Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutinen. Näytä kaikki tekstit

21.9.2012

Poni

Heräsin yöllä kolmen aikaan lapseni norminälkävingahdukseen. Kuulostelin hetken, josko se kuitenkin vielä nukahtaisi ja pohdin mahtaako tutti olla lähettyvillä vai onko se ammuttu suusta ties minne.

Muutaman minuutin kuluttua lapseni kuulosti pieneltä, kiukkuiselta ponilta ja tursusi komealla paineella vaipallisen kakkaa. Pieni unipussi näytti puhelimen valossa oikein paisuvan paineesta. Sitten se hymyili. Siis vauva, ei pussi.

Olen ollut valtavan onnellinen siitä, että lapseni ei kakkaa öisin. Meillä ei yläkerrassa ole riittävän suurta lavuaaria pyllypesuihin. Onneksi on niitä rättejä, jotka kannattaa ostaa litilistä. Pirkat varsinkin on ihan paskoja, niitä tulee paketista aina viisi kerralla, vaikka kuinka nätisti koittaisi ottaa.

Toivon, että lapseni suoli ei toimi ensi yönä. Haluaisin nukkua ja se on huomattavasti helpompaa jos ei ole pakko nousta sängystä vaippaa kaivamaan. Tosin, se edelleen ruokailee tunnin, parin välein, että tursuttavaa riittää.

Autostani pamahti laturi, joten matkasimme muskariin Paukkuliinin ja poikansa kyydillä. Tytär oli muskarin pienin, melkein kaikki muut jo käveli tai konttasivat. Nice. Mä luulin, että se on VAUVAmuskari.

Tekee ihan vähän mieli todeta koko touhusta totuttuun tapaan, että VMP, mutta yritän kasvaa ihmisenä ja asennoitua kivasti. Iloisesta asenteesta kun saattaa olla jatkossa ihan iloa ja hyötyä. Että kyllä sitä tunnin viikossa kestää, mutta sen jälkeen on seinä jo pystyssä mun osalta.

Mutta sviddu niitä biisejä: Kävelen, kävelen, kävelen, kävelen, stop. Syksy tulee, puuhpuuh. Keinun, keinun, tilulilulei.

Meillä kuunnellaan onneksi kotona vähän parempaa musiikkia. Ainakin sillloin kun äiti ei saa päähänsä harjoitella kitarointia.

5.6.2012

Palvelun äärellä

Katselin viikonloppuna YLEn ruotsinkielisestä palvelusta eläinohjelmaa. Harva kyseistä kanavaa katselee, mutta pidän sitä joskus päällä ihan vain siksi, että saan vouhottaa riittävästi puolisolle ja vaatia selityksiä: Miksi majakat ovat niin tärkeitä? Miksi norjalaiset teeveeohjelmat ovat syvältä? Kuka keskusteluohjelman keskustelijoista on ihan oikeasti hurri ja kuka teeskentelee (oma korva ei kerro)? Joka tapauksessa, Kolmårdenin eläinlääkärit halusivat antaa isolle hirviurokselle matolääkettä. Nukutettu hirvi, jonka silmille iskettiin viltti, inisi. Itken ininää kolmatta päivää. En siis Syyriassa teloitettuja lapsia, vaan hirveä, joka asuu naapurimaassa ja sai matolääkettä letkulla mahaan.

 Olen valvonut aamu kolmesta. Yhdeksältä pitäisi mennä taas nauttimaan neuvolapalveluista. En edelleenkään ymmärrä kyseistä palvelua. Osaan mitata paineeni ja punnita itseni kotona ja mikäli joku antaisi pari kipaletta proteiinitikkuja, niitäkin osaisin varmasti dippailla pissaan ja tulkita ihan itse. Eli siirryn muutaman tunnin kuluttua ajamaan keskustan korttelia ympäri parkkipaikan toivossa, että voin käydä kusemassa purkkiin ja mittauttamassa mahan.

 Eilinen oli jokseenkin rankka päivä. Kun itse on viimeisillään raskaana, puoliso sairaslomalla, niin totta helvetissä soppaa on kerralla hämmennettävä vielä pikkuisen, ettei käy liian tasaiseksi. Äitini soitti aamulla, itki ja huusi, ei päässyt liikkeelle yllättäen tulehtuneiden polviensa kanssa. Hyökkäsin paikalle, totesin tilanteen, ajelin sairaalaan, jonka apuvälinelainaamosta hain kyynärsauvat. Itse lainaamon etsiminen otti aikansa, sillä infotiskin tyttö ei ymmärtänyt tiedusteluani sen sijainnista. Hän keskittyi tuijottamaan mahaani. Järkeilin siis kopin sijaitsevan lähellä fysioterapiayksikköä, josta se löytyikin. "No nyt sinun äiti pääse kävele." No ei ihan.

 Kun ei työterveys- eikä terveyskeskuspalveluja alkanut irrota ja kipu vaikutti käsittämättömältä, pakkasin rouvan autoon ja ajoin ensiapuun. Hain pyörätuolin eteisestä ja kärräsin lasteineen tiskille. "Sinä saa nyt odotta. Meillä paljon potilas." Pyysin erikseen hoitajaa auttamaan tuolin kanssa ja osoitin mahaani, joka ihan oikeasti ei ole kovin pieni. Asia meni perille toisella huomauttamalla.

 Kolme tuntia myöhemmin palasin paikalle, juuri sopivasti vastaamaan kysymykseen: "Miten te puhuu ruotsi?". Ainoa 20 000  asukkaan kaupungin terveyskeskuksen päivystyksessä päivystävä lääkäri kun oli noin 25-vuotias lähi-idästä Ruotsin kautta paikkakunnalle hinattu poikanen. Hänen kanssaan olisi sitten pitänyt kivusta lähes tajuttoman suomenkielisen kommunikoida ruotsiksi. "Ollettko sinä tulkki? Meillä ei ole täällä tulkki! Minä autta ruotsikieli jos pyyttä nättisti!"  - Oli asiallinen kommentti, kun pyysin äidilleni lääkärissäasiointia varten tulkkia.

 Tämän jälkeen sain vatsani kanssa hinata hänet takaisin seinän viereen odottamaan vuoroaan. Apua ei tarjottu. Siitäkään huolimatta, että tällä kertaa onnistuin hillitsemään itseni, enkä avautunut kielilaista, syrjinnästä saati muustakaan.

 Poistuin paikalta hieman hengittelemään, sillä en juuri pidä paikallisesta TKsta. Tällä välin äiti olikin asioinut lääkäripojan pakeilla, ja sai reseptin. Panadoleja, saatana. Luonnollisesti hinasin edelleen jokseenkin kipeän, valtavan ja hankalan mahani kera pyörätuolin autolle ja takaisin hoitajien möllöttäessä haavit auki toimintaa.

 Raskaus ei ole sairaus, mutta mielestäni vähintäänkin hoitoalalla työskentelevillä luulisi olevan sen verran tapoja, että edes tarjotaan apua. Siitähän voi aina kieltäytyä. Olisin ihan oikeasti ollut eleestä kiitollinen, ei tämän pallon kanssa niin hauskaa ole pyöriä. Olenko toisaalta kohtuuton, jos oletan, että tilanne olisi toinen jos en käyttäisi äidinkieltäni. Toki olen.

 Minä siitä apteekkiin, kun kipu ei luonnollisesti neljän tunnin istumisella ja paperilapulla laantunut. Apteekissa asiakaspalvelija ihmetteli, että mitä helvettiä tähän lappuun on kirjoitettu. Kerroin sen olevan reseptin, joka on juuri haettu päivystyksestä. Rouva kertoi, että lääkemääräyksessä ei ole mitään järkeä. Mitäpä siihen sitten sanomaan. Hän soitteli lääkärin perään, järkeili sopivan annostuksen; kertoi, että näiden ruotsin poikien kanssa saa useimmiten olla aika tarkkana ja oli vaivautunut.

 Että neljän tunnin nöyryytyksen ja odottelun saldo: 500 mg panadoleja. Samaa paskaa saa ilman  reseptiä. Itse en niin lääkkeiden perään ole, mutta kipu on hirveä asia. Ja sen hoito on Suomessa aivan uskomatonta. Onhan tuo nähty.

 Sinänsä olen tyytyväinen siitä, että tajusin jo raskauden ensi metreillä vaatia raskauteen liittyvän hoidon naapurikaupungissa, jossa myös puhutaan äidinkieltäni. Neljä vuotta sitten lapsuudenystäväni kuoli kotipaikkakuntani sairaalassa sektioon. Kuolemantapauksia oli tuolloin muistaakseni puolen vuoden sisällä kaksi. Siis samassa sairaalassa. Terveyskeskuksen toiminnasta puhumattakaan. En ole vielä kertaakaan törmännyt TKssa kotimaiseen lääkäriin. Päättäjät inisevät resurssipulaa ja päivystystoiminta on luovutettu yksityiselle yritykselle, joka halvimmalla hinaa paikalle (yksinomaan Ruotsista) keikkailijoita. Väittäisin, että jos valvira olisi uskottava laitos, saattaisi näiden pätevyyksissä olla huomauttamista.

En tohdi sanoa, että kotimaisuus on tässä asiassa laadun tae, mutta mielestäni vaatimus - tai edes arka pyyntö - että saisi asioidessaan hoitopalvelujen äärellä käyttää äidinkieltään, on kohtuullinen. Kyse ei kuitenkaan ole kylästä, jossa kuuluisin prosentin tai kahden kielivähemmistöön. Meitä on LÄHES puolet.

 Minä olen väsynyt siihen, että kaiken on oltava kielipolitiikkaa. Ja yllättyikö kukaan lauantaisesta uutisesta?

Siirryn vertailemaan - jälleen kerran - vauvavakuutuksia. Johonkin on raja vedettävä - tässä tapauksessa siihen, että lastani en näiden laadukkaiden kunnallisten palvelujen äärelle vie. Nukkumisesta ei näissä kivuissa tule enää mitään. Kannatti juosta paikasta toiseen ja hinata sitä tuolia. Saatan käydä panadolpurnun äärellä. Ilman reseptiä ja suomen kielellä.

3.6.2012

Hiki

Mullon ihan karsee hiki. Koko talven on pitänyt palella ja oikein raivolla rakastaa öljy-yhtiöitä pitämällä sisälämpötilaa törkeän kuumalla ja nyt on sitten hiki. Toissapäivänä tosin palelsi, sisälämpötilan tipahtaessa ilmeisesti kylmän yön ansiosta kuuteen-seitsemääntoista. Joka tapauksessa, rintamamiestalo hengittää, olkaamme sille siitä työmaahomealtistuneina kiitollisia. Jatkan siis hikoilua. 

 Koska tunnetusti täyshirsitalo on kesällä ihan järkyttävän kuuma, asensimme alakertaan vuoteen. Kunnon helteillä kun makkarissa lämmöt kipuavat vekkulisti lähemmäs kolmeakymppiä, alakerrassa voi nauttia muutaman asteen alhaisemmista lämmöistä. Oletan, että vauva ei nauti kovin kuumista keleistä. Hätätapauksessa voi muuttaa kellariin, mikä on jokseenkin ankeaa. 

 Yritin viettää seesteistä ja idyllistä sunnuntaiaamua lueskelemalla päivän lehtiä ja fiilistelemällä eilisen sateen jättämää tuoksua. Luin lehdet - molemmilla kielillä. Vähemmistö-enemmistölehden mielipidepalsta on varsin mielenkiintoinen. Saan nostettua verenpainetta mahtavasti tavaamalla paikallisten keskustelua kielensä asemasta (johon Hannu Olkinuora härskisti meni viime viikolla lausumaan sanasen, eikä siis asemaan vaan aseman käsittelyyn), uskonnosta (kyllä vain, aluelehdessä keskustellaan reippaasti kristinuskosta) ja RKP:n puheenjohtajataistosta, joka käy "kuumana". Samaisessa lehdessä julkaistiin eilen (2.6.) nuorille pyhitetty mielipideosio, jossa 9-luokkalainen poika julkaisi tulikivenkatkuisen kirjoitelman turkistarhauksen PUOLESTA. En tiennyt sen olevan mahdollista. 

 Joka tapauksessa, idyllinen sunnuntailehtikatsaukseni meni pilalle, sillä söin liian monta hapankorppua ja kukaan ei keittänyt kahvia. 

 Täytynee hinautua yläkertaan vahtimaan puolison touhuja lastenhuoneen parissa. Tapetti loppui harmillisesti huhtikuussa kesken. Tilasin toukokuun 4. päivä yhden rullan lisää. Se ei ole vieläkään saapunut. Yrittäjä, josta olen kovasti pitänyt ja mielelläni hänen kanssaan asioinut, mainitsi tuolloin toimituksessa menevän kahdesta kolmeen arkipäivää. En enää asioi hänen puodissaan. Harmi. Olisi edes tarjoutunut soittamaan ja kysymään missä tuote viipyy, mutta ei. 

 Tilalle on kehitetty tapetiton ratkaisu, joka on ainakin uniikki. 

 Oksennan, jos joku vielä kerran lausuu sektion yhteydessä: voi miten hyvä juttu. 



2.5.2012

Hanuri

Joka syksy ilmestyvässä työväenopiston kurssikataloogissa jaksaa aina hymyilyttää viikottain kokoontuva Hanuripiiri. Ehheh. Kuuleman mukaan omien kurssieni kuvaukset ovat myös kahvipöydissä herättäneet hilpeyttä, mutta siihen on pyrittykin aiheen liipatessa kuitenkin viime vuosisadan traumaattisinta kouluainetta.

 Iltapäivälehdet kunnostautuivat tänään (itseasiassa jos on skarppi - joka päivälle löytyy omansa) perseissä.

Iltasanomat
Iltalehti

Kyseessä lienee sama pätkä, jaksoin katsoa alusta 8 sekuntia ja koin linkkien leikkelyn tarpeellisena.

Tänään oli neuvolapäivä.
Söin neuvolan jälkeen homejuustoa.

25.4.2012

Näkökulmat nokikkain

Koska en nyt millään pääse yli seudulla uutta vettä myllyyn saaneista kielikysymyksistä, on tehtävä tunnustus. Minä luen hirvittävän mielelläni luppoaikanani mahdollisimman typeriä ja persuja (käykö se adjektiivista?) keskusteluja sekä kommentteja hs.fi:stä.

Joskus pelkkä hs.fi näkökulma ei riitä. Tuolloin on hauskaa kaivaa vastaava uutinen ot.fi:stä esille ja syventyä lähes aina vastakkaiseen näkökulmaan, jossa perustelut ja argumentointi ovat usein aivan samaa tasoa ja tyyliä suomenkielisen median kanssa, mutta näkökulma on täysin toinen.

Toimii erityisen herkullisesti aina, kun joku on lausunut jotain esimerkiksi ruotsinkielen opiskeluun liittyen.

Oikein heikkoina hetkinä nautin pieninä annoksina vauva.fi:n keskusteluja. Vastaavaa ruotsinkielistä mediaa en ole vielä esille kaivanut. Fb:n lapsikirppisryhmä riittää.

24.4.2012

Jännittävää

Seudulla kuhisee. Tänä iltana siitä taas kerran päätetään. Suljetaanko se vai ei? Keskustelu on uutisen alla vielä pienimuotoista, mutta onhan asiaa jahnattu vuositolkulla. Oikein nimilistojakin kerättiin Tammisaaren malliin pari vuotta takaperin ja fbssä on ryhmiä, koska onhan se kohtuutonta ajaa ainakin 35 kilometriä keskussairaalaan synnyttämään. Tilannetta ei toki missään olosuhteissa saa verrata Pohjois- tai Itä-Suomeen.

 Minä en paikallisessa sairaalassa synnytä (vaikka osasto sattuisi olemaan auki h-hetkellä, kesästä ei aina tiedä). Olen tämän varsin avoimesti kertonut kaikille, joita kiinnostaa. Paikkakunnan enemmistö vinkuu kyllä kovaan ääneen oikeuttaan saada synnyttää äidinkielellään - koen, että minulla on vähemmistö-enemmistönä vähintäänkin sama oikeus. Siksi ajelen mieluusti naapurikaupunkiin, jossa henkilökunta puhuu äidinkieltäni, lääkäritkin, ja saattavat olla vielä kotimaassa koulutettuja ja ainakin rakennuksessa paikalla. Saman matkan päässä olen nauttinut myös äitiyspoliklinikan varsin kiitettävät palvelut, hieman sekavat, mutta pohtiessani paikallista vaihtoehtoa, en voi olla kuin tyytyväinen. Minusta on edelleen miellyttävää, kun henkilökunta puhuu kanssani samaa kieltä.

 Mielestäni se on ehdottomasti suljettava. On aivan naurettavaa puskea varsin mittavia resursseja yksikköön, josta synnyttäjät suorastaan pakenevat. Jos vuodessa ei riitä edes yhtä syntynyttä jokaiselle päivälle - keskimäärin, niin eikö järkikin jo sano, että antaa olla. Tilastojen mukaan nimenomaan naapurikuntien ruotsinkieliset ovat siirtyneet sankoin joukoin keskussairaalan palveluiden äärelle, huolimatta kovaäänisestä kielihuutelusta. Tuore johtajatar kertoo arvioiduista vuosittaisista miljoonasäästöistä, joita sulkeminen toisi. Kun palvelut voidaan taata erittäin kohtuullisen matkan päässä (itseasiassa kahdessa eri keskussairaalassa), eikö vihdoinkin olisi syytä erikoistua paikallisiin, vaikka geriatrisiin, palveluihin ja siihen laatuun.

 Olen silti lähestulkoon varma, että RKP voittaa jälleen. Kyseessähän on kielipoliittinen päätös. Olin lähinnä huvittunut hoksatessani taas kerran, miltä sairaanhoitopiirin lautakunta näyttää puoluekartalla - kielikartasta puhumattakaan.  Oli lehdessä oikein grafiikkaa.

Tilanteeseen on tullut totuttua. On naurettavaa kuvitella, että RKP tekisi muuta politiikkaa kuin kielipolitiikkaa. Seurailin parin viikon takaisia Stefankohuja hieman apeana, toisaalta aidosti huvittuneena. Suuri yleisö tuntui yllättyneen kotiinpäinvedosta niin varuskunnan kuin asuntokauppojen suhteen. Tota... öö.. tirsk. Tervetuloa käymään meilläpäin.