Minä vihaan pääsiäistä. Erittäin evankelisluterilaisen kasvatuksen saaneena tiedän joo kivasti mistä on kyse ja muistan hatarasti joskus jotain mukaperinteitä asiaan liittyneen. Kunnes perinteet muuttuivat odotuksen perinteiksi siitä milloin faijalla kiristää niin paljon, että korkki aukeaa ja koska se lähtee kotoa ja koska se tulee ja aikooko se tiistaina töihin vai vetääkö kaksi viikkoa. Sittemmin omat perinteet ovat myöhemmässä elämänvaiheessa olleet hyvinkin nestemäiset.
Minä vihaan pitkiä juhlapyhiä, jolloin kaikki on kiinni - eli minulta riistetään edes teoreettinen mahdollisuus poistua kotoa tekemään jotain järkevää. Elän hyvin pitkälle siitä ajatuksesta, että minulla on mahdollisuus lähteä esimerkiksi kauppaan tai huoltoasemalle tai kirjastoon. En lähde, mutta oletan mahdollisuuden elävän. Joulun jotenkuten sietää, mutta pääsiäistä ei.
Olen aivan järkyttävän ahdistunut. Mieliala heittää uskomattoman nopeaa ylösalaskäyrää, mikä ahdistaa entisestään ja on epäreilua puolisoa kohtaan ja ahdistavan väärin lasta kohtaan. Yleensä heittelyä on päivän verran viikossa - nyt mennään jo toista päivää. Toivon ettei kolmatta. Olo oli normaali tasan tunnin ajan kun kävin aamupäivästä vaunulenkillä.
Puoliso alkaa olla väsynyt vireeseeni. Kyllä minä sen ymmärrän. Kun nyt ei lähtisi. Ymmärtäisin minä senkin.
Käyttäydyn äitiäni kohtaan kuin hirviö. Toisaalta tiedän hyvnkin, että toimin väärin - toisaalta koen käytökseni oikeutettuna - hänhän minut tällaiseksi loi.
On hirveän kuluttavaa olla surullinen ja ahdistunut. Tuntuu, että surtavaa on kertynyt niin suuri lasti, ettei edes kannata sen suremista aloittaa. Päälle tulisi kuitenkin vain se seuraava suru ja sitä seuraava ja kaikesta on selvittävä ja hymyiltävä ja jatkettava ja jaksettava ja pärjättävä. Tai kun tietäisi mistä aloittaa.
Jos arki taas vaihteeksi pelastaisi.
Jospa se mies ymmärtää. Ja toivottavasti olo selkenee.
VastaaPoistaMä oon kukkunut hulluna taas sen jälkiehkäsyn takia. Kuolema mielessä ja iltasin tuntuu että rytmihäiriötä ja paniikkikohtausta.
Pyhät on persiistä. Oli taas abc:llä maailmanlopunmeininki ko hain maitoa. Vietin 2 tuntia koiran kanssa metässä ja aamun salilla ko poika nukku. Odotan olon normalisoitumista, estrogeeni tekee hulluksi.
Koita pilkkoa sitä surua pala kerrallaan, tiedän, että se on kamalaa, mutta pitkässä juokussa kannattaa.
Ymmärtäähän se ja olo selkeni tälle päivää - ainakin toistaiseksi. Liekö hormonipiikkejä vaiko perushulluutta, mutta en oloa arvosta.
PoistaTäällä on ollut ABC jo kai useamman vuoden. En ole vieraillut - eikös ne oo kaikki samanlaisia. Arvelin myös, ettei pääsiäiskansan, jolta on päässyt peruselintarvikkeet, kuten olut, suklaa, sipsit ja krapulalimukat loppumaan, tarkkailu ole kovin mieltäylentävää.
Pitäisiköhän hankkia joku itsehoito-opas suremiseen. Ei kyllä Hellsteniä - istuin kerran sen luennolla, oli ihan paska.
Niinjoo! Käy asennuttamassa se kierukka! Nuo jälkkärit on ihan kammottavia - tosin vetäisin ne ekaa kertaa silloin kun piti vielä hakea resepti. Nielin ensin oksennusta määrätyn vaikutusajan, jonka jälkeen taisin oksentaa pari päivää. Nää uudemmat hormonikocktailit on vissiin vähän lievempiä - ainakin vaikutus on ollut siedettävämpi.
PoistaVähemmällähän sitä pääsee noiden heittelyjen suhteen jos välillä pitää keikauttaa koko kuppi isolla annoksella vs. kupari.
Mielen vaivat on raskaita kaikille, myös läheisille. Me just eilen puhuttiin et jos me ollaan yhdessä selvitty mun syömishäiriöstä ja masennuksesta ja burnoutista niin eiköhän me tarvittaessa yks syöpäkin selätetä. Mä muistan kuinka mu aikanaan ahdisti se ettei mihinkään päässyt "pakoon" pitkinä pyhinä.
VastaaPoistaKai tuo tuossa pysyy kun se koko 2012 jaksoi lähtemättä. Joskus sitä vaan on vaikea uskoa/ymmärtää ja jopa hyväksyä. Onneksi teillä on toisenne ja meilläkin. :)
PoistaJospa mies ymmärtäisi.. En tiedä lohduttaako, mutta oon istunut myös kotosalla nyt jo useita päiviä. Joo, pää alkaa brakailla ja pahasti. Eikä pääse edes sinne ruokakauppaan.
VastaaPoistaMua on vituttanut oman alavireisyyden lisäksi myös se, että meillä ei puoliso taida ihan tajuta miksi pääkopassa meinaa heittää. Ehdottelee lenkkejä, mutta kun ei mua jaksa tässä olotilassa joku tunnin yksin heitetty lenkki paljon lohduttaa.
Meillä oli myös juhlapyhät aina sitä arvontaa, vetääkö isä ihan pleksit ja jos vetää, niin kuinka monta päivää putki kestää. Mä näin äitiäni tänään taas tauon jälkeen ja se ämpyili tuttuun tapaansa mulle - mä olen miettinyt taas ihan liikaa, pitääkö tuolla muksulla olla se mummi vai ei. Vihaan tätä vatvomista.
Kai se ymmärtää, mutta oman pään sisällä sekoilu ja ahdistelu on ihan perkeleen raskasta. Vyyhti kiertyy tiukemmalle ja tiukemmalle ja lopulta melkein pelkkä käden nostaminen vaatii törkeitä ponnisteluja. Vihaan lamaantumista.
PoistaKyllä mullekin kiltisti ehdotetaan lenkkejä koiran kanssa, päiväunia yläkerrassa (minne kyllä vetäydyn, lähinnä nyyhkimään, että olen poissa tieltä traumatisoimasta lasta & nyt se traumatisoituu kun en ole koko ajan läsnä) ja vierailuja entisten kollegojen luo.
Hyvän tarkoittaminen on ihan hyvä ja varmasti vilpitöntä, mutta joskus se vituttaa melkein kohtuuttomasti.
Vatvominen on paskaa. Jos sen mummiuden ehtisi lyödä lukkoon sitten kun lapsi on vähän isompi. Ei se ainakaan vielä mitään mahtavia isovanhempi -kokemuksia saa. Minä olen omien sukulaisten osalta ratkaisuni tehnyt - annan puolison tehdä omansa. Tärkeintä kai on, että lapsi saa aidosti kokea tulevansa rakastetuksi - jos joutuu olemaan jonain ihme välikappaleena ja näyttelyesineenä ei sitä pienenä vielä tajua, mutta riski on, että sen hoksaa vähän isompana kuten mulle kävi.