Pakki

Joudun nyt sitten perumaan puheitani - vauva ei enää käänny. Se oppi päristelemään, mikä on ilmeisesti paras ja mahtavin taito, minkä vauva voi mielestään oppia. Me puolison kanssa kuivaamme sitkeästi silmälaseja ja päristelemme takaisin. Aamuherätykset ovat hieman aikaistuneet päristelyn ansiosta. Röyhtäily hinkin perään ei onnistu enää sopivan unisena vaan menee päristelyksi ja päristelyn mahtavuuden kikatteluksi, mikä johtaa koko porukan heräämiseen. Voisi sitä kehnomminkin herätä.

Olen joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että minun tai kenenkään muunkaan on turha olla huolissaan tyttären motorisesta kehityksestä. Minusta on vaikuttavaa, miten lapsi todellakin kehittyy juuri sille ominaista tahtia. Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että se ei syntynyt alateitse ja on joutunut litkimään maidon mukana äitinsä verta pikku elämänsä alkutaipaleella.

Kivojen kelien kunniaksi olen haravoinut. Haravointi tuntuu kivasti vatsalihaksissa. Liian täyteen märkiä lehtiä survottujen säkkien hinaaminen ja kantelu ei tunnu kivalta vatsalihaksissa - tuntuu lähinnä erittäin paskamaiselta leikkaushaavassa (sillä neuvolalääkärin huonekalusiirtelykiellolla saattoi siis olla syynsä).

Puoliso on ollut isäntämies ja vaihtanut renkaat kolmeen autoon, säilönyt puutarhan irtokamat vajaan ja korjannut öljypolttimen, jossa oli vikaa. Se on mun miälestä aika hottis kun se äijäilee (edellisessä suhteessa minä vaihdoin renkaat ja rassasin autot, toisen ihastellessa/vittuillessa vieressä).

Siirrymme tyttären kanssa lukemaan ihanaa Kot! sanoo kana - kirjaa. Sille on tosi hyvä päristä.

En liitä tähän kuvaa syksyn lehdistä, lehtikasoista saati talvirenkaista. Päivää pilaa vain se, että meillä on huomenna neuvola.