Isä kuoli vuosi sitten. Sää oli täsmälleen samanlainen. Minä olin erilainen.
Olin edellisenä päivänä käynyt vihdoin rakenneultrassa, jota siirsin ja peruin ja siirsin ja peruin lääkäreiden uhkaillessa, että pakko se on ultrata, kun on iso sydänvikariski ja silloin pitää synnyttää Helsingissä tai Oulussa ja vastuuton olen. Sairastin vaikeaa raskausajan masennusta.
Ultrassa todettiin, ettei lapsella ole hätää ja kerrottiin, että se on tyttö. Oma olo kirkastui.
Maaliskuun ensimmäisenä olin poistumassa mielenterveyden ammattilaisen pakeilta ja siirtymässä työpaikalle - äitini soitti. Isä oli löytynyt kodistaan kuolleena.
Toimin. Otin sairaslomaa, lohdutin äitiä, otin selvää, vertailin hintoja, luin listauksia 'kuoleman kohdatessa'. Maaliskuun toisena päivänä tilasin lapselleni vaunut ja isälleni hautaristin.
Ei ihmisestä jää paljoa jäljelle. Kun jäisi hyvä muisto, jokin kaunis, jota vaalia. Haudassa ei ole kipua, tuskaa eikä yksinäisyyttä.
Pienenä tyttönä minä istuin flyygelin ääressä isän sylissä. Isä soitti ja lauloi Malmsténeja.
1.3.2013
27.2.2013
Der Zahn
Se on saapunut. Ensimmäinen hammas on löytänyt tiensä superterävänä ja käyttökuntoisena ilmoille. Ei siis ihme, että meillä ei ole nukuttu. Paitsi viime yönä. Aaah.
Heti kun 25 lukijaa on täynnä - en arvo mitään, mutta voin julkaista kuvan revenneestä lapsen ruokintavälineestä.
A2-ilta tuli katsottua (en ihan loppuun saakka kestänyt, kun en ymmärrä sitä isitkotiinjankutusta). Mun mielestä on itsestäänselvää, että mun lapsen isä jää kesällä kotiin, varsinkin kun sain sen duunipätkän. Jos saisin toisen, pidemmän pätkän (josta tienaisin paremmin kuin mies), jäisi hän automaattisesti kotiin. Herran psyyke kestää kotonaolemista huomattavasti paremmin kuin minä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kiintiöiden ongelma (sen lisäksi, että pätkätyöläisille ne on ihan yhtä tyhjän kanssa) on myös se, että on aika paljon porukkaa, joista ei vaan ole olemaan kotona ja pyörittämään turvallista ja toimivaa arkea. Ystävällä, joka työkseen paimentaa maamme ahkerasti jo nuorella iällä lisääntyvää tulevaa työvoimaa saattaisi olla tähän sanottavaa.
Nojoo, samapa tuo. Mä tuun jankuttamaan tätä jonkun toisen laarille.
Levoton olo. Johtunee keväisestä ilmasta ja siitä etten käynyt eilen lenkillä, koska palelsi. Sen sijaan kävin ostamassa koiranruokaa tehtaanmyymälästä. Myymäriä ei ollut paikalla, huhuilin ja huhuilin ja haahuilin pitkin entistä valtavaa meijeriä, joka kolisi ja humisi ja haisi koiranruoalta. Oli aivan järkyttävän epätodellinen olo - kuin unessa. Sen kerran kun jonnekin lähtee, pääsee upottautumaan Lynchleffamaisiin tunnelmiin. Kiva.
Ajatus ei jäsenny. Siirryn kyökkiin. 13.30 we go live!
Heti kun 25 lukijaa on täynnä - en arvo mitään, mutta voin julkaista kuvan revenneestä lapsen ruokintavälineestä.
A2-ilta tuli katsottua (en ihan loppuun saakka kestänyt, kun en ymmärrä sitä isitkotiinjankutusta). Mun mielestä on itsestäänselvää, että mun lapsen isä jää kesällä kotiin, varsinkin kun sain sen duunipätkän. Jos saisin toisen, pidemmän pätkän (josta tienaisin paremmin kuin mies), jäisi hän automaattisesti kotiin. Herran psyyke kestää kotonaolemista huomattavasti paremmin kuin minä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kiintiöiden ongelma (sen lisäksi, että pätkätyöläisille ne on ihan yhtä tyhjän kanssa) on myös se, että on aika paljon porukkaa, joista ei vaan ole olemaan kotona ja pyörittämään turvallista ja toimivaa arkea. Ystävällä, joka työkseen paimentaa maamme ahkerasti jo nuorella iällä lisääntyvää tulevaa työvoimaa saattaisi olla tähän sanottavaa.
Nojoo, samapa tuo. Mä tuun jankuttamaan tätä jonkun toisen laarille.
Levoton olo. Johtunee keväisestä ilmasta ja siitä etten käynyt eilen lenkillä, koska palelsi. Sen sijaan kävin ostamassa koiranruokaa tehtaanmyymälästä. Myymäriä ei ollut paikalla, huhuilin ja huhuilin ja haahuilin pitkin entistä valtavaa meijeriä, joka kolisi ja humisi ja haisi koiranruoalta. Oli aivan järkyttävän epätodellinen olo - kuin unessa. Sen kerran kun jonnekin lähtee, pääsee upottautumaan Lynchleffamaisiin tunnelmiin. Kiva.
Ajatus ei jäsenny. Siirryn kyökkiin. 13.30 we go live!
26.2.2013
Soppa
Maailma on mullin mallin sillä keitin eilen herkullista soppaa maa-artisokista. Ei käynyt mielessä, että herkun takana olisi piileskellyt jotain helvetillistä.
Se alkoi iltasella kummalla kuplinnalla. Tuntui kuin olisi raskaana. Potkuja, pieniä, hämmentäviä potkuja, kuplia. Koin lievää paniikkia kunnes piereskely ja kunnon vatsanväänteet pääsivät käyntiin. Itse olisin ne oikein kivasti kestänyt, mutta kas kummaa samaa soppaa nautti iltapäivällä myös vauva. Valvottiin sitten yöllä oikein kunnolla, kuistilta kuuluu tasaista piippausta ja aamuista matollakierimistä säesti tehokas rupsuttelu. Reppana.
Maa-artisokka on herkkua, mutta se saattaa puolison googletuksen mukaan aiheuttaa vatsanväänteitä. Emme nauti ainesta hetkeen. Ärsyttää. Ja voi olla, että joudun hankkimaan yhden kusitikun varmistaakseni, ettei käynnissä ole jokin semineitseellinen sikiäminen. Kun se kierukanasennusaikakin heltisi. Kunnallisella kierukan saamisessa kestää siis ainoastaan 10 viikkoa. Näppärää.
Narttukoira palasi juoksuevakostaan. Uroskoiralla sekosi pää. Olen pitänyt niitä erillään, mikä on hankalaa. Uroskoira piippasi toissayön lohduttomana ja oksensi kuin paloletku pitkin makkaria puolison lähdettyä töihin. Olin tosi hyvällä päällä. Herra epileptikon jalostusarvo pamahti miinuksen puolelle ja ongin kasvattajalta luvan poistaa sen pallit. Pitäisi jaksaa soitella elukkalääkäreitä läpi, mikä on omalta osin haastavaa - kunnantohtori puhuu saksaa ja ruotsia, lähin edullinen yksityinen puhuu saksaa ja ruotsia. Mä en jaksaisi sönkätä asiaani. Kiva tää kansainvälinen Pohjanmaa.
Olen opetellut sitomaan lapsosen selkään liinalla. Se on helpompaa kuin luulisi, mutta vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Itse sidonta onnistuu, mutta kiristely on perseestä varsinkin jos lapsi kiemurtelee. Vauvalla tuntuu joka tapauksessa olevan hauskaa selässä matkustaessaan - ainakin se paapattaa iloisesti ja kiskoo mua korvista. Ulkoilemaan en vauva liinassa vielä uskalla, mutta esimerkiksi ruokaa laittaessa on kätevää, kun tyttären voi ripustaa hetkeksi pois jaloista tai käsistä.
Kaikilla on vissiin joku hiihtoloma. Mulla on kylmä kun tuulee ja talo falskaa.
Kun on nukkunut huonosti tuntuu siltä kuin silmälaseissa ois ihan hirveästi tahmaa koko ajan.
Mulla oli eilen niin tylsää päiväuniaikaan, että vaihdettuani fleecehaalarin play layerin nepparit, korjattuani parit pöksyt ja ommeltuani pitkään liinaan keskimerkin, otin ja laitoin naamaan meikkiä.
Se alkoi iltasella kummalla kuplinnalla. Tuntui kuin olisi raskaana. Potkuja, pieniä, hämmentäviä potkuja, kuplia. Koin lievää paniikkia kunnes piereskely ja kunnon vatsanväänteet pääsivät käyntiin. Itse olisin ne oikein kivasti kestänyt, mutta kas kummaa samaa soppaa nautti iltapäivällä myös vauva. Valvottiin sitten yöllä oikein kunnolla, kuistilta kuuluu tasaista piippausta ja aamuista matollakierimistä säesti tehokas rupsuttelu. Reppana.
Maa-artisokka on herkkua, mutta se saattaa puolison googletuksen mukaan aiheuttaa vatsanväänteitä. Emme nauti ainesta hetkeen. Ärsyttää. Ja voi olla, että joudun hankkimaan yhden kusitikun varmistaakseni, ettei käynnissä ole jokin semineitseellinen sikiäminen. Kun se kierukanasennusaikakin heltisi. Kunnallisella kierukan saamisessa kestää siis ainoastaan 10 viikkoa. Näppärää.
Narttukoira palasi juoksuevakostaan. Uroskoiralla sekosi pää. Olen pitänyt niitä erillään, mikä on hankalaa. Uroskoira piippasi toissayön lohduttomana ja oksensi kuin paloletku pitkin makkaria puolison lähdettyä töihin. Olin tosi hyvällä päällä. Herra epileptikon jalostusarvo pamahti miinuksen puolelle ja ongin kasvattajalta luvan poistaa sen pallit. Pitäisi jaksaa soitella elukkalääkäreitä läpi, mikä on omalta osin haastavaa - kunnantohtori puhuu saksaa ja ruotsia, lähin edullinen yksityinen puhuu saksaa ja ruotsia. Mä en jaksaisi sönkätä asiaani. Kiva tää kansainvälinen Pohjanmaa.
Olen opetellut sitomaan lapsosen selkään liinalla. Se on helpompaa kuin luulisi, mutta vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Itse sidonta onnistuu, mutta kiristely on perseestä varsinkin jos lapsi kiemurtelee. Vauvalla tuntuu joka tapauksessa olevan hauskaa selässä matkustaessaan - ainakin se paapattaa iloisesti ja kiskoo mua korvista. Ulkoilemaan en vauva liinassa vielä uskalla, mutta esimerkiksi ruokaa laittaessa on kätevää, kun tyttären voi ripustaa hetkeksi pois jaloista tai käsistä.
Kaikilla on vissiin joku hiihtoloma. Mulla on kylmä kun tuulee ja talo falskaa.
Kun on nukkunut huonosti tuntuu siltä kuin silmälaseissa ois ihan hirveästi tahmaa koko ajan.
Mulla oli eilen niin tylsää päiväuniaikaan, että vaihdettuani fleecehaalarin play layerin nepparit, korjattuani parit pöksyt ja ommeltuani pitkään liinaan keskimerkin, otin ja laitoin naamaan meikkiä.
22.2.2013
Tauko
Haluaisin pitää elämässäni hetken taukoa. Unohtaa lainanmaksun, lauantailoton, huonostikäyttäytyvät koirat, kaiken vauvaan liittyvän, puolison, säästötilin, kotihoidontuen, työkuviot, putkiremontin, paska-aivonaapurin. Kaiken. Istahtaa vaikka lentokoneeseen ihan yksin ja vaihtaa hetkeksi maisemaa kauniimpaan, imeä sisuksiin jotain raikasta (lähinnä happea tai olutta), tavata ihmisiä ja ikävöidä.
Haluaisin surra, muistella, kaivata, vihata, raivota, itkeä ja antaa anteeksi - isälle.
Minä en jaksa pilkkoa vihanneksia itkien, varpaillani milloin kuistilla herätään. Minä en jaksa itkua niellen yrittää viihdyttää lasta, mistä vitusta minä tiedän, mitä tuollainen kaipaa? Minä haluan tehdä jotain mielekästä. Minä haluan nähdä muitakin ihmisiä kuin puolisoni ja naapurin keittiönikkunassa roikkuvan lihavan kusipään, kun nukutan lasta ulkona.
Haluan tuntea ja voida sanoa, että tämän asian minä osaan - tässä olen hyvä. Luulin olleeni ihan kohtuullisen onnistunut lapsen kanssa kotonamuhija - vierailu perhevalvontakeskukseen sai aikaan taas sen, että neuroottisena tuijotan lasta vikoja ja viivästymiä etsien. Se taas on mielestäni väärin lasta kohtaan.
Minä haluan kyetä heräämään keskellä yötä ja nukahtamaan ilman, että käyn mielessäni läpi henkistä joukkoraiskausta - lapseni syntymää. Olisi hienoa voida pitää lasta sylissä ja olla ajattelematta, että minulla on vain yksi mahdollisuus - tässä on onnistuttava.
En ymmärrä, miten voi olla jo perjantai. Viikonloppu - vittu - en saa olla sekuntiakaan yksin.
Haluaisin surra, muistella, kaivata, vihata, raivota, itkeä ja antaa anteeksi - isälle.
Minä en jaksa pilkkoa vihanneksia itkien, varpaillani milloin kuistilla herätään. Minä en jaksa itkua niellen yrittää viihdyttää lasta, mistä vitusta minä tiedän, mitä tuollainen kaipaa? Minä haluan tehdä jotain mielekästä. Minä haluan nähdä muitakin ihmisiä kuin puolisoni ja naapurin keittiönikkunassa roikkuvan lihavan kusipään, kun nukutan lasta ulkona.
Haluan tuntea ja voida sanoa, että tämän asian minä osaan - tässä olen hyvä. Luulin olleeni ihan kohtuullisen onnistunut lapsen kanssa kotonamuhija - vierailu perhevalvontakeskukseen sai aikaan taas sen, että neuroottisena tuijotan lasta vikoja ja viivästymiä etsien. Se taas on mielestäni väärin lasta kohtaan.
Minä haluan kyetä heräämään keskellä yötä ja nukahtamaan ilman, että käyn mielessäni läpi henkistä joukkoraiskausta - lapseni syntymää. Olisi hienoa voida pitää lasta sylissä ja olla ajattelematta, että minulla on vain yksi mahdollisuus - tässä on onnistuttava.
En ymmärrä, miten voi olla jo perjantai. Viikonloppu - vittu - en saa olla sekuntiakaan yksin.
21.2.2013
Der Rhytmus
Yleisön pyynnöstä (hurjaa) esittelen meidän ylivertaisen, pettämättömän ja ainoan oikean der Rytmin (silmät sikkurassa, koska meillä ei viime yönä nukuttu, eikä nukuttu päikkäreitäkään, prkl; puoliso on vaunuilemassa, koska mulla kilahti ja vituttaa niin ettei veri kierrä).
Aamu:
8.00 - 9.00 Sängystä ylös --> uusi vaippa, uudet rasvat, uudet vaatteet, vitamiinit naamaan
Aamupalaa.
Leikkiä ja soittoa.
Pari tuntia heräämisestä alkaa silmissä näkyä väsymystä, eli päiväunille mars. Yleensä hiissaan vaunut kuistille viimeistään klo 10.30. Unien kesto optimaalisimmillaan 1,5-2h.
Lounas 13.30. Miksi? Puoliso tulee tuolloin himaan.
Leikkiä, soittoa ja hurjastelua.
Vaatteet niskaan, vauva vaunuun ja hurtta hihnaan kello 15.30-16.00. Kärryajelua tunnista puoleentoista, heräilee yleensä kun tullaan pihaan (no ylläri, kun jompikumpi noista valopäistä on aina portilla paimenessa). Yli kello viiden harvemmin päästetään päikkärit. Tuntuu, että se saattaisi pilata unillemenon - mene ja tiedä.
Iltapala pöytään viimeistään klo 19.00.
Iltakylpy & rasvaus 19.45.
Vauva tiiraa salaa Simpsonit (eli on rauhoittumassa sohvalla isänsä sylissä).
Siirtyminen yläkertaan viimeistään 20.45. Yleensä unessa viimeistään klo. 21.
Näin se menee. Tehokkaat 12 tuntia valveiluaikaa. Viime viikkoina yöllä on ruokailtu tosiaan sen kerran, jos se ajoittuu aamu viiden jälkeen - en edes laske sitä yöksi. Hinkkiä tuo kiskoo nopeasti räknättynä 8 - 10 kertaa päivässä. Maito kun on mielestäni vuoden ikään saakka sitä tavaraa, jolla kasvetaan, ja josta tarvitsemansa saa - kiinteät täydentää. En ole edes yrittänyt tunkea aikatauluun enempää kiinteitä aterioita enkä tiedä miten se olisi edes mahdollista - yhden ruokailun kesto kun on 30-45 minuuttia.
Että näin. Iltapesulle mars! Optimaalisessa aikataulussa lapsi siirtyisi unille kasilta, mutta hoidetaan se sitten joskus.
Aamu:
8.00 - 9.00 Sängystä ylös --> uusi vaippa, uudet rasvat, uudet vaatteet, vitamiinit naamaan
Aamupalaa.
Leikkiä ja soittoa.
Pari tuntia heräämisestä alkaa silmissä näkyä väsymystä, eli päiväunille mars. Yleensä hiissaan vaunut kuistille viimeistään klo 10.30. Unien kesto optimaalisimmillaan 1,5-2h.
Lounas 13.30. Miksi? Puoliso tulee tuolloin himaan.
Leikkiä, soittoa ja hurjastelua.
Vaatteet niskaan, vauva vaunuun ja hurtta hihnaan kello 15.30-16.00. Kärryajelua tunnista puoleentoista, heräilee yleensä kun tullaan pihaan (no ylläri, kun jompikumpi noista valopäistä on aina portilla paimenessa). Yli kello viiden harvemmin päästetään päikkärit. Tuntuu, että se saattaisi pilata unillemenon - mene ja tiedä.
Iltapala pöytään viimeistään klo 19.00.
Iltakylpy & rasvaus 19.45.
Vauva tiiraa salaa Simpsonit (eli on rauhoittumassa sohvalla isänsä sylissä).
Siirtyminen yläkertaan viimeistään 20.45. Yleensä unessa viimeistään klo. 21.
Näin se menee. Tehokkaat 12 tuntia valveiluaikaa. Viime viikkoina yöllä on ruokailtu tosiaan sen kerran, jos se ajoittuu aamu viiden jälkeen - en edes laske sitä yöksi. Hinkkiä tuo kiskoo nopeasti räknättynä 8 - 10 kertaa päivässä. Maito kun on mielestäni vuoden ikään saakka sitä tavaraa, jolla kasvetaan, ja josta tarvitsemansa saa - kiinteät täydentää. En ole edes yrittänyt tunkea aikatauluun enempää kiinteitä aterioita enkä tiedä miten se olisi edes mahdollista - yhden ruokailun kesto kun on 30-45 minuuttia.
Että näin. Iltapesulle mars! Optimaalisessa aikataulussa lapsi siirtyisi unille kasilta, mutta hoidetaan se sitten joskus.
20.2.2013
Möllö
Olen edelleen aavistuksen verran kiukkuinen maanantain lapsiarvostelusta, mutta arvelen seuraavien viikkojen aikana pääseväni yli tapahtuneesta ja lausutusta. Rutiini pyörii, pää humisee ajoittain tyhjyyttään. Päivän jännittävimmät hetket liittyvät postilaatikon sisuksiin - mitä laskuja siellä onkaan - ja lapsen ulosteisiin.
Jinxaan nyt oikein kunnolla ja paljastan, että tyttäreni on itsenäisesti ottanut tavakseen nukkua öitään noin suunnilleen yhdeksästä aamu kahdeksaan, ruokaillen tällä välin kerran - kuuden maissa. Suhtaudun unikuvioon edelleen erittäin suurella varauksella, heräilen tietenkin vanhaan imeskelytahtiin ainakin toteamaan onko lapsi elossa kun se ei vaadi aterioitaan ja olen vakuuttunut että eipä aikaakaan kun homma turahtaa nilkoille. Olen ajoittain myös (osin sen mainion tukipalvelun ansiosta) vakuuttunut, että lapsessa on jotain vikaa kun se nukkuu hyvin. Ei jumalauta.
Olen rakastunut rutiiniin vaikka näenkin sen järjettömyyden. Puoliso saapui lounaalle puoli tuntia totuttua aiemmin. Ilmoittamatta. Olin juuri saanut lapsen unille ilahtuneena, että mulla onkin hei vartti tavallista enemmän möllötysaikaa. Punnitsin hetken toisen mielen pahoittamisen ja möllötyksen välillä - valitsin mölllöttelyn ja olenkin käyttänyt aikaa muun muassa fb-kirppiksillä roikkumiseen, missä ei ole mitään mieltä.
Oikein mikään ei innosta. Voisin toki päiväaikaan ommella, olen yrittänyt neuloa lapselle hattua, mutta englanninkielisen ohjeen kanssa kiristää. Siivota pitäisi huomattavasti useammin ja koen lievää huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ole saaneet aikaiseksi pehmustaa kaikkia pöydänkulmia lapsen mahdollista enenevää liikehdintää silmälläpitäen.
Elämä on omituisen utuista ja tuntuu lilluvan paikoillaan. Kevään hiipiminen on tunnetusti aavistuksen ahdistavaa aikaa, pimeän ja valon vaihteluun on vaikea tottua. Yksinäisyys vaivaa edelleen, mutten saa aikaiseksi tehdä asialle yhtään mitään.
Siirryn kuorimaan porkkanoita soppaa varten. Miksi metallitölkissä myytävä litku on kookosmaitoa, mutta tetrassa myytävä on nimeltään kookoskermaa? Harkitsen, josko iltapäivän vaunukävelyllä valitsisin uuden mutkan totuttuun reittiin. En välttämättä ole riittävän hurjana.
Jinxaan nyt oikein kunnolla ja paljastan, että tyttäreni on itsenäisesti ottanut tavakseen nukkua öitään noin suunnilleen yhdeksästä aamu kahdeksaan, ruokaillen tällä välin kerran - kuuden maissa. Suhtaudun unikuvioon edelleen erittäin suurella varauksella, heräilen tietenkin vanhaan imeskelytahtiin ainakin toteamaan onko lapsi elossa kun se ei vaadi aterioitaan ja olen vakuuttunut että eipä aikaakaan kun homma turahtaa nilkoille. Olen ajoittain myös (osin sen mainion tukipalvelun ansiosta) vakuuttunut, että lapsessa on jotain vikaa kun se nukkuu hyvin. Ei jumalauta.
Olen rakastunut rutiiniin vaikka näenkin sen järjettömyyden. Puoliso saapui lounaalle puoli tuntia totuttua aiemmin. Ilmoittamatta. Olin juuri saanut lapsen unille ilahtuneena, että mulla onkin hei vartti tavallista enemmän möllötysaikaa. Punnitsin hetken toisen mielen pahoittamisen ja möllötyksen välillä - valitsin mölllöttelyn ja olenkin käyttänyt aikaa muun muassa fb-kirppiksillä roikkumiseen, missä ei ole mitään mieltä.
Oikein mikään ei innosta. Voisin toki päiväaikaan ommella, olen yrittänyt neuloa lapselle hattua, mutta englanninkielisen ohjeen kanssa kiristää. Siivota pitäisi huomattavasti useammin ja koen lievää huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ole saaneet aikaiseksi pehmustaa kaikkia pöydänkulmia lapsen mahdollista enenevää liikehdintää silmälläpitäen.
Elämä on omituisen utuista ja tuntuu lilluvan paikoillaan. Kevään hiipiminen on tunnetusti aavistuksen ahdistavaa aikaa, pimeän ja valon vaihteluun on vaikea tottua. Yksinäisyys vaivaa edelleen, mutten saa aikaiseksi tehdä asialle yhtään mitään.
Siirryn kuorimaan porkkanoita soppaa varten. Miksi metallitölkissä myytävä litku on kookosmaitoa, mutta tetrassa myytävä on nimeltään kookoskermaa? Harkitsen, josko iltapäivän vaunukävelyllä valitsisin uuden mutkan totuttuun reittiin. En välttämättä ole riittävän hurjana.
18.2.2013
Huono
Oli taas neuvolapäivä. Mulla otti ja kilahti.
Jos lapseni motorista kehitystä on luonnehdittava: "Kun se ei osaa vielä ryömiä vai onko se muka oppinut konttaamaan"- virkkeellä, meikäläisen sietokyky tulee mittansa päähän. Ja tuli. Annatin. Eukko nakkeli niskojaan. "Tehkää ihan miten tykkäätte". "No niin kyllä tehdään."
Hieno on lapsiperheiden tukipalvelu, jossa lähdetään alusta saakka siitä olettamuksesta, että äiti ja isä haluavat jarruttaa ja haitata lapsensa kehitystä - ja toisaalta tunnutaan olettavan, että mitä nopeampaa karkeamotoriikan kehitys on, sitä parempi. Näinhän se menee koulussakin, ei nopsasti lukemaanoppineille mitään palkintoja jaeta, reippaille juoksijoille sen sijaan kyllä.
Minä en suostu tulemaan enää kertaakaan tuosta saatanan valvontainstituutista himaan itkien. Lääkärin mukaan lapsen kehityksessä ei ole mitään huolestuttavaa. Hoitsu tuntuu olevan toista mieltä. Onneksi aikuisena ei tarvitse maata alasti lattialla loisteputkilamppujen alla keski-ikäisten naisten tökkiessä kylkiin, että miksei se nyt käänny. Lääkärin mukaan lapsen kehityksessä ei voi asettaa päivämääriä, jolloin jokin taito pitää olla hanskassa.
Kieltäydyin ottamasta vastaan ylimääräistä neuvolakäyntiä. Hoitsulla repesi. Pitää kuulemma fysioterapiaan, että lapsi oppii ryömimään ja liikkumaan. Lapsi on kahdeksan kuukauden ikäinen. Kerroin ottavani yhteyttä mikäli olen sen kehityksestä huolissani. Olisin voinut suhtautua toisin, ellei minulle olisi asiaa tyrkytetty ensin kertomatta syytä - ja syytä tivattuani sain tosiaan naamalle tuon "Kun se ei osaa vielä ryömiä vai onko se muka oppinut konttaamaan" - kommentin.
Mulla on tosi paska olo. Kai mun lapsi sitten on huonompi kuin toisten, kun se ei osaa ryömiä. Mun mielestä se on iloinen ja aktiivinen ja pohtivainen, mutta kai siinä on jotain vikaa. Hienoa, että vierailu valtiolliseen tukipalveluun saa äidille tällaisen olon. Kauankohan tällä erää ottaa, että tyytyy taas luottamaan omaan lapseen ja sille ominaiseen tahtiin.
Jos lapseni motorista kehitystä on luonnehdittava: "Kun se ei osaa vielä ryömiä vai onko se muka oppinut konttaamaan"- virkkeellä, meikäläisen sietokyky tulee mittansa päähän. Ja tuli. Annatin. Eukko nakkeli niskojaan. "Tehkää ihan miten tykkäätte". "No niin kyllä tehdään."
Hieno on lapsiperheiden tukipalvelu, jossa lähdetään alusta saakka siitä olettamuksesta, että äiti ja isä haluavat jarruttaa ja haitata lapsensa kehitystä - ja toisaalta tunnutaan olettavan, että mitä nopeampaa karkeamotoriikan kehitys on, sitä parempi. Näinhän se menee koulussakin, ei nopsasti lukemaanoppineille mitään palkintoja jaeta, reippaille juoksijoille sen sijaan kyllä.
Minä en suostu tulemaan enää kertaakaan tuosta saatanan valvontainstituutista himaan itkien. Lääkärin mukaan lapsen kehityksessä ei ole mitään huolestuttavaa. Hoitsu tuntuu olevan toista mieltä. Onneksi aikuisena ei tarvitse maata alasti lattialla loisteputkilamppujen alla keski-ikäisten naisten tökkiessä kylkiin, että miksei se nyt käänny. Lääkärin mukaan lapsen kehityksessä ei voi asettaa päivämääriä, jolloin jokin taito pitää olla hanskassa.
Kieltäydyin ottamasta vastaan ylimääräistä neuvolakäyntiä. Hoitsulla repesi. Pitää kuulemma fysioterapiaan, että lapsi oppii ryömimään ja liikkumaan. Lapsi on kahdeksan kuukauden ikäinen. Kerroin ottavani yhteyttä mikäli olen sen kehityksestä huolissani. Olisin voinut suhtautua toisin, ellei minulle olisi asiaa tyrkytetty ensin kertomatta syytä - ja syytä tivattuani sain tosiaan naamalle tuon "Kun se ei osaa vielä ryömiä vai onko se muka oppinut konttaamaan" - kommentin.
Mulla on tosi paska olo. Kai mun lapsi sitten on huonompi kuin toisten, kun se ei osaa ryömiä. Mun mielestä se on iloinen ja aktiivinen ja pohtivainen, mutta kai siinä on jotain vikaa. Hienoa, että vierailu valtiolliseen tukipalveluun saa äidille tällaisen olon. Kauankohan tällä erää ottaa, että tyytyy taas luottamaan omaan lapseen ja sille ominaiseen tahtiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)