Neuvo?la

Kipaistiin neuvolassa tyttären viiden kuukauden merkkipaalun kunniaksi (se täyttää reilun viikon päästä puoli vuotta). Agendalla rokotuksia koko perheelle ja minulla huolena lapsen allergia, eli kerrankin oli kysyttävää.

Totajoo.

"Onpas sillä kuivaa ihoa ja ihottumaa poskissa. "
"Niin, kun mua huolettaa tämä allerginen ihottuma täällä kaulassa."
"Aijaa, voivoi, joko se paljon syö soseita?"
"Ei syö, se käy ruokapöydässä leikkimässä ja imeskelemässä."
"Ai, että rintamaidolla vieläkin?"
"No nii-in."
"No sillä varmaan pärjää vielä aika pitkään."
"---"

"Mitä mä nyt voisin tehdä tälle kaulan ihottumalle?"
"Kyllä sille varmaan jotain voisi tehdä."
"Niin, mitä? Bepanthenia laitoin, mutta ei oikein toimi tähän ihottumaan."
"No laita erisania."
"Häh?"
"Tai jotain muuta rasvaa."
"No voinko mä laittaa hydrokortisonia?"
"Joo, varmaan. Aloita vaikka prosenttisella."
"Mä aattelin puolikasta."
"Joo, laita vaan ja sitten jotain rasvaista päälle."
"---"

Tämän lisäksi saimme puolison kanssa influenssarokotteet. Perkele, että kirveli. Tytär sylki puolet rotalitkustaan pihalle ja loukkaantui piikeistään syvästi. Vierailun kohokohta taisi olla neuvolantytön esitelmä sähköisestä reseptijärjestelmästä, josta antoi mukaan pamfletinkin. Mulla meni vähän pointti ohi, että voisitko saatana kertoa mielummin mitä mä teen tämän lapsen iholle.

"Viihtyykö vatsallaan?"
"Ei."
"No huutaako se jos laitetaan?"
"Ehkä."
"No laitetaanko?"
"Mielummin ei."
"No laitetaan silti."
"No laitetaanpa."
"Oivoi, kun et vieläkään osaa noita käsiäsi laittaa tukevasti tänne alle."
"No ei tietenkään, kun se on käännetty mahalleen."
"Ai, osaako se kääntyä itse?"
"Tietenkin. Sitä ei vaan kiinnosta kääntyä."
"No ei varmaan, kun voi aina olla selällään ja katsoa äitiä ja isiä."
"---"

Luulin, että selviäisimme yhdellä otolla näistä 5 kk ja 6 kk tarkastuksista. Nojoo, hämmentävää.

"Laitetaanpa seuraava aika, se onkin sitten puolivuotistarkastus."
"Joo, lapsi tulee kymmenen päivän päästä sen puoli vuotta, että oisko se seuraava kuitenkin se kahdeksan kuukautta."
"No eeeeeinytoikein. Mä laitan tän ajan vähän pidemmälle, vaikka tammikuun loppuun. Sopiiko?"
"Eiköhän."
En viitsinyt mainita, että lapsi on tammikuun lopulla 7,5 kuukautta vanha.

Että näin. Olisin arvostanut jotain "asiantuntevaa" kommenttia tuosta ihosta, mutta menköön. Ihmetyttää kun minkäänlaista ohjeistusta ei ruokinnasta tullut (paitsi tämä, hinkkimaito riittää vielä pitkään), en tosin sellaista kaipaakaan. Hohhoijaa. Saapahan olla taas jonkin aikaa ihan rauhassa.

Allergia vol 1.

Että reisille lävähti. Tytär on siirtynyt viettämästä aikuisten ruokailuhetkiä sitteristään pöydän ääreen syliin tai pikku hetkiksi päheään tuoliinsa  käärittynä tehokkaisiin tukisysteemeihin. Tämä siksi, että ruokailu alkoi selvästi kiinnostaa ja kovasti. Tavaamieni ruokintaoppaiden mukaan lapsen on syytä antaa toteuttaa innostustaan, mikä on ihan joo järkevää. 

Lounasaikaan olen siis antanut lapsen valita imeskeltäväksi mitä pöydässä on sattunut olemaan. Se tuskin vielä mitään onnistuu saamaan mahaansa asti: ikenien, kielen ja poskien toimintaa kun on alkuun aika pitkään reenattava. Sitten voidaan hiljalleen päästä jo ruoan nielemiseen. Että koen edelleen täysimettäväni, sillä lapsen ruokailu ruokkii lähinnä koiria (joista typerämpi söi jopa kurkkua). 

Eilen hoksasin aamusta, että vauvan kaula on tulipunainen ihottumasta. Saatoin todeta vähemmän kauniisti, että sviddu. Luonnollisesti potkin itseäni muun muassa päähän ja kylkiluihin puoli päivää, listasin imeskeltyjä asioita ja tulin tulokseen, että klementiini on pahasta. 

 Ihottuma on tänään vähemmän härskin näköinen, mutta koen epäonnistuneeni äitinä ja iltapäivällä pitää saatana neuvolaan hinautua tämäkin asia tunnustamaan. Tai tunnustamaan ja tunnustamaan - olisihan tuo tullut ilmi  joka tapauksessa - yritän ainakin uskotella itselleni, ettei parilla viikolla ole tässä yhteydessä merkittävää vaikutusta lopputulokseen. En vain jaksaisi kuunnella niitä latteuksia: "Kyllä se varmaan allergiaa on." 

Että sai tuo mokoma imeskeltyä ainakin muutamia millilitroja sitä saakelin klementiiniviipaletta. Imetän sen 16-vuotiaaksi. 

Pyydys

Kuten on saattanut tulla huomatuksi - jos ei empiirisesti niin ainakin somen kautta, että ulkona on kylmä. Törkypakkanen ei innosta ilta-aikaan ainakaan ulkoiluun, vaikka lumi hieman valottaakin kulkua.

Huutoni saapuivat pakattuna kivaan pahvilaatikkoon. Tein siitä kissipyydyksen, koska oli tylsää eikä teeveestä tullut mitään.

Pyydys. Koira ja petaamaton sänky kuvausrekvisiittaa. 

Kolme minuuttia myöhemmin: 

Toimii. 

Kaksikymmentäkaksi minuuttia myöhemmin: 

Näin. 

Uuvuttaa

Kas kas. Tuossa se nukkua tosottaa, tutti letkeästi kainalossa - unirätti toisessa. Sohvalla tyynykasan uumenissa. Nukutin sitä alkaen kello neljästä vähän vajaa seitsemään, kunnes luovutin. Yleensähän meillä nukutaan sinne yhdeksään saakka.

 Alan olla aika väsynyt. Yöt on mitä on - viidestä kuuteen tuntia unta pätkissä, heti aamusta kiristää. Päiväunia tuntuu olevan turha edes yrittää nukkua itse, sillä sekunnilla kun ummistan silmäni, vauva tarvitsee jotain - yleensä ainakin sen tuttinsa.

 Väsymyksellä on toverinsa. Ahdistus, kireys, kipinöinti ja kärsimättömyys. Minä olen se paska äiti, joka lapselleen tiuskii aamuyöstä, kun tutti on kolmattakymmenettä kertaa syljetty suusta ja vaadittu ipinöimällä takaisin. Mikään ei auta, mikään ei kelpaa. Kummallekaan.

 Päivisin ahdistun siitä etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu siltä, etten osaa lapsen kanssa olla - en tiedä miten sitä viihdyttää ja aktivoida. Laulan ja luen sille varmasti aivan liian vähän, en keskity siihen riittävästi. En tarjoa sille riittävästi virikkeitä, enkä varsinkaan riittävästi ymmärrä hinata sitä ihmisten ilmoille. Vähintäänkin nukutan sitä liikaa.

 Ajoittain näen selkeitä kehitysviivästymien piirteitä lapsen touhuja - tai paremminkin touhuamattomuutta - seuratessa. Ahdistaa. Toisaalta, minähän tuon tulen pilaamaan ellen ole jo pilannut. Arvostelen itseni puhki ennen kuin kukaan muu ehtii arvostelemaan. Ensi viikon neuvola vituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä.

Kahden viikon kuluttua voin päivittää CV:n. Täysimetystä 6 kk. Tai on lapsi kerran imeskellyt omenalohkoa. Tuntui hämmentyvän. Vauva tulee saamaan ruokansa kokonaisena, sitä ei syötetä.

Väsymys aiheuttaa ahdistusta, ahdistus epävarmuutta, epävarmuus levottomuutta, levottomuus unettomuutta ja unettomuus väsymystä. Että terve. Eristyminen alkakoon.

Toisaalta, myrsky on toisaalla.

Liirumlaarum

Hiiohoi ja mitään ei tapahdu. Mitään ei tapahdu ainakaan jos ei itse järjestä jotain - esimerkiksi kunnon munlapsuusolipaskajaahdistaajamunmutsieiotavastuutasiispäitkenjahuudanparivuorokautta kohtausta. Oli ja meni. Näitä nyt ilmeisesti tulee, tyytyväinen olen mikäli ne menevät myös. Vuosi sitten ahdistus jäi asumaan ja sitä iloa sitten kestikin lapsen syntymään saakka - vaikea masennus. Joka tapauksessa, ahdistukseen on perkeleen hankala suhtautua. Sen aiheita toki on roskasäkillisen verran.

Tänään ei huvita olla koherentti. En siis ole.

Hankin eilen marketista pakastekanan, sillä olen ehkä kymmenisen vuotta sitten sellaista keitettynä maistanut. Tarkemmin ehkä kuitenkin seitsemän vuotta, sillä kymmenen vuotta takaperin en koskenut lihaan. Nyt en jaksa ryhtyä kanaa keittämään. Se pärjännee pakastimessa, josta varmaan löydän sen vuoden kuluttua pariin otteeseen vähän sulaneena.

Marraskuu on kyllä perseestä. Pihalla on niin pimeää, ettei sinne ikinä valoisaan aikaan ehdi virittää lisää jouluvaloja, että näkisi eteensä - kun kesäisin unohdetaan aina asentaa lisää pihavaloja, joiden asentamiseen on nyt liian pimeää. Hieno homma.

En voita ikinä lotossa.

Tilasin pätkän finlaysonin ihanaa elefanttikernivahakangasta, sillä lapseni tarvitsee mielestäni ruokalappuja. Aion niitä ihan omin pikku kätösin ommella, kunhan se kangas saapuu. Metristä saakin sitten ähnättyä arviolta kolmisenkymmentä lappua, että on sitten varaa valita, kun tytär aloittaa ruokailunsa (johon olen jokseenkin maanisesti pyrkinyt valmistautumaan muun muassa testailemalla reseptejä). Kätevä ohje, jota en ole vielä testannut ruokalappuun.

Ystävä on myös ilmeisesti postittanut meille Ikeasta näitä, koska ne ei perkele tunnu millään saavan sitä kauppaa rakennettua Pohjanmaalle.

 Itkuhälyttimestä loppui patterit, kun naapurin satavuotias pappa sirklasi puolitoistatuntia märkiä puitaan pihalla hälyn napsiessa joka ikisen kilahduksen. Yritän vahtia vauvaa paskasta hälyttimestä ja tekee mieli rampata kuistilla jatkuvasti. Jos sillä on siellä joku hätä, viimeistään viiden sekunnin kuluttua itkun alkamisesta tulee koira meikäläistä hakemaan, että oikiastaan turhia nuo vempaimet.

Kannattaako muuten vanhukselle, jonka luona käy kotipalvelu kolmesti päivässä, antaa sellainen vanhanmallinen peltisirkkeli?

Oon luuhannu huutiksessa jo monta päivää ja huudellu kaikkea tyhmää.

Tyttärellä on murrosikäisen unirytmi. Se nukahtaa aikaisintaan puoliltaöin ja herää kiukkuisena ysin pintaan. Jaksaa valvoskella alakerrassa tunnin ja painuu pihalle päikkäreille. Oujee. Siinä meidän valoisa aika päivästä.

Harkitsen josko virittäisi kirkasvalolampun vaikka olkkarin nurkkaan puolison vaatekaapin päältä pölyä keräämästä. Virkistyisinköhän?

Vauva on vedellyt päikkäreitään nyt 2,5 tuntia.

Minkä helvetin takia en esmes siivoa sillä aikaa kun vauva nukkuu, mutta kiukuttelen puolison palattua kotiin kun meillä on paskaista ja mulla on ollut koko päivän tylsää?

Viesti

Meillä on kaksi koiraa. Meillä on aidattu piha. Koirat ovat hyvin suuren osan päivää pihalla. Tässä lähtökohta. 

Käynti kotiimme tapahtuu pihan puolelta, aidatun alueen sisäpuolelta siis. Päästäkseen esimerkiksi kuistille - tai edes nähdäkseen sisäänkäynnin on käytävä portista pihan puolelle. 

Näin kotiäitinä (ja hiljattain surunvalittelujen vastaanottajana jne.) olen yllättynyt siitä ramppaamisesta, mitä ovella tapahtuu. Oletin portin olevan riittävä viesti ovellepyrkijälle. Ei ole. Vauva nukkuu usein kuistilla, ovikellon soitto (tai pihassa liikuskelu) aiheuttaa melkoisen metelin paimenkoirissa, joiden homma on muun muassa vartioida pihaa. Yleensä vauva ei paljon haukusta hätkähdä, mutta kyllä se kunnon hälytyshaukkuun herää. 

Eilinen hankinta: 

Infotekstejä porttiin.

Kipaistiin eilen hakemassa hurtille vähän viihdeluita (hämmentää kun itse niihin jumalattomiin lumpioihin siellä täällä ei tule juuri reagoitua, mutta jotkut vieraat suhtautuvat niihin epäluuloisesti). Luukaupassa oli edullisia kylttejä. Ruotsinkielinen on mielestäni informatiivisempi, mikä ei tällä seudulla ole haitaksi. Jos huomenna saisi valoisaan aikaan nakutettua tekstit porttiin. 

Kuvaus suoritettu jälleen innovatiivisesti ystävältä lahjaksi saadun 60-luvun lopun nukkekodin avustamana. On muuten pähee takkoineen ja alkuperäisine huonekaluineen. Perinneremontoijan unelma. Toivottavasti myös pienen tytön - sitten kun se ei enää tunge kaikkea suuhunsa. 

Tunnustelu

Kas kas, loistava äitikollega Tylsyys paiskasi nakilla. Huisia. Tunnustuksen mukaan blogillani on siis substanssia. Jestas. 

Tässä on numeroituja juttuja, että niillä mennään. 

1. Kiitä tunnustuksen lähettänyttä bloggaria.

Kiitos Tylsyys! Hieno homma eikä ollenkaan niin hölmö, kuin edellinen nakki.

2. Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille.

Mää en tunne kahdeksaa (vaikka luen yötä päivää useampaa kymmentä laaria) ja vakoilin, että melkein kaikilla on tää jo, mikä on harmi. Paukkuliinille painesta! Ja hei, Eskapismille ja! 


3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan.

Selvä.

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Pitääkö näiden olla yhtä laadukkaita kuin normaali blogini sisältö? Siis sitä substanssia? 

• Kauheen moni on tässä yhteydessä julistanut, ettei ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. Mä en  halua käydä Euroopan ulkopuolella. Nyt hinkuan Saksaan tai Länsi-Itävaltaan, mutta säästöpossulla ei käydä, jotta voidaan luuhata kotosalla lapsen kanssa kunnes se on riittävän reipas päiväkotiin. 
• Olen opiskellut melko järkyttävän opintoviikkosaaliin japanin kieltä. Muistan enää, että neko on kissa ja nekutai solmio. Ja aisukriimu jäätelö. Kyllä kannatti! 
• Oon niin laiska, että meidän kylppärissä pyöri useita viikkoja lastenvaunujen pyörän sisäkumi (en tiedä miten se sinne joutui) enkä onnistunut tekemään asialle mitään (esmes selvittämään tuotteen alkuperää, saati siirtämään sitä vaikka roskikseen). Eilen taisin ulkoistaa lerpakkeesta eroonhankkiutumisen yllättäen puolisolle. Niin joo, meidän kylppäri on ehkä ainakin kahden neliön kokoinen, kiitos loistavan 50-luvun arkkitehtuurin! 
• Tein aamulla jätskipöntöllisen herkullista guacamolea lapsen opetellessa kiljumaan sitterissä. 
• En oikeen tiedä, mikä musta tulee isona. 
• Lähestulkoon vihaan nykyistä kotikaupunkiani (jossa vietin kyllä lapsuuteni). Olen tosin kätevän saamaton tehdäkseni asialle mitään. Ainut ratkaisuhan on muutto toisaalle, mikä ei sekään kovin hurjasti inspiroi. Keskityn siis vouhottamaan ja vihaamaan ja puhisemaan kaikkia epäkohtia, joita seudulla eteen tulee. Näin vähemmistön edustajana niitä muuten tulee. 
• Ensimmäinen autoni oli tosi päheä lada. Osasin sen ratissa ajaa, vaihtaa kasettia, puhua puhelimessa ja polttaa tupakkaa samanaikaisesti. Nykyisin vaan ajan. 
• Lenkittäessäni koiria nalkutan suomeksi kaikille vastaantulojoille, joiden hurtat käyttäytyvät asiattomasti kohdatessa. Mä en vaan jaksa sitä perkeleen hyökkimistä. Nalkutan myös naapuruston penskoille jos niillä ei ole heijastimia. Heijastimettomuus on mielestäni kamalaa. Penskojen sijaan pitäisi nillittää niiden vanhemmille - tiedän.