Ei enää.
Olen huolestuneena koittanut miettiä ja pohtia ja järjestää tyttärelle ja minulle rutiinia. Vihdoin järki sanoo, että minuuttiaikatauluun on turha pyrkiä, mutta olen kauheasti kaivannut järjestystä kaaokseen. Toisaalta olen jopa yllättynyt siitä, miten onnistuneesti olenkin heittäytynyt tilaan, jossa tavat ja tottumukset muotoutuvat meille itsekseen, minun niitä tietoisesti ja stressaten ohjaamatta.
Olen jo viikkoja ollut varma, ettei meillä ole minkäänlaista päivärytmiä, eikä tule koskaan olemaan ja me elämmä ikuisessa välitilassa paniikkipukien, -paskantaen ja -syöden.
Puolisolla on tänään reilun viikon lomansa ensimmäinen päivä. Ja minä olen jo useaan otteeseen selittänyt, että tytär on nyt syönyt ja leikkinyt, seuraavaksi se kakkaa ja menee päikkäreille, jonka jälkeen se syö, seurustelee, vaihtaa vaipan ja lähtee manducassa päivän ekalle lenkille.
Meillä siis on päiväjärjestys. Se on vain kovin vaikeasti tunnistettavissa, kun en saa hallita ja hillitä sitä mieleni mukaan. Enkä osaa toistaiseksi ottaa huomioon kaikkia niitä miljoonia häiriötekijöitä, jotka saavat rytmin sekaisin ja maailman kallelleen.
Toisaalta, hyvä näin. Univeloissa, jotka aiheuttavat kroonisen tyhmä lammas-olon ei juuri mistään monimutkaisemmasta suoriutusikaan. Kauppalapun laadinta vaatii jo niin huomattavia ponnisteluja, että jätän lukujärjestyksen laatimisen niille, jotka saavat siitä palkkaa ja joille sillä on merkitystä.
Vaihtelu on ajoittain jännittävää. Harjoitan sitä erittäin harvoin.
 |
| Jos iltalenkki on kulkenut tästä viimeiset kolme vuotta, olisiko aika vaihtaa suuntaa? |
Vähän samat ongelmat. Tai mun suhtautuminen rutiineihin on välillä kaksijakoista: ne tekevät mulle hyvää ja pääosin nautinkin niistä, mutta välillä tulee tunne, että ne kuristavat ja vievät kaiken spontaanin ilon elämästä.
VastaaPoistaMutta nyt kyllä kaipaan rutiineja. Ja hallittavuutta. Enkä kestä, kun paikat repsottavat ja iso liuta asioita on aina tekemättä. Poikastakaan en varmaan _aktivoi_ oikein ja tarpeeksi.