20.11.2013

Ykstoista

Sain Haasteen Turkin Petralta. Siitä kiitokset. Vastaavan haasteen olen aiemmin vastaanottanut (huhtikuussa, prkl) K.Ärjyperältä ja mokoma on hautautunut luonnosten kätköön. Kiitokset nyt hänellekin, ja pahoitteluni hautautumisesta. Väännän jonkun hybridin.

Sääntöjä:
1. Kiitä haasteesta.
2. Kerro 11 faktaa itsestäsi.
3. Vastaa kysymyksiin.
4. Keksi kysymyksiä.
5. Haasta seuraavat 11 (ihan liikaa).
6. Kerro, että olet haastanut.
7. Ei saa haastaa takaisin.

Selvä.

Faktaa:
Tein eilen ihan järkyttävän hyvää lammaspataa.
Oon laihtunut kuluvan vuoden pääsiäisestä 20 kg. Nii.
Tuntuu siltä, että kaikki mun kaverit on raskaana tai tuore nyytti kainalossa.
En muista milloin olisin lukenut kokonaisen kirjan. Kaunokirjallisen tuotoksen siis. Mahdollisesti 5/2012.
Mun autolla ajaa täältä hanurista Helsinkiin yhdellä tankilla eestaas. Tekisi mieli vaihtaa uudempaan peliin, muttei ole rahaa ja vähän tuo syö.
Näissä faktoissa ei ole juuri päätä ei häntää.
Imetin viime yönä viidesti.
Faktojen sijaan mietin samalla mitä pitää hakea kaupasta ja mihin kauppaan mennään.
Käytän järkyttävän paljon aikaa turhanpäiväiseen someluuhaukseen.
Tekee kauheasti mieli neuloa koko ajan, mutta koen sen jotenkin vähäpätöisemmäksi hommaksi kodin raivauksen, loputtoman keittämisen taikka valittamisen rinnalla.
Mun mielestä on suloista, kun vanhukset puhuvat keittämisestä ruoanlaiton sijaan. 


Pärähdyksen kyssät:
1. Ärsyttävin sanonta? Niinq. Vaikkei se olisi edes sanonta, ei se kai olekaan, ärsyttää. Tapanani on joskus laskea monestiko vaikkapa töllön haastateltava lipsauttaa suustaan niinq. Sitten ujellan tuloksesta puolisolle.
2. Mistä vuodenajasta tykkäät eniten? Pidän alkusyksystä. Syyskuusta.
3. Karmaisevin komemuksesi kosmetiikasta? Käytän mielestäni varsin vähän kosmetiikkaa, muttatota. Taisin pestä joskus tämän suurehkon hiushässäkkäni jollain paskalla elvitaalilla, oikein hoitavalla. Marseillesaippuaan tottuneella pehkolla meni oikeasti vuosia toipuessa.
4. Lempiruokasi ja sen resepti? Viime aikoina olen ollut suorastaan hullaantunut linssikeittoon, juurikin Petran yllyttämänä. Resepti löytyy tästä.  Sen verran olen muokannut, että ujutin sekaan porkkanoiden kaveriksi myskikurpitsan. Voi saatanaa, että on hyvää!!!
5. Mikä asia nauratti viimeksi? Vanha kissa rentoutui puolison sylissä. Rentoutuessaan kissa piereskelee. Jokainen joka on joskus ajautunut kissan ilmavaivan läheisyyteen tietää miksi nauroin. Pieruhuumori naurattaa.
6. Mikä on mielestäsi paras (lasten)kirja? Meillä on viime aikoina luettu kymmeniä ja taas kymmeniä pahvikirjoja. Haaveilen, että vielä joku päivä siirrytään ihan liparepaperisiin. Niistä olen ihaillut Pikku Papun Lauluja, joita meillä on kuunneltu jo paljon. Siitä tykkään ja hyvä se on. Kauniit kuvatkin.
7. Milloin keksit parhaat ideasi? Ehkäpä aamuisin. Joskus öisin, tosin silloin ideani ovat jokseenkin ankeita. Parhaat kai aamuisin.
8. Löhöily vai aktiviteettiloma? Aktiviteetti, ei tosin mikään hiihto, koska hiihtäminen on kauheaa. En osaa olla rannalla, ahdistun. Huvilalla voi toki löhöillä, muttei kauaa, koska siellä on myös työleiri. Aktiviteettiloma Keski-Euroopassa. Jes.
9. Mitä urheilulajia suosittelet sohvaperunalle? No enpä tiedä, mutta itse käytän tätä. Kliklik - kuinka pahan hien haluaa niskaan. 
10. Oletko koukussa johonkin telkkariohjelmaan? Mihin? No en oikeastaan ole. Jos ei töllöstä tule mitään kun sen eteen lysähdän, tiiraan kohta puhkikuluneita Simpsoneita tai Futuramaa.
11. Järjestys vai kaaos? Ehdottomasti kaaos.

Petran kysymykset:
1. Paras asia mitä sinulle on tapahtunut tänä vuonna? Varmaankin työpätkä.  Sai uskomaan itseeni edes hiukkasen ja osoitti, että toivoa on vielä.
2. Oletko mieleisessäsi työssä tällä hetkellä? Pidin kamalasti työstä, jota tein taas kerran pätkän. Sitä voisin tehdä kyllä. Pidempäänkin. On oikeasti aika siistiä voida sanoa, että olen hyvä työssäni.
3. Viimeisin hankintasi kotiin? Ostin sunnuntaina marketista eteiseen kynnysmaton.
4. Panostatko joulun viettoon? Tuskin. Aika pienimuotoisesti varmaan mennään tänäkin vuonna. Lapsi toki alkaa jo tajuta enemmän, mutta arvelen, että joulupukit sun muut saavat jäädä edelleen väliin. Ruokaa paljon ja riittävästi lepoa.
5. Päivän paras hetki? Kun lapsi on nukahtanut päiväunille ja on 1,5 tuntia aikaa tehdä ihan mitä vaan.
6. Luottoreseptisi? Jos kaikki toivo on menetetty: uunivuokaan riisiä ja vihreitä linssejä, vettä päälle. Päälle mielellään semieettiset broilerinkoivet, marinoimattomat - tai pestyt. Uuniin --> 200 astetta, tunnista puoleentoista. Helppoa, halapaa, ihan kohtuuhyvää ja riittää kahdelle aterialle. Jämät voi wokata.
7. Mieleenpainuvin kirja tältä vuodelta? Kunpa sellainen olisi. En ole onnistunut lukemaan juuri mitään, puoleentoista vuoteen.
8. Keräiletkö jotain, jos niin mitä ja miksi? En keräile tietoisesti, mutta mulla on aivan järkyttävät kasat lankaa. Kaikissa väreissä ja paksuuksissa ja materiaaleissa, muttei koskaan juuri sitä sopivaa.
9. Kotisi paras paikka? Olohuone. Se on aina syvähkössä kaaoksessa, mutta tykkään siitä kovasti.
10. Katsotko telkkaria, jos niin mitä? No aivottomana niitä Simpsoneita ja Futuramaa. Teemalta muuten tulee mahtava ysäriohjelma maanantaisin! Kauheesti tykkäsin ja nyökyttelin niskan kipeäksi nostalgioissani kun satuin osumaan yhdeksän jälkeen apajille.
11. Joululahjatoiveesi? Haluaisin hyvät, vedenpitävät ulkoiluhanskat. Ja hyvää mieltä, sillai, että lomat eivät aiheuttaisi päätähalkovaa ahdistusta.

Mun kysymykset:
1. Mitä haluaisit opiskella? (Kaikkihan jotain haluaa vakka olisi kuinka maisteristohtoris).
2. Mitä tekisi mieli syödä?
3. Muovikuusi, aito vai ei ollenkaan?
4. Lanttu vai porkkana?
5. Mikä on kaikkien aikojen paras leffa?
6. Mikä on nolottanut viime aikoina?
7. Mikä mahtaa olla aikakauslehdistä suosikkisi?
8. Luetko sanomalehtiä? Siis printtinä?
9. Mitä neuloit/virkkasit viimeksi?
10. Kuka on vaikuttanut sinuun kaikkein eniten elämäsi aikana? Miksi?
11. Miten marraskuusta selviää hengissä?

No yhtätoista en haasta, mutta perinteisesti kyllä muutaman. Erittäin perinteisesti. Pomps, pallo pompahtaa: Tylsyys, Mirgga, Paukkis ja Juno. Jäikö joku ilman?

8 kommenttia:

  1. Tässä seuraavat yksitoista... sut on haastettu!!!!!

    VastaaPoista
  2. Linssikeitto on kylla hyvaa mutta taytynee kokeilla noita linsseja uunissa, kuulostaa hyvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tulee yllättävän pätevää. Olen tässä hiljalleen hionut lammascurryani ja kerään rohkeutta paljastaa sen saloja oikein intternetissä.

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.