Tänään ärsyttää taas vaihteeksi kaikki. Lapsi on ollut kovin kitiseväinen, kiukkuinen, inisevä, ujeltava - hauska - ärtyisä, kipuisa ja raivostuttava, ei tosin sen pidempään kuin pari päivää. Kuolan määrästä väittäisin taustalta löytyvän jälleen jotain hammasperäistä, mutta mene ja tiedä. Tuntuu siltä, että se kuolan määrä on loppupeleissä ollut vakio jo vuoden verran. Milloin ne hampaat oikein valmistuvat?
Alaselkä on kauheassa jumissa, sillä lapsi ei minut nähdessään millään voi oleskella lattialla tai isänsä sylissä tai edes minun läheisyydessäni. Syliin on päästävä. Sinänsä typerää ihmiseltä, jonka hallussa on keskimääräistä PALJON enemmän ergonomisia kantovälineitä, ettei ikinä sisällä oleskellessa saa kiinnitettyä lasta selkään tai lonkalle. Kummallisessa asennossa hinataan lasta paikasta toiseen ja toivotaan, että se ei huutaisi ihan jatkuvasti. Kipeäksi tulee yllättäen, juurikin se selkä.
Selkäkipu harvemmin vähentää vitutusta.
Kävin lauantaina työhaastattelussa ja joudun ärsyttävästi toteamaan, että I nailed it. Kokemus, koulutus ja maailmankatsomus ovat hommaan omiaan. Hanskasin myös toisen kotimaisen mielestäni kelvollisesti. En tosin osaa sanoa miellyttivätkö haastattelijoita enemmän ne omasta habituksestani hieman poikkevat mimmit, jotka paikalla bongasin. Loppuviikosta selviää. Nyt tekisi oikein hyvää päästä pois kotoa olemaan ihan ihminen eikä vain pinna kireänä ärisevä äiti.
Toivon työpaikkaa myös siksi, että minulla on ihan helvetin tylsää. Raha, täydentyvä CV ja mahdollinen työn takaama sosiaalinen aspekti eivät ole myöskään haitaksi. Eniten kaipaan kuitenkin sitä, että saan ajatella, luoda, toimia ja tuottaa jotakin, millä on merkitystä.
Onko minulla muuten maailman ainoa lapsi, joka herää yöllä valvomaan - hiljaa? Viime yönä tuli taas vietettyä pari tuntia valvovan lapsen seurana. Ei huuda, ei kitise, ei valita. Valvoo vain. Onko se masentunut?
Täällä ärsyttää myös. Epäilen myös hampaita, mutta on meillä muutakin meneillään. Tulee se oma tahto aika vahvasti esiin. Ja tuo meidänkin mukula tahtoo, että sitä kannetaan jatkuvasti, mutta niissä kantovälineissähän se ei viiihdy. Se tahtoo tutkailla kaikkia tasoja ja hyllyjä ja saada niiltä tavaraa, mikä ei nyt vaan useinkaan onnistu. Sitten kiljutaan korkealta ja kovaa, erittäin monta kertaa päivässä. Eikä ole ihan uusi juttu, tätä on nyt jatkunut jo jonkun aikaa.
VastaaPoistaMä tahdon pois kotoa... Tällä hetkellä tuntuu, että nämä meidän rutiinit ja päivien tylsyys nitistää mut ihan tyystin.
Voi kun meilläkin valvottaisiin äänettä.
Mulla on edelleen kauhean ristiriitainen suhde rutiiniin. Toisaalta se palvelee myös mielenterveyttä esmes ulkoilujen suhteen, toisaalta taas tappaa kaiken parisuhteesta luovuuteen ja elämänhaluun.
PoistaViime yönä taas valvottiin. Ei ääntäkään, mutta keksi mokoma nipistellä.
No mulla on kanssa ristiriitainen suhde. Toisaalta olen ihan intohimoinen aikatauluttaja ja meillä harvoin poiketaan varttia enempää päivittäisistä aikatauluista (vartin poikkeamakin on harvinaista), mutta samalla mä ryydyn, kun päivät toistavat itseään. Siinä vaiheessa kun alkaa aamusta jo laskea, että no nyt on kaksi tuntia ja 27 minuuttia päiväuniin ja päivä alkaa mennä sellaiseksi ylikireäksi suorittamiseksi, niin tietää, että joku poikkeama rutiiniin olis hyvä saada ja pian.
PoistaMä en ymmärrä mikä tässä valvomisessa on. Meilläkin taas viime yönä tuo ei ilmeisesti nukahtanut ollenkaan yhdeltä herätykseltä ja valvoi sitten tunnin.