17.10.2014

Rullailee

Aika ajoin kirjaan kauhealla kiireellä ja vakain aikein puhelimen muistilappuihin kaikkea, mistä pitäisi kirjoittaa. No niin no. Elämää hallitsevat lapsi ja työ, molemmista olisi sanottavaa, pohdittavaa, analysoitavaa, mutta tämä ei ole se areena.

Hiljalleen raivailen ja tamppaan alustaa, joka toivottavasti johtaa vielä siihen pisteeseen, että uskallan ja saan surra - raskautta, syntymää, isää, lapsuutta, nuoruutta. Kääntää ja pureskella kaiken vaikean osaksi vahvempaa minua. On minulla prosessissa apua, erinomaista apua, parasta näillä leveyksillä. Hän kutsuu minua projektiksi. Sallin sen.

Oman prosessin (ja projektiuden) rinnalla on antoisaa seistä toisten aikuisten prosessien rinnalla. Olla osa niitä, olla merkityksellinen, kehittyä ja kehittää. Olen saanut jalan oven väliin ja se on siistiä. Olen saanut jalan myös erilaisten maailmojen oven väliin ja se on ajoittaisesta raskaudesta (ei merkityksessä paksuna), kammottavuudesta ja täysin perseisyydestä hauskaa. Riittämättömyys vaivaa töissä ja kotona, mutta eikös se vaivaa kaikkia?

Just nyt on aina jees, mutta olen kyllä ottanut oluen. Oho.