18.12.2012

Verta

Käytiin eilen neuvolalääkärillä tyttären kanssa. Eipä siinä, lääkäri on fiksu nainen, jolla on yllättävän hyvä ulosanti ja pitkää pinnaa - toisaalta ihminen, jolle uskaltaa esittää tarkentavia kysymyksiä, joista voi vielä keskustella.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, että tyttären ihottumiin perehdyttiin asiallisesti, se käytiin muutenkin läpi ja todettiin ihoaan lukuunottamatta varsin täydelliseksi. Etukäteen aloin tietenkin potkia itseäni muun muassa niihin kylkiluihin ja miettiä olenko hysteerinen ylireagoija, joka turhaan lastaan retuuttaa näytille. En kuulemma ollut - on se iho aika paha.

Tietenkin potkin itseäni siitä ettemmekö ole hoksanneet ihon kamaluutta ajoissa - meillä kun valaistus tulee olkkarissa, missä vaipat vaihdetaan, oranssista kattolampusta. Oikeastaan koko talo on täynnä näitä pehmovaloisia jättiläislamppuja, joista tykkään kovasti. Neuvolan valot on sitä kauheaa loisteputkikamaa, arvelen, että samaa, mitä on sovituskopeissa (niissä naamakin näyttää aina hirveältä). Arvelen, että ajatuskuvio on tässä vaiheessa turha.

Neuvolatyttö kävi lässyttämässä parit oivoit ja "mitä makuja se on jo saanut maistella". Ilme oli järkyttynyt kun luettelin - jouduin tarkentamaan, että lapsi maistelee ihan itse.

Ohjeistuksena rasvata lasta "kourakaupalla". Rasvaa reseptillä ja lisää kuulemma saa. Kortisonivoidetta päälle. Jos ei auta niin järeämpää kehiin. Saattaa siis hyvinkin olla allergista - saattaa olla keleistä johtuvaa, mutta ainakin on ilkeän atooppista ja oletettavasti kroonista. Ja sille saa tarjoilla ruoaksi mieluiten kotimaisia kasviksia - selevä. Ei mitään eksoottista (kuten banaania, wtf?).

Pidän siitä, että lääkäritäti on tunnettu tarkkuudestaan. No helvetti, tänään pitääkin hinautua iltapäivästä verikokeisiin, että saadaan suljettua mahdolliset tulehdukset pois ja täräytetään päälle vielä liuta allergiatestejä. Olenko maininnut, että olen ollut murrosiästä lähtien erittäin huono sietämään verta ja neuloja - leikkauksen jälkeen vielä huonompi. Ja että otan neuvolaan puolison mukaan pitämään lasta kiinni, kun sitä rokotetaan kun mää EN PYSTY.

Lapsi on vaunuissa pihalla päiväunilla. No itkuhan tässä on tullut. Jes! Isäntä on 100 km:n päässä duunissa. Kasaan itseni viimeistään parkkipaikalla. Sattuu se neula siellä yksityiselläkin puolella.

Edit. Se oli ihan hirveetä, mutta selvittiin. Kaksi kappaletta tätejä puhui sujuvaa suomea ja hymysi lapselle. Minkä pirun takia niiden piti kertoa äidille, että ei täältä kyynärtaipeesta kyllä suonta tunnu, mutta isketään neula sisään niin kyllä sieltä joskus suoni löytyy. Meinasi meinaan taju lähteä. Vauvan karjuessa sylissä pidättelin tehokkaasti itkua ja olimme parkkipaikalle päästyämme jo molemmat rauhoittuneet.

Varromme tuloksia. Emme mene pian uudelleen, vaikka täytyy myöntää, että arvostan ajoittain näiden pistäjien ammattitaitoa - ja hermoja.


4 kommenttia:

  1. Mä annan kans aina miehen pitää poikaa kun sitä pistetään. En tiedä miten kestän tulevia verikokeita. Eilen kävin läpi esikoisen valokuvia eikä koko poikaa meinannut näkyä piuhojen, letkujen ja katetrien välistä, nyt pelkkä pikkuveljen rokotus saa mut melkein kyyneliin... Välillä sitä miettii millä voimilla sitä kuolemista on kaksi vuotta sitten katsellut...

    Ollaan me äidit kovia! Antaa itkun tulla, sitten taas jaksaa :)

    Ja onneksi oli järkevä lääkäri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itku on hyvä juttu. Ja äidit terästä. Voi teidän pientä isoveljeä, suunnattomat voimat se on teiltä vaatinut; ei ole ihmekään jos rokotus jo ottaa koville.

      Minä hirveästi pidän järkevistä ihmisistä ja koetan itsekin ajoittain heihin lukeutua. Mutta vain ajoittain.

      Poista
  2. Huijui, mä stressaan kanssa jo nyt tulevaa viisikuukautisneuvolaa, kun tulee taas piikkiä ja joudun lapsen kanssa yksinäni vastaanotolle. Mutta kaikesta päätellen selvisitte suht' vähillä vaurioilla (ehkä?) veren nyhtämisestä, onnittelut siitä.

    Neuvolan lamput muuten on armottomat. Viimeksi meillä oli paskainen body (oli muka puhdas ja pesusta otettu) ja hikoilin jo sen kanssa, että no nyt ne katsoo, että lapsi pyörii paskoissaan päivät pitkät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis vaurioina verestyksestä pikkuinen kämmen täynnä verenpurkaumia ja äidin lievä trauma. Lapsen psyykestä en osaa sanoa, on ollut hyvällä päällä.

      Mäihällä kuulemma se neulatyttö osui vähällä kaivuulla suoneen, oli itsekin otettu tuuristaan. Muuten saattaisi olla vähän useammalla melkoisen syvät traumat.

      Onkohan normaalia, että niiden neuvolalamppujen loimussa tiiraan aina tosi yllättyneenä lasta. Luulee mimmi varmaan, etten ikinä kotona sitä katsele, kun voivottelen sen iholaikkuja.

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.