31.7.2012

Tarkastettu

Meidät on tarkastettu. Minun ja tyttären tila on hyväksyttävä. En tiedä jaetaanko tässä yhteydessä kiitettäviä arvosanoja.

Lääkäritäti oli yllättävänkin asiallinen, paitsi:
"Kirjoitanko sulle masennuslääkereseptin?" Olimme vaihtaneet yhteensä kolme lausetta, mukaanlukien onnittelut lapsesta ja kiitoksen onnitteluista.

Jouduin siis taas vakuuttamaan etten ole masentunut. Syntymän jälkeen on päälääkkeitä tarjottu nyt laskujeni mukaan viisi kertaa. Eri tahoilta. Voisi olla rakentavampaa tiedustella ensin vointia ja mielialaa, ja vasta niiden perusteella arvioida lääkityksen tarvetta.

Vääntöä tuli myös ehkäisystä. Ilmoitin, että hormonaaliset ja kierukka ovat poissuljettuja. "No entä hormonikierukka?" HALOO?
"Mitä ehkäisyä käytitte ennen raskautta?" No ei mitään, Sherlock.

Lapsi on kunnossa, kasvaa kauhean kovaa vauhtia, eikä kitissyt, itkenyt tai karjunut kertaakaan koko seikkailun aikana. Hauska on luonteeltaan mielestäni hän. Joka päivä hauskempi ja jännittävämpi ja ihmeellisempi - ja rakkaampi.

Kaksin

Puoliso palasi töihin. Päivä 2 kaksin tyttären kanssa. Tosin ei me eilen juuri kaksin oltu, äitini vietti vapaapäivää lapsenlapsensa kanssa. Minä kävin marketissa. Se oli yhtä jännittävää kuin ennen tytärtä.

Tänään ollaan kaksin. Tytär on unilla. Nukahduksen jälkeen kävin paniikkisuihkussa, paniikkipuin ja paniikkiruokailin - yhteensä 10 minuuttia. Ennen nukahdusta tytär vietti elämänsä ensimmäiset minuutit sitterissä äidin maailmanlopun vessahädän johdosta. Nyt on tylsää. Teeveestä tulee Vanessa ja pikkuväki; tekee mieli tunkea esmes kynä silmän läpi aivoon ja vääntää. Tai vaihtaa kanavaa.

Eilen koin jonkinlaisen pysähdyksen ja olin hetken surullinen tajutessani, että olen melko tehokkaasti sidottu kotiin seuraavat kuukaudet. Onhan se etuoikeus ja toki haluan lapsen kanssa olla, mutta pikkuinen ahdistus ja alakulo hiipi kylään. Minä tykkään käydä töissä (tosin se duunipaikka tällä hetkellä uupuu).

On toki ollut luksusta, että lapsen elämän ensimmäiset kuusi viikkoa olemme oleskelleet kotona koko perheen voimin. Puolison sairasloma-isyysloma-kesäloma-kombo oli jokseenkin toimiva. Väitän, että pehmeällä laskulla on ollut vaikutusta myös omaan mielialaan.

Haluaisin onnitella sitä googlettajaa, joka on blogin äärelle löytänyt haulla "supistus pieru". Toivottavasti löysit etsimäsi.
Oletan, että haun "panettaa" googlettaja on joutunut pettymään.

Meillä on tänään neuvolapäivä. Oikein jälkitarkastus ja lapselle jokin ronkinta. Saattaa olla, että joudun raapimaan myöhemmin aiheesta sanasen. Tämä siksi, että minulla on asennevamma. Autoilu kaksin lapsen kanssa jännittää.

28.7.2012

Tylsää?

Meillä on jokseenkin tasaista. Nukutaan, syödään, seurustellaan, syödään, nukutaan jne. Välillä on pistäydytty jopa kodin ulkopuolella.

Kodin ulkopuolella on ajoittain jännittävää. Siksi olemme liikkuneet paikasta toiseen perheyksikkönä. Äiti ajaa, iskä ja tytär matkaavat yhdessä takapenkillä. Tämä siksi, että olen niin järkyttävän erinomainen kuski, etten kestä istua puolison kyydissä.

Torstaina vierailimme seudun puutarhamyymälöissä. Tuloksena tyhmin aivopieru ikinä. Istutusloota koirankopin katolle. Inspiroiduin hirvittävästi jostakin ALAN lehdestä.

Lopputulos on ehkä vähän säälittävä, tavallaan jopa hellyyttävä. Saavutuksista komein oli tässäkin prosessissa se, että imetin taimitarhassa, eli poissa kotoa. Koen asian melko vapauttavana. Yes, we can.

Arvelen, että kulman takana vaanii uusi kriisi. Elämä on tasaista, lapsi kasvaa ja kehittyy, parisuhde on hengissä, koti pystyssä ja jokseenkin siisti. Sosiaalista elämää ei ole, muttei sitä ollut ennenkään. Jonkin on pakko kohta käsähtää niskaan - nyt on liian hyvin.

Taimisto on muuten ruotsiksi plantskola, mikä on mielestäni söpsöä.

Puhelimen blogger on rasittava.

24.7.2012

Kirkastuu

Eilen oli hauska päivä. Vauva oli kovin hyvällä tuulella. Äiti myös. Ei tehnyt mieli rutista turhuuksista saati mitättömyyksistä. Kolmeen otteeseen falskannut vaippakaan ei rieponut muita kuin pissassa lilluvaa tytärtä.

Tekee mieli hinautua ulos puutarhaa rassaamaan. Mahdollisesti jopa suunnata perenna-aleen. Koirankopin, jota vain kissat käyttävät, katolle voisi nikkaroida ja säätää istutuslootan. Saattaa tosin olla, että vetäydyn ainoastaan unille.

Kaipaan kovasti selitystä mielialan hirvittäville vaihteluille. Miksi päivittäin heittää maailmanlopusta ihan kivaan? Ja jokseenkin ennustamatonta on vaihtelu. Onko syy hormonaalinen vaiko välittäjäaineistoissa vai ihan vaan kehnossa luonteessa? Loputon tasaisuus ei toki ole kenellekään hyväksi, mutta ääripäissä eläminen ottaa pidemmän päälle jokseenkin koville.

Huom! Suosittelen varomaan äitiyspakkauksen lämpömittaria. Meillä se kesti ainakin viisi käyttökertaa, kunnes väitti eilistä stanankuumaa kylpyvettä 35 asteiseksi. Saman mittarin mukaan kylppärissä on tänään 15 astetta lämmintä. Mittari muutti roskiin. Kiitokset laadusta sinne kelaan!

19.7.2012

Neuvola ja rokotuksista

Vielä tulee päivä, jolloin en koe tarvetta avautua neuvolakäynneistä. Se ei ole tänään. Mutta neuvolassa käytiin riisumassa lapsi alasti ja pukemassa sille vaatteet takaisin. Vasta lopuksi pääsi huuto.

Mikä helvetti mua vaivaa, kun en pysty suhtautumaan asiaan tukipalveluna vaan koen touhun kyttäyksenä?  Yritin tosin tiedustella, mitä tehdä vauvan punaiseksi hautuneelle kaulapoimulle. Täti ei tajunnut ja kertoi hormoninäpyistä, kunnes totesin, että nyt ei olla samassa asiassa ja lapsen näpyt ei ole ollenkaan niin pahat kuin viikonloppuna.

Napaa se rassasi taas ja kortin mukaan lapsi on virkeä tyttö, vaikka se reppana oli kaikkea muuta kuin virkeä. Kehno arvio mielestäni.

Puolentoista viikon kuluttua on mentävä jälkitarkastukseen. Samalla tarkastellaan lasta. En saanut kysytyksi pitääkö tohtorille esitellä toosa, kun sieltä ei ole mitään ulos punnattu. Pissata kuulemma pitää ja painoa mittaavat sekä äidiltä että lapselta. Eikö tämä koskaan lopu? Onneksi rumbasta saa varmaankin sen tärkeän lapun kelalle, että saa nauttia ruhtinaallista vanhempainrahoitusta.

 Samassa yhteydessä täti aikoo aloittaa lapseni rokotusohjelman. Kuuden viikon iässä, sillä kuusi viikkoa on raja rotavirusrokotteelle, joka yleensä annetaan kahden kuukauden iässä. Tiedustelin kyllä miksi rokotteelle on asetettu ikäraja. Minulle kerrottiin mitä vastaan rokote on kehitetty. Alan epäillä, että ilmaisuni on pielessä. Täytyyhän sen olla kun mikään ei mene perille ja täti on kuitenkin suomenkielinen. Voin tosin päättää rokotteesta vasta paikanpäällä. Hienoa.

 Rokottaminen on seudulla ollut jo jonkin aikaa hyvin ristiriitaisessa maineessa. Tarkkoja lukuja en muista, mutta muutamissa seudun kylissä jopa puolet lapsista jätetään rokottamatta, mikä on aiheuttanut jo jonkin verran sairastelua. Kaupungissakin taisi rokottamattomien osuus olla kymmenissä prosenteissa.

Rokottamatta jättäminen paisui syksyllä niinkin suureksi, että THL lähetti asiantuntijoitaan pitämään oikein tiedotustilaisuutta asiasta kiinnostuneille. Olin paikalla työn puolesta. Kaksikielisessä tilaisuudessa ensin itsensä esittelemättä jättänyt terveyskeskuksen johtava lääkäri kertoi taudeista ja rokotuksista yleistä asiaa - ruotsiksi. Myönnän, että jokseenkin haastavaa oli asiaa seurata, kun ei ole tautisanasto kovin hyvin hanskassa. THLn tutkija kertoi tämän jälkeen ruotsiksi, miten rokotteita kehitetään ja viimeisenä THL:n varsin mainio Hanna Nohynek puhui suomeksi siitä, miksi rokotetaan ja mikä siinä sikainfluenssatouhussa meni pieleen. Harmillista oli se, että Hanna puhui asiaa rehellisesti ja hyvin, mutta paikallinen väestö ei asiaa ymmärtänyt - kielen takia. Kas kummaa.

 Asiasta saa olla mitä mieltä huvittaa, mutta minun lapseni rokotetaan. En millään viitsi ottaa riskiä, että näiden rokottamattomien takia tartuntataudit leviävät myös meille. Minä en myöskään halua, että lapseni tartuttaa jonkun, jonka immuunipuolustus on niin heikoilla, että häntä ei voida rokottaa. Seuraukset kun saattavat olla kohtalokkaat.

Sivuvaikutuksia on - vakaviakin - eletään sen mukaan mitä tuleman pitää. Täyttä suojaahan ei kukaan voi taata. Riskeistä on hyvä olla tietoinen, mutta lähdekritiikkikin on suotavaa; seikkaili sitten sen huhhuh.info-sivuston syövereissä tai viranomaisten virallisilla tiedoilla.

Muutaman vuoden ajan tuli ihan kotimaassa paiskittua töitä niiden kanssa, joita ei rokoteta, kun ei ole millä rokottaa. Tuli tubit ja poliot tutuiksi.

Hankalaa.

Lapsi on kasvanut viikossa reilut 400 grammaa. Saanee riittävästi ravintoa.

18.7.2012

Vala

No nyt on käyty juhlallisesti allekirjoittamassa lappuja sosiaalitoimistossa.

"Onkko teillä lapsi kotuna?" No ei, autossa odottaa, jätettiin ikkunaa raolleen ja vesikuppi penkin alle.
"Sinä puhu suomi o du e svensksprååkig."
"No se yhtä paljon paperi kun osta asunto." Ei ole, talossa oli enemmän.
"No nyt se on paperi ruotsi. Tämä programm vähän huono vaihta kieli." Muistaakseni minulla on niitä kielellisiä oikeuksia, joista useampaan otteeseen muistutin täti Lastenvalvojaa, koska olen kusipää.
"Om mamma ska nu underskriva här ja isä laitta nimi tähän." Olisi edes johdonmukainen kielen kanssa. Teimme selväksi, että pelkkä suomi riittää.
"Onko sinä pahalla päällä?" No olen, koska en pidä siitä, että asiointi äidinkielelläni on haastavaa; lapsen, jonka äidinkieli on suomi papereissa lukee isolla, että flicka ja osoite on ruotsiksi. Muun muassa. Ja suomeksi pyytämäni paperit ovat ruotsinkielisiä - johdonmukaisesti.
"Nyt sinä virallinen isä, että ett stort grattis!" Nice.

Ihanaa tämä kaksikielisyys. Se on kuulemma rikkaus.

Minusta on nöyryyttävää allekirjoittaa papereita, joissa vannon, etten ole nainut muita kymmenisen kuukautta sitten. Vain siksi, että en ole aviossa. Syrjintää on se.

Ymmärrän toki isyyden vahvistamisen merkityksen. Lapsella on oikeus isäänsä ja se tulee hälle taata. Tapa vain on aivan käsittämätön jäänne ties miltä vuosisadalta. "Nyt lapsi oikeus isä perinttö." No on se vähän muutakin.

Voisiko asiaa tehdä yhtään helpommaksi? Jos isyydessä ei ole epäselvyyksiä, miksi kirjoitella siitoskertomuksia ja vakuutteluja; jospa vaikka viimeisellä raskauspätkällä allekirjoitettu lappu aiheesta riittäisi. Ongelma- ja erikoistapaukset sitten erikseen ja nekin kiitos äitiä syyllistämättä.

Kerrankos sitä tulee sossussa vakuutettua, että jyystetty on ja toi se oli. Tarkkaa päivämäärää ja kellonaikaa ei tarvittu vaikka kerroin paljastavani sen ilomielin.

Minun ei ole hyvä asioida yhtään missään. Tai sievän sosiaalisen käytöksen harjoitukset on taas aloitettava lähisiwasta.

Edit. Onkohan siellä Suomessa virastoasiointi yhtä riemastuttavaa kuin täällä vai onko minulla jokseenkin ruusunpunaiset muistot vuosiltani Keski-Suomessa? Asenne- vai kielivamma? 

17.7.2012

Sylettää

Päivä lähtee leppoisasti käyntiin katselemalla aikuisen miehen oikuttelua kuudelta aamulla. Meillä on vierashuone ja olohuoneessakin sänky. Jos tyttären ruokailu häiritsee, vaihtoehtoja on kyllä. Myös ovi.

Siitä se vitutus sitten lähti.

Lapselle saapui jälleen vaatelähetyksiä. Ilmeisesti lähipiirissä (suku) arvellaan, että lapsiraukka pyörii täällä alastomana.
Laskin, että koossa 62 on erilaisia housuja ainakin 23 kappaletta. Bodyja en jaksanut laskea, mutta samoja typeriä kirahvikuvallisia on kolme. Samassa koossa.

JOS LÄHIPIIRIISI SYNTYY LAPSI JA HALUAT HÄNTÄ MUISTAA, OSTA KIRJA tai kysy tarvitaanko jotain. Tai anna sille rahaa.

Jälleen joo, lahjahepo ja sen suu, mutta seuraava joka tänne tuo yhdenkin vaatteen - syö sen vaatteen.

Vituttaa maata sohvalla, vituttaa mennä nukkumaan. Vituttaa "herätä" aamulla.

Lapsi parka.

16.7.2012

Selkä

Selkä meni rikki. Hieno homma, painaahan lapsi jo ainakin vähän päälle neljä kiloa. Syyksi arvelen kuukausien tehokasta sohvallalöhöämistä, jolle ei juuri näy loppua, halkaistua mahaa, onnetonta lihaskuntoa ja ergonomiaa vältellen improvisoituja imetysasentoja (makuullaan!).

Lohtukantelua ei siis äiti harrasta - paria minuuttia kauempaa. Voisi toki kokeilla sinnillä turtuuko junttaantunut lihas kun sitä aikansa rääkkää. Sohvalla löhöys kyllä onnistuu. Puoliso hommasi oikein kanavapaketinkin, ettei käy aika pitkäksi.

Lasta on nyt parin päivän ajan riepotettu edestakaisin liinassa (saako tuota caboota sanoa liinaksi kun sitä ei edelleenkään tarvitse sitoa?). Toimii hyvin, simahtaa kahdessa minuutissa ja selkä kiittää.
Todiste. Kyydissä on. 

Lapsi täytti eilen kuukauden. Kunnioitettava ikä. Meillä on tosin nimiongelma. Pian pitänee postittaa häntä koskeva kaavake maistraattiin, mutta toisesta nimestä ei ole aavistustakaan ja sukunimenkin suhteen olen kahden (oho) vaiheilla. Ärsyttää.
Edit. Hän kun on isoilla mustilla kirjaimilla AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT (kuinka suuri osa lapsosista ei ole?). Voisiko tuotakin asiaa alkaa pikkuhiljaa uudistaa. Esmes isyyden voisi käydä kuittaamassa jo raskausaikana. Kuittaus on edessä keskiviikkona. 



15.7.2012

Lienen tyystin epäonnistunut äitinä ja saan loppuelämäni hävetä, mutta tänään kuukauden täyttävä tyttäreni ei ikätovereidensa tapaan nuku. Meillä syödään edelleen kahden tunnin välein - vuorokauden ympäri.

 Kahden tunnin vuorokausikierto on siitä paskamainen, että se mahdollistaa omien unieni pituudeksi maksimissaan puolisen tuntia kerrallaan. Syöttö ottaa varttitunnin, siihen päälle öiseen aikaan tunnin silittelypaijauslauluhyräilytuttipelleilysessio ja vot! - nahat silmille puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voi touhun aloittaa alusta.

 Puoliso kai tavallaan haluaisi yrittää tilanteessa parhaansa. Minä kun en näe järkeä siinä, että hän hoitaisi jonkun syötön - ennen kuin herra herää lapsen nälkään ja on lämmitellyt sille maidot, olen ehtinyt syöttää sen jo moneen otteeseen. Ja vähintäänkin herätä itkuun. Arvelen, että siirryn öiseen aikaan pakollisissa vaipanvaihdoissa myös omatoimisuuteen ihan vain siksi että olen nopeampi.

Puoliso kokee ilmeisesti riittämättömyyttä tilanteessa ja kiukuttelee siis minulle. On toki hienoa viiden aikaan aamuyöstä lähteä makkarista ovet paukkuen ja koiralle rähjäten, kun kerron että hän saa lapsen ilomielin nukuttaa - kunhan olen sen ensin syöttänyt ettei sen tarvitse parkua nälkäänsä. Tilanteen logiikka on minulta jokseenkin hakusassa. Olisi ollut kiva jos olisi tarjouksensa pitänyt.

Olen myös sitä mieltä, että lapsen kanssa oleskelu ei ole ainoastaan sitä, että istutaan sohvalla lapsi kainalossa ja katsellaan töllöstä top gearia. Voisiko lapselle välillä vaikka puhua? Tai katsella sitä? Hymyillä sille? Yrittää edes näön vuoksi vuorovaikuttaa sen kanssa. Kiljahdellessa on ihan hyvä kertoa lapselle, että ei ole hätää. Ei se sanoja ymmärrä, mutta äänenpainot kyllä.

 Mielelläni annan tilaa isyydelle ja sen omille muodoille, mutta minä korjaan jäljet, kun kaikki toiminta johtaa vain siihen, että lapsi saadaan mahdollisimman pian pois käsistä ja nukkumaan. Kyllä pienetkin saa olla hereillä, ehkä mieluiten päivällä.

Tälle vuorokaudelle onkin nukuttu jo 4,5 tuntia. Mikähän on kun kiristää.

14.7.2012

Kanto

Lasta pitäisi kovasti kantaa. Ilman muuta. Sitä ei voi ohjeiden mukaan pitää liiaksi sylissä. Erilaiset kantovehkeet mainosten mukaan vapauttavat vanhemmat päivän puuhiin kumpaakin kättä käyttämään ja ergonomistakin on. Hienoa.

Kanto ja sen kaveri. 

Kun vatsalihaksia ei ole, ja ne ovat aukirevittyinä pelottavat, ja koko kropan tukimekanismit ovat retkahtaneet entisestään, astuu kuvioihin selkäkipu. Erityisesti, kun sylissä on oikeastaan jatkuvasti tytär, joka on keksinyt seurustelun hauskuuden ja viihtyy tissin läheisyydessä. Kipu on oikeastaan varsin säälittävä verrattuna raskausajan liitoskipuihin, toosanvihlomisiin, haavakipuun ja ties mihin, mutta se on olemassa - eikä välttämättä lähiaikoina helpota, lapsonen kun vetelee painoa keveät 400 grammaa viikossa.

Kantovehkeitä on. Iskin jo raskausaikana silmäni caboon close carrieriin (vaihtoehtoisesti jokin vastaava nimi, se kun tuntuu vaihtelevan viikottain). Ei ole paskempi vehje. Periaatteessa liina, mutta onnettomalla keskittymiskyvyllä ja kärsivällisyydellä siunatulle emännälle kohtuullisen helppokäyttöinen. Paranee itseasiassa kerta kerralta. Trikoohässäkkä puetaan päälle kuin paita ja lapsi siihen pujotellaan, mikä ei ole edes vaikeaa ja onnistuu ilman apua. Aiheuttaa lievää kitinää, joka loppuu yleensä puolessa minuutissa. Lapsi pitää tosin olla köytetty juuri oikein ja selkäpuolen systeemin oltava juuri oikealla paikalla jos ei halua kuolla selkäkipuun. 

 Puoliso ahdistui carrierista, ilmeisesti liian heppoisen oloinen vehje. Manduca siis kehiin. Käytetty pariin otteeseen, ei meikäläisen päällä. Vaatii kuulemma vielä säätöä. Avustavan lapsenkiinnittäjän roolissa olen ihmetellyt niskatukihässäkkää - kovin on matala. Samoin lapsen sammakkoasennon tarkkailu on hankalaa. Jospa se siitä paranee kun ikää ja kokoa tulee lisää. Sopii toivoa - perkeleen kallis laitos. 

Että kannettu on. Ihmettelen vain suunnattomasti sitä väitettä, että lapsi liinassa/repussa on kiva ja helppo tehdä kotitöitä, kun molemmat kädet on vapaina. No ei ole. Joka ikinen kotityö (paitsi ehkä ikkunanpesu) vaatii kumartelua ja lattianrajassa touhuilua. Ruokaa ei uskalla lapsi rinnuksilla värkätä, saa puukosta kuitenkin. Istua ei voi, kun lapsi kitajaa. Puutarhanhoito on tuhoon tuomittua, sekin tapahtuu lähinnä kyykistelyasennossa. 

Kantovehkeen kanssa voi siis kävellä ympyrää. Hurtantuuletukseen voisi harkita, mutta pitääkö tuolloin jättää kakat tienposkeen vienosti vihellellen. 

En ehkä vaan osaa. 

Näillä mennään. 
Laiskapaskaäiti ei jaksa aina virittää hyttysverkkoa. Lastensuojeluasia?

Mitäköhän kannon poisto pihamaalta mahtaa maksaa?

10.7.2012

Arvostelu

Tänään oli jälleen käytävä neuvolassa. Ensi viikollakin on käytävä neuvolassa. Mahtaako jollakulla olla tietoa, kuinka saatanan usein siellä oikein on ravattava ja loppuuko se joskus?

"Saatte tulla vielä ensi viikolla, että tuo napa varmasti on sitten kunnossa." Joo, kiva. Siinä on nuppineulanpään kokoinen läikkä jotain, joka varmaankin huomiseen mennessä on hoitunut pois. Mutta on toki hienoa, että maailman tärkein asia on todellakin napa.

En edelleenkään käsitä neuvolan arvostelukierrosta. Miksi siihen vihkoon pitää joka kerta kirjoittaa lapsesta arvostelu. Lähinnä vastaava tulee mieleen koiranäyttelyistä. Esittelet hurttaa, joku asiantuntija kaivelee ja rassaa sitä vähän aikaa pöydällä ja lopuksi tungetaan käteen paperilappu, jolla ei tee mitään.

Kirjoittaisi edes lapsen painon ja pituuden lappuun, mutta ne kirjataan vain tietokoneelle. Äidille ei jää käteen muuta kuin kunnon vitutus ja "pirteä tyttö". Kai se on pirteä, kun se huutaa suoraa huutoa. Tuleeko minun tuntea ylpeyttä kivasta arvostelusta?

"Kuulutteko te kirkkoon? Eikö kumpikaan?"
"Joko sillä on nimi? Ihan virallinen nimi? Ai, ei ole vai."
"Vieläkö sä herätät sitä yöllä syömään, ei varmaan kannata." (En herätä, en. Se herää itse kahden tunnin välein.)
 "Onko sulla aikoja sinne psykpolille? Ai miksi ei?"
 "Etkö sä vieläkään osaa imettää makuulta?"
 "No eikö teillä ole mitään kysyttävää?"

Minä ahdistun siitä, että paikallaollessani koneelle kirjataan pitkät pätkät asiaa, josta minulla ei ole aavistustakaan. Mielestäni se on epäkohteliasta. Varsinkin, kun minulle jää käteen lappu, jossa lukee seuraava käyntiaika ja "iho siisti". Kuinka pitkästi sitä siistiä ihoa on tietokantaan rapsittava.

Tulee niin saatanan kytätty olo, että oksettaa.

9.7.2012

Suru

Kuten todettua, jäi tuossa kevättalvella jokseenkin merkittävä menetys täysin käsittelemättä. Olihan se tiedossa, että isä kuolee muutaman vuoden sisällä, mutta puun takaa se tuli silti. Täysin.

Tuolloin totesin, etten osaa suhtautua, saati käyttäytyä tilanteessa oikein. Sairaslomatodistukseen sai oikein diagnoosin: sopeutumisvaikeus. En pystynyt muutamaan päivään töihin. En sopeutunut.

Ennen siunaustilaisuutta vedin rauhoittavia naamaan kappelin vessassa. Tämä sen jälkeen, kun isäni täti oli lähminyt mahaani. Ja minä kerroin hänelle, että nyt ne kädet helvettiin tai lyön. En tiedä tarttuiko välikohtaus isäni veljen kuvaamalle videolle. Osin toivon, että tarttui. Suru on niin yksityinen asia, etten halunnut - enkä edelleenkään halua - käsitellä sitä sellaisten ihmisten kera. Kärsin mielummin tilaisuuden pienessä pöhnässä - niin isäkin olisi tehnyt.

Hautajaisissa oli läsnä enemmän sukulaisia äitini puolelta kuin isäni.

Nyt kun öisin tulee valvottua, on aikaa surra. Minä haluan surra ja minulla on mielestäni oikeus olla surullinen. Surressa loukkaa, kun surua käsitellään arkipäiväistäen. Paikallisen "kaksikielisen" seurakuntayhtymän hautatoimistossa ei zombienainen ymmärrä suomea. Mielenkiintoinen palveluasenne. Hautausmaan työntekijä puhui kovastikin suomea, mutta kertoi ristin asentamisen olevan niin hankalaa, että kyllä siinä pari viikkoa menee (lupasi aiemmin muutaman päivän), kun ei yksin oikein onnistu ja työkalukin hukassa. Minua ei kiinnosta, ostin isälle muistomerkin ja haluan, että se pystytetään luvatussa ajassa.

Minulla on ikävä isää. En tosin tiedä mitä isää. Arvelen, että minulla on ikävä mielikuvaa isästä. Mielikuvat, ne hyvän välähdykset ovat harvassa. Olihan sitä hyvääkin. Pahaa vain oli niin paljon enemmän. Tai paha on pinnassa. Pahaa on helpompi käsitellä kuin hyvää.

 Suren siis öisin, kun tytär önisee heräilyään tai tuhisee alkavaa untaan. Yö on viehättävän yksityistä aikaa.

 Olisin oikeastaan arvostanut edes mahdollisuutta, että tytär olisi tavannut isoisänsä. Tai toisinpäin - edes valokuvassa. Isä oli kuitenkin raskaudesta kauhean iloinen.

6.7.2012

Tutti

Tyttärellä on ilmeisesti jokin vaihe. Lisäksi eilen oli jokseenkin kurja päivä, kun oli niin kauhistuttavan kuuma. Luonnollisesti oppaissa ja neuvolassa on peloteltu, että lapselle tulee kylmä jos sitä ei riittävästi pue. Löysin onneksi kauan kadoksissa olleen järkeni ja pukeuduimme molemmat varsin kevyesti. Toinen meistä oleskeli varsin runsaasti ilman vaatteita. 

 Iltapäivästä tytär päätti ilmoittaa olevansa nälkäinen - koko ajan. Kello viiden jälkeen imetin jatkuvasti, välillä nakkasin lapsen isälleen, että sain käydä vessassa. Kymmenen jälkeen alkoi tissiys hieman kiristää, varsinkin kun tytär ei siihenkään tuntunut olevan tyytyväinen. Puoliso toi tutin. 

 Onnellinen lapsi, lupsutteli menemään röhkien tyytyväisenä. Kunnes uni alkoi tulla silmään. Lapsen nukahtaessa tutti sen suusta tipahtamaan, mikä aiheutti välittömän kiljumisen ja kiukkuitkun. Kolmesta viiteen minuutin välein. Niin sylissä kuin vaunuissa (alakerrassa nukutaan vaunuissa, se kun on kätevää). Jokaisen kiljaisun jälkeen oli tutti ruuvattava takaisin suuhun. Kahden tunnin huudon jälkeen lähti tutti roskikseen ja totesin, että huutakoon sitten sylissä. Onpahan turvassa ja lähellä ja nukahtaa kun on riittävän väsy. Tuskin lapsi itkusta rikki menee. 

 Isänsä kantoi sitä puoli kahteen, kunnes uni yllätti. Me nukuttiin neljä tuntia putkeen! Ja sen päälle vielä puolitoista. Jos tähän saa pienet päiväunet päälle, niin saatann selvitä tästäkin päivästä hengissä. 

 Oletettavasti illalla on luvassa sama tissi-kanto-huuto-spektaakkeli, mutta jos sen perään saa ihan oikeasti nukkua yli kolme tuntia, niin antaa tulla. 

Jään aina kiinni, kun vannon ei-koskaan -tyyppisiä asioita. En koskaan hanki farmariautoa ja omakotitaloa kissalla ja koiralla, en koskaan muuta tälle paikkakunnalle, en koskaan työskentele alakouluikäisten kanssa, ikinä en hurrin kanssa ala yhtään mitään (hupsjoo). Näitä on enemmänkin. 

En enää koskaan tarjoile lapselleni tuttia. 

Ainakaan tällä viikolla. Vaihtoehtoisesti otan mielelläni vastaan yksityiskohtaisen selvityksen siitä, miten tuttia on tarkoitus käyttää ja miten sen saa pysymään lapsen suussa ilman teippiä (kun se vehje nimenomaan kelpaa ja lohduttaa). 

5.7.2012

Nukku

Muun muassa jenkit käyttävät kidutuskeinona valvottamista.  Sotavankien ei anneta nukkua ja näin saadaan näppärästi kiristetyksi ties mitä tietoutta - aitoa tai keksittyä. Ainakin minä myönnän mielelläni mitä tahansa, jos saan nukkua yli kaksi tuntia yhtä soittoa. Hamillista, ettei kukaan kaipaa minulta minkäänlaisia tunnustuksia. 

 Viime yönä nukuin joka tapauksessa ruhtinaalliset viisi tuntia. Pätkissä, mutta kuitenkin. Olo on jokseenkin inhimillinen. Edellisyön pari tuntia ja helvetillinen ahdistus siitä, ettei ihan oikeasti kykene nukkumaan viimeisteli varsin loistavan päivän. Vuorokaudessa reilut kolme tuntia unta, kymmenen tuntia itkua ja loput lapsen syöttöä, nukuttelua ja hellimistä. Hellimisestä on tosin itku kurkussa aitous kaukana (mikä stressaa ja aiheuttaa vielä pahemman olon). 

Loputtomassa univajeessa, mieliala nollilla ja itku kurkussa pitäisi luonnollisesti näin äitinä ottaa puoliso huomioon tunteineen ja jaksaa vielä viihdyttää tuttuja. No en jaksa. Enkä halua kotiini ketään ulkopuolista tiiraamaan tilannetta. Varsinkaan kun seisomaan noustessa päässä humisee, nokka valuu räkää ja kurkun kunto ei salli mitään nieltävän. Toki tulisi olla sosiaalinen, tokihan se reipastuttaisi. 

 Kautta aikojen olen mennyt mielelläni aikaisin nukkumaan ja herännyt aikaisin. Nyt voisi vuorokausirytmin kääntää päälaelleen. Viime yönä tyttären teki mieli seurustella kello 01-04 välillä. Ei paljon naurattanut. Haavaisen kurkkuni kera jaksoin leikkiä jukeboksia muutaman tunnin, suihkia ressukan naamaan ajoittain maitoa, vältellä katsekontaktia, googletella onko tämä käytös tämän ikäiselle normaalia ja siinä sivussa pidättää itkua sen tosiseikan edessä, etten saa enää koskaan nukkua. 

 Öinen valvominen aiheuttaa sen, että pelkään yötä. Pelko puolestaan aiheuttaa osaltaan unettomuutta. 

 Joka tapauksessa, tytär herännee pian. Aion siirtyä sen kanssa pihalle, sillä sää on sievä, kovin pahasti ei tuule ja lähes koko eilinen tuli vietettyä sisätiloissa pitkin pihaa rymynneen kattoremonttiryhmän ansiosta. Kallista lystiä, mutta vanha, kammottavan sammaleinen tiilikatto on kuin uusi - murto-osalla uuden peltikaton hinnasta. 

Ulossiirtymisen johdosta olen jo tunnin verran stressannut mitä puen sen päälle. Oli kiva joo joskus olla oman alansa asiantuntija. 

4.7.2012

Raja

Olin eilen aivan helvetin väsynyt. Kiukuttelin, laahauduin toimesta toiseen, kaivoin tissiä lapselle esiin, yritin kiltisti vastata sen tarpeisiin ja vielä päälle seurustella sen kanssa, ettei se jää ilman vuorovaikutusta.

 Olen nukkunut yöunia kaksi tuntia. En saa unta.

 Lapsi nukkuu varsin rauhallisesti, on syönyt parikin kertaa.

 Minä en.

 Alkaa ottaa taas ihan riittävän koville. Jossain vaiheessa ylittyy raja - ei kannata nukkua, se vartin pätkä on yhtä tyhjän kanssa. En tosin päivälläkään saa nukuttua.

 Että olenko tänäänkin aivan helvetin väsynyt?

3.7.2012

Perhevalvontakeskus

Eilen piti neuvolaan. Vierailu aiheutti luonnollisesti hieman stressiä, sillä en pidä kyseisestä virastosta. Imetyksne kanssa oli kikkailtavaa, ettei lapselta pääse saman tien perillä nälkä - kainalon alta kun on kodin ulkopuolella jokseenkin haastavaa lasta ruokkia (kiva kun on näitä vaihtoehtoja). Lasta oli luonnollisesti myös pestävä ja puunattava ennen näytillevientiä. 

Puolison oli tietenkin hinauduttava mukaan, minä kun en saa turvaistuinta kannella. En ole varma sallitaanko lapsi + olkalaukkuyhdistelmää. Oletan tosin etten revennyt. Heti alkumetreillä meni tietenkin häneksi, kun turvakaukalon kanssa piti säätää, tuuli helkkarin kovaa ja aurinko pyrki paistamaan pienen päähän. 

 Mutta se helvetin perhevalvontakeskus aka neuvola. Minussa on ilmeisesti ihan oikeasti jotain vikaa, kun en koko laitosta kestä, en sitten yhtään. Ensin siellä on rampattava näyttämässä mahaa ja kusemassa purkkiin ja vastaamassa tyhmiin kysymyksiin ja kantamassa mainosroinaa kotiin. Sitten sinne onkin vietävä lapsi, joka on riisuttava alasti ja kidutettava erilaisiin asentoihin ja eukon lässytyksiin. Kuten jo paikanpäällä ääneen arvelin, meni koko loppupäivä päin persettä. Niin minulta kuin lapselta. 

 Yritin kysyä neuvoa (kun kerran neuvolasta on kyse) imetykseen. Ihmettelin, miksi lapsi ei avaa suutaan riittävästi ja miksi ote alkaa aina hetken päästä lipsua. Rouva Täti arveli, että lapsi on vielä liian pieni imemään hyvin ja keskittyi rassaamaan napaa. Imetysasentoihin hän ei ottanut kantaa, ei tosin myöskään lapsen kynsienleikkuuseen (tekniikka kiinnostaa), mutta muistutti d-vitamiineista. 

 Puolisosta eukko meni jokseenkin sekaisin ja juoksi hakemaan ruotsinkielisiä paskaesitteitä (joita meillä jo on), kun on niin harvoin ruotsinkielisiä asiakkaita. Minä kun luulin, että suomenkieliset eivät seudulla juuri lisäänny. Lisäksi rouva Täti päätti neuvoa puolisoa lapsen kaksikielistämisessä. En saanut pidettyä enää turpaani kiinni, vaan kerroin, että toisella meistä on ihan kattavasti opiskeltuna kielitieteitä, että teoria on kiitos hallussa. 

Lapsi joka tapauksessa kasvaa ja on ohittanut syntymäpainonsa. Reippaasti. Olisi tuon sen naamastakin voinut sanoa. Kohta varmaan aletaan syyllistämään kasvu- ja painokäyrillä. 

Flunssaani, joka on sietämätön, kommentoitiin: "Joo, tuo kesäflunssa kestää tosi pitkään." Jätin antibioottien ruikutuksen sikseen. 

Kotikäynnillä neuvolantäti kielsi tärkeänä meiltä yhdynnät. "Vaikka sieltä alaalta ei olekaan mitään tullut, niin ennen jälkitarkastusta ei sitten saisi yhdyntöjä harrastaa." 
Pitääköhän sille soittaa ja kysyä lupa jos näissä univeloissa joskus vielä panettaa? 

Olen nukkunut viime yönä yhteensä 4,5 tuntia. Lapseni on syönyt tänään kuusi kertaa.