19.4.2012

Maanantain MOT

Aihe, josta vouhottamisen voisi lopettaa, mutta helkkarin hyvä oli alkuviikosta esitetty MOT: Hoidon vahingoittamat. Löytyy Areenasta. Edelleen on taviksen oikeusturva ihan mitä sattuu.

Kun on järkyttyneenä vierestä seurannut, miten esimerkiksi isää hoidettiin (eli ei) ja mikä oli lopputulos, on oikein hyvä, että asiaa tuodaan esille. Mutta onhan näitä.

 Erityisesti ilahdutti ohjelmassa vihdoin ääneen lausuttu totuus potilasasiamiestoiminnasta. Haluaisin todellakin tietää, onko joku jossain joskus saanut apua muistutusten tai kanteluiden laatimiseen - siis muutakin kuin lomakkeet käteen, oikein printattuna. Siihen nimittäin neuvonta käytännössä jämähtää. Toki taustalla on ristiriita työnantajan ja asiakkaan eduista. Hämmentävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.