7.9.2012

Luovutuksen tulos

Ei mennyt kuin viikko ja sain vastauksen neuvolasta. Kovasti kun ovat kehuneet mielellään vastaavansa sähköpostikyselyihin mahdollisen luppoaikansa puitteissa, olen mielelläni tarttunut mahdollisuuteen sen sijaan, että jonottaisin heille puhelinaikaan (jolloin me emme ole hereillä, saati puhevalmiudessa). Olisi edes jonotustoiminto jollain nastalla jonotuskilkuttelumusiikilla (kiitos Sonera, kun pilasit Daven Pienen ja hennon otteen, kun sitä vuosia takaperin kuuntelin puolitoista tuntia loputtomalla repeatilla eikä nettikään pelannut) sen sijaan, että luurista pääsee tuut tuut, mikä aiheuttaa omat kommervenkkinsä.

Tiedustelin siis peloissani mitä tehdä loputtomalle nuhalle ja köhälle, ja milloin on virallisen käytännön ja ohjeen mukaan turvauduttava lääkärin apuun.

Neuvolantytön mukaan siis nuhaisen ja yskäisenkin vauvan kanssa kannattaa herkästi matkata päivystykseen. Sinne voi jopa soittaa, jotta tietävät, että ollaan tulossa. Jos päiväsaikaan päättää lähteä nauttimaan palvelusta, niin on oikein mahdollisuus saada lastenlääkäri paikalle. Selvä.

Hieno homma. Yritin keittää vastaukseen jotain kivaa ja ympäripyöreää sen sijaan, että olisin tiedustellut mahtaako päivystyksen henkilökunta jo nykyisin olla valviran leimaamaa ja mahdollisesti edes parin sanan verran suomenkielentaitoista. En myöskään kysynyt miksi siinä päivystyskopissa istuu aina keskimäärin seitsemän hoitsua, joista kukaan ei tule sieltä koskaan pihalle. En muistanut kysyä onko seudulla yksityistä lastenlääkäriä lähempänä kuin 40 kilometrin päässä.

En ajatellut hinata nuhaista tytärtä tk:n äärelle. Se ei ole kuumeinen eikä kovin kiukkuinenkaan.

Ahdistuin kyllä ajatuksesta ihan hirveästi. Mitä sitten tapahtuu, kun on oikeasti hakeuduttava sairaanhoidon äärelle, kun luottamus alaan on edelleen vahvasti nollan tuntumassa. Täytyy pysytellä terveenä. Itsehän sairastin lapsena vain useita kymmeniä korvatulehduksia.

Mutta vastauksen sain. Jännittävää.

2 kommenttia:

  1. Tuu meille, jos pystyy vaihtamaan. Täällä toimii jotenkuten paremmin, tosin voi olla sitäkin, että tuntevat jo mut ruikuttajan. ;D

    Iltaa kohden muuten meni vaan enempi persielleen... Pääsisköhän tässä kohtpuoliin liikkeelle, ettei ihan mee hermot kotona oleiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy soitella ja ottaa selvää josko tosiaan on mahdollista vaihtaa tk teille. Sama shpiiri niin luulisi onnistuvan. Yöt ja viikonloputhan päivystys on kuitenkin täällä. Ja teillä puhutaan suomea, vaikka kunta on ruotsinkielinen. Hämmentävää.

      Hyvä, että pääsitte vähän reissuun. Keksitään ensi viikolla jotain, mikäli onnistun pysymään hengissä tämän päättymättömän flunssan armoilla.

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.