"Ai, sulla on sektio ensi viikolla. Tuleeko isä sinne saliin mukaan?"
"No kai se tulee."
"Ai, kun monet miehet voi niin huonosti, ettei ne kyllä pysty tulemaan. Kuinkahan käy?"
"No ei mua kyllä kiinnosta muu kuin oma pystyminen."
"Ai niinkö."
"Onko teillä kaikki nyt laitettu valmiiksi vauvaa varten?"
(Ei, kun aateltiin sinne sairaalaan lähteä makuupussi toisessa ja lypsykone toisessa kourassa.)
Eli vanha terkkari on palannut (ja oli kyllä melkoisen palanut). Sinänsä, ei turhaa lässytystä loputtomiin, pihalle vartissa, mitä arvostan. Kovasti kehui sokereitani. Tuntuu tosi kivalta pärjätä edes jossakin asiassa.
Mun toosa on niin kipee, etten saa kiivettyä portaita yläkertaan. Reipas olo. Närästää niin, että meinaa taju lähteä. Puoliso meni veljensä kanssa kalastamaan. Se ei saa tulla kotiin ilman saalista.
Päädyin kuitenkin postilaatikolle. Ystävä oli muistanut. Hyvä päivä! Olen tosi otettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.