Hyvin rajoittuneessa lähisuvussa on se etu, että en ole tänäkään vuonna joutunut vierailemaan mummojen ja fammujen luona. Puoliso senkin edestä. Aloitti jo eilen. Muistelisin, että lapsena ja teininä mummuloissa vierailu oli ahdistavaa, piinallista ja loputonta. Kas kummaa, kyse oli isäni sukulaisista. Sinänsä mielestäni on hienoa, että puoliso viettää aikaa sukulaistensa kanssa; voisi viettää enemmänkin. Itse pyrin välttämään vapaa-ajalla oleskelua seurassa, jossa en viihdy - en siis juuri sukuloi, varsinkaan omieni parissa.
Äitienpäivän kunniaksi oma äiti kävi touhuamassa kukkapenkin kimpussa. Ilahdutti. Toi pöntöllisen jäätelöä ja luovutin lahjan, jota en ollut paketoinut.
Koin eilen ensimmäisen lomapäivän (tosin voidaanko viikonloppu laskea lomiksi) kunniaksi pesänrakennuskohtauksen. Tyhjäsin keittiön kaappeja täysin turhista astioista. Tavallaan toki kirpaisi sijoittaa ikivanhoja arabioita kellarilepoon, mutta jos niitä ei ole kertaakaan tässä talossa tarvittu, niin en kyllä perkele hyllytilaa niille suo. En myöskään lajitelmalle erilaisia kahvimukeja (suurin osa parittomia tai rumia), joita pelkästään kuivauskaapista poistin toistakymmentä. Laatikkoon ja loppusijoitukseen päätyi myös epämääräinen lajitelma viini-, viski-, snapsi- ja mehu(tms.)laseja. Ei ole viimeaikoina tullut nautittua mitään noista.
Oletan, että tilaa tarvitaan loputtomalle tuttipullo-, vastike-, mikälie-rumballe, josta on hankalaa selvitä hengissä. Pitääkö vastikkeita hamstrata kaappeihin etukäteen? Vaippoja hankin paketin ja koin marketin hyllyjen edessä lievää pakokauhua.
Hetkellinen puuhailutarve luonnollisesti kostautui komeina ja hartaina supistuksina. Jo itse prosessin aikana raivausta haittasi jatkuva toosan potkiminen ja toisaalta pään hakkaaminen palleaan. Ei käänny, ei. En tosin käänny minäkään, en sohvalla saati sängyssä. Samassa asennossa jahnaaminen sattuu kaiken lisäksi edelleen hauskasti niveliin. Välillä on jännittävää arvuutella että pääseekö oikein kunnon supistus vai kenties kivulias pieru. Istuminen on ajoittain kivuliasta selkäkolotusten, ajoittain lapsen asentojen ansiosta. Närästystä esiintyy vuorokaudessa noin 20 tuntia. Rennie auttaa toisinaan, gaviscon aiheuttaa oksennusta.
Mikäli onnistun löhöämään riittävän pitkään vasemmalla kyljellä, saattaa lapsen pää hetkellisesti päätyä vasemman kyljyksen suuntaan. Noustessa seisomaan hän muljahtaa takaisin alkuasetelmiin - suorahkoon linjaan alaspäin oikeasta tissistä. Pää ylimpänä - tietenkin. Lapsen hanuri ei havaintojeni mukaan liiku ja potkut osuvat edelleen varsin napakasti alakertaan. "Saattaa se ehkä siitä vielä kääntyä". Wäre nett.
Tehokas googletus paljasti muutamia jumppaohjeita (ja liudan mahdollisia syitä perätilalle). Printtasin ohjeista oikein kuvan, mutta kärsin jälleen lievästä epäluulosta. Ehkä ei ole järkevää ainakaan yksin kotona alkaa roikkua polvet sohvalla, naama lattiassa -asennossa. Saman voisi ilmeisesti toteuttaa portaissa, minkä koen olosuhteet huomioon ottaen vielä typerämpänä. Silloin joskus nuorena tuli kokeiltua vaikka mitä veikeää, mutta jumalattoman ison ja kipeän pallomahan kera vauvankääntöasento ei juuri houkuta.
Kerään siis rohkeutta roikkumiseen - todennäköisesti levittämällä persettä sohvalla. Samalla voi tehdä hauiskääntöjä kaukosäätimellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.