31.5.2012

Olot

Karsee olo. Johtunee siitä, että reteästi eilen poistuin kotoa ja illallakin vielä tepastelin pihalla ja kävin kyykyssäkin muutaman kerran noukkiessani rikkaruohoja yrttimaasta. Eipä vastaavasta touhusta olekaan olo mielestäni aiemmin näin kauheaksi revennyt.

 Ensinnäkin lantio/lonkka/mikälie tuo luuhässäkkä tossa puolivälissä on. Sattuu. Yöllä piti taas itkeä kylkeä kääntäessä (aiheutti sen, että puoliso nukkui yhteensä ainakin kolme tuntia). On ihan mahtavaa käydä yöllä vessassa ja tirrata rakkoa tyhjäksi kun samalla supistaa. Jos erehtyy olemaan liian pitkään samalla kyljellä, pääsee aivan mahtava nivelkipu. Eli liikutus sattuu keskelle, jämähdys reunaan. Puolet yöstä piti toki raapia kutiavia käsivarsia ja sääriä ja kelata onko kyseessä joku helvetin maksaongelma vai kuiva iho (lasken sen varaan, että maksaongelmissa ilmeisesti kämmenet ja jalkapohjat kutiavat, ei käsivarret, sääret ja varpaat).

 Heräsin totuttuun tapaan kahdeksan pintaan ja löysin puolison alakerrasta tiiraamasta teeveetä (se on saikulla). Aamiaisen jälkeen nukuin kahden tunnin päikkärit. Unien jälkeen söin ja nukuin neljän tunnin päikkärit. Välissä valvotun reilun tunnin aikana kuvotti niin helvetisti, että oikein säikytti. Toisaalta, paineet kohollaan, mutta normirajoissa. Päätä vihloo välillä, kädet turposivat, aamusta jo iskin eroottiset tukisukat jalkaan kun tuntui kiristävän. Maha on ihan jumalattoman kokoinen ja hengitys ajoittain haastavaa.

 Mainittujen lisäksi tissejä särkee ja toosa on kosketusarka (eipä tosin hotsita kauheasti kosketella).

 Eniten ehkä häiritsee se, etten oikein meinaa pysyä hereillä. Miten tässä voi rakentaa minkäänlaista pesää jos vuorokausi menee siihen, että vaeltelee vuoteesta toiseen sohvan kautta vaihtaen ja välillä lukee vähän uutisia.

 Eilen tuli postissa oikein kutsu, jossa toivotetaan tervetulleeksi keisarileikkaukseen. Eipä siinä. Pitäisikö asian jotenkin konkretisoitua NYT?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.