Kammottavan viikonlopun jälkeen on ihana sujahtaa töihin. Sinänsä ei ole järin tervettä, että elämäni pyörii työn ympärillä ja koen olevani hyödyllinen, tarpeellinen ja arvokas vain suhteessa työhön, mutta menköön nyt hetken vielä. Ei ole montaa päivää.
Heti aamusta ilahdutti kovin naapurin leppäpunkki-pariskunta, joka oli keskittynyt aamu kuuden aikaan nuolemaan tonttien välistä kaupungille kuuluvaa maapalasta, jonka rähjäisestä ja luonnollisesta olotilasta olen aidosti tykännyt. Koska aktiviteetit ovat rajalliset, otin ja soitin huvikseni kaupungin tonteista vastaavalle herralle, joka auliisti kertoi, että vain minulla on oikeus lunastaa palanen, ei kellään muulla. Hintakin on kohtuullinen kun ottaa huomioon sillä saatavan rakennusoikeuden - samallahan tuo nostaa koko kiinteistön arvoa. Puoliso ottaa yhteyttä pankkiin. Tosin lunastetaanpa palanen vasta sitten kun herra ja rouva Sivistys ovat saaneet raivaustyönsä valmiiksi. Suunnitelma todennäköisesti kaikessa yksinkertaisuudessaan paljastaa lähinnä sen, kuinka luonnehäiriöinen olen. Jee.
Täydellisen liikkumattomuuden eli tehokkaan sängyssälojumisen seurauksena olen ilahtunut siitä, että lantio ei tunnu halkeavan koko ajan. Yöllä kyljen kääntäminenkin on jopa siedettävää. Saattaa toki olla, että lapsi on liikahtanut johonkin suuntaan, sillä yöllinen vessassaramppaaminen on vähentynyt kolmannekseen entisestä. Mahapallo ei ole sängystä noustessa kivikova ja kipeä - ainakaan joka kerta.
Ilahduttavista vaivattomuuksista huolimatta olen varovaisen huolissani siitä, että paino on tipahtanut kolmisen kiloa viikossa. Nesteen kertymisellä varmaankin selitettävissä, mutta silti hämmentävää, googlekaan ei tiennyt tarkalleen mistä on kyse. Vaivauutuutena on myös melkoisen kettumainen selkäkipu, jonka havaitsin saavuttuani työmaalle ja istuttuani perseelläni (millä muulla?) muutamia tunteja.
Siirryn jaloittelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.