20.5.2012

Koti

"Haluuksäkotiin?"
"Joo".
"No mee sitte. Mä katon ensin onko sulla lapsivettä".
"Selvä".
"On täälä."
"No kiva."

 Tapasin siis sunnuntaiaamun kunniaksi lääkärin, jolla oli minua miellyttävä tapa kommunikoida. Tosin hänen selvityksensä kätilölle vauvani perätilasta ja siihen puuttumisesta eivät ilahduttaneet. "No voi sitä ehkä viikon tai parin päästä kääntää, mutta ei käännellä jos on myrkytysriskiä". No jee. Tämä siis siksi, että kätilö ei voinut uskoa vauvan oleskelevan väärinpäin. Hyvässä hengessä silti.

Ettätota. Makasin sairaalassa reippaat kaksi vuorokautta. Välillä hämyisässä huoneessa (jossa onneksi alun puolituntisen vaivautuneen keskustelun kotiinlähtöätekevän neljän lapsen minua nuoremman äidin kanssa, sai olla ihan itsekseen) vieraili verenpainemittari ja välillä kilisevä käyräilykone. Parin tunnin jälkeen alkaa eritys kummasti kolista päässä.

 Ensimmäinen kätilö ihmetteli oikein ääneen, miksi vauvalle suositellaan BCG-rokotusta. Kertoi, että olivat kansliassa ihmetelleet asiaa ja tulleet tulokseen, että minulla täytyy olla ulkomaalainen mies. Katsoin emäntää monttu auki (että ihan oikeasti kehtaa edes tunnustaa mitä keskenään röhkivät) ja kerroin, että kyseessä on ihan ammatin takia tehty päätös. On ollut aika paljon oppilaita vuosien varrella, jotka ovat olleet melko intensiivisessä hoidossa kyseisen sairauden vuoksi. Meni emäntä hiljaiseksi ja kasvojen värikin punertui vähän.

 Lauantaina vauvaa etsittiin mahasta oikein useamman ammattilaisen ja ammattiin aikovan voimin. On sitten kertakaikkiaan mahtavaa olla opetuskeissi. Pitää miettiä, että vauva istuu mahassa pepullaan ja sen selkä voi olla äidin selkää vasten. Joo, voihan sitä ajatella. Samanaikaisesti  tuntuu, kun vauva on juntannut päänsä kylkiluiden alle ja kaivelee samalla toosaa pikku varpaillaan. Tuolloin on tosi kiva maata selällään ja kuunnella pahemmin irvistelemättä opiskelijan kitinää "emmäälöydämitään". Kerroin  - ihan herttaiselle tytölle - että on se siellä, en ole nielaissut kokonaista koripalloa. Sitä ei edes hymyilyttänyt.

 Lauantai-iltana havaitsin myös kätevästi oikeassa silmässäni räjähtäneen verisuonen. Suoritin havainnon pestessäni käsiä vessassa. Oli melkolailla pahan näköinen, paikalle hälyttämäni kätilö naureskeli, mutta kipitti kiltisti kysymään lääkäriltä onko syytä huoleen. No ei ollut. Hävetti.

 On toki ihan hyvä vahvistaa äidin kokemusta ja kannustaa häntä havainnoimaan omaa kehoaan ja käytöstään, mutta kun aamuinen lääkäri neljättä kertaa hoki, että oikein hyvä että tulit tänne, niin ainakin minä epäluuloisena paskiaisena nuuhkin viestiin olevan koiran haudattuna. Toivottavasti olen väärässä. Minkäs minä sille teen, että osastolla paineet normalisoituivat, päänsäryt laantuivat, ylävatsakipu osoittautui kersan jumittuneeksi pääksi jne.

 Kotona on sekaista ja melkoisen paskaista. Tekee mieli siivota. Tosin erehdyin tunkemaan mahaan pizzan, vaikka siellä on jo vauva. Parempiakin ideoita on ollut, mutta sairaalan kasviskeiton (no flavor whatsoever) päälle oli pakko mättää.

 Huomenna olisi aika neuvolaan. Ajattelin soitella sinne aamulla, että onks pakko tulla.

 Puoliso osti lauantaina itselleen perhefarmarin. Valmistautunee isyyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.