Lienen tyystin epäonnistunut äitinä ja saan loppuelämäni hävetä, mutta tänään kuukauden täyttävä tyttäreni ei ikätovereidensa tapaan nuku. Meillä syödään edelleen kahden tunnin välein - vuorokauden ympäri.
Kahden tunnin vuorokausikierto on siitä paskamainen, että se mahdollistaa omien unieni pituudeksi maksimissaan puolisen tuntia kerrallaan. Syöttö ottaa varttitunnin, siihen päälle öiseen aikaan tunnin silittelypaijauslauluhyräilytuttipelleilysessio ja vot! - nahat silmille puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voi touhun aloittaa alusta.
Puoliso kai tavallaan haluaisi yrittää tilanteessa parhaansa. Minä kun en näe järkeä siinä, että hän hoitaisi jonkun syötön - ennen kuin herra herää lapsen nälkään ja on lämmitellyt sille maidot, olen ehtinyt syöttää sen jo moneen otteeseen. Ja vähintäänkin herätä itkuun. Arvelen, että siirryn öiseen aikaan pakollisissa vaipanvaihdoissa myös omatoimisuuteen ihan vain siksi että olen nopeampi.
Puoliso kokee ilmeisesti riittämättömyyttä tilanteessa ja kiukuttelee siis minulle. On toki hienoa viiden aikaan aamuyöstä lähteä makkarista ovet paukkuen ja koiralle rähjäten, kun kerron että hän saa lapsen ilomielin nukuttaa - kunhan olen sen ensin syöttänyt ettei sen tarvitse parkua nälkäänsä. Tilanteen logiikka on minulta jokseenkin hakusassa. Olisi ollut kiva jos olisi tarjouksensa pitänyt.
Olen myös sitä mieltä, että lapsen kanssa oleskelu ei ole ainoastaan sitä, että istutaan sohvalla lapsi kainalossa ja katsellaan töllöstä top gearia. Voisiko lapselle välillä vaikka puhua? Tai katsella sitä? Hymyillä sille? Yrittää edes näön vuoksi vuorovaikuttaa sen kanssa. Kiljahdellessa on ihan hyvä kertoa lapselle, että ei ole hätää. Ei se sanoja ymmärrä, mutta äänenpainot kyllä.
Mielelläni annan tilaa isyydelle ja sen omille muodoille, mutta minä korjaan jäljet, kun kaikki toiminta johtaa vain siihen, että lapsi saadaan mahdollisimman pian pois käsistä ja nukkumaan. Kyllä pienetkin saa olla hereillä, ehkä mieluiten päivällä.
Tälle vuorokaudelle onkin nukuttu jo 4,5 tuntia. Mikähän on kun kiristää.
No et ole epäonnistunut ja tiedät sen itsekin. Tuo rytmi on kieltämättä haastava, toivottavasti muuttuu vähän inhimillisemmäksi pian (en yhtään ihmettele, että napsahduttaa)!
VastaaPoistaNo niin tiedänkin. Eniten ehkä kiristää nämä kehuskelut: "meillä on heti syntymästä nukuttu öisin vähintään neljä tuntia ja syöty kerran tai korkeintaan kaksi yössä. Kyllä öisin kuuluu nukkua."
PoistaNiiden kersat ei varmaan kuukauden iässä osaa vielä analysoida kuvia. Meidän tytärpä osaa.
Jos menis päikkäreille... :P
Suurin osa vauvoista on tuollaisia eli et ole epäonnistunut.unohda kehuskelijat, jotka eivät itse mitenkään ole vaikuttaneet vauvojensa nukkumiseen -heillä on vain tuuria tässä vaiheessa. Meillä oli vielä 2kk iässä syömiset 2 tunnin välein yöllä. Syötät lapsen ja isä hoitaa nukuttamisen joka toisella syötöllä. Ja ne hormonit pitäisi olla sekaisin vain äidillä eli mies unohtaa kiukuttelunsa . Tuttua tuo miehen "seurustelu" vauvan kanssa. Voimia yösyöttöihin! T. Kohtalotoveri
VastaaPoistaSanoohan tässä järkikin, ettei ole omista epäonnistumisista kyse lainkaan, mutta pään höyrytessä univelkojaan ja kropan löyhkätessä hormonilta ajatuskuviot eivät ole parhaasta päästä.
PoistaToivotaan, että pari kuukautta tätä menoa riittää. Sen kestää - kolmea tai useampaa välttämättä ei.
Viime yönä sain nukutuksi kahden ja puolen tunnin pätkän ja olo on taas kuin ihmisellä. Tissi meinasi räjähtää, mutta se nyt on pientä. :)
Ilahduttaa ettei meillä olla uniikkeja yökukkujia. Eihän sitä saisi ääneen sanoa, ettei kaikki olekaan kuin satukirjoissa. Ainakaan ihan heti.