28.9.2012

Muskari

Voi olla, että joudun lopettamaan muskarissa, sillä minulla on asennevamma ja vauvakin kuolaa. Vaikka kuinka yritän, erityisesti onnettomasti nukuttujen öiden päälle, suhtautua kivasti ja ihanasti ja lapsekkaasti (vauvakkaasti?) niin ei onnistu. VMP. Ja sehän näkyy tästä naamasta varsin pitkälle, kaikki näkyy aina.

"Tuuuuuleeee, tuuuuleeee, syksylläsyksyllä, puuuuuuh." Opittiin viime kerralla.
Tällä kertaa opittiin toinen säkeistö:
"Veeeeeettääää, veeeetttäää, syksylläsyksyllä, jotain." En ihan oppinut kun kiristi niin hyvin.

Muskarimuija kävi välillä oikein tarkistamassa oikean sävellajin vauvalaulukirjasta. Minulla olisi sen vauvalaulukirjan tekijälle palautetta.

"Nyt se pitää muistaa, että muskari on sitä vartten, että äiti osaa laulaa lapselle. Nyt enemmän äänttä äiddit niin oppi hyvin lauluja. "

Hillitsin itseni enkä täräyttänyt, että meillä on kotona vähän paremmat laulut.

En osannut hillitä itseäni tiedustellessani Paukkuliinilta, että sopiiko jos vedän meidän penskoille muskarit niin se vetää värikylvyt ja taidepuolet. Kaikki varmaan kuuli. Mua ehkä ihan vähän hävettää. Ei kyllä kovin paljon.

Ja sitten taas käveltiin ja marssittiin ja keinuteltiin musiikin tahdissa. Ja samalla laulettiin, että kävelenkävelen, marssinmarssin, keinunkeinun. Tällä kertaa ei muistaakseni laulettu, että stop. Voin olla väärässä.

"Tanssiin tanssiin kuuuultaaaaanii kanssa, kultaaaani jotain on kaaaalleeellaaaansa". Voisin sietää hommaa paremmin jos vetäjä ei laulaisi kirkkokuorotyylillä. Ja sillä muskarimuijalla olisi edes pikku rahtunen huumorintajua. Ei oo. Se ei edes uskonut laulettuaan väärin Tukutukulampaitani, kun kerroin oikeat sanat (näitä mää osaan). Piti oikein tarkistaa kirjasta.

Että harkitsen muskariharrastuksen lopettamista kahden kerran jälkeen. Eihän tällä asenteella voi harrastaa yhtään mitään. Oisko jossain joku angstauskerho äidille ja vauvalle?

Googlettajille vielä vähän palautetta ja täsmävastaukset:
"Sektio helpompi" - Mee laittamaan alakautta vaan jos multa kysytään.
"Otanko lidl vain päivätyöksi" - Ota vaan. Illoista saattaa saada enemmän liksaa, mutta päivälläkin voit pärjätä.
"Vauvan perätilalle syitä?" - En tiedä vastausta. Arvelen, että sillä kolmella prosentilla on vaan erilainen elämänasenne alusta lähtien. Sinussa ei liene vikaa.


8 kommenttia:

  1. Vähän samoja mietin. Lisäksi pelkään koko ajan liukastuvani liukkaalla lattialla tai vähintäänkin saavani pääni pyörälle tanssiessa. Hurrrrjaa hommaa.

    Nuo googlettelut saat kyllä näyttää vielä mulle, en tiedä mistä ne katsotaan. :D Perätilavauvan asenne saattaa tosiaan seurata läpi elämän. Mulla ainakin on pers edellä menty aika monta kertaa senkin jälkeen, kun peppu edellä synnyin. Ei oo menoa haitannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toi kyllä haastava harrastus, ei siitä mihkään pääse. Mua kävi myös sylettämään sen muskarimuijan ovensulkemiskommentit "muut täällä musikhusetissä ei taida oikein tykätä meistä".

      Jos sopii niin EI mennä kimpassa vauvajumppaan. :P

      Poista
    2. Joo ei. Näillä lihaksilla pystyn juuri ja juuri tanssahtelemaan kultani kanssa.

      Mulla meni tuo ovensulkemiskommentti ihan ohi. Onneksi. Välillä vois kuvitella, että ohjaaja on ainoa musikhusetissä joka ei ryhmästä (ja työstään) tykkää.

      Poista
    3. Niinjoo, se sulki ovea, kun olit vielä matkalla. Jouduin luonnollisesti pyörittämään silmiäni. Jäi jokseenkin outo olo kommentista, sori nyt kun ei alle vuoden ikäisille voi vielä sävellajeista paasata.

      Laitetaan perjantaina tosiaan nuo kotihurrit muskariin ja mennään nukkumaan/kahville/SYÖMÄÄN veitsellä ja haarukalla tms. Kyllä pienintä mitä isä voi tehdä on mennä vauvansa kanssa laulamaan ja hytkymään, kun äiti ei enää pysty.

      Poista
  2. mun blogiin oli joku joskus eksynyt googlesta hakemalla "kova patti alapäässä" ei tainnut kyllä löytää vastausta mun blogista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoi, aika mahtava haku! Melkein yhtä hyvä kuin suosikkini "supistus pieru".

      Ei auta kuin toivoa, että googlettaja on löytänyt vastauksen toisaalta, lähestynyt vaivansa kanssa lääkäriä tai patti on hävinnyt itsekseen. :/

      Poista
  3. Hmmm, kuulostaa just siltä, mitä olen ko. touhusta aina mielessäni kuvitellutkin. Ehkä mä en edes harkitse muskaritouhuja ja lopetan nämä suoritushaikailut muutenkin alkuunsa. Luultavasti myös ilman muskaria pystyy kasvattamaan kunnon kansalaisen?

    Mulla on kaiken lisäksi jonkun sortin trauma julkisesta laulamisesta. Mä rakastan laulamista ja joskus saatan jopa hoilata ihan nuotilleen, mutta mulle on jäänyt lapsuusajan kuoroharrastuksesta ja laulukokeista joku jumi päähän enkä oikein pysty laulamaan julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin huhua, että ainakin Tampereella on sellainen normaalivauvamuskari, jossa ei lauleta tyhmiä lauluja vaan niitä hyviä. Että ei kannata menettää toivoa; tosin olen ERITTÄIN vakuuttunut siitä, että lapsi kehittyy varsin normaalisti ilmankin muskareita - saati taidekerhoja. Voimistelusta puhumattakaan.

      Laulaminen on kivaa ja hauskaa, mutta kyllä siitä saadaan hauskuus melko nopeasti puserrettua pihalle ties millä pelottelulla. Mitä helvettiä ne peruskoulun laulukokeetkin oli?

      Jos vielä uskaltaudun muskariin, laulan kyllä sillä samalla kirkkokuorovibralla kuin vetäjä. Oon niin raju!

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.