9.8.2013

Kooste

Töissä luuhatessa ajoittain on järkyttävä kiire, ajoittain taas tasaisempaa - suurin osa duuneistahan toimii juurikin näin. No kas kummaa, kun en enää loista hiljaisina hetkinä tupakkahuoneen tähtösenä täyttämässä ristikoita, kuten vuosia vuosia sitten, on pitänyt keksiä tilalle sijaistoimintaa. Sillä on seurauksia.

Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.

Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.

Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.

Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?

Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?

Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?

Kusipää kuittaa.

2 kommenttia:

  1. Kunhan löytyy kurahousut niin olen itse tyytyväinen. Punaiset komeat, mies tosin älähti. Pah, punainen on Ferrarinkin väri, joten käyttöön jäivät. :D Muuten välikauteen en ole kirppishaalaria suuremmin varustautunut. Ai joo, kumpparit ostin, 2 nroa liian isot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ei isännälle kelepaa, niin laita se ostoksille.

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.