Käytiin neuvolassa.
"No miten on mennyt?"
"Kivasti, kiitos."
"No se on kiva. Aiettäonihanatyttönenvoiettäkunsealkaaollaitsensänäköineneikäpikkuvauvaenää!!!"
"Joo."
"Aiettäsekatsooisiäettämitäseisitekeeuijuijui."
"Joo, isi on sen mielestä kaikkein ihanin."
"No niin onkin ihana isi."
"Eikö se vielä tue itseään kyynärvasiin? Aiettä, kyllä pitäisi. Nyt alatte taitella näitä käsiä sen alle, että sen lihakset saavat vauhtia kehitykseen, että pääsee sitten pian liikkeelle."
"---"
"No miten, rintamaidollako vielä?"
"Kyllä, 100%."
"No miten niiden kiinteiden kanssa, ootteko miettiny?"
"15.12. aikaisintaan."
"Joo, kyllä se varmaan sinne asti pärjää maidollakin."
"No miten sen silmä on parantunut?"
"Ihan hyvin toisen lääkekuurin jälkeen."
"Oi kamala, kävittekö te uudestaan lääkärissä?"
"No käytiin kun möhnää tuli ruokalusikkakaupalla."
"Ai kauheeta, onko se kuitenkaan missään vaiheessa punoittanut?"
"No en kai minä sitä muuten lääkäriin hinaisi."
"Aijaa, joo."
Joo. Mulla on asennevamma. Voisin yrittää olla kivempi, mutta tilanteessa, jossa minua ja lastani arvioidaan, en vaan osaa. Mielenkiintoista on se, että olen kiltisti kysynyt aina puolisolta haluaako se tulla mukaan ja on halunnut. Käydään siis aina koko perheen voimin arvioinnissa, mikä tuntuu vaivaannuttavan henkilökuntaa ihan hirveästi. Tosin arvelen, että sähköisiin muikkareihin kirjataan, että äiti on kusipää ja isä ei puhu mitään.
Lapsi kasvaa hyvin (kyllä, se pitää toistaa vartissa ainakin viidesti). Arvelen, että huomaisin mikäli se kasvaisi huonosti. Tätä vauvan jumppausta en kyllä ymmärrä edelleenkään. Tai siis ymmärrän, mutta siihen liittyvää kiirettä ja paineistusta en.
Jos lapsi kiepahtaa itse selältä masulleen niin sen kädet taittuvat automaattisesti oikeaoppiseen kyynärvarsinojailuasentoon. Jos nostan sen mahalleen, niin kädet leviävät ympäristöön, josta niitä olisi aikuisen noukittava ajoittain lapsen alle. Käsittääkseni käsien heiluttelun on kuitenkin tarkoitus vahvistaa niitä lihaksia, joita käytetään siihen kyynärvarsinojailuun. Näin kertoi myös ystävä, jolla on ihan koulutuskin alalta. Oli myös sitä mieltä, että käsiä ei vauvan alle aleta taitella. Uskon mielummin fysioterapeuttia kuin neuvolantyttöä, joka oli taas ihmeissään kun meillä ei ollut hänelle kysymyksiä.
Voisiko joku kertoa mitä siellä neuvolassa pitäisi osata kysyä, että sitten ensi kerralla osataan.
Meillä on iskä ollut myös monesti mukana (myös raskausaikana), missä on tietysti riittänyt ihmeteltävää. Kyllä sitä isän roolia kovasti korostetaan, mutta sitten kun se oikeasti ottaa osaa, niin ei enää tiedetäkään miten päin pitäis olla.
VastaaPoistaMinä en puolisoa viitsinyt hinata raskausaikana mukaan, käyn mää kotonakin kusella ja puntarilla. En nähnyt siinä mitään mieltä. Isän näkymättömyyttä kovasti paikan päällä ihmeteltiin.
PoistaEttä pitääkö se ottaa mukaan vai ei? Määentajuu.
Mä ajattelin laittaa miehen ensi kerralla neuvolaan yksin (meen töihin tässä ja mies jää hoitovapaalle...ja mäkin oon suurimman osan reissuista tehnyt yksin kun on todettu miehen kanssa että turha on kahden ihmisen tuhlata aikaansa), siitäpä saa neuvolantäti ihmeteltävää ;) Viimeksi siltä meni senat sakaisin kun kysyi, että milloin olen palaamassa töihin ja vastasin että kuukauden päästä (lapsi on 7kk silloin). Hoho, onhan se ihmeellistä että isä jää hoitamaan lastaan, tiedän kyllä.
VastaaPoistaOotsää kuule melkoinen. Lapsellahan on tasan yksi vanhempi - äiti, ja se sekundäärinen hoitaja/maksaja/ELÄTTÄJÄ - isä. Kyllä naisen paikka on edelleen kotona lasten kera!! Isä ei sellaisesta voi edes selvitä.
PoistaMinäkin päästelisin mieluusti töihin ja jättäisin vauvan isänsä kanssa kotiin kasvamaan, mutta työpaikka uupuu. Jos molemmilla olisi vakituiset hommat, jäisi mies ilman muuta kotiin.
Onhan nämä isäkuukaudet sun muut oikein hyvä juttu, mutta niitä pohtiessa ei ole kyllä pätkätyöläisistä kuultukaan.
Äitiysneuvolaan raahasin äijää mukana alkuun, kunnes sekin kyllästyi purkkiin kusemiseen ja puntarointiin. Vaan olipahan terkka aina ihan sekaisin; osallistuva isi, jumankeuta!
VastaaPoistaVihaan neuvolassakäyntiä. Tungen ne d-tipat kohta ihan johonkin muuhun tyyppiin kuin Junnuun ja vielä väärästä päästä. Joo, poika on ISO, tiedän sen ilman neuvolakäyntejäkin. Ja kyllä, mä olen kummajainen palatessani osa-aikaisesti kouluun Junnun ollessa 7kk:n ikäinen. Voi sviddu.
Ounou, me ei ollakaan päästy vielä siihen kokorutkutukseen. Kuunnellaan vaan kiltisti "kylläpä se kasvaa hyvin".
PoistaMulle ihmeteltiin, että enkö ota isiä mukaan kuuntelemaan sydänääniä. Lienen kylmä ja kamala, mutta mä en tajunnut sitä jumpsutuksen pointtia - olisi vissiin pitänyt aina tirauttaa pari kyyneltä. Ei irronnut ainakaan siitä syystä.
Kyllä isin kuuluu osallistua ja sääkin meinaat kodista ulos jo noin varhain. Kiisös. :/