Vauva täytti tänään yhdeksän kuukautta. Tällä viikolla se ryhtyi reippaana myös ryömimään olkkarissa kierimisen ohella. Sen tekee selvästi mieli lähteä tutkimaan eteiseen vievää käytävää ja äidin työhuonetta, mutta kynnys on vielä liian korkea - henkisesti.
Yöt ovat levottomia. Hinkki naamaan äänieristeeksi kolmesta viiteen kertaa yössä. Illalla nukahtaminen on hulinaa. Kainalossa uni sujuisi ja sen aamuyöstä puolison päästeltyä töihin siihen jätänkin - oman nukkumiseni kustannuksella. Neidin toinen hammas ilmaantui ekan viereen alkuviikosta, lieneekö tuo yhdessä tuoreen mobilisoitumisen kanssa syynä levottomuuteen. Emmätiijä.
Vauva ei ole enää niin kovin vauva, sen rannepoimut ovat siloittuneet ja pötköjalat eivät ole enää niin pötköt. Kun suuri osa 2012 äitiytyneistä tuntuu olevan jo uutta mahassa (tai ainakin haaveissa), kävin minä asennuttamassa kierukan. Projekti alkoi tammikuun ekalla viikolla, että kivasti kunnalliselta sen kuitenkin alle puolessa vuodessa sai - hoitotakuu on tosi jees (koskeeko se edes näitä?).
Kierukkaparka on mielestäni mainettaan parempi (kuparillinen, hormonaalisiin en uskalla koskea - 13 vuotta spärdäreillä pärjänneenä). Sen asennus teki toki kipeää, mutta tuntui lähinnä ilkeältä parin minuutin (tai alle) sukkapuikkokivulta. Katetrointi oli tähän verrattuna aivan omaa luokkaansa. Alle vartissa housut alas ja ylös.
Uuden masuasukin kanssa elo lähti ihan leppoisasti käyntiin - pientä supistelua, huomattavasti lievempää kuin menkkojen aikaan. Niin - pari päivää. Keskiviikkoyönä hanat auki ja pari päivää on mennyt aavistuksen kalpeana. Vuolas vuoto sai aikaan jopa niin idioottimaisen ajatuksen, että soitin neuvolaan tiedustellakseni, että paljonko on liikaa. Ruotsinkielinen sijainen ei ilmeisesti ymmärtänyt kysymystäni, mutta oli iloinen ja kannustava. Onneksi vuotelu on hiipumaan päin. Varmaan se on muutenkin ollut normaalin rajoissa, mutta tottumattomana kauheisiin kaupan siteisiin ja viime aikoina vähänlaisesti vuodelleena järkytyin.
Kun toiset haaveilevat lisääntymisestä tai lisääntyvät, minä olen tehnyt lievää surutyötä myös sen suhteen, että meille tuskin enää koskaan vauvaa tulee. Raskaus oli hirveä - sairastumisriski on hirveä. En voi asettaa tytärtäni sille alttiiksi ja olen melko varma, että toista kertaa ei puolisokaan vastaavaa katselisi. Liikaa menetettävää. Aivan liikaa.
Kevät on joka vuosi yhtä aikaa ihanaa ja raastavaa.
Onnea yhdeksästä kuukaudesta, ryömimisestä ja uudesta masuasukista!
VastaaPoistaMä olen joka toinen päivä surullinen siitä, etten ehkä ikinä tule saamaan toista mukulaa ja joka toinen päivä haaveilen siitä toisesta. Haaveilen, vaikka raskaus oli hirveä enkä haluaisi vastaavaa kokea enää toiste. En myöskään välttämättä haluaisi kokea unenpuutetta tässä mittakaavassa enää toiste, mutta järki kaikkoaa välillä aika tehokkaasti, kun miettii vauvoja. Ei tajua.
Kiitos!
PoistaEihän siitä mihinkään pääse, on vauvat aika ihunia. Mulla ei varsinaisesti ole pahempaa vauvakuumetta saati oloa, että sellainen pitäisi saada ja pian, mutta jotenkin on vähän tyhjä olo - oliks tää nyt tässä?
Mua ketuttaa, että olosuhteiden pakosta myös mulla taitaa olla eka ja vika käsillä. Raskaana voisin olla ihan koko ajan, minusta se oli ihanaa aikaa. Ei toki ne viimeiset myrkytysoireiset viikot mutta muuten. Väsymystä en kaipaile, mut parempaa kohti kai tässä ollaan menossa.
VastaaPoistaMä yritän olla iloinen siitä, että sun raskaus sujui hyvin - ja yritän olla olematta ihan järkyttävän kateellinen. Raskausajan fiiliksistä tulee aika paljon potkittua itseä, sille kun ladataan odotuksia ja normeja - ainuttakaan en kyennyt täyttämään.
PoistaSurettaa tuo teidän tilanne. Jos malttaisi vuoden - kaksi niin talossa saattaisi olla taas tilaa ja nuorimmainenkin ottaa kunnolla unta kuulaan. Ja isäntä myös. Onhan se kuitenkin aika hurja vaatimus, että sinä olosuhteiden nokassa olet aina joustamassa.
Voi ei, en ole ajatellut asiaa tuolta kantilta. :/ Olis voinut olla toki toisinkin päin, mutta vaikean kevään jälkeen kaikki tuntui positiiviselta.
PoistaPitänee odotella, jos vaikka tilanne tästä muuttuisi. Ei tässä kiirus ole. Tytöt taas ennusteli kaksosia, joten oli pakko testata. Tyylipuhdas miinus, josta olin kyllä ihan iloinen. ;D
Mä oon pahoillani että päätös yhdestä lapsesta ei oo sun vaan pakon edessä tehty. On rankkaa jäädä kaipaamaan jotakin salaa vaikka järkiperustein tietääkin miksi niin on.
VastaaPoistaMä oon kai aina miettinyt, että kaksi olisi hyvä. Täytynee kääntää ajatus sille mallille, että yksi on just paras. Kun tälle ei nyt mitään voi.
PoistaOonhan mäkin ainut lapsi enkä paremmasta tiedä. :)
Meillä myös käytiin keskustelua lapsiluvusta ja aikatauluista. Ensin pidin itsestäänselvyytenä 2-3 lasta, mutta sitten muistin kuinka kammottavan syvältä suolesta koko raskaana oleminen olikaan.
VastaaPoistaPikkukakkonen saa nyt kuitenkin tulla, jos on tullakseen, vaikka mä aika kauhuissani toivoisinkin ettei tulisi. Mun pääkun nyt ilmeisesti kestikin tämän rumban, niin kai on parempi kaikista paskimmat ajat lusia yhtä soittoa, mutta.. Kroppa melkein jo hajosi atomeiksi, saa nähdä kuinka käy.
Oot sää rohkea! :) Jos siltä tuntuu, että samoilla silmillä jaksaa niin antaa mennä! Toivottavasti tärppää just sopivalla hetkellä.
PoistaEhkä sen fyysisen kidutuksen kestää kun tietää mitä on odotettavissa. Hyvinhän sen unohtaa, mutta monessa kohden hoksaa, että siitähän tää oli tuttua!