29.11.2013

Lomalla

Enpä olisi uskonut, mutta alan tottua. Oletan, että olotila on väliaikainen; en ole niin naiivi, että uskottelisin itselleni taivalluksen jatkuvan tasaisena. Joka tapauksessa, on oikeastaaan ihan nastaa, kun aamupäivisin voi heräillä rauhassa, touhuta rauhassa, siirtyä pihalle rauhassa, puistossa sitä vasta saakin olla rauhassa, lapseen ruokaa, lapsi unille ja hiki itselle niskaan. Tai töitä jos niitä on, viime aikoina ei ole juuri ollut. Sekin on ihan hyvä. Joulukuussa arvatenkin saan työn puolesta hypätä minkä ehdin.

Ettei nyt vallan seesteiseksi menisi, olen toki hakannut päätä seinään, en kai muuten olisi minä. Maanantaina varasin lapselle sen kauhulla odotetun 18 kk neuvolan. Täti puhelimessa oli ihan vieras, tiedusteli olemmeko käyneet lääkärissä Björnillä vai Gun-Majlla (muutin ovelasti nimet aidossa hengessä). Kerroin, ettei kummallakaan, vaan sillä suomenkielisellä naisella. Hän ei kuulemma ole enää töissä (good for her), mutta sain valita tarjotuista vaihtoehdoista. Pyysin suomenkielentaitoista, mutta sitä ei täti voinut taata. Vittuilin vain vähän, eli alan kai olla aika zen.

Torstaina sain jonkun kohtauksen, mikä liittyy kolmekymppispapan jälkimainingeissa syntyneeseen ällötiputteluun ja syöpäkauhuun. Soitin uhkarohkeana TK:n ajanvaraukseen, että nyt tuo raskausaikana lervahtanut luomi minusta pois. Puhelinneuvojatäti oli kauhean kannustava ja antoi ajan tammikuun loppupuolelle. Kerroin, että en sitten aamusta pääse tulemaan yksin, tulen taaperon kanssa. Ei kuulemma haittaa, aika kun on hoitajalle, ei kestä kauemmin kuin viisi minuuttia. Tiedustellessani, että hoitajako tuon möllykän pois leikkaa, ei kuulemma. Hoitaja katsoo luomea ja arvioi päästetäänkö minut toimenpidejonoon. Olen edelleen aika zen.

Tänään on älä osta mitään -päivä, mutta on pakko mennä markettiin. Siellä sitten kiemurtelen taas ristiriitaisuuksissani ja nuuhkin kaikkea muovikrääsää, mitä vähän tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan yhtään. Tekee mieli hommata lapselle joulukalenteri, jos se vaikka salamyhkäisesti tajuaisikin joulusta jotain. Saako muilta kuin partiolaisilta karkitonta, lelutonta tai krääsätöntä kalenteria? Mistä minä löydän partioilaisen?

Leivoin eilen pullaa, koska oli tylsää. En edes tykkää syödä pullaa. Äitini jaksaa aina intoilla lukemastaan tutkimuksesta, jonka mukaan pullantuoksu luo lapselle turvallisen olon. Lapsi maistoi epäluuloisena palastaan ja tarjosi loput isälleen. Toivottavasti sillä oli turvallinen olo.

7 kommenttia:

  1. Oooh, mahtista, ollaan yhdessä zen (niin kauan kuin sitä kestää)!

    Mä tykkäsin pienenä ihan järkyttävän paljon äidin omatekoisesta joulukalenterista. Se oli tehty farkkukankaasta ja siihen oli ommeltu eri tilkuista luukut, joista tuli joka päivä joku pieni kiva juttu. Nythän tuollaisia näkee myynnissäkin, sellainen on pakko saada tähänkin talouteen (en luonnollisestikaan väsää itse, ei ole konettakaan ja käsin en varsinkaan moiseen ryhtyisi ikinä), mutta ei ehkä vielä tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sitä zeniä hirveen pitkälle piisannut, kun tuli flunsssa taloon (tosin eka sitten viime kevään).

      Omatekoinen kalenteri ois kiva, kaikilla kavereilla oli kersana sellainen, ei tietenkään mulla - vielä sen päivän kun näkisi, että mutsi ompelee jotain muutakin kuin verhoja.

      Ehkä jotain tulitikkuaskiversiota voisi harkitakin, sitten joskus.

      Poista
  2. Meillä oli myös äidin tekemä ihana kankainen kalenteri. Sieltä löytyi rusinoita tms aamuisin. Nyt se on siskollani, pitäisi melkein kysyä, josko luopuis siitä... Ommella en ole jaksanut mut vielähän ehtis, jos jaksais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehditkö/jaksoitko?

      Hyvä, että teillä on ne partiolaiset. Tulen hakemaan kalenterin, kunhan olen jaloillani. Lapsi on jo parempi, meikäläinen ei. Niisk&hrrr.

      Poista
    2. En. Tilasin punaisen Hooämmältä, laiskuus kun iski. Yritän vielä kysyä sitä äidin tekemää siskolta, vaikka ensi jouluksi.

      Pikaista paranemista!

      Poista
  3. Jos se yhtään lohduttaa, minullakin on karmea luomiahdistus ja olen mielikuvituksessani ollut jo viittä vaille vainaakin. Puhdas papa ei yhtään lohduta kun tuo möllöttelee niin privaateilla mestoilla. Minulla ei ennen raskautta ollut ainuttakaan luomea missään, joten nyt kyrsii sitten melkein triplasti. Vitsit, keksin taas yhden syyn miksi paksuna oleminen on niin hemmetin kivaa!

    Joo moi, luen tosiaan blogiasi yhä, vaikka harvemmin kommentoin :D nyt vain sanat "papa" ja "luomi" aiheuttivat kevyehkön ja aivan aiheettoman avautumisen. Paskanjauhamistani voi muuten jatkossa lukea myös satunnaisten kommenttien lisäksi osoitteessa heikunkeikunkax.blogspot.fi. Kiitos ja anteeks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin. Mähän jo totesin, että kaikki mun tutut ja "kaverit" on joko paksuna tai juuri jakautuneet. Gaaddääm. Onnea. :)

      Mua ärsyttää tämä papaluomipanikointi, mutta minkäs teet. Ennen ei ole tullut mieleenkään stressailla paitsi nyt keuhkoröntgeneistä, mutta kas kummaa. Tissejäkään ei voi ronplata kyhmyjen varalta, kun niissä on maitua.

      Minäpä luen sinun, kun sinä kerran luet minun. :) Kiva kun luet!

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.