2.8.2012

Tilanne

Elämä tasainen. Suurempaa vouhotettavaa ei ole. Muutamia huomioita toki matkan varrelta.

Lapseni kakkasi tänään mahaani. Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Olimme pesulla. Sinänsä olen hurjan iloinen kakasta, sillä sitä on ähisty tulemaan puoli kuudesta aamulla. Onneksi on, sillä puoliso ei osunut uuden puhelimensa torkkunappiin, mutta tyttären aktiivisen piereskelyn ansiosta hän myöhästyi ainostaan 25 minuuttia työmaaltaan. Normiherätys kun on kello 5.15. 

Jännittävää kakassa oli se, että se läpäisi yhteensä neljä kerrosta kangasta. Tämä siksi, että käytän edelleen (kotona) äitiyshousuja, koska ne on niin mahtavat! Normitkin mahtuu päälle, mutta miksi kokea kiristystä, saati nostella pöksyjä ajoittain, kun ne voi kiskaista kainaloon saakka ja antaa kaiken muun roikkua. 

Kävin eilen pankissa sulkemassa isän tilejä ja avaamassa tyttärelle ihan omaa tiliä. Henkilökohtainen pankkineuvojamme on mahtava. Itse asioinnissa meni noin viisi minuuttia, mutta hänen kerratessaan lastensa ja lastenlastensa syntymiä meni tovi jos toinenkin. Toivoisin, että kaikilla olisi yhtä ihana Henkilökohtainen Pankkineuvoja. "Sitten me tultiin sairaalasta kotiin ja mulla oli kaksoset. Mä laitoin ne siihen sängylle ja otin vaatteet pois niiltä ja sitten mä istuin tuoliin ja itkin, että mitä näille nyt pitää tehdä. Gösta luuli, että nyt mä menin rikki." 

Tyttärelle ei voitu tehdä tiliä, sillä hänen nimensä, saati olemassaolonsa ei löytynyt tietokoneelta. Ei edes maistraatin järjestelmästä. Huolestuin ja soitin tänään maistraattiin, josta vakuutettiin, että lapsi on olemassa ja sillä on nimikin. Mahtavaa. 

Pankkikeikan jälkeen päätimme puolison kera käydä koko perheen voimin naapurikaupungin Biltemassa. Aktiviteetit periferiassa ovat näet jokseenkin rajalliset. Paikalliseen kalasatamaan esimerkiksi ei ole rakennettu kivaa kahvilaa. Lähimmässä kalasatamassa on iso pakastin, josta voi ostaa silakkaa. 

Tuumasta toimeen siis. Lapsi kaukaloon, maailmanlopun hoitolaukku olalle ja relluparan nokka kohti pohjoista. Pääsimme kivasti ukkosmyrskyn läpi paikan päälle ja viritin tyttären liinaan. Se sai raivarin. Kellonajasta päättelin, että se saattaa olla nälkäinen. Olihan se. Yleensä maksimissaan kymmenen minuuttia ruokaileva lapsi päätti vedellä puolisen tuntia herkkua tissistä naamariin auton etupenkillä. Puoliso kävi shoppailemassa ja minä väistelin teiniautoilijapoikien katseita ja hymyilin kiltisti ohikulkeville rouville, jotka soivat meille hyväksyviä katseita osoitellen puolisoilleen, että kato miten pieni pikkuvauva. Oli tosi nastaa. 

Lienee paras huomauttaa, että seudulla nimenomaan kurkitaan toisten autoihin. Julki-imettäminen on perseestä, mutta myönnän, että helpompaa kuin huutava lapsi kainalossa, pullo toisessa ja tuttelipurnu hampaissa liikennemyymälään kirmailu. Saatan toki olla väärässä. 

Tytär ei halua nukkua päiväunia - tänäänkään. Siispä improvisoin sille viihdekeskuksen työhuoneeseen, että saan roikkua koneella. 

Virike. Pahviloota ja post it-lappuja. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.