Kävin taas koiranruokatehtaassa. Kävi ilmi, että suosikkisafkan valmistus on lopetettu. Viimeistä erää oli kaupan aika huokeaan hintaan. Ostin sitten 60 kg koiranruokaa. Onneksi oli farkku alla ja kellarissa tilaa. Voi olla, että haen vielä toisen satsin, en nimittäin tiedä millä ruokkia hurtat ko nuo loppuu. Mä mitään barffaamista jaksa.
Lapsi puolestaan ruokailee nykyisin viitisen kertaa päivässä. Joskus neljä. Suositusten mukaan sen tulisi nauttia viisi yhteistä ateriaa perheen kanssa. No ilman perhettäkö se sitä ruokaa vetelisi? Hinkkiä tankkaa erityisesti öisin ja aamupäivisin kun muuten ei oikein malta. Paitsi kylässä, kun ujostuttaa.
Soseita ei meille ole ostettu - eikä valmistettu (jos sosekeittoja ei lasketa, ne lapsi vetelee riisikakkujen tai leivän kanssa - joskus riisin). Ei ole hankittu myöskään puuroja (paitsi yksi korvikepuuro maitotestausmielessä - jumalauta, että veti mahan kovalle), vellejä tai muutakaan. Hedelmät ovat siis hedelmiä, vihannekset vihanneksia, proteiini ihan itseään - ja maito tulee tissistä. Pari maissinaksupussia on hommattu, mutta lapsi ei niistä oikein enää välitä, ja joo - paketti pieniä riisikakkusia, kunnes tajusin ostaa suolattomia luomuja ihan aikuisten puolelta. Lastenruokahyllyllä olen hukassa - totaalisesti, ja myös järkyttynyt hinnoista (ja tuoteselosteista).
Kaikki ruoka alkoi jokin aika sitten lentää lattialle. Onneksi jo viime vuoden puolella opiskelin ruokintaa ahkerasti ja sumuisin aivoin muistelin, että lapsi saattaa haluta haastetta ruokailuun. Se syö siis vain pieniä paloja. Mitä pienempiä - sen mahtavampaa. Yhden ruokailun kestäessä siis sen vähintään puoli tuntia - meillä istutaan ruokapöydässä päivittäin lähemmäs kolme tuntia.
Suosikkeja tältä viikolta ovat linssit, munakoisoquinoahässäkkä sekä bataattisoppa leivän kera. Mahtavinta ikinä on veden hörppiminen ihan itse nokkiksesta (pitääkö niitäkin olla niin saatanan paljon erilaisia ties millä venttiilisysteemeillä - paras on halvin mahdollinen 'emma').
Väännän päivälliselle isomman satsin ruokaa (suolatonna, maidotonna, vähällä kananmunalla) ja sitä syödään koko porukka. Samaa päästellään seuraavana päivänä lounaalla. Kierto jokseenkin onnistunut. Muut ruoat hedelmiä ja viljaa - pääosin.
Oppisi nyt hiljalleen syömään lusikalla niin saattaisi päästä aavistuksen pienemmällä sotkulla. Ehkä. Hässäkässä saattaisi auttaa toki hyvinkin mikäli lapselle voisi iloiten tarjoilla munakkaita ja viiksijogurttia, mutta en viitsi. Paljaasta kananmunasta iho kärähtää saman tien aika pahaksi - kananmunaa käytän kyllä munamaidossa (eli kasvisliemi+kananmuna) ja vastaavissa - puuropannarissa jne. Maidon saa onneksi piankin korvattua kätevästi vaikka kauratuotteilla.
Näin. Luonnosten kätköistä.
Meillä joskus elukat barffas. Sitten tuli yksi ronkeliperkele ja aloin lipsua. Nyt nuo on edelleen vetäneet ylikallista eläinkaupan safkaa, josta koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Pitäis alkaa taas barffata, kun olis nyt iso pakkanenkin eikä ronkeliperkelekään enää asu täällä.
VastaaPoistaMä olen alkanut vihata ruoanlaittoa - tai siltä ainakin just nyt tuntuu. Pitäis varmaan ottaa joku viikkosysteemi käyttöön, että suunnittelis aina viikon ruoat etukäteen niin ei tarvitsis paniikissa kaupassa pohtia.
Alettiin myös surutta antaa jannulle kaupan soseita, kun en vaan univeloissani jaksanut uhrata ajatustakaan enää millekään soseen vääntämiselle. Pelkkä sormiruoka ei uponnut mitenkään erityisen loistavasti ja kun tuon paino junnasi ihan totaalisesti paikallaan, niin oli pakko alkaa jotain saada kurkusta alas. En mä näe tuota soseiden syöttämistä minään "rääkkäyksenä", kyllä se suu pysyy kiinni, jos ei ole nälkä tai ruoka ei muuten miellytä. Ja aina meillä on kuitenkin sormiruokaakin tarjolla, kun on oltava jotain askarreltavaa ja saatava syödä myös itse. Maissinaksut on käteviä varsinkin reissussa tai kylässä.
Nyt oon välillä tehnyt soseita itsekin, mutta en nyt mitenkään erityisemmin rakasta sitäkään hommaa. Kaupan soseista yritän valita ne luomut ja sokerittomat.
Meillä on nyt uutuutena ruoan pulauttelu ulos suusta. Vetää siis ensin muka hyvällä ruokahalulla vaikka itsekin jotain banaania ja sitten pulauttelee kaikki pihalle.
Sitä mun on pitänyt kysyä, että annatteko lihaa sormiruokana? Jos annatte, niin millaisessa muodossa?
Barffi joo ois varmasti ihan hyvä juttu. Mä en vaan jaksa sulatella niitä lihoja ja keitellä mössöjä ja ties mitä. Iltasella aina vituttaa kun onkin unohtunut hakea kellarin pakkasesta lihapussi ja sitten sitä mikrossa huristetaan ja ääh.
PoistaMä vihaan ruoanlaittoa välillä. Välillä se on ihan jees ja ajoittain jopa keino toteuttaa luovuutta (no joo sen jauhispaketin kanssa). Mä yritin suunnitella viikon putkeen, mutta siitä ei tullut mitään. Stressaannuin. Jonkinlaisella fiilispohjalla mennään. Kaivoin vanhat vekkaanikeittokirjani vuodelta ysäri esiin ja niistäkin saa ideoita.
Minä syön itse-kirjan kukkakaalicurry ja omena-linssihässäkkä on ihan oikeasti hyviä. Kookosmaitoa käytän aika paljon haudutteluun jne.
Ei syöttäminen missään nimessä rääkkäystä ole. Pakkosyöttäminen sen sijaan on. :) Mun mielestä on tärkeintä tehdä joka perheessä just niinku kullekin parhaiten sopii. Mulle on hirveän tärkeää ymmärtää asioita - soseet ei nyt vaan menny jakeluun (että elintarviketeollisuuden mukaan ensin litrua, sitten paakkuja, sitten lisää paakkuja ja sitten joskus samaa ruokaa ko muutkin - huonokärjistys.com) ja stressaannuin koko ajatuksesta. Koko porukka samalla perusruoalla toimii aika kivuttomasti ja on ihan järkyttävän halpaa.
Käteväähän tämä ei toistaiseksi ainakaan reissaamisen tai muun kannalta ole. Tosin kylään voi napata hedelmän tai naksusen tai sämpylän mukaan. Haaveilen varovaisesti pistäytymisestä paikalliseen vegeravintolaan lapsen kanssa. Kynnys on korkea.
Lihaa menee joo, jopa niin paljon, että aavistuksen olen rajoittanut. Jauhiksesta (paljon käytetään lähilammasta, ko se on pakasteena halpaa) lihapullia, kanaleikkeet on päheitä uunissa kookoskermassa, kalaa höyrytettynä, kaikkea keitossa, kanankoivet (marinoimattomat), savukala (puoliso savustaa osan ilman suolaa), riistaa menee (pakastekäristykset on helppo syödä myös sormin). Lihan kanssa on helpottanut kun pinsettiote pelittää. Tofua menee myös ja kvinoaa (sen kaveriksi valkosipulia + yrttejä + oliiviöljyä, nom!). Alkuun ei lihaa uponnut juurikaan, mutta nyt menisi vaikka kuinka (varsinkin pipinä). Jauhispötköt toimii aina ja niitä on kiva pakastaa pikkuannoksia.
Onks teillä vegeravintola?! Tehän asutte jossain metropolissa!
PoistaMä yritin pari kertaa tarjota sormiruokana lihaa ja vaikka pääsääntöisesti en kakomisesta oo säikähdellyt yhtään, niin lihan tuo onnistui jumittamaan hetkeksi kurkkuunsa pari kertaa niin etten enää tohtinut yrittää. Pitäis varmaan yrittää nyt uudemman kerran. Koko ajan meillä tosiaan menee soseiden ohessa tuota sormiruokaakin, niin tulis vähän vaihtelua, vois vaikka tarjota sitten jotain kasvismössöä ohessa.
Mä en ensin myöskään tajunnut noita soseita ja ne myös tuntuivat ihan mahdottomilta, kun ei tuo jantteri avannut sitä suutaan yhtään. Mutta ei se oikein vetänyt kunnolla sormiruokaakaan (se viikon kestänyt korkea kuume ei edesauttanut yhtään asiaa vaan mentiin tosi paljon takapakkia) vaan kyllästyi tosi nopeasti pöydässä. Sitten kun se pääsi oikein kunnolla sotkemaan noiden soseiden kanssa (annettiin sen suurinpiirtein uida soseessa), se tykästyi niihin ja aattelin, että what the hell, mennään nyt näin. Aika pelottavaa kuraahan nuo valmismössöt on, mutta oon aatellut, että ei niitä kuitenkaan tule annettua kuin määrällinen aika, niin ei tuo lapsi niihin varmaan kuole. Joojoo.
Mut kuulostaa niin ihanalta tuo teidän ruokasysteemi, määkin tahdon!
Ja jep, barffissa on tietyt hankaluutensa. Mulla tosi usein falskaa nuo pakasteesta otetut pussukat ja sitten koko jääkaappi ui jossain verilitkussa. Nam. Aiemmin myös oli ongelmana, että pakasteet oli tosi isoissa köntsissä ja ruveta sitten pilkkomaan paloja noista jäisistä lihoista - voi morjens. Nyt on pakkauskoot onneksi pienentyneet noilla barffifirmoilla.
Joo. Jääkaapin vihanneslootaan unohtuneet, revenneet barffipussit on nampskeja. Tässä lähellä asuu yksi tuttu, jonka ukko ajaa teurasautoa. Soittelivat joskus halutaanko koirille naudan luita - no haluttiinhan me. Puoliso oli autotallissa viikonlopun sahan ja kirveen kanssa niitä ruhoja pienimässä. Jos kysyvät - meillä on kyllä luita.
PoistaVegeravintola on, tässä uskontojen luvatussa pesäkkeessä - eli superkristitty lounasmesta (mutta hyvää safkaa jessestä huolimatta vaiko armostaan).
Koita niitä jauhispötköjä. Jos et halua kananmunalla sitoa iske jonkun verran kaurahiutaleita + perunajauhoja turpoamaan veden kera (kannattaa iskeä yrtit samaan kyytiin), ajaa oikeastaan saman asian. Usein käy kokolihan kanssa, että sitä vaan lutkutellaan suussa ja poksautetaan jossain vaiheessa pihalle, mutta ainakaan Rapleyn mukaan se ei haittaa.
Tuntuu, että ajoittain tulee näitä vaiheita, kun pitää antaa oikein kunnolla sotkea ja hurjastella ruoan kanssa. Ollaan me muutaman kerran välipalailtu olkkarin lattialla, mutta puuroja ei millään viitsisi sinne hinata. Mutta eipä sitä itselläkään ole joka päivä nälkä - toisina päivinä taas mättää kaksin käsin. Ja välillä tekee mieli sotkea.
Eikä niihin purkkisafkoihin kukaan kuole. Ihan oon TOSI isoksi minäkin niillä kasvanut. :)
Olen avoimen kateellinen siitä että sun lapsi syö noin ihania ruokia! Mun lapset huutaa jo olohuoneesta et; YÄK! En syö!!!!
VastaaPoistaOlen nähnyt painajaisia serkkupojistani, joiden perässä pienenä juoksi pahimmillaan kolme naista mankumassa, että söisiiit nyt jotain. Yrityksenä ainakin tarjota kaikkea, eiköhän se ala nirsoilla kuitenkin, mutta jos vähän helpommalla pääsisi. Oudon arkipäiväistämistä ennen kuin se oppii puhumaan?
Poistamä en uskalla antaa tolle sormiruokaa ennen kuin se istuu edes jotenkin. nyt se vaan huojuskelee vielä.
VastaaPoistamä luulen, että se tykkäis siitä, koska se tajus heti mikä on homman nimi soseidenkin kanssa, diggaa imeskellä sitä lusikkaa ja on pari kertaa juonut itse nokkamukistakin. sinänsä siis harmi, että en tiedä mitä sille voi syöttää, kun sen naama on ruvella koko ajan.
sitä mä sit taas en tiedä koska ruokailu pitää lopettaa. sit kun se päristelee puurot otsalle? sit kun se heittää lusikan lattialle? ei mitään hajua.
Me varmaan pilattiin lapsen selkä, kun iskettiin se kypsässä puolen vuoden iässä syöttikseen ja vuorattiin se pyyhkeillä ja tyynyillä suoraselkäiseksi. Mä en toisaalta uskaltaisi soseitakaan syöttää sitterissä tms takakenossa.
PoistaMusta on hauskaa, kun nuo pienet on niin kiinnostuneita ja innoissaan - ja omalla tavallaan ennakkoluulottomia. Mä mietin myös tota milloin lapsi on valmis juttua, välillä vieläkin. Kyllä sen tietää tai oppii aika nopeasti. Joskus lentää kaikki lattialle, joskus mennään tarjottimen taakse piiloon, roikotetaan käsiä koirien latkittavina jne. Eli yleensä muuta puuhaa ko ruoka = valmis.
Lapsosen ihottumat on hiljalleen alkaneet tasoittua, mutta just tuossa vaiheessa puolen vuoden kieppeillä oli ihan hirveää. Uskon, että iho rauhoittuu, kun kroppa vähän tottuu uusiin aineksiin. Jos on paha, niin kiikuta hei yksityiselle. Sieltä saatiin ohjeet, joiden kanssa voi elää (ja tuntuu, että otettiin huolet ihan tosissaan).
musta tuntuu etten saa sitä tukevasti syöttikseen edes tyynyillä ja pyyhkeillä. se vaan pikku hiljaa hivuttaa itseään johonkin vinkuraan. mutta mikäs kiire tässä on, odotellaan vielä jokunen hetki. kyllä se kohta jo varmaan on tukevampi. ja jos toi ihokin rauhoittuisi joo. nyt olen taas sitä mieltä, että joku yliherkkyys vaan. kyllähän se lehahtelee, mut sit taas välillä rauhoittuukin ihan ok-tilaan jopa ilman kortisonia.
Poistamä annan vielä julkiselle mahdollisuuden. mut jos tämäkin lääkäri on että ei mitään, niin yksityiselle menen. en ole ikinä käyttänyt yksityisiä terveydenhoitopalveluja, joten mun kynnys on korkea. eikä tolla miehellä ole edelleenkään mitään kantaa koko asiaan ("lapsilla nyt on ihottumia"), joten vähän yksinäinen olo näiden päätösten kanssa. jos lapsi näyttäis kärsivän, menisin varmaan heti, mut se on vaan oma iloinen itsensä, nukkuu ihan hyvin eikä raavi. mut eipä sitä voi tietää.