. 

11.1.2013

Kieppu ja kakka

Tytär oppi aamulla matkustamaan pitkin lattioita kierimällä. Kieri kuin olisi aina kierinyt. Aamukahville töistä saapunut isänsä säikähti ja palautti lapsen muutamaan otteeseen viltilleen, josta tehokkaasti karattiin. Kieppuminen on ilmeisen kuluttavaa - päiväunille simahdus oli ennätyksellisen nopea. 

Pistäydyimme keskiviikkona lastenlääkärin pakeilla (julkisen pikalähete ei ole vieläkään poikinut yhtään mitään) ihon ollessa aivan järkyttävässä kunnossa. Apteekin kautta kotiin, rasvaus supervoiteella ja aamulla iho kunnossa (siis päällisin puolin, kuurina tuota käytetään). Lapsen olo on ilmiselvästi helpottunut punoituksen kadottua. Kunhan iho on parantunut ja pysyy hanskassa on taskussa lähete prick-testeihin. En ole jaksanut/ehtinyt googletella kuinka tarkkoja ja luotettavia testit ovat (veren perusteella jokseenkin epäluotettavaa kaiketi), mutta pakkohan nuo on testata. Yksityisellä hyvinkin nopeaa on toiminta - julkisella saa käsittääkseni testausaikaa vartoa kuukausikaupalla (mikä on joo järkevää kun kyseessä on lapsi, joka opettelee syömään). 

Taiteilen tällä hetkellä ruoka-aineviidakossa. Mitä antaa lapselle syötäväksi? Lääkäri oli sitä mieltä, että ainakaan kananmunaa ei kannata lapselle antaa (mutta minun kananmunattomasta elostani ei ole sille merkittävää hyötyä). Maitoallergiaa herra epäili saman tien kun kuuli lapsen holtittoman piereskelyn loppuneen samanaikaisesti meikäläisen maidonkäytön kanssa (yritin kinnata viiksijogua kalsiumin takia, nyt vedän kalkit purkista). Maitoa en olisi muutenkaan lapselle antamassa, mutta omassa ruokavaliossa se pelottaa kovin (käytän lähinnä juustona). 

Lapsi popsii mielissään bataattia ja kukkakaalta. Parsakaali ei ole viime aikoina maistunut. Kaurapuurokaan ei uppoa. Hedelmien suhteen olen kauhuissani. Sitruksia ei missään nimessä, omena on kiikun kaakun, päärynää olen antanut ja luumuja. Lapsi rakastaa luumuja. Luumu-bataatti-kukkakaalidietti ei pidemmän päälle ole kovin monipuolinen. Mutta entäs viljat? Soija? Liha? 

Ruokavalion aspekti kakka onkin ihan toinen juttu. Maha on kovalla ja pahasti. Lääkäri arveli jökityksen liittyvän allergioihin. No jee. Mallasuutetta on varovaisesti lusikoitu lapsen suuhun veteen sotkettuna. En haluaisi lusikoida, mutta en saa uutetta valitettavasti injektoitua hinkkiinkään. Pullostahan meillä ei suostuta juomaan. Harkitsen jo levolacin käyttöönottoa. Tavara olisi saatava pehmenemään. Näen painajaisia viisivuotiaasta, joka kakkaa housuun peloissaan siitä, että kakkaaminen sattuu. Eikä tuo vähän päälle puolivuotiaallekaan mukavalta vaikuta. 

Päivittäisenä mantrana: Lapsi saa ravintonsa maidosta, eiookiire, eiookiire, eiookiire. 
Päivittäisenä paniikkina: Saako se tarpeeksi nesteitä? Saako se tarpeeksi ravinteita? Saako se tarpeeksi virikkeitä (kun sitä ei koskaan mihkään viedä)? 

Ei se varmaan saa tarpeeksi yhtään mitään. Enhän mäkään saa koskaan tarpeeksi karkkia. 

5.1.2013

Postia

Löysin eilen koiralenkin päätteeksi postilaatikon kautta kiekaistuani lootasta kirjeen (ja puolison nimellä jaetun ruotsinkielisen muksu-puuromainoksen). Neuvolamuija oli lähettänyt pyytämäni testitulokset paperiversiona. Ihan kuten pitikin. 

 Nippuun oli kuitenkin printattu tämä. Siis ihan oikeasti - aikuiselle ihmiselle pyytämättä oli mamma päättänyt oikein printata ohjeet siitä, miten kananmunaa ruokavaliossa vältetään. Joo, ajatus oli varmasti oikein kiva ja hyvä ja vaaleanpunaisia halinalleja jne. Ja mun asenneongelma ja angstit etc. No kiskaisin sitten kananmunan nenän kautta aivoon ja lähetin vähän palautetta. 

Kiitin rouvaa kauniisti hänen lähettämistään vastauksista, mutta ihmettelin, miksi hän on pyytämättä päättänyt tunkea mukaan ohjeistuksiaan. Kerroin, että me poistamme keskeisiä ruoka-aineita lapsen ruokavaliosta vasta keskusteltuamme (erikois-)lääkärin kanssa. 

No mikä tässä nyt niin kovasti ärsyttää? No vituttaa tietenkin lapsen kuiva ja punaisena loistava naama. Vituttaa, että en ole osannut sitä hoitaa ja hoivata ja ruokkia siten, että iho olisi terve ja kiva ja hyvinvoiva. Ja vituttaa, se että olen käyttänyt melkoisen tuntimäärän lukeakseni suunnilleen kaiken perustiedon aiheesta - muijan neuvo ruoka-aineen täydestä välttämisestä toimii nimenomaan yleisiä ohjeita vastaan. Erityisesti, kun lapsi ei ole aineeseen edes sitä käpälissään möyhittyään ja naamaansa hinkattuaan sen kummemmin reagoinut. 

Ennemmin olen sitä mieltä, että meikäläisen on syytä (joo, on muutenkin) karsia pois sokerit ja muut höttöhiilarit, keinotekoiset makeutusaineet sun muut myrkyt. Maitokin on aika kiikun kaakun. Mutta tässä kelauksessa olen vielä vaiheessa ja pahasti. 

Lapsen maha on edelleen jökissä. Valvottiin hauskasti koko yö. 

3.1.2013

Vaskumantå?

Olipa mahtava yö. Tavallisesti unilleen viimeistään ysiltä käyvä vauva päästi kunnon unen vasta yhdentoista pintaan, sillä joku puoliso antoi sen nukkua kivat päikkärit puoli seitsemästä seitsemään. Ei nukuttanut yhtään ja maitoa oli saatava puolentoista tunnin välein aamuun saakka.

 Minua varovaisesti kiinnostaa missä kulkee lapsentahtisuuden ja lapsen tottumusten tukemisen raja? Kun on noita koiria useamman jonkinlaiseen kotieloon opettanut (kyllä, olen osin epäonnistunut käytöskoulussa surkeasti) on tullut itse opittua, että ei-toivottua käytöstä ei vahvisteta, mutta toivottua vahvistetaan. Ihmislapsen ollessa kyseessä on tämä toki jokseenkin hankalaa, mutten usko, että sen oppimistulokset ovat yhtään loistavammat jos puolen vuoden iässä tuen sen oppija-autonomiaa ja lähestymme uniasioita projektiluontoisesti. Tai ehkä se lapsentahtisuus on nimenomaan sitä.

Tuleeko lapsentahtisesti vatkatusta lapsesta itseohjautuva, autonominen koululainen? 

Joka tapauksessa, hinkit on tyhjät ja kipeet (kohta ne on ehkäjopa tunnin tauon jälkeen täynnä ja kipeet), lapsi unilla kuistilla paksussa perusrasvakerroksessa (on sillä vaatteitakin). Kiekaisin eilen hakemassa apteekista loput supermönjärasvareseptistä pihalle (sain jumalattoman tuubin ja totesin sen äärettömän epäkäytännölliseksi - ensi kerralla sellainen pumppu) ja kasan pienempiä näytepakkauksia eri voiteista, että saa vaihdella ja testailla mikä käy ja mikä ei. Vinkkinä: kannattaa odottaa, että rasva on imeytynyt ihan kunnolla lapseen - on pirun hankala pukea. Ja jos lapsi on vastarasvattu oikein päästä varpaisiin, niin sitä ei kannata ihan tosipitkiä matkoja lähteä ympäri taloa kantelemaan, varsinkaan jos rasvattu tapaus on vähänkään hurjana. Liukas on mokoma.

Kahden viikon sibicortkuuri on jo mennyttä aikaa - naama on ihan järkyttävä ja punoitus leviää kohti kaulaa. Käsivarsissa se tuntuu pysyvän kurissa ankaralla rasvauksella, mutta tunnetusti naama on hankala. En ole lapsen ruokavaliota rajoittanut muuten kuin skippaamalla omat lapsuuden naamanräjäyttäjät tomaatin ja paprikan ja sitrushedelmät (vaikka toi rakastaa niitä klementiinejään).

Asiaan - otin sitten eilen puhelun suosikki-instanssiini neuvolaan verikoetulosten merkeissä. Niiden puhelinaika on sitten kätevä - tuuttuuttuutttuuttuut. Sitkeällä yrittämisellä tärppäsi ja siellähän olikin sitten se vanhaemäntä vastaamassa ja tärkeilemässä.
"Tyttären verikoevastauksia kyselisin."
"Jassoo. Sanotko syntymäajan? No, miten teillä menee?"
"Ihankivastikiitos."
Tässä vaiheessa ruokatunnille kotiin saapunut puoliso repesi pöydän toisella puolella. Äänensävyni oli kuulemma oikein vakuuttava.
"Täällä on nyt ollut reaktio munaan. Ihan lievä reaktio, mutta muna on tosi voimakas aine. Eikai teillä ole vielä syöty munaa?
"On kyllä."
"No se pitää kyllä jättää pois. Imetätkö vielä?"
"Tietysti."
"No jätät sitten itsekin saman tien munan pois ruokavaliosta."

Alkoi tota kiristää ja ihan lievästi punainen vilkkua silmissä. Aiheesta lukemissani artikkeleissa aika keskeinen pointti on ollut se, että mitään ruoka-ainetta ei atoopikolta jätetä ruokavaliosta pois keskustelematta lääkärin kanssa. Enkä sitä aio tehdä. Lapsi sai ensi kerran kananmunaa syödäkseen joulukuun 27. päivä. Tykkäsi eikä iho siitä lehahdellut suuntaan eikä toiseen. Itse en ole koko ainetta juuri käyttänyt - ehkä pari kertaa tietoisesti imetyksen aikana, piilotettunakin hyvin vähän. Minä en usko, että kananmuna on ongelman aiheuttaja.

Pointtina koko allergiatestauksessa (tuohan on tosi suppea otos) oli pelata varman päälle ja karsia vaikeat ja keskeiset mahdollisesti allergisoivat ruoka-aineet pois. Olisi toki mahtavaa jos lapsen iho kukoistaisi sievänä ja tasaisena ihan vain sillä, että karsimme kananmunan pois elämästämme (oletan sen olevan huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi kaikkien eläinkunnan tuotteiden tai kaikkien hiilihydraattien - molemmat on tehty ja selvitty - ei tosin samanaikaisesti, toim. huom), mutta en ryhdy karsimaan ainakaan keskustelematta lääkärin kanssa. Tuo täti tuntuu muutenkin olevan kovin kärkäs täräyttelemään neuvojaan totuuksina ja pelottelemaan.

"Joskus atooppinen iho voi olla kyllä tosi kauhean näköinen, että siihen on syytä varautua."
"Kortisonikuuri loppui maanantaina, koska sen voi uusia?"
"Kortisoniahan käytetään kuureittain, että ihan voit kaksi viikkoa sitä antaa."
"Niin, annoin jo. Koska voi aloittaa uudelleen."
"No ainakin viikko tai pari pitäisi odottaa, kun sitä käytetään kuureissa."

Voi jumalauta.

"Voitko lähettää mulle ne koevastaukset?"
"Ai paperilla?"
"Joo, kuule ihan paperilla."
"Kyllä se varmaan onnistuu."
"Kiva."
"Jos iho menee rikki, niin sitä pitää näyttää lääkärille."
WTF? "Kyllä varmasti näytetään."

En keskustelun tasosta (en väitä itse ylläpitäneeni minkäänlaista tasoa) johtuen viitsinyt alkaa ruikuttaa rouvalta kierukanasennusaikaa.

Että sellanen. Ajattelin katsella viikonlopun yli tuota naamaria (joka päivä päivältä punoittaa enemmän) ja hinaan sen sitten yksityiselle. Näytti naapurikaupungissa olevan ihan hyvin aikoja lastenlääkärille, joka on erikoistunut allergioihin. Tosin pelottaa se, onko aikoja niin paljon tyrkyllä mahdollisen kusipäisyyden ansiosta. Katsotaan.

_________________________

Lapsen ruokinta on kivaa. Koska sillä on kivaa. Se popsii onnessaan leipää (leivon satsin joka päivä - suolatonta koko revohkalle, lapselle edellispäivän kuivakkaa), munakasta se tykkäsi nassuttaa (joo, olen kuitenkin kahden vaiheilla tohdinko sitä enää sille antaa, ikinä). Iltapalaksi neiti vetäisi eilen kaksi luumua ja kokonaisen päärynän. Jos kauan odotettu kakka ei siis tänään saavu, soitan ambulanssin.

_________________________

Niinjoo, reseptiin oli lapsen painoksi kirjattu 79 kg. Siistii. Ilmankos mun selkä on niin tukossa, että kuupassa humajaa.
_________________________

Mä editoin nyt kirjoitus- ja ajatusvirheitä seitsemättä kertaa. Menee hermo. Lapsi tosin on nukkunut jo reilut kaksi tuntia. Pihalla. Ilman tuttia. Potkimatta ja huitomatta. ---.

30.12.2012

Liplap

Joulu on jostain syystä jo vuosia ollut jonkinlainen antikliimaksi. Hirveä hypetys ja kiire ja valmistelu ja rahaa ja kinkku palaa ja kuusi on hommattava ja teeveestä tulee lastenohjelmaa, syödään, avataan paketit ja sitten tuijotetaan paikallaolijoita typertyneinä, että tässäkö se nyt oli. Vuoden kuluttua uudelleen. Silti ihan joulusta tykkään. Noin neljän vuoden syklillä innostun aiheesta hirveästi ja leivon ja askartelen ja ihastelen ja koristelen - ei tänäkään vuonna.

Toivon, että asiaan tulee lievää muutosta viimeistään sitten, kun lapsi ymmärtää mistä on kyse. Sillä oli kyllä hauskaa joulupöydässä perusherkkujensa kanssa joulupukkiruokalappu kaulassa. Pakettien repiminenkin oli jännää ja paljastuneilla leluilla on leikitty. Tosin metsästämääni punakeltaista brion taaperokärryä (miksi sekin oli saatava lapselle, joka ei vielä edes ryömi) käyttää kissa.

Viime jouluna söimme pakastepizzaa sohvalla. Saikkulapussa luki vaikea masennus. Että siihen nähden ihan kiva joulu, joo.

Elo pyörii tarkahkoa rutiinia. Eipä siinä, sopii meikäläiselle. Lapsi ruokailee lounaan ja iltapalan. Sen kakka ei ole enää kakkaa vaan sontaa. Koirat ovat tyytyväisiä vihannespitoiseen dieettiinsä, tosin toisen turkkiin on jämähtänyt tukevasti kaurapuuroa. Kaikki, mitä lapsen eteen on ruokapöydässä isketty on kelvannut sokeroimittomista puolukoista munakoisoon. Eilen upposi melkoinen määrä jauhelihapötköjä valkosipulilla ja persiljalla uunissa paahdetun palsternakan kera. Valitettavasti suosikki klementiini on mitä ilmeisimmin syypää kurjaan ihoon, mutta käskyä välttää ei ole.

Ennen joulua piti allergiatestien tulosten olla jo selvillä. No ei olleet. Torstaina oli neuvolapimu lätkäissyt sähköpostia, että vastaukset eivät ole valmiina. Kiitin tiedosta ja tiedustelin samalla mitä pitää nykyisin tehdä jos halajaa kierukan. Sain vastauksen kysymykseeni perjantai-iltana puoli yhdeltätoista. Toivottavasti mimmi merkkailee ylitöitä ylös. Lapsen allergioista ei ollut puhetta. Oletan siis, että viljelyt on perseellään tai tulokset ovat lääkärin luettavissa - jotain kauheaa sieltä on siis paljastunut.

Onnistuin vetäisemään kauheat itsesyytökset ja päähänpotkimiset siitä, että minulla ei ole ehkäisytikun ujuttamiseen vaadittavaa kiertoa. Kun on viimeiset öbaut 12 vuotta kierrellyt 25 - 250 päivän vauhtia (sen jälkeen kun lopetin teininä naamariin kiskomani epillerit, joista meni nuppi jälkeenpäin ajateltuna niinkin hienoon kuntoon, että jee), huolimatta siitä onko paino ollut - 20 vai  +20 jostain keskiarvosta, niin mua jaksaa aina loukata ja ahdistaa nämä svidun kiertojankutukset ja ihmettelyt, kun en osaakaan ennustaa seuraavaa vuotoa. Joo, ihan tahallani olen asian näin järjestänyt ja tuntuu tosi kivalta olla ilmeisesti hyvinkin friikki (vasta kolmannessa sukupolvessa) ja raskautuminen varsinkin oli tosi vaivatonta. Olen siis jälleen epäonnistunut naiseudessani.

Ehkä hankaluus onkin siinä, että on vuosia koittanut saada jotain tolkkua systeemiin lapsen toivossa. Lapsi on maailmassa - tavoitteemme siis täynnä. Tilanne onkin päälaellaan - enää ei olekaan ihan sama tärppääkö vai eikö tärppää. Ei saa tärpätä - kiitos. Nyt pitäisi saada systeemiin tolkku, ettei tarvitse paniikkikusta tikkuun joka välissä, kun edelliset menkat taisi olla marraskuun alulla. En tosin aiheesta juuri panikoi - mä oon aika tottunut.

Joo, hormonikierukkaa taas kerran suositeltiin. No otin ja luin pakkausselosteen. Enemmän kuin 1/100 masentuu. Nice. Luin pari artikkelia - ei suositella masentuville. Eipä siinä - kupariversio on ilmainen, sen asentelu ilmeisen perseestä (pitää taas ruikuttaa lähete paikallisen sijaan keskussairaalaan, koska haluan edelleen puhua äidinkieltäni toosaa ronkkivien henkilöiden kanssa). Mielummin kestän mahdollisesti helvetilliset vuodot (ei ne tästä nykyisestä voi kauheasti pahentua) ja karseat kivut sinne tänne jos vaihtoehtona on raskaus.

Korostettakoon vielä, että vauva on kiva. Raskaus ei.

Tänään pitänee hinautua anoppilaan. Otsaani kasvaa jo valmiiksi hiljalleen vähemmän sievä elin. On se anoppi ihan siedettävä, mutta sen valopää mies ei. Toivon, että toiveeni siitä, että isovanhempien puolisoita kutsutaan lapsen kuullen etunimellä, on mennyt perille. Kilahdukseni fammo och vaari - kortista lienee ollut riittävä. Lapsella on yksi vaari ja se on kuollut.

21.12.2012

Kiinteys

En otsakkeesta huolimatta aio avautua kropastani, jossa ei muuta kiinteää ole kuin varpaankynnet. Oivoi ja nyyhnyyh. Täytynee alkaa rutista omasta ulkomuodosta päivittäin aina vähän enemmän, että murrosikään mennessä saadaan tyttärelle mahdollisimman epäterve ruumiinkuva aikaiseksi.

Joo, lapseni on oppinut nielemään kiinteää ruokaa. Päivittäisessä harjoittelussa meni kolmisen viikkoa. Lasken silti täysimettäneeni puoli vuotta (joo, se nyt on mulle iso juttu), vaikka ruokailuharjoitukset aloitettiin kaksi viikkoa ennen puolivuotissynttäreitä. Oumaigaad - mahdollinen epäonnistuminen ja trauma.

Lapsi on ruokailusta innoissaan. Se ilmiselvästi on hoksannut, että kyse on muustakin kuin tarttumisesta ja suuhunviemisestä - hommaan kuuluu mähnäystä, ruoan siirtelyä poskesta toiseen, vähän kakomista ja eiliseen saakka suun sisällön tyhjentämistä omaan syliin - nyttemmin nielemistä pikku masuun.

Lääkärikäynnillä kyseltiin, mitä makuja lapsi on saanut maistaa. Olin hämilläni enkä osannut sanoa muuta kuin 'useita'. Olen näppäränä listannut kyllä kaiken puhelimen sisuksiin: bataatti, avokado, omena, klementiini, kurkku, kana, myskikurpitsa, ohra, kaurapuuro, porkkana, kukka- ja parsakaali, puolukka, maissihirssinaksu, banaani, riisi, cantaloupe- ja vesimeloni, luumu, mango, kesäkurpitsa, päärynä.

Myönnän, että listalla on kolmisen viikkoa ruokailleelle mittaa. Kaikki on uponnut ja olen lapselle tarjoillut samaa kuin mekin syömme. Mulla onkin hakusessa se, tarkoitetaanko sanalla 'maku' samaa kuin 'ruoka-aine'? Käsittääkseni sosetuputuksessa ohjeena on "kaksi makua viikossa", mutta onko sen pointtina se, ettei lapsi suostu syömään vai allergiaeliminointi tms.? Lapsi ainakin maistelee reippaana kaikkea mitä sen eteen lastaa (innolla myös talouspaperia ja mainoksia).

Nojoo, tavaamissani lähteissä on esitetty, että yli puolivuotiaaksi imetetylle voi rauhassa tarjota ihan kaikkea. Kaikki on kirjattu ylös, samoin kuin iho-oireilut ja niiden väistymiset. Mutta kaiken voi mokata - varmasti tämänkin. Välipäivinä kuullaan allergiatestien tulokset - niissä ei tosin testata kuin pahimmat, eli ilmeisesti maito (mihin en usko hetkeäkään - laktoosi-intoleranssi on toinen juttu), kala, pähkinä jne. Onhan se hyvä saada ajoissa selville jos lapsonen vaikka pähkinää allergistaa, niin saa hankittua jääkaapin täyteen paniikkikyniä jos hengitystiet turpoaa umpeen.

Lapsen tuore nielemistaito aiheutti saman tien lieveilmiön. Eilen itkeskelin salaa sitä, että ressukan kakka ei enää ole maitokakkaa vaan ihmiskakkaa (siinä itkulle aihetta kerrakseen, ois varmaan pitänyt ottaa vaipasta valokuva). Napostelusta innostunut lapsi söikin sitten niin innoissaan, että pikku masu ei sitä kestänyt. Tuloksena illansuussa vakava vauva ja aivan järisyttävän kokoinen oksennus - ja sitä seurannut iloinen vauva. Analysoin tietenkin paniikissa vatsansisällön, mittasin kuumeen, imettelin kunnes lapsi alkoi touhuun hermostua (ettei se vaan kuivu) ja harkitsin josko sittenkin soittaisin päivystykseen.

Lapsi kunnossa. Sen kroppa ei vaan ilmeisesti pysynyt vauhdissa mukana - tai se on allerginen maissille.

_____________________________________

Perkeleen pakkaset. Taas pitää nukkua päiväunet sisällä. Vaikka lapsi varmasti pärjäisikin pihalla, en vaan tohdi sulloa sitä alle 15 asteen pakkaseen unille.

Kiinteiden aloittamisella ei empiirisen tutkimukseni mukaan ole mitään tekemistä yösyöntien vähenemisen kanssa.

Joulu ahdistaa. En oo siivonnu, koristukset on edelleen vintissä, fiinimpi ruokapöytä on uskomattoman vauvaroinakasan alla (jännä miten puoliso on sitä kasaa järjestyspervoilijana aika pitkään sietänyt), kuusi varastamatta, piparitaikina pakkasessa, lahjoja paketoimatta ja ties mitä.

Yritin kuunnella joululauluja - ei onnistunut.

17.12.2012

1/2

Viikonloppuna tuli kuluneeksi puoli vuotta tyttären syntymästä. Merkkipaalun kunniaksi joimme kaakkukahvit ja lapsi sai luonnollisesti paketteja (en ole sisäistänyt, että joulu on viikon kuluttua). Tuossa se nyt imeskelee potkuhousujen läpi varpaitaan lattialla ja tuntuu viihtyvän. Ihan kuin se olisi ollut olemassa aina. Joskus öisin muistelen kyllä ihan varovasti sitä millaista oli nukkua läpi koko yön, mutta sekin alkaa olla kaukainen muisto - tulihan sitä nukuttua melkein kolmekymmentä vuotta (miinus festarit).

Mikä on muuttunut? Ehkäpä eniten se, että olen onnellinen. Rutisen asiasta kuin asiasta ja kehitän kunnon kriisit ja maailmanloput entiseen malliin, mutta lievää aaltoilua lukuunottamatta olen perusonnellinen. Niin tuntuu olevan puolisokin. Suurimmaksi osaksi lapsikin - ainakin se on tyytyväinen ja iloinen tyyppi - erityisesti kun sen vanhemmat alkavat aika-ajoin hanskata vikalistan läpikäynnin jokseenkin nopeasti ja viihdytyskin on järkeistynyt pikkupikkuvauva-ajoista.

Siis tuo lapsihan on jo iso. Se istuu reippaana ruokapöydässä ja napsii suuhunsa hedelmiä, vihanneksia ja kanaakin kuin vanha tekijä (joka ei tosin vielä tiedä, miten sitä ruokaa suussa prosessoidaan, we're getting there). Koko tarjottimellinen herkkua tulee kyllä käytetyksi suussa ja mähnättyä, mistä ainekset päätyvät melko tyytyväisten koirien kitaan.

 Puoliltapäivin pitää hinautua neuvolaan - lääkäriä tapaamaan. Ihottuma on laatuntunut (ja räjähtänyt uuteen uskoon jo pariin otteeseen), kuten oma panikointinikin, mutta kun aika on kerran saatu arvottua niin johan me paikalle saavumme.

Miksi lapseni nauraa ääneen vain isälleen?
Mielestäni osaan jotenkin kauhean hyvin suhtautua siihen, että lapseni kasvaa (kauheaa vauhtia). en ole sitä kovin paljoa edes itkeskellyt.

Ajattelin varovaisesti josko hommaisin sittenkin itselleni joululahjaksi kierukan. Plääh.

10.12.2012

Diskurssiraivo

Lapsen kertaalleen rauhoittunut kaulaihottuma räjähti jälleen viikonloppuna. Vituttaa. Miten sen voi ruokkia muulla kuin hinkillä jos se on aina jotain suuhunsa räävittyään punainen ja kutiseva? Maanantaiaamun ratoksi otin ihottumasta kuvia ja lähetin ne neuvolantytön sähköpostiin tiedustellen josko pääsisin heidän kauttaan keskustelemaan lääkärin kanssa (vai otanko suoraan yhteyden Terveystaloon?).

Taas ollaan siinä pisteessä, että eniten sylettää liikkua alueella, josta tiedän hirvittävän vähän. Yritin tätä ennakoida imettämällä pitkääääään (joo ei se kaikkia vaivoja vie), mutta itseni hysterisoinnin pelossa en ole etukäteen kahlannut läpi allergioita koskevaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Mä en ees perkele tiedä mitä mikin ihottuma on mitä kun ei mulla ole sellaisia. Kannattaa muuten iskeä googlen kuvahakuun vauvan ihottuma jos yhtään nukkuu liian hyvin tms.

Että jos on linkkejä asiallisen tiedon ääreen, otan niitä kiitollisuudella vastaan. Ihan siitä lähtien, että mitä allergia on ja mitä se ei ole. Mun lähdekritiikki kärsii tällä hetkellä todella pahasti unenpuutteesta. Nukahtaminen on illalla ja yöllä vaikeaa, se onnistuisi kyllä yllättäen aamusta.

Ihottumasta järkyttyneenä tarrasin epätoivouksissani jopa neuvolasta jaettuun propagandalappuun 'Lapsen ensimmäinen ruokavuosi', jota tavasin eilen illalla. Mun on hyvin vaikea kestää tyyliä, jolla (naisille) näitä kirjoitetaan. Esimerkki kappaleesta 'imetys':

"Huolehdi rintojen päivittäisestä hygieniasta, mutta vältä kuivattavaa saippuapesua. Vaihda puhtaat rintaliivit joka päivä. --- . Jos rinnanpäät aristavat tai ovat haavaiset anna niiden nauttia ilmakylvyistä. Hoida haavaumat kuntoon." 

Vaihdetaanko rinta-sanan tilalle vaikka miehen sukuelin ja neuvotaan, että pesulla pitää käydä ja haavaumat hoitaa kuntoon ja vaihtaa kalsarit joka päivä? Jaetaanko miehille vastaavia ohjelappuja? Voin sellaisia kyllä tarvittaessa laatia. Ja ei, en suostu hoitamaan hinkkieni haavaumia kuntoon - ei tulisi mieleenkään!

"Toistaiseksi vältettävät: Valikoiden vihanneksia. Seis sokerille (Hammaspeikko vaanii puhkeamassa olevia hampaita). Stop suolalle." 

Mitä vikaa on asiallisessa listassa, jossa on vältettävät ruoka-aineet ja perustelut. Minkä helvetin takia pitää lässyttää hammaspeikosta? Newsflash - hammaspeikko on kuin joulupukki, sitä ei ole olemassa, mutta lahjoja tai karies tulee kuitenkin! Minkä takia nämä oppaat pitää kirjoittaa kuin lukija olisi korkeintaan kymmenen vanha? Suurin osa perheellisistä on kuitenkin vähintään täysi-ikäistä porukkaa.

Ja siis mikä parasta. Pamfletissa neuvotaan miten keitetään puuroa.

Seuraavaksi ajattelin analysoida saman instanssin jakaman Nestlen julkaiseman ruokintaoppaan sosemainoksen läpi. Koska maanantaista puuttuu raivoa.

Kaiken keskellä olen myös hamunnut itselleni töitä ensi kesäksi. Pakko kaiketi käydä vähän tienaamassa, että saa lapsen pidettyä kotihoidossa 18 kk ikäiseksi saakka. Eli voin vielä ilahduttaa itseäni tavaamalla kelan selkeitä ohjeita isäkuukaudesta.

Onko se kotihoidontuki muuten joku vitsi?

4.12.2012

Allergia vol 1.

Että reisille lävähti. Tytär on siirtynyt viettämästä aikuisten ruokailuhetkiä sitteristään pöydän ääreen syliin tai pikku hetkiksi päheään tuoliinsa  käärittynä tehokkaisiin tukisysteemeihin. Tämä siksi, että ruokailu alkoi selvästi kiinnostaa ja kovasti. Tavaamieni ruokintaoppaiden mukaan lapsen on syytä antaa toteuttaa innostustaan, mikä on ihan joo järkevää. 

Lounasaikaan olen siis antanut lapsen valita imeskeltäväksi mitä pöydässä on sattunut olemaan. Se tuskin vielä mitään onnistuu saamaan mahaansa asti: ikenien, kielen ja poskien toimintaa kun on alkuun aika pitkään reenattava. Sitten voidaan hiljalleen päästä jo ruoan nielemiseen. Että koen edelleen täysimettäväni, sillä lapsen ruokailu ruokkii lähinnä koiria (joista typerämpi söi jopa kurkkua). 

Eilen hoksasin aamusta, että vauvan kaula on tulipunainen ihottumasta. Saatoin todeta vähemmän kauniisti, että sviddu. Luonnollisesti potkin itseäni muun muassa päähän ja kylkiluihin puoli päivää, listasin imeskeltyjä asioita ja tulin tulokseen, että klementiini on pahasta. 

 Ihottuma on tänään vähemmän härskin näköinen, mutta koen epäonnistuneeni äitinä ja iltapäivällä pitää saatana neuvolaan hinautua tämäkin asia tunnustamaan. Tai tunnustamaan ja tunnustamaan - olisihan tuo tullut ilmi  joka tapauksessa - yritän ainakin uskotella itselleni, ettei parilla viikolla ole tässä yhteydessä merkittävää vaikutusta lopputulokseen. En vain jaksaisi kuunnella niitä latteuksia: "Kyllä se varmaan allergiaa on." 

Että sai tuo mokoma imeskeltyä ainakin muutamia millilitroja sitä saakelin klementiiniviipaletta. Imetän sen 16-vuotiaaksi. 


26.9.2012

Sumu

Nyt lienee keskiviikko. Samapa tuo. Juuri mitään ei tapahdu, enkä kyllä kaipaa tapahtuvaksikaan. Luonnollisesti on hyvä paineistua siitä, että tämä on ainutlaatuinen elämänvaihe, josta on osattava NAUTTIA! Siis siitä, ettei juuri mitään tapahdu. Onhan se ihanaa ja harvinaista ja ainutlaatuista. Stressaan silti ihan vähän, koska se on minulle luontainen olotila. 

Vääntäydyimme tyttären kanssa sängystä ylös yhdeksän jälkeen. Tytär yritti herätä seitsemän maissa syötyään kolmannen tissillisen maitoa tälle vuorokaudelle (nyt mennään jo viidessä, oujee). Sujautin tutin suuhun ja kerroin, että nyt nukutaan. Nukkuihan se. Olisi nukkunut illallakin. Mysteerihuuto alkoi kello yhdeksän maissa ja päättyi lähempänä puoltayötä. Ei tepsi vikalistan läpikäynti, uudet innovaatiot, annetaansenhetkihuutaajosserauhoittuisi, tissin tarjoilu ja ne sata muuta yritystä. Puoliso sai tyttärensä simahtamaan lopulta hoitopöydälle (se jostain syystä tykkää hengailla siinä), josta lapsi siirrettiin varovaisesti sivuvaunuunsa. 

Näitä on ilmeisesti välillä. Toissapäivänä vauva otti ja simahti sänkyynsä saman tien. Ilmeisesti niistäkin hetkistä on osattava NAUTTIA. 

Yllättävä on itkun mukanaan tuova voimattomuus ja avuttomuus. Kun on laulanut joka ikisen päästälöytyvän lastenlaulun (ja niitä ei ihan vähän tässä päässä ole työkuvioiden vuoksi) kolmeen kertaan ja tuutulaulurepertuaarin vielä useammin ja keikuttanut ja roikottanut ja ruokkinut ja silittänyt ja halinut ja paijannut ja jo hönönä vähän googlettanut että menikö se rikki, iskee jonkinasteinen avuttomuus, joka yllättävää kyllä ei ihan vielä ole yltynyt hädäksi. Jokin takaraivossa muistaa kuiskia, että ei sillä oikeasti ole mitään isompaa hätää: se on sylissä ja sitä rakastetaan. 

Lapsen kiihtyvätahtinen öinen ruokailu aiheuttaa sen, että mulla ei aivo edelleenkään oikein pelaa. Hyvällä tuurilla nukahdan saman tien, kun olen palauttanut tyttären sivuvaunuunsa (josta poden huomattavan kehnoa omaatuntoa, joopa joo). Ajoittain kestää unen paluussa vähän kauemmin. En muista mitään ja jokseenkin yksinkertaiset askareet vaativat huimia ponnisteluja. Kun on tottunut siihen, että voi näppärästi neuloa sukkaa, puhua puhelimeen, lukea uutisia, vahtia keitoksia hellalla ja hoitaa sivussa vähän työjuttuja niin on hieman hankalaa hyväksyä sitä, että kannattaa ihan oikeasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Esmes hampaiden pesuun. 

Tekee mieli pistäytyä ulkosalla. Eilen kiekaisimme jälleen pienelle retkelle ja sain poimittua pari desiä puolukoita. Halajan vispipuuroa, jota en ole valmistanut sitten yläasteen pakollisen kotitalousoppimäärän jälkeen. Retkellä havaitsimme kuitenkin kaksi ongelmaa: meillä ei ole mannasuurimoita ja lapsi on hankala paksusta vaatetuksesta johtuen sujauttaa manducan pienennysosioon. 

Että jee. Kelin sen kun viilenee ja pukeutumisongelman äärellä ollaan jälleen. Mitä helvettiä sille pitää pukea? En tosin tiedä mitä itse kiskoisin päälle, äitiyshousut ja huppari tuntuvat kasvaneen ihoon kiinni (ja luulen ajoittain edelleen, että on kesä). Collegehaalari, jonka alle on sujautettu epämääräinen määrä vaaatekerroksia (nyt siis kyse vauvasta) tuntuu kovin vähäiseltä vaatemäärältä. Tilasin Reiman outletista fleecehaalareita (kun en kirpparilta löytänyt ainuttakaan ja oli halavempaa ko marketissa) ja ne on saatana ihan järkyttävän isoja. Innolla odottamani koon 56-alle-puoleen-hintaan-ja-ihan-ok-värikin-haalari vastaa kokoa 68, jossa me ollaan ehkä ensi vuonna. Ei liian isossa vaatteessa mitään väärää, hölmöähän se on pientä ostaa, mutta kantaessa liian iso vaate tuntuu kurjalta. 

Lisäksi. Minkä ikäisenä/kokoisena on syytä lopettaa manducan vauvapienennyslipareen käyttö? Homma on just sopiva ja passeli, mutta neppareita on vaikea saada kiinni, kun tyttären kinttu on niin kovin paksu kaikkine vaatekerroksineen. Jos liparetta ei käytä, valahtaa lyhyt vauvani repussa kovin alas, mikä aiheuttaa viritysongelmia ja selkäkipua ja kipinää lapsen osalta. 
Valmistajan sivuilta löysin tiedon, että vauvan voi asentaa repun pohjalle suunnilleen niihin aikoihin kun siirrytään vaatekokoon 68. Argh!! 

Haluaisin paikalliseen työväenopistoon seuraavat kurssit: Vauvan pukeminen. Vauvan kantaminen. Vauvan ruokinta. Oletan, että näitä asioita on saatettu käydä läpi siinä kammoamassani perhevalmennuksessa, mutta tuntien neuvolapalveluiden laadun, ainakin paikallisesti, kehtaan veikata, että taso on ollut vaikuttava. 

Että näin. Siirryn möllöttämään. Ei mulla muuta. Odotan innolla sitä - kuulemma - kuuden vuoden kuluttua koittavaa aikaa, kun saan taas nukkua vähän enemmän. 

23.9.2012

Retkellä

Kävimme sunnuntain kunniaksi retkellä. Kotiseutumatkailu näin perheellisenä kiinnostaa, eli ensin googletettiin mitä lähiseudulla voi tehdä (ollaan kyllä molemmat näiltä kyliltä kotoisin). No ei juuri mitään. Kuvasin tuloksia. Olen aina ollut kehno kuvaaja.

Liberopörriäinen viihdyttää matkalaista. 

Annoin isännän ajaa. Kiristi kyllä vähän. Oma auto on vieläkin verstaalla. 

Pysähdyimme ensin Erittäin Salaisella Apajallani. Tyttären nukkuessa poimin ämpärillisen suppiksia. 

Perillä kohteessa huomasin heti, että sillan kaide on aivan järkyttävän vaarallinen lapsille. Närkästyin. 

Polun varrella oli aika siistejä vesijuttuja. 

Kotona seniorikissi oli testaamassa viihdekeskusta aka muovihirviötä. 


Hellalla on ehkä kymmenes kattilallinen omppusosetta muhimassa. Sienten perkaus on ihan yhtä hanurista kuin aina ennenkin. Kuivurikin surisee. Sen soisi olevan suuremman.

Oikeastaan aika loistopäivä. Uroskoirakin tuli panoreissultaan kotiin. Se sai elämänkumppaniltaan heti turpiin ja meni keittiön pöydän alle nukkumaan. Jäämme odottelemaan harvinaisen typeriä koiranpentuja. Niistä yksikään ei onneksi muuta tähän taloon.

12.9.2012

Saavutus 2

Teen mää muutakin ko imetän, rutisen, angstaan sektiosta ja neulon.

Ompelin tyttärelle pöksyt. Tein siis lähempää tuttavuutta melkein nelikymppisen singerini kanssa ja ompelin pöksyt. Meni koko päivä ja tuli hiki ja kauheesti virheitä, mutta nytpä ei olekaan sitä kuivakkaa opettajaa virheitä syynäämässä ja nitisemässä. Liian isot ne on ja kumman muotoiset, mutta jostain on aloitettava! Laskin etten ole trikoota ommellut kuuteentoista vuoteen. Kiitokset vielä sinne peruskouluun!

Kilpparipöksyt

Menetin myös huuto.net-neitsyyteni. Se oli jokseenkin kivutonta. Kaupat lukkoon lauantaina, paketti kotiin tiistaina. Ihan mahtavaa! Ostin siis tyttärelle syöttötuolin. Sellaisen, jota lapsena muistan kaupungin ensimmäisessä pizzeriassa katselleeni ja haaveilleeni kun sellaisessa saisi istua leikkimässä. En ollut kovin vanha!

Syöttötuoli ja kauhea keittiön lattia sekä paskaisia pannulappuja. 

Syöttötuoliin en ole ajatellut tytärtä asentaa ennen kuin se sen 6 kk täyttää ja kiinteät aloittaa. Syntymäpäivälahjaksi toivoin Minä syön itse -kirjaa, joka ilmestyi samana päivänä kun vanhenin. En ole saanut luetuksi kuin parisenkymmentä sivua, mutta tykkään tekstistä ja asiasta. Luonnollista asiaa ei ole pilattu ihmeellisyyksillä ja taikatempuilla ja syyllistämisellä. Varmuuden vuoksi täytynee lukea myös fundamentalistisempaa kirjallisuutta, sillä mikä voikaan olla haastavampaa kuin lapsen ruokkiminen (siitä on jotenkuten ihan jokainen kaiketi selvinnyt).

Näin. Käytiin päivällä tyttären kanssa kyläilemässä naapurikylässä. Siellä poksahtaa marraskuussa poika maailmaan, emännällä oli jokseenkin tukala olo. Virkisti. Kunnes muistin, että huomenna on se neuvola.

Edit. Vaikuttaakohan neuvola-angstaamiseeni se, että muun muassa keskussairaalan psykiatrian ylilääkäri on minulle neuvonut, että valehtele sitten neuvolassa. Eipä oikeastaan vaikuta. Eiköhän tuon tajua jokainen ihan itse. 

13.6.2012

Jaiks

Viime yö oli kummallinen. Heräsin aamuyöstä kauheaan päänsärkyyn, jonka kanssa yritin toki elellä muutamia tunteja suhteellisen vakuuttuneena kauheasta myrkytyksestä. Nousin, mittasin jokseenkin kohtuullisen verenpainelukeman, söin voikkarin ja kiipesin yläkertaan takaisin nukkumaan.

 Puoliso herätti kummallisen aikaisin. Sanoi päästävänsä koirat ulos ja lähtevänsä kalaan veljensä kanssa. Kerroin että selvä. Havahduin jonkin ajan kuluttua koiria sisälle päästämään ja siirryin alakertaan nukkumaan.  Heräsin törkeään janoon ja kammottavan hikisenä.

 Hain päivän lehdet postilaatikosta. Päivän anti löytyi taas mielipidepalstalta:

Tervetuloa suvaitsevalle ja liberaalille Pohjanmaalle! 

Viihdykkeeksi kävin puutarhaliikkeessä hankkimassa muutamia kesäkurpitsan taimia, missä ei ole mitään järkeä, sillä kurpitsat maksavat 99 senttiä kilo. Toisaalta, vekkulin oloisia vihanneksia on heinäkuun lopulla kiva saalistaa pihalta. En tosin edes pidä kesäkurpitsasta.

 Puoliso sai saalista. 

Silakoita. 
En kuollaksenikaan muista saako raskaana syödä silakkaa (olen tähän muutamaan otteeseen viimeisten 38 viikon aikana sortunut). Hauen muistan ja sen, ettei neuvolassa tiedetty ovatko ahvenetkin kiellettyjen listalla. Joka tapauksessa, aion syödä tänään savusilakoita.

Puolisolla oli matkassaan myös ylläri: 

Matkaväline. 
Että nyt voidaan kiertää kaikki kesätapahtumat pahassakin tungoksessa. Useita vuosia. Jee!

Musta tulee ylihuomenna äiti.

10.6.2012

Säilö

Hirvittävän muutaman päivän kestäneen ahdistuskiukkuitkuvitutushelvetin päälle söin suurehkon pizzan ja puolikkaan vesimelonin - olo on toistaiseksi parempi. Ilmeisesti fyysinen kuvotus jotenkin kumoaa psyykkisen kuorman ja olo tasapainottuu. Siinä jollekulle gradunaihe.

 Suunnatonta ahdistusta olen repinyt viikko tolkulla siitä, mihin lapsi laitetaan sen saavuttua kotiin. Kuten sanottua, pinnasänky tuli talon mukana, mutta se ei mahdu mitenkään hyvin ja kivasti makkariin. Puoliso otti ja käänsi sängyn (se antiikkirotisko ei ole ihan kevyimmästä päästä), mikä oli sinänsä hyvä idea, mutta aiheutti lievän maailmanlopun, koska järjestys on nyt ihan paska enkä kestä mitään ja nyt se pikkusänky ei ainakaan mahdu mihinkään. Hele.

 Alakertaan lainattu kehto osoittautui paskamaiseksi kattoonpultattavaksi - kiitos 80-luvulla remonttia tehneen ääliön. Kipsilevy pitäisi kieltää. Että se siitä. En nauti riskistä, että kersa tömähtää kehtoinen päivineen lattiaan.

 Kelan pahvilaatikkokin tuli heitettyä keräykseen (teki mieli iskeä mukana koko sisältö). Paineen ja vitutuksen ja kiukun keskellä sain kuitenkin mielestäni loistoidean.

Bilteman puutarhakärry. 
Kelan laatikossa tullut patja osuu melkein sentilleen kärryn pohjalle (pari senttiä kutistettavaa). Päädyt irtoavat kätevästi jos lapsella onkin yllättäen pituutta ja liikuttelu on näppärää (tosin kolisee). Korkeus jokseenkin matala, mutta ajattelin kokeilla kissalla onnistuuko nostelu myös makuuasennosta. Pehmoviritystä kehiin ja vot! Ei tarvitse läksiä dyykkaamaan sitä FPA-laatikkoa. 

 Jos idea on paska, siirtyy kärry takaisin puutarhahommiin ja lapsi kainaloon tms. Tosin eikö lapsi tarvitse jonkin säilytyspaikan, eihän sitä voi jatkuvasti kantaa (asia, joka on toki hyvä ottaa huomioon viisi vuorokautta ennen leikkausta). 

 En ole tohtinut avautua äitiyspakkauksesta ja sitä kohtaan tuntemastani inhosta ja katumuksesta sen kummemmin, sillä olen mielestäni jo ihan riittävän epäkiitollinen paskiainen. Kuitenkin on jäänyt kiinnostamaan, että onkohan joku jossain saanut sen muovilakanan palasen suorakaiteen muotoisena. Minä olen erittäin kehno leikkaamaan suoraan saksilla ja kadehdin suunnattomasti ihmisiä, joilla tämä taito on, mutta sen verran jännää jälkeä on meille saapunut lakanapalanen, että on tainnut olla pahempi darrapäivä projektityöntekijällä pakkaustehtaassa. 

 Keskityn pysyttelemään yhtenä kappaleena. Aion tänään syödä ihan helkkaristi sipulia, chiliä ja ruisleipää. Eikös nekin kohta kielletä. 




24.5.2012

Kiltisti vain...



Raskausaikaan ilmeisesti kuuluu pötköttely erinäisissä terveydenhuollon instansseissa. Pötköttelinkin tänään jo heti aamusta paikallisen terveyskeskuksen laboratorion kopissa kovalla ohimenevään pötkötykseen suunnitellulla vuoteella (jumalauta että voi olla kipeänä) - minkäs muun kuin sokerirasituksen merkeissä. Huomautettakoon, että (netin raskauslaskurin mukaan) kasassa on viikkoja 35 + 6. Että jos se diabetes nyt pääsee niin ounou. Lopetan hiilarit kahdeksi viikoksi? Selevä. Kiitokset vielä neuvolalle tehokkaasta ajoituksesta!

 Käyttäydyin piikitysten ajan kohteliaasti ja kiltisti enkä aukonut kenellekään päätä. Melkein voittajaolo!

 Ettei kaikki vain sujuisi tasaiseen tahtiin, kuten joillakin koko elämä, piti tällekin päivälle kehittää kriisejä. Ensimmäistä kieltämättä oikein provosoin, sillä katsoin aamulla parhaaksi hillitä reisillä rehottavaa karvoitusta. Jännää on kun mitään ei näe. Sujui suuremmitta vaurioitta, mutta lähtökuopissa auto (joka kävi eilen verstaalla) ei käynnistynyt. Ilahduin ja anastin puolison auton.

 Palattuani hyväntuulisena ja raikkaana TKsta kotiin, yhteensä 15 tunnin paaston ja sokerilitkuyökkäysten jälkeen oli puoliso ovella kertomassa, että keittiön vesiputket  vuotaa. Kas kas. Putkirikkoja sattuu toki aina silloin tällöin siihen päivään saakka, kun saamme vihdoin kilpailutettua remontin ja ajettua sen loppuun ja maksettuakin, mutta vesi vapaalla jalalla aiheuttaa minussa aina kauhureaktion. Onneksi kiva ja jo tutuksi käynyt  putkipoika selvitti asian ja hankki keittiöön uuden, kohtuuhintaisen hanankin - vaikka toivoin nättiä. Hän olisi tosin voinut ajoittaa saapumisensa hieman tahdikkaammin. Fiksu olo, kun tulee yllätetyksi mättämästä emergency-pakastepizzaa tomaattisoosit raskausmahan päällä.

 Huomenna onkin heti aamusta ohjelmassa vierailu äitiyspolilla. Aiheena synnytystapa-arvio. Arvon vielä otanko puolison matkaan vaiko enkö. Toisaalta, mitä tuossa on arvioitavaa - pää on edelleen tissin alla ja kintut tiukasti lantiossa. Suhtaudun melkoisen epäluuloisesti kääntelyyn, vaikka mieluiten synnyttäisin alateitse pää-oikeaoppisesti-edellä-vauvan. Aktiivinen googletus on osoittanut, että synnyttääkseen alateitse perätilavauvan on äidin oltava motivoitunut ja yhteistyökykyinen. Jos olen kipeä ja minua pelottaa en ole kumpaakaan.

Pallo.  

22.5.2012

Oloja

Koetin kovasti pohtia, mistä tämänpäiväinen olotila on niin tuttu. Ehkä lähimmäs pääsee kehno, paskamainen krapula - eikä edellisiltana ole edes ollut kivaa.

 Aamusta paineet kohollaan. Väsytti ja kiipesin takaisin nukkumaan. Kävin rekisteröimässä kuolinpesän peräkärryn nimiini, tiskillä entinen oppilas, joka kysyi onko minusta tullut äiti. Olihan se tiski korkea, mutta ei tästä mahasta pitäisi voida enää kovin pahasti erehtyä. Että ei oo tullu.

 Koko päivän on kiukuttanut ja väsyttänyt. Paineet päin persettä heti aamusta. Päätä on särkenyt pienesti ja ikävästi. Päiväunien jälkeen tuli karsee nälkä ja sairaslomaa viettävä puoliso päästeli hakemaan ensiavuksi vietnamilaista mättöä. Sitä tofu med grönsaker tässä on nyt sitten ripuloitu pihalle viimeiset pari tuntia. Ja koko päivän on pitänyt kiukuta erityisesti omalle äidille, joka tarjoitui siivoamaan yläkerran ja loppujen lopuksi kitki ja huolsi puoli pihaa, kun sain hirvittävän reviiriahdistuksen siivouksesta.

 Tekee mieli mennä nukkumaan neljättä kertaa tänään. Myrkytysoirelistasta saan onnistuneesti rastiteltua melkein kaikki kohdat, mutta en nyt jaksa alkaa reagoida asiaan. Hengitys on hankalaa. Ylävatsakin on mehevästi kipeä ja alavatsa kanssa - veikkaan syypääksi silti sitä tofulastia.

 Krapula meni sentään ohi viimeistään parissa päivässä. Koska tämä loppuu?

20.5.2012

Koti

"Haluuksäkotiin?"
"Joo".
"No mee sitte. Mä katon ensin onko sulla lapsivettä".
"Selvä".
"On täälä."
"No kiva."

 Tapasin siis sunnuntaiaamun kunniaksi lääkärin, jolla oli minua miellyttävä tapa kommunikoida. Tosin hänen selvityksensä kätilölle vauvani perätilasta ja siihen puuttumisesta eivät ilahduttaneet. "No voi sitä ehkä viikon tai parin päästä kääntää, mutta ei käännellä jos on myrkytysriskiä". No jee. Tämä siis siksi, että kätilö ei voinut uskoa vauvan oleskelevan väärinpäin. Hyvässä hengessä silti.

Ettätota. Makasin sairaalassa reippaat kaksi vuorokautta. Välillä hämyisässä huoneessa (jossa onneksi alun puolituntisen vaivautuneen keskustelun kotiinlähtöätekevän neljän lapsen minua nuoremman äidin kanssa, sai olla ihan itsekseen) vieraili verenpainemittari ja välillä kilisevä käyräilykone. Parin tunnin jälkeen alkaa eritys kummasti kolista päässä.

 Ensimmäinen kätilö ihmetteli oikein ääneen, miksi vauvalle suositellaan BCG-rokotusta. Kertoi, että olivat kansliassa ihmetelleet asiaa ja tulleet tulokseen, että minulla täytyy olla ulkomaalainen mies. Katsoin emäntää monttu auki (että ihan oikeasti kehtaa edes tunnustaa mitä keskenään röhkivät) ja kerroin, että kyseessä on ihan ammatin takia tehty päätös. On ollut aika paljon oppilaita vuosien varrella, jotka ovat olleet melko intensiivisessä hoidossa kyseisen sairauden vuoksi. Meni emäntä hiljaiseksi ja kasvojen värikin punertui vähän.

 Lauantaina vauvaa etsittiin mahasta oikein useamman ammattilaisen ja ammattiin aikovan voimin. On sitten kertakaikkiaan mahtavaa olla opetuskeissi. Pitää miettiä, että vauva istuu mahassa pepullaan ja sen selkä voi olla äidin selkää vasten. Joo, voihan sitä ajatella. Samanaikaisesti  tuntuu, kun vauva on juntannut päänsä kylkiluiden alle ja kaivelee samalla toosaa pikku varpaillaan. Tuolloin on tosi kiva maata selällään ja kuunnella pahemmin irvistelemättä opiskelijan kitinää "emmäälöydämitään". Kerroin  - ihan herttaiselle tytölle - että on se siellä, en ole nielaissut kokonaista koripalloa. Sitä ei edes hymyilyttänyt.

 Lauantai-iltana havaitsin myös kätevästi oikeassa silmässäni räjähtäneen verisuonen. Suoritin havainnon pestessäni käsiä vessassa. Oli melkolailla pahan näköinen, paikalle hälyttämäni kätilö naureskeli, mutta kipitti kiltisti kysymään lääkäriltä onko syytä huoleen. No ei ollut. Hävetti.

 On toki ihan hyvä vahvistaa äidin kokemusta ja kannustaa häntä havainnoimaan omaa kehoaan ja käytöstään, mutta kun aamuinen lääkäri neljättä kertaa hoki, että oikein hyvä että tulit tänne, niin ainakin minä epäluuloisena paskiaisena nuuhkin viestiin olevan koiran haudattuna. Toivottavasti olen väärässä. Minkäs minä sille teen, että osastolla paineet normalisoituivat, päänsäryt laantuivat, ylävatsakipu osoittautui kersan jumittuneeksi pääksi jne.

 Kotona on sekaista ja melkoisen paskaista. Tekee mieli siivota. Tosin erehdyin tunkemaan mahaan pizzan, vaikka siellä on jo vauva. Parempiakin ideoita on ollut, mutta sairaalan kasviskeiton (no flavor whatsoever) päälle oli pakko mättää.

 Huomenna olisi aika neuvolaan. Ajattelin soitella sinne aamulla, että onks pakko tulla.

 Puoliso osti lauantaina itselleen perhefarmarin. Valmistautunee isyyteen.