31.10.2013

Kierros

Kas noin, neljäs aamu uutta kierrosta kotiäitinä ja mitta on täysi. Olen viimeksi maanantaina tavannut aikuisen, joka ei ole puolisoni tai joku naapuruston eläkeläisistä. Tähän tämä aina päätyy ja minä en sitä kestä.

Edelleen on pakko painia saman kysymyksen kanssa kuin jo vuosia sitten. Kuka minä olen jos en voi tehdä työtä?

Tähän väliin pitäisi toki lirkuttaa vanha rimpsu sitä, miten kyllä rakastan lastani ja mitä kaikkea hän osaakaan ja kyllä on ihana ja ihan varmasti rakastan. No tietenkin rakastan. Sain vain välillä maistaa sitä, mitä on olla ihminen, osallinen, aktiivinen, yksilö, älykäs, hauska, analyyttinen ja ihan saatanan hyvä työssään. Mä en ole kovin hyvä tässä kotihommassa.

Seinät alkavat yllättävän nopeasti kohota ympärillä. Kierroksia on riittämiin. On epäreilua lasta kohtaan, että sen kitistessä vaipanvaihtoa minä itken. Lienee minun raskausajan masennukseni syytä, ettei lapsi vieläkään osaa kävellä. On epäreilua puolisoa kohtaan, että kiukuttelen hänen tullessa lounaalle -  no oikeastaan tekisi mieli repiä häneltä kynnet sormista. En osaa leikkiä, en osaa lukea, en osaa pestä, puunata ja järjestää.

Aloitin kokopäivähoidossa kuuden kuukauden iässä ja minusta tuli tällainen. Onko lapsen parempi kotona vai hoidossa? Samapa tuo. Tässä kaupungissa ei saa hoitopaikkaa ellei ole työpaikkaa. No ei ole työpaikkaa, ei.

Iltapäivällä pitäisi lähteä hoitamaan pari friikkukeikkaa. Onneksi ajomatkaa on pitkälti. Saan itkeä rauhassa ja vielä kilometrikorvaukset päälle.

Sellaista. Kauanhan siinä taas kesti. Viikonloppu kiristää jo valmiiksi. Lauantaina lienee taas jokin jeesustelupyhä, minkä takia kaikki on kiinni. Seinät ampaisivat ajatuksestakin korkeuksiin.

27.10.2013

Kosmopoliitti

Työrupeama päättyi, joten päästelimme matkalle. Pakkasin lähtöä edeltävänä aamuna rinkat ja tankkasin auton. Täytyy sanoa, että täältä periferiasta on ihan saatanan pitkä matka Isolle lentokentälle. Ihan heti ei ajeta uudestaan. 

Joka tapauksessa kokemuksissaan lähinnä markettiosastoon keskittynyt lapsi osasi lentää kuin olisi koko ikänsä matkustanut. Lentokoneen laskeutuessa tytär nauroi ääneen.  Busseissa ja metroissa oli hurmattava kanssamatkustajia. Ei itkuja, ei kitinöitä. Reippautta, uhreutta, hymyjä ja höpötystä. 

Uhkarohkeilimme ja jätimme rattaat himaan. Hyvä päätös. Vuokrattuun kämppään kun oli kiivettävä 107 porrasta.  Reppu ja liina riittivät hyvin, edes metroaseman mekkala, katusoittaja korvan juuressa tai kiukkuisesti tööttäävä auto eivät herättäneet päiväunilta. Välipalaksi leipomosta hyvää ja hedelmä kauppahallista. 

Kaupunki-ilma tekee vapaaksi, tiedettiin jo keskiajalla.