1/2

Viikonloppuna tuli kuluneeksi puoli vuotta tyttären syntymästä. Merkkipaalun kunniaksi joimme kaakkukahvit ja lapsi sai luonnollisesti paketteja (en ole sisäistänyt, että joulu on viikon kuluttua). Tuossa se nyt imeskelee potkuhousujen läpi varpaitaan lattialla ja tuntuu viihtyvän. Ihan kuin se olisi ollut olemassa aina. Joskus öisin muistelen kyllä ihan varovasti sitä millaista oli nukkua läpi koko yön, mutta sekin alkaa olla kaukainen muisto - tulihan sitä nukuttua melkein kolmekymmentä vuotta (miinus festarit).

Mikä on muuttunut? Ehkäpä eniten se, että olen onnellinen. Rutisen asiasta kuin asiasta ja kehitän kunnon kriisit ja maailmanloput entiseen malliin, mutta lievää aaltoilua lukuunottamatta olen perusonnellinen. Niin tuntuu olevan puolisokin. Suurimmaksi osaksi lapsikin - ainakin se on tyytyväinen ja iloinen tyyppi - erityisesti kun sen vanhemmat alkavat aika-ajoin hanskata vikalistan läpikäynnin jokseenkin nopeasti ja viihdytyskin on järkeistynyt pikkupikkuvauva-ajoista.

Siis tuo lapsihan on jo iso. Se istuu reippaana ruokapöydässä ja napsii suuhunsa hedelmiä, vihanneksia ja kanaakin kuin vanha tekijä (joka ei tosin vielä tiedä, miten sitä ruokaa suussa prosessoidaan, we're getting there). Koko tarjottimellinen herkkua tulee kyllä käytetyksi suussa ja mähnättyä, mistä ainekset päätyvät melko tyytyväisten koirien kitaan.

 Puoliltapäivin pitää hinautua neuvolaan - lääkäriä tapaamaan. Ihottuma on laatuntunut (ja räjähtänyt uuteen uskoon jo pariin otteeseen), kuten oma panikointinikin, mutta kun aika on kerran saatu arvottua niin johan me paikalle saavumme.

Miksi lapseni nauraa ääneen vain isälleen?
Mielestäni osaan jotenkin kauhean hyvin suhtautua siihen, että lapseni kasvaa (kauheaa vauhtia). en ole sitä kovin paljoa edes itkeskellyt.

Ajattelin varovaisesti josko hommaisin sittenkin itselleni joululahjaksi kierukan. Plääh.

Diskurssiraivo

Lapsen kertaalleen rauhoittunut kaulaihottuma räjähti jälleen viikonloppuna. Vituttaa. Miten sen voi ruokkia muulla kuin hinkillä jos se on aina jotain suuhunsa räävittyään punainen ja kutiseva? Maanantaiaamun ratoksi otin ihottumasta kuvia ja lähetin ne neuvolantytön sähköpostiin tiedustellen josko pääsisin heidän kauttaan keskustelemaan lääkärin kanssa (vai otanko suoraan yhteyden Terveystaloon?).

Taas ollaan siinä pisteessä, että eniten sylettää liikkua alueella, josta tiedän hirvittävän vähän. Yritin tätä ennakoida imettämällä pitkääääään (joo ei se kaikkia vaivoja vie), mutta itseni hysterisoinnin pelossa en ole etukäteen kahlannut läpi allergioita koskevaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Mä en ees perkele tiedä mitä mikin ihottuma on mitä kun ei mulla ole sellaisia. Kannattaa muuten iskeä googlen kuvahakuun vauvan ihottuma jos yhtään nukkuu liian hyvin tms.

Että jos on linkkejä asiallisen tiedon ääreen, otan niitä kiitollisuudella vastaan. Ihan siitä lähtien, että mitä allergia on ja mitä se ei ole. Mun lähdekritiikki kärsii tällä hetkellä todella pahasti unenpuutteesta. Nukahtaminen on illalla ja yöllä vaikeaa, se onnistuisi kyllä yllättäen aamusta.

Ihottumasta järkyttyneenä tarrasin epätoivouksissani jopa neuvolasta jaettuun propagandalappuun 'Lapsen ensimmäinen ruokavuosi', jota tavasin eilen illalla. Mun on hyvin vaikea kestää tyyliä, jolla (naisille) näitä kirjoitetaan. Esimerkki kappaleesta 'imetys':

"Huolehdi rintojen päivittäisestä hygieniasta, mutta vältä kuivattavaa saippuapesua. Vaihda puhtaat rintaliivit joka päivä. --- . Jos rinnanpäät aristavat tai ovat haavaiset anna niiden nauttia ilmakylvyistä. Hoida haavaumat kuntoon." 

Vaihdetaanko rinta-sanan tilalle vaikka miehen sukuelin ja neuvotaan, että pesulla pitää käydä ja haavaumat hoitaa kuntoon ja vaihtaa kalsarit joka päivä? Jaetaanko miehille vastaavia ohjelappuja? Voin sellaisia kyllä tarvittaessa laatia. Ja ei, en suostu hoitamaan hinkkieni haavaumia kuntoon - ei tulisi mieleenkään!

"Toistaiseksi vältettävät: Valikoiden vihanneksia. Seis sokerille (Hammaspeikko vaanii puhkeamassa olevia hampaita). Stop suolalle." 

Mitä vikaa on asiallisessa listassa, jossa on vältettävät ruoka-aineet ja perustelut. Minkä helvetin takia pitää lässyttää hammaspeikosta? Newsflash - hammaspeikko on kuin joulupukki, sitä ei ole olemassa, mutta lahjoja tai karies tulee kuitenkin! Minkä takia nämä oppaat pitää kirjoittaa kuin lukija olisi korkeintaan kymmenen vanha? Suurin osa perheellisistä on kuitenkin vähintään täysi-ikäistä porukkaa.

Ja siis mikä parasta. Pamfletissa neuvotaan miten keitetään puuroa.

Seuraavaksi ajattelin analysoida saman instanssin jakaman Nestlen julkaiseman ruokintaoppaan sosemainoksen läpi. Koska maanantaista puuttuu raivoa.

Kaiken keskellä olen myös hamunnut itselleni töitä ensi kesäksi. Pakko kaiketi käydä vähän tienaamassa, että saa lapsen pidettyä kotihoidossa 18 kk ikäiseksi saakka. Eli voin vielä ilahduttaa itseäni tavaamalla kelan selkeitä ohjeita isäkuukaudesta.

Onko se kotihoidontuki muuten joku vitsi?

Neuvo?la

Kipaistiin neuvolassa tyttären viiden kuukauden merkkipaalun kunniaksi (se täyttää reilun viikon päästä puoli vuotta). Agendalla rokotuksia koko perheelle ja minulla huolena lapsen allergia, eli kerrankin oli kysyttävää.

Totajoo.

"Onpas sillä kuivaa ihoa ja ihottumaa poskissa. "
"Niin, kun mua huolettaa tämä allerginen ihottuma täällä kaulassa."
"Aijaa, voivoi, joko se paljon syö soseita?"
"Ei syö, se käy ruokapöydässä leikkimässä ja imeskelemässä."
"Ai, että rintamaidolla vieläkin?"
"No nii-in."
"No sillä varmaan pärjää vielä aika pitkään."
"---"

"Mitä mä nyt voisin tehdä tälle kaulan ihottumalle?"
"Kyllä sille varmaan jotain voisi tehdä."
"Niin, mitä? Bepanthenia laitoin, mutta ei oikein toimi tähän ihottumaan."
"No laita erisania."
"Häh?"
"Tai jotain muuta rasvaa."
"No voinko mä laittaa hydrokortisonia?"
"Joo, varmaan. Aloita vaikka prosenttisella."
"Mä aattelin puolikasta."
"Joo, laita vaan ja sitten jotain rasvaista päälle."
"---"

Tämän lisäksi saimme puolison kanssa influenssarokotteet. Perkele, että kirveli. Tytär sylki puolet rotalitkustaan pihalle ja loukkaantui piikeistään syvästi. Vierailun kohokohta taisi olla neuvolantytön esitelmä sähköisestä reseptijärjestelmästä, josta antoi mukaan pamfletinkin. Mulla meni vähän pointti ohi, että voisitko saatana kertoa mielummin mitä mä teen tämän lapsen iholle.

"Viihtyykö vatsallaan?"
"Ei."
"No huutaako se jos laitetaan?"
"Ehkä."
"No laitetaanko?"
"Mielummin ei."
"No laitetaan silti."
"No laitetaanpa."
"Oivoi, kun et vieläkään osaa noita käsiäsi laittaa tukevasti tänne alle."
"No ei tietenkään, kun se on käännetty mahalleen."
"Ai, osaako se kääntyä itse?"
"Tietenkin. Sitä ei vaan kiinnosta kääntyä."
"No ei varmaan, kun voi aina olla selällään ja katsoa äitiä ja isiä."
"---"

Luulin, että selviäisimme yhdellä otolla näistä 5 kk ja 6 kk tarkastuksista. Nojoo, hämmentävää.

"Laitetaanpa seuraava aika, se onkin sitten puolivuotistarkastus."
"Joo, lapsi tulee kymmenen päivän päästä sen puoli vuotta, että oisko se seuraava kuitenkin se kahdeksan kuukautta."
"No eeeeeinytoikein. Mä laitan tän ajan vähän pidemmälle, vaikka tammikuun loppuun. Sopiiko?"
"Eiköhän."
En viitsinyt mainita, että lapsi on tammikuun lopulla 7,5 kuukautta vanha.

Että näin. Olisin arvostanut jotain "asiantuntevaa" kommenttia tuosta ihosta, mutta menköön. Ihmetyttää kun minkäänlaista ohjeistusta ei ruokinnasta tullut (paitsi tämä, hinkkimaito riittää vielä pitkään), en tosin sellaista kaipaakaan. Hohhoijaa. Saapahan olla taas jonkin aikaa ihan rauhassa.

Allergia vol 1.

Että reisille lävähti. Tytär on siirtynyt viettämästä aikuisten ruokailuhetkiä sitteristään pöydän ääreen syliin tai pikku hetkiksi päheään tuoliinsa  käärittynä tehokkaisiin tukisysteemeihin. Tämä siksi, että ruokailu alkoi selvästi kiinnostaa ja kovasti. Tavaamieni ruokintaoppaiden mukaan lapsen on syytä antaa toteuttaa innostustaan, mikä on ihan joo järkevää. 

Lounasaikaan olen siis antanut lapsen valita imeskeltäväksi mitä pöydässä on sattunut olemaan. Se tuskin vielä mitään onnistuu saamaan mahaansa asti: ikenien, kielen ja poskien toimintaa kun on alkuun aika pitkään reenattava. Sitten voidaan hiljalleen päästä jo ruoan nielemiseen. Että koen edelleen täysimettäväni, sillä lapsen ruokailu ruokkii lähinnä koiria (joista typerämpi söi jopa kurkkua). 

Eilen hoksasin aamusta, että vauvan kaula on tulipunainen ihottumasta. Saatoin todeta vähemmän kauniisti, että sviddu. Luonnollisesti potkin itseäni muun muassa päähän ja kylkiluihin puoli päivää, listasin imeskeltyjä asioita ja tulin tulokseen, että klementiini on pahasta. 

 Ihottuma on tänään vähemmän härskin näköinen, mutta koen epäonnistuneeni äitinä ja iltapäivällä pitää saatana neuvolaan hinautua tämäkin asia tunnustamaan. Tai tunnustamaan ja tunnustamaan - olisihan tuo tullut ilmi  joka tapauksessa - yritän ainakin uskotella itselleni, ettei parilla viikolla ole tässä yhteydessä merkittävää vaikutusta lopputulokseen. En vain jaksaisi kuunnella niitä latteuksia: "Kyllä se varmaan allergiaa on." 

Että sai tuo mokoma imeskeltyä ainakin muutamia millilitroja sitä saakelin klementiiniviipaletta. Imetän sen 16-vuotiaaksi. 

Pyydys

Kuten on saattanut tulla huomatuksi - jos ei empiirisesti niin ainakin somen kautta, että ulkona on kylmä. Törkypakkanen ei innosta ilta-aikaan ainakaan ulkoiluun, vaikka lumi hieman valottaakin kulkua.

Huutoni saapuivat pakattuna kivaan pahvilaatikkoon. Tein siitä kissipyydyksen, koska oli tylsää eikä teeveestä tullut mitään.

Pyydys. Koira ja petaamaton sänky kuvausrekvisiittaa. 

Kolme minuuttia myöhemmin: 

Toimii. 

Kaksikymmentäkaksi minuuttia myöhemmin: 

Näin. 

Uuvuttaa

Kas kas. Tuossa se nukkua tosottaa, tutti letkeästi kainalossa - unirätti toisessa. Sohvalla tyynykasan uumenissa. Nukutin sitä alkaen kello neljästä vähän vajaa seitsemään, kunnes luovutin. Yleensähän meillä nukutaan sinne yhdeksään saakka.

 Alan olla aika väsynyt. Yöt on mitä on - viidestä kuuteen tuntia unta pätkissä, heti aamusta kiristää. Päiväunia tuntuu olevan turha edes yrittää nukkua itse, sillä sekunnilla kun ummistan silmäni, vauva tarvitsee jotain - yleensä ainakin sen tuttinsa.

 Väsymyksellä on toverinsa. Ahdistus, kireys, kipinöinti ja kärsimättömyys. Minä olen se paska äiti, joka lapselleen tiuskii aamuyöstä, kun tutti on kolmattakymmenettä kertaa syljetty suusta ja vaadittu ipinöimällä takaisin. Mikään ei auta, mikään ei kelpaa. Kummallekaan.

 Päivisin ahdistun siitä etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu siltä, etten osaa lapsen kanssa olla - en tiedä miten sitä viihdyttää ja aktivoida. Laulan ja luen sille varmasti aivan liian vähän, en keskity siihen riittävästi. En tarjoa sille riittävästi virikkeitä, enkä varsinkaan riittävästi ymmärrä hinata sitä ihmisten ilmoille. Vähintäänkin nukutan sitä liikaa.

 Ajoittain näen selkeitä kehitysviivästymien piirteitä lapsen touhuja - tai paremminkin touhuamattomuutta - seuratessa. Ahdistaa. Toisaalta, minähän tuon tulen pilaamaan ellen ole jo pilannut. Arvostelen itseni puhki ennen kuin kukaan muu ehtii arvostelemaan. Ensi viikon neuvola vituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä.

Kahden viikon kuluttua voin päivittää CV:n. Täysimetystä 6 kk. Tai on lapsi kerran imeskellyt omenalohkoa. Tuntui hämmentyvän. Vauva tulee saamaan ruokansa kokonaisena, sitä ei syötetä.

Väsymys aiheuttaa ahdistusta, ahdistus epävarmuutta, epävarmuus levottomuutta, levottomuus unettomuutta ja unettomuus väsymystä. Että terve. Eristyminen alkakoon.

Toisaalta, myrsky on toisaalla.

Liirumlaarum

Hiiohoi ja mitään ei tapahdu. Mitään ei tapahdu ainakaan jos ei itse järjestä jotain - esimerkiksi kunnon munlapsuusolipaskajaahdistaajamunmutsieiotavastuutasiispäitkenjahuudanparivuorokautta kohtausta. Oli ja meni. Näitä nyt ilmeisesti tulee, tyytyväinen olen mikäli ne menevät myös. Vuosi sitten ahdistus jäi asumaan ja sitä iloa sitten kestikin lapsen syntymään saakka - vaikea masennus. Joka tapauksessa, ahdistukseen on perkeleen hankala suhtautua. Sen aiheita toki on roskasäkillisen verran.

Tänään ei huvita olla koherentti. En siis ole.

Hankin eilen marketista pakastekanan, sillä olen ehkä kymmenisen vuotta sitten sellaista keitettynä maistanut. Tarkemmin ehkä kuitenkin seitsemän vuotta, sillä kymmenen vuotta takaperin en koskenut lihaan. Nyt en jaksa ryhtyä kanaa keittämään. Se pärjännee pakastimessa, josta varmaan löydän sen vuoden kuluttua pariin otteeseen vähän sulaneena.

Marraskuu on kyllä perseestä. Pihalla on niin pimeää, ettei sinne ikinä valoisaan aikaan ehdi virittää lisää jouluvaloja, että näkisi eteensä - kun kesäisin unohdetaan aina asentaa lisää pihavaloja, joiden asentamiseen on nyt liian pimeää. Hieno homma.

En voita ikinä lotossa.

Tilasin pätkän finlaysonin ihanaa elefanttikernivahakangasta, sillä lapseni tarvitsee mielestäni ruokalappuja. Aion niitä ihan omin pikku kätösin ommella, kunhan se kangas saapuu. Metristä saakin sitten ähnättyä arviolta kolmisenkymmentä lappua, että on sitten varaa valita, kun tytär aloittaa ruokailunsa (johon olen jokseenkin maanisesti pyrkinyt valmistautumaan muun muassa testailemalla reseptejä). Kätevä ohje, jota en ole vielä testannut ruokalappuun.

Ystävä on myös ilmeisesti postittanut meille Ikeasta näitä, koska ne ei perkele tunnu millään saavan sitä kauppaa rakennettua Pohjanmaalle.

 Itkuhälyttimestä loppui patterit, kun naapurin satavuotias pappa sirklasi puolitoistatuntia märkiä puitaan pihalla hälyn napsiessa joka ikisen kilahduksen. Yritän vahtia vauvaa paskasta hälyttimestä ja tekee mieli rampata kuistilla jatkuvasti. Jos sillä on siellä joku hätä, viimeistään viiden sekunnin kuluttua itkun alkamisesta tulee koira meikäläistä hakemaan, että oikiastaan turhia nuo vempaimet.

Kannattaako muuten vanhukselle, jonka luona käy kotipalvelu kolmesti päivässä, antaa sellainen vanhanmallinen peltisirkkeli?

Oon luuhannu huutiksessa jo monta päivää ja huudellu kaikkea tyhmää.

Tyttärellä on murrosikäisen unirytmi. Se nukahtaa aikaisintaan puoliltaöin ja herää kiukkuisena ysin pintaan. Jaksaa valvoskella alakerrassa tunnin ja painuu pihalle päikkäreille. Oujee. Siinä meidän valoisa aika päivästä.

Harkitsen josko virittäisi kirkasvalolampun vaikka olkkarin nurkkaan puolison vaatekaapin päältä pölyä keräämästä. Virkistyisinköhän?

Vauva on vedellyt päikkäreitään nyt 2,5 tuntia.

Minkä helvetin takia en esmes siivoa sillä aikaa kun vauva nukkuu, mutta kiukuttelen puolison palattua kotiin kun meillä on paskaista ja mulla on ollut koko päivän tylsää?