Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

13.3.2014

Oma Aika

Kävin tässä taannoin ihan yksin matkalla. Muutamaan otteeseen mainittu vaatimaton remottiprojekti on ottanut askeleita, jotka vaativat visiittiä huonekaluhalpahalliin. Kun ostosmahdollisuuksia ei ihan näillä nurkilla ole ja totesin, että minähän en edestakaisin aja - varasin itselleni hinta-laatusuhteeltaan suorastaan erinomaisen pikku hotellihuoneen.

Ensin vipatti menojalka ja suunnittelin josko oikein ulos lähtisi kun on kotoa päässyt irtautumaan, mutta kohdekaupungin tutuilla oli yllättävän paljon menoa. Päädyin siis hakemaan lähikaupasta kaksi olutta ja lähikaupan naapurista pizzan. Katselin Pressiklubia, join kaljat, söin pizzan ja heräsin kahdelta yöllä kunnon tärinöihin. Vietin pari tuntia vessassa tyhjentäen suolistoa, iloiten lähinnä kylppärin lattialämmityksestä. Pizzan raaka-aineiden kylmäketju lienee katkennut jossain vaiheessa ennen uuniin päätymistä.

Että sen nyt arvasi, kun meikäläinen lähtee ja ihan yksin ja aikoo ensi kertaa kahteen vuoteen nukkua koko yön hyvin - ei vaan tuu mitään. No ei se mitään. Mielummin nukun sormet puutuneina lapsi käsivarren päällä koisien kuin ripuloin yksikseni.

Reissun saldoa kasaillaan hiljalleen. Ruokamyrkytys nyt on kuitenkin pikkujuttu ja tyhjällä autolla ei takaisin ajeta.

Täyttä kuormaakin ilahduttavampaa oli kohtaaminen uuden, hyvän ja kivan potentiaalisen liveystävöinnin merkeissä. Siitä todisteena lähes oikeaoppiset blogijalat. Ensi kerralla keskitymme tarkemmin jalkojen asentoon.



Humanisti ja Tylsyys vaan kumpi on kampi. 


9.8.2013

Kooste

Töissä luuhatessa ajoittain on järkyttävä kiire, ajoittain taas tasaisempaa - suurin osa duuneistahan toimii juurikin näin. No kas kummaa, kun en enää loista hiljaisina hetkinä tupakkahuoneen tähtösenä täyttämässä ristikoita, kuten vuosia vuosia sitten, on pitänyt keksiä tilalle sijaistoimintaa. Sillä on seurauksia.

Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.

Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.

Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.

Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?

Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?

Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?

Kusipää kuittaa.

12.11.2012

Sohjo etc.

Onks tää nyt sitä tehokasta vaunuilua, mitä neuvolasta suositeltiin (kun tiedustelin milloin vatsalihaksille saa tehdä muutakin kuin joskus todeta, että ne oli)?

Kotikadulla. Sohjo jäätyi - vihreää traktoria ei näy. 

Lumi meni jo (toivottavasti se ei lähiaikoina palaa), mutta antoi kivasti esimakua siitä, mitä tuleman taas pitää. Onneksi on ne Kuomat (Prisman lastenosastolta neljä vuotta sitten hankittu, pelittää edelleen), joilla ei välttämättä kaadu, kun voi lisäksi roikkua vaunun aisassa kiinni. 

Pelkään kovasti, että kantamisesta on täällä periferiassa luovuttava talveksi - juuri kun löysin vanhan jättimäisen talvitakkini, jonka alle mahdumme molemmat sisävaatteissa, investoin kantokauluriin (halvempi kuin kantotakki) ja totesin, että homma toimii - jee! Jos en tosiaan lumi maassa pysy pystyssä edes vaunun kera niin kantaminen taitaa jäädä kauppakäynteihin - parkkiksella liinaan ja takaisin. 

Olen muuten hiljalleen oppinut rajoittamaan vauvan ylenpalttista pukemista, mikä on kyllä edelleen haastavaa. Tässä taannoin sulloin sen vaunuun nukkumaan nollakeliin toppahaalarissa, parissa sisävaatekerrassa ja luonnollisesti makuupussissa - ja kansi päälle. Sille tuli aika kuuma. Vetelee hirsiä kuistilla tälläkin hetkellä jalassaan villasukat, päällä fleecehaalari ja makuupussi - ja luukku kiinni. Eli edelleen mahdollisesti liikaa, mutta en sentään tunkenut sitä kahteen haalariin, kuten vielä viime viikolla. 

Mieleni tekisi kipaista reissussa Keski-Suomessa tai pääkaupunkiseudulla, mutta mukavuudenhaluni vie ylivoimaisen voiton. Vaikka automatkasta saattaisi selvitä (ainakin kohti itää), pelkään perilläoleskelun sekoittavan rakastamani rutiinit ja rituaalit niin pahaan solmuun, ettei siitä ikinä toivuta ja menehdymme kaikki univelkaan.

Väittävät reissuilun olevan helppoa ja hauskaa - varsinkin kun lapsen ruokailusta vastaa vielä hinkki, joka on yleensä aina mukana. Kuitenkin on havaittavissa, että tytär on joko herkkis tai me käydään liian vähän yhtään missään, sillä vierailu esmes naapurikylän Paukkuliinin luo saattaa aiheuttaa niin hurjan viriketulvan, että siitä uuvutaan ja kipistellään vaikka kuinka hurjasti. Myönnän, että olemme puolison kanssa lapselle varmasti melko ankeaa seuraa.

Siirryn pesemään keittiön. Sitä ennen käyn vähän tökkimässä kuistilla mahtaako lapsi olla ehkä kuitenkin vähän kylmissään. 

26.9.2012

Sumu

Nyt lienee keskiviikko. Samapa tuo. Juuri mitään ei tapahdu, enkä kyllä kaipaa tapahtuvaksikaan. Luonnollisesti on hyvä paineistua siitä, että tämä on ainutlaatuinen elämänvaihe, josta on osattava NAUTTIA! Siis siitä, ettei juuri mitään tapahdu. Onhan se ihanaa ja harvinaista ja ainutlaatuista. Stressaan silti ihan vähän, koska se on minulle luontainen olotila. 

Vääntäydyimme tyttären kanssa sängystä ylös yhdeksän jälkeen. Tytär yritti herätä seitsemän maissa syötyään kolmannen tissillisen maitoa tälle vuorokaudelle (nyt mennään jo viidessä, oujee). Sujautin tutin suuhun ja kerroin, että nyt nukutaan. Nukkuihan se. Olisi nukkunut illallakin. Mysteerihuuto alkoi kello yhdeksän maissa ja päättyi lähempänä puoltayötä. Ei tepsi vikalistan läpikäynti, uudet innovaatiot, annetaansenhetkihuutaajosserauhoittuisi, tissin tarjoilu ja ne sata muuta yritystä. Puoliso sai tyttärensä simahtamaan lopulta hoitopöydälle (se jostain syystä tykkää hengailla siinä), josta lapsi siirrettiin varovaisesti sivuvaunuunsa. 

Näitä on ilmeisesti välillä. Toissapäivänä vauva otti ja simahti sänkyynsä saman tien. Ilmeisesti niistäkin hetkistä on osattava NAUTTIA. 

Yllättävä on itkun mukanaan tuova voimattomuus ja avuttomuus. Kun on laulanut joka ikisen päästälöytyvän lastenlaulun (ja niitä ei ihan vähän tässä päässä ole työkuvioiden vuoksi) kolmeen kertaan ja tuutulaulurepertuaarin vielä useammin ja keikuttanut ja roikottanut ja ruokkinut ja silittänyt ja halinut ja paijannut ja jo hönönä vähän googlettanut että menikö se rikki, iskee jonkinasteinen avuttomuus, joka yllättävää kyllä ei ihan vielä ole yltynyt hädäksi. Jokin takaraivossa muistaa kuiskia, että ei sillä oikeasti ole mitään isompaa hätää: se on sylissä ja sitä rakastetaan. 

Lapsen kiihtyvätahtinen öinen ruokailu aiheuttaa sen, että mulla ei aivo edelleenkään oikein pelaa. Hyvällä tuurilla nukahdan saman tien, kun olen palauttanut tyttären sivuvaunuunsa (josta poden huomattavan kehnoa omaatuntoa, joopa joo). Ajoittain kestää unen paluussa vähän kauemmin. En muista mitään ja jokseenkin yksinkertaiset askareet vaativat huimia ponnisteluja. Kun on tottunut siihen, että voi näppärästi neuloa sukkaa, puhua puhelimeen, lukea uutisia, vahtia keitoksia hellalla ja hoitaa sivussa vähän työjuttuja niin on hieman hankalaa hyväksyä sitä, että kannattaa ihan oikeasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Esmes hampaiden pesuun. 

Tekee mieli pistäytyä ulkosalla. Eilen kiekaisimme jälleen pienelle retkelle ja sain poimittua pari desiä puolukoita. Halajan vispipuuroa, jota en ole valmistanut sitten yläasteen pakollisen kotitalousoppimäärän jälkeen. Retkellä havaitsimme kuitenkin kaksi ongelmaa: meillä ei ole mannasuurimoita ja lapsi on hankala paksusta vaatetuksesta johtuen sujauttaa manducan pienennysosioon. 

Että jee. Kelin sen kun viilenee ja pukeutumisongelman äärellä ollaan jälleen. Mitä helvettiä sille pitää pukea? En tosin tiedä mitä itse kiskoisin päälle, äitiyshousut ja huppari tuntuvat kasvaneen ihoon kiinni (ja luulen ajoittain edelleen, että on kesä). Collegehaalari, jonka alle on sujautettu epämääräinen määrä vaaatekerroksia (nyt siis kyse vauvasta) tuntuu kovin vähäiseltä vaatemäärältä. Tilasin Reiman outletista fleecehaalareita (kun en kirpparilta löytänyt ainuttakaan ja oli halavempaa ko marketissa) ja ne on saatana ihan järkyttävän isoja. Innolla odottamani koon 56-alle-puoleen-hintaan-ja-ihan-ok-värikin-haalari vastaa kokoa 68, jossa me ollaan ehkä ensi vuonna. Ei liian isossa vaatteessa mitään väärää, hölmöähän se on pientä ostaa, mutta kantaessa liian iso vaate tuntuu kurjalta. 

Lisäksi. Minkä ikäisenä/kokoisena on syytä lopettaa manducan vauvapienennyslipareen käyttö? Homma on just sopiva ja passeli, mutta neppareita on vaikea saada kiinni, kun tyttären kinttu on niin kovin paksu kaikkine vaatekerroksineen. Jos liparetta ei käytä, valahtaa lyhyt vauvani repussa kovin alas, mikä aiheuttaa viritysongelmia ja selkäkipua ja kipinää lapsen osalta. 
Valmistajan sivuilta löysin tiedon, että vauvan voi asentaa repun pohjalle suunnilleen niihin aikoihin kun siirrytään vaatekokoon 68. Argh!! 

Haluaisin paikalliseen työväenopistoon seuraavat kurssit: Vauvan pukeminen. Vauvan kantaminen. Vauvan ruokinta. Oletan, että näitä asioita on saatettu käydä läpi siinä kammoamassani perhevalmennuksessa, mutta tuntien neuvolapalveluiden laadun, ainakin paikallisesti, kehtaan veikata, että taso on ollut vaikuttava. 

Että näin. Siirryn möllöttämään. Ei mulla muuta. Odotan innolla sitä - kuulemma - kuuden vuoden kuluttua koittavaa aikaa, kun saan taas nukkua vähän enemmän. 

23.9.2012

Retkellä

Kävimme sunnuntain kunniaksi retkellä. Kotiseutumatkailu näin perheellisenä kiinnostaa, eli ensin googletettiin mitä lähiseudulla voi tehdä (ollaan kyllä molemmat näiltä kyliltä kotoisin). No ei juuri mitään. Kuvasin tuloksia. Olen aina ollut kehno kuvaaja.

Liberopörriäinen viihdyttää matkalaista. 

Annoin isännän ajaa. Kiristi kyllä vähän. Oma auto on vieläkin verstaalla. 

Pysähdyimme ensin Erittäin Salaisella Apajallani. Tyttären nukkuessa poimin ämpärillisen suppiksia. 

Perillä kohteessa huomasin heti, että sillan kaide on aivan järkyttävän vaarallinen lapsille. Närkästyin. 

Polun varrella oli aika siistejä vesijuttuja. 

Kotona seniorikissi oli testaamassa viihdekeskusta aka muovihirviötä. 


Hellalla on ehkä kymmenes kattilallinen omppusosetta muhimassa. Sienten perkaus on ihan yhtä hanurista kuin aina ennenkin. Kuivurikin surisee. Sen soisi olevan suuremman.

Oikeastaan aika loistopäivä. Uroskoirakin tuli panoreissultaan kotiin. Se sai elämänkumppaniltaan heti turpiin ja meni keittiön pöydän alle nukkumaan. Jäämme odottelemaan harvinaisen typeriä koiranpentuja. Niistä yksikään ei onneksi muuta tähän taloon.