Kuten todettua, täytin kolmekymmentä. No tämän johdosta, tai tästä huolimatta, tai vain siitä syystä, että seudulla ei ihan pilvin pimein kuljeskele semijärjissään olevia suomenkielisiä, sain oikein virallisen kutsun kulttuuritapahtuman arvovaltaiseen raatiin. No ihan aidosti kiva, mutta raati arvioitsee lausuntaa.
Yritin sluibailla eroon kutsusta vetoamalla muutamaan tekosyyhyn (kuten imetykseen), mutta koska kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, en onnistunut. Tapahtuman järjestävä taho kun on potentiaalinen tulevaisuuden työnantaja (ja muutenkin mukava).
Olen potkiskellut itseäni päähän. Olen kolmekymmentä. Olen runonlausuntaraatilainen. Olen aidon kyyninen ja usein vittupää. Onneksi on joskus tullut oikein opiskeltua palautteenantoa, kirjallisuustiedettäkin vähän. Mutta miten helkkarissa mä pystyn ensinnäkin keskittymään koko päivän, olemaan repeilemättä ja asiallinen, ja pukeutumaankin aikuisesti. Puoliso lupasi kannustavasti kiikuttaa taaperon imetettäväksi kulttuuri-instanssiin.
Törmäsin työn puolesta järjestävään tahoon viime viikolla ja lupasin saapua paikalle. Kerroin kyllä, etten ymmärrä millä mandaatilla minun katsotaan voivan osallistua ja jätin sopivan tittelin keksimisen järjestäjän huoleksi. Ei ole kuulemma ongelma. Mulle se kyllä aina on, kun lomakkeita täyttelen - ammatittomuus nimittäin.
Nyt minä lienen aikuinen. Viimeistään nyt. ja elämässäni on lapsen lisäksi paikallista kulttuuria.
Siirryn hakkaamaan päätä seinään. Taas.
23.9.2013
9.9.2013
Kuvitus
Ei ehdi, ei kerkee - tosin kohta ehtii ja kerkee.
Täytin kolmekymmentä. Paukkuliini oli poikansa kanssa ainoa synttärivieras. Luuhattiin hiekkalaatikolla. Oli kivaa. Illalla join kaksi lasillista punkkua ja rutisin ikäkriisiä twitterissä. Menin nukkumaan vasta puoliltaöin. Kostautuihan se, ihan hirvee olo, sunnuntaipäikkärit ja lapsiperheen iltaisa tooooodeeeeellaaaa piiiiiitkäääää vierailu ottivat koville. Onneksi töissä voi ajoittain levätä.
Muutoin olemme luuhanneet metsissä. Kätköillä ja marjastamassa. Kun istuu perseellään suunnilleen kahdeksan tuntia päivässä, on pakko päästä iltasella pihalle. Taapero kulkee kätevästi liinassa, jos se hermostuu, voi sille tarjoilla marjoja naposteltavaksi ja äidin niskaan liiskattavaksi.
Tässä parhaat palat viime viikon luontoriennoilta:
Sain puolisolta synttärilahjaksi vaelluskengät. On muuten parhaat kengät mitä mulla on.
Hain oman alan tuöpaikkaa, jota en saanut. Olen helpottunut ja iloinen. Marraskuussa koittaa jälleen kotielo. Ei tarvitsekaan miettiä hoitokuvioita. Saadaan olla tyttären kera kaksin ihan rauhassa. Tosin saattaa olla, että se tarvitsee ihmislapsiseuraa (ei leikkiin, ei noin pienet vielä keskenään leiki, vaan malliksi). Lapsi leikkii nimittäin ahkerasti koiraa - läähättää ja konttaustepastelee ja puskee päällään ihan kuten vanhemmat, karvaiset perheenjäsenensä.
Ei se muuten vieläkään öisin nuku, pönkeää seisomaan aina havahtuessaan, mutta kaiken kanssa oppii elämään.
Täytin kolmekymmentä. Paukkuliini oli poikansa kanssa ainoa synttärivieras. Luuhattiin hiekkalaatikolla. Oli kivaa. Illalla join kaksi lasillista punkkua ja rutisin ikäkriisiä twitterissä. Menin nukkumaan vasta puoliltaöin. Kostautuihan se, ihan hirvee olo, sunnuntaipäikkärit ja lapsiperheen iltaisa tooooodeeeeellaaaa piiiiiitkäääää vierailu ottivat koville. Onneksi töissä voi ajoittain levätä.
Muutoin olemme luuhanneet metsissä. Kätköillä ja marjastamassa. Kun istuu perseellään suunnilleen kahdeksan tuntia päivässä, on pakko päästä iltasella pihalle. Taapero kulkee kätevästi liinassa, jos se hermostuu, voi sille tarjoilla marjoja naposteltavaksi ja äidin niskaan liiskattavaksi.
Tässä parhaat palat viime viikon luontoriennoilta:
Sain puolisolta synttärilahjaksi vaelluskengät. On muuten parhaat kengät mitä mulla on.
Hain oman alan tuöpaikkaa, jota en saanut. Olen helpottunut ja iloinen. Marraskuussa koittaa jälleen kotielo. Ei tarvitsekaan miettiä hoitokuvioita. Saadaan olla tyttären kera kaksin ihan rauhassa. Tosin saattaa olla, että se tarvitsee ihmislapsiseuraa (ei leikkiin, ei noin pienet vielä keskenään leiki, vaan malliksi). Lapsi leikkii nimittäin ahkerasti koiraa - läähättää ja konttaustepastelee ja puskee päällään ihan kuten vanhemmat, karvaiset perheenjäsenensä.
Ei se muuten vieläkään öisin nuku, pönkeää seisomaan aina havahtuessaan, mutta kaiken kanssa oppii elämään.
23.8.2013
Saisko nukkua hetken?
Moi vaan täältä töistä. Oon nukkunu viime yönä pisimmillään puolen tunnin pätkän. Ottaa vähän koville. Siksi onneton ilmaisu.
Aamulla olin melko epätoivoinen ja googletin. Törmäsin tähän, mikä on kyllä aika uskomatonta ja järkyttävää paskaa suurimmaksi osaksi. Vai että on suositeltavaa, että lapsi siirretään omaan huoneeseen nukkumaan 3-4 kuukauden iässä ja yövieroitetaan viimeistään puolivuotiaana. Ja että on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan jos alkaa ottaa nukkumisen kanssa koville. Onko joku saanut siitä osoitteesta jotain apua nukkumiseen?
Onneksi törmäsin myös vanhaan, tuttuun tähän, joka on jäänyt moneen otteeseen lukematta, mutta työmaaprintteri taas kerran otti ja lauloi. Menee testiin kunhan saadaan vähän aikaa totutella ajatukseen ja ideaan ja niin pois päin.
Väsymyksen tasosta saattaa kertoa se, että aamupalaverissa itkin. Sillai kiva, että ihan hirveesti ei oo tarvinnu tänään tehdä töitä.
Hirveä huoli minulla on, lapsi kun neljän kuukauden verran on pyrkinyt seisomaan kesken unien. Joka ikinen havahtuminen tai unen tason nousu kuittautuu konttausasennolla ja pystyynpunkeamisella. On kuulemma normaalia kuukauden tai kaksi. Eli ei normaalia loputtomiin? Mielessä kävi jo lääkärin pakeille pyristely, mutta en jaksa ainuttakaan 'kyllä on jo aika lopettaa imetys' ja 'se ei ikinä lähde perhepedistä jos ei nyt siirrä omaan huoneeseen' -saarnaa. Enkä myöskään jaksa valehdella. Imetän ja nukutaan porukalla. Piste.
Paiskin iloisesti lauantaivuoroa ties monettako kertaa putkella, koska ensi viikon lauantaina täytän ihan helvetillisen kasan vuosia ja aion kriiseillä lukua kotosalla, enkä suinkaan työmaalla. Lauantait ottaa koville.
Kaikki ottaa koville.
Voi olla, että ensi yön nukun alakerrassa. Pakko. Muuten räjähtää pää.
Aamulla olin melko epätoivoinen ja googletin. Törmäsin tähän, mikä on kyllä aika uskomatonta ja järkyttävää paskaa suurimmaksi osaksi. Vai että on suositeltavaa, että lapsi siirretään omaan huoneeseen nukkumaan 3-4 kuukauden iässä ja yövieroitetaan viimeistään puolivuotiaana. Ja että on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan jos alkaa ottaa nukkumisen kanssa koville. Onko joku saanut siitä osoitteesta jotain apua nukkumiseen?
Onneksi törmäsin myös vanhaan, tuttuun tähän, joka on jäänyt moneen otteeseen lukematta, mutta työmaaprintteri taas kerran otti ja lauloi. Menee testiin kunhan saadaan vähän aikaa totutella ajatukseen ja ideaan ja niin pois päin.
Väsymyksen tasosta saattaa kertoa se, että aamupalaverissa itkin. Sillai kiva, että ihan hirveesti ei oo tarvinnu tänään tehdä töitä.
Hirveä huoli minulla on, lapsi kun neljän kuukauden verran on pyrkinyt seisomaan kesken unien. Joka ikinen havahtuminen tai unen tason nousu kuittautuu konttausasennolla ja pystyynpunkeamisella. On kuulemma normaalia kuukauden tai kaksi. Eli ei normaalia loputtomiin? Mielessä kävi jo lääkärin pakeille pyristely, mutta en jaksa ainuttakaan 'kyllä on jo aika lopettaa imetys' ja 'se ei ikinä lähde perhepedistä jos ei nyt siirrä omaan huoneeseen' -saarnaa. Enkä myöskään jaksa valehdella. Imetän ja nukutaan porukalla. Piste.
Paiskin iloisesti lauantaivuoroa ties monettako kertaa putkella, koska ensi viikon lauantaina täytän ihan helvetillisen kasan vuosia ja aion kriiseillä lukua kotosalla, enkä suinkaan työmaalla. Lauantait ottaa koville.
Kaikki ottaa koville.
Voi olla, että ensi yön nukun alakerrassa. Pakko. Muuten räjähtää pää.
9.8.2013
Ennen
Yksis pamautti haasteksella. En ole muita vastaavia lueskellutkaan kuin hänen hengästyttävän ja ihanan katsauksensa omaan henkilöhistoriaansa, mutta muoto on kuulemma vapaa. Valitettavasti en ihan yksistasoon kykene.
Haasteena muistella elettyä elämää. Millainen olen ollut, mitä olen ajatellut, millaista elämä on ollut, miltä olen näyttänyt?
Elokuu 1999.
Aloitin muistaakseni lukion. Jos laskin oikein, mihin ei ole niin luottaminen. Toivottavasti. Lukio oli remontin takia sijoitettu väliaikaisiin tiloihin, joihin piti kiivetä aivan järkyttävän monta porrasta. Aina hengästytti ja tuli kuuma, mutta sitä ei tohtinut toisille näyttää. Nautin koulunkäynnistä, suoritin. Kävin välituntisin tupakalla korttelin takana. Seurustelin ensirakkauden kanssa. Mieleen on jäänyt sininen taivas ja punainen tiiliseinä. Ja se rööki. Väliaikaisten luokkahuoneiden harmaat cyproc-levyistä kyhätyt seinät. Kerran huomasin ruotsintunnilla tallanneeni koiranpaskaan. Hävetti. Asuin kotona, faija veteli ajoittain ryyppyputkiaan, äiti oli aina töissä. Luuhasin paljon poikaystävän luona. Hiukseni olivat lyhyet ja takkuiset. Mietin paljon eläinten oikeuksia ja söin kasviksia. Maailmantuska oli ajoittain suuri. Tutustuin fysiikan kurssilla uuteen toveriin, kun tämä kolautti pinon punnuksia hampaisiinsa joutuessaan parikseni kokeen ajaksi. Emme ole olleet tekemisissä sitten vuoden 2000.
Huhtikuu 2003.
Olin asunut vajaan vuoden Länsi-Itävallassa. EVS-hommissa. Kieli alkoi sujua, sosiaalisia kontakteja olla mukavasti. Bileitä piisasi pitkin vuoristoa, indierockin raikuessa ja sätkien kärytessä. Luin kevätauringossa vuorenrinteessä pääsykoekirjoja. Valtio-oppia, mistä ei tullutkaan alaani. Alpit, ystävät, käsittämättömän lämmin kevät, suuremman projektin loppuhuipennusviikonloppu. Orastava Suomeen paluu ahdisti. Euroviisukekkerit Tirolissa olivat huikeat.
Hiukseni olivat pidemmät, punaiset ja takkuiset.
Maaliskuu 2009.
Töissä. Töissätöissätöissä. Rakastunut puolisoon. Matkasin joka aamu ohikulkutien parkkipaikalta kimppakyytiautoon hypäten vajaan tunnin suuntaansa naisporukassa työpaikalle ja takaisin. Kyydissä oli hauskaa. Purettiin päivän aikana koettu, suunniteltiin seuraavaa - käytiin läpi neljä eri-ikäisen naisen elämää. Ajomatkat olivat minulle tärkeitä - kasvun, ammatillisen identiteetin ja ystävyyden kannalta. Töissä oli kieltämättä raskasta. Vuosi oli turvapaikanhaussa korkeahko piikki ja se työmaalla näkyi, nimenomaan lasten näkökulmasta. Kun maailma tulee pienoiskoossa syliin, ei sitä pääse karkuun. Luin ja luin ja luin ja halusin ymmärtää - konflikteja, uskontoja, taustoja, mielipiteitä, kokemuksia. Kun en lukenut, selasin myytäviä taloja ja laskeskelin euroja. Asuin vuokralla rivitalonpätkässä maaseudulla. Katuvaloja ei ollut, maaliskuussa ei enää tarvinnut otsalamppua koiria ulkoiluttaessa.
Hiukseni olivat pidemmät, punaisemmat ja takkuisemmat.
18.9.2009
Tarkasta päivän kulusta ei minulla ole hajuakaan, mutta mikäli kyseessä oli arkipäivä, olin töissä - samalla työmaalla kuin edellisenä keväänä. Puoliso oli lomautettuna ja remontoi keväällä ostamani talon olohuonetta. Luin enemmän ja juoksin koulutuksesta toiseen hankkimassa välineitä tehdä työni hyvin ja jaksaa työssäni. Muistaakseni juuri 2009 syksyllä ryhmäni pysyi kohtuullisen hyvin yhtenäisenä eikä trafiikkia ollut sen kummemmin. Opetin tyttöjä ja pienen pojan lukemaan suomeksi. Lapsen riemu ja ilo omasta kyvystä vieraalla kielellä liikutti. Yhden tytön isä tuli lakki kourassa ja kyynel silmässä kiittämään, kun lapsi oppi lukemaan - vaimo ei kuulemma ollut saanut oppia.
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat.
17.7.2010
Ei hajuakaan mitä olen puuhannut, mutta heinäkuussa olen oletettavasti nauttinut pitkästä palkallisesta kesälomasta. Ja saanut tietää lievän valituskierroksen läpikäytyä töiden jatkuvan samassa osoitteessa edelleen. Olen mahdollisesti lymynnyt puutarhassa, todennäköisesti lipittänyt valkkaria suureen, sittemmin kaadettuun, mäntyyn kiinnitetyssä riippukeinussa, polttanut ketjussa röökiä ja soitellut tutuille yksinäisenä. Tai ollut kalastamassa puolison kanssa. Ainakin haluan uskoa, että kesälomapäivä on ollut seesteisen aurinkoinen. Hyvä ja rauhallinen. Eikä liian kuuma.
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat.
Huom. En nykyisin työskentele samassa paikassa, saati alalla.
________________________________________________________________________
Elokuu 1999.
Aloitin muistaakseni lukion. Jos laskin oikein, mihin ei ole niin luottaminen. Toivottavasti. Lukio oli remontin takia sijoitettu väliaikaisiin tiloihin, joihin piti kiivetä aivan järkyttävän monta porrasta. Aina hengästytti ja tuli kuuma, mutta sitä ei tohtinut toisille näyttää. Nautin koulunkäynnistä, suoritin. Kävin välituntisin tupakalla korttelin takana. Seurustelin ensirakkauden kanssa. Mieleen on jäänyt sininen taivas ja punainen tiiliseinä. Ja se rööki. Väliaikaisten luokkahuoneiden harmaat cyproc-levyistä kyhätyt seinät. Kerran huomasin ruotsintunnilla tallanneeni koiranpaskaan. Hävetti. Asuin kotona, faija veteli ajoittain ryyppyputkiaan, äiti oli aina töissä. Luuhasin paljon poikaystävän luona. Hiukseni olivat lyhyet ja takkuiset. Mietin paljon eläinten oikeuksia ja söin kasviksia. Maailmantuska oli ajoittain suuri. Tutustuin fysiikan kurssilla uuteen toveriin, kun tämä kolautti pinon punnuksia hampaisiinsa joutuessaan parikseni kokeen ajaksi. Emme ole olleet tekemisissä sitten vuoden 2000.
Huhtikuu 2003.
Olin asunut vajaan vuoden Länsi-Itävallassa. EVS-hommissa. Kieli alkoi sujua, sosiaalisia kontakteja olla mukavasti. Bileitä piisasi pitkin vuoristoa, indierockin raikuessa ja sätkien kärytessä. Luin kevätauringossa vuorenrinteessä pääsykoekirjoja. Valtio-oppia, mistä ei tullutkaan alaani. Alpit, ystävät, käsittämättömän lämmin kevät, suuremman projektin loppuhuipennusviikonloppu. Orastava Suomeen paluu ahdisti. Euroviisukekkerit Tirolissa olivat huikeat.
Hiukseni olivat pidemmät, punaiset ja takkuiset.
Maaliskuu 2009.
Töissä. Töissätöissätöissä. Rakastunut puolisoon. Matkasin joka aamu ohikulkutien parkkipaikalta kimppakyytiautoon hypäten vajaan tunnin suuntaansa naisporukassa työpaikalle ja takaisin. Kyydissä oli hauskaa. Purettiin päivän aikana koettu, suunniteltiin seuraavaa - käytiin läpi neljä eri-ikäisen naisen elämää. Ajomatkat olivat minulle tärkeitä - kasvun, ammatillisen identiteetin ja ystävyyden kannalta. Töissä oli kieltämättä raskasta. Vuosi oli turvapaikanhaussa korkeahko piikki ja se työmaalla näkyi, nimenomaan lasten näkökulmasta. Kun maailma tulee pienoiskoossa syliin, ei sitä pääse karkuun. Luin ja luin ja luin ja halusin ymmärtää - konflikteja, uskontoja, taustoja, mielipiteitä, kokemuksia. Kun en lukenut, selasin myytäviä taloja ja laskeskelin euroja. Asuin vuokralla rivitalonpätkässä maaseudulla. Katuvaloja ei ollut, maaliskuussa ei enää tarvinnut otsalamppua koiria ulkoiluttaessa.
Hiukseni olivat pidemmät, punaisemmat ja takkuisemmat.
18.9.2009
Tarkasta päivän kulusta ei minulla ole hajuakaan, mutta mikäli kyseessä oli arkipäivä, olin töissä - samalla työmaalla kuin edellisenä keväänä. Puoliso oli lomautettuna ja remontoi keväällä ostamani talon olohuonetta. Luin enemmän ja juoksin koulutuksesta toiseen hankkimassa välineitä tehdä työni hyvin ja jaksaa työssäni. Muistaakseni juuri 2009 syksyllä ryhmäni pysyi kohtuullisen hyvin yhtenäisenä eikä trafiikkia ollut sen kummemmin. Opetin tyttöjä ja pienen pojan lukemaan suomeksi. Lapsen riemu ja ilo omasta kyvystä vieraalla kielellä liikutti. Yhden tytön isä tuli lakki kourassa ja kyynel silmässä kiittämään, kun lapsi oppi lukemaan - vaimo ei kuulemma ollut saanut oppia.
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat.
17.7.2010
Ei hajuakaan mitä olen puuhannut, mutta heinäkuussa olen oletettavasti nauttinut pitkästä palkallisesta kesälomasta. Ja saanut tietää lievän valituskierroksen läpikäytyä töiden jatkuvan samassa osoitteessa edelleen. Olen mahdollisesti lymynnyt puutarhassa, todennäköisesti lipittänyt valkkaria suureen, sittemmin kaadettuun, mäntyyn kiinnitetyssä riippukeinussa, polttanut ketjussa röökiä ja soitellut tutuille yksinäisenä. Tai ollut kalastamassa puolison kanssa. Ainakin haluan uskoa, että kesälomapäivä on ollut seesteisen aurinkoinen. Hyvä ja rauhallinen. Eikä liian kuuma.
Hiukseni olivat vielä pidemmät ja takkuisemmat.
Huom. En nykyisin työskentele samassa paikassa, saati alalla.
________________________________________________________________________
Tähän kirjoitukseen minut haastoi Yksis. Haasteena oli muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin:
1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?
4. Miltä olet näyttänyt?
Vastaamaan usutan luonnollisesti Tylsyyden, Paukkuliinin ja Mioun tarina kiinnostaisi kovin myös (toki monen muunkin). Ihan jokainen saa ilman muuta tämän parissa puolestani askarrella jos innostusta on. Ihan oli virkistävää, vaikken kovin laajaan muisteloon kyennyt/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt.
Edit. Minkä vitun takia tämä fontti on erilainen kuin yleensä?
Vastaamaan usutan luonnollisesti Tylsyyden, Paukkuliinin ja Mioun tarina kiinnostaisi kovin myös (toki monen muunkin). Ihan jokainen saa ilman muuta tämän parissa puolestani askarrella jos innostusta on. Ihan oli virkistävää, vaikken kovin laajaan muisteloon kyennyt/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt.
Edit. Minkä vitun takia tämä fontti on erilainen kuin yleensä?
Kooste
Töissä luuhatessa ajoittain on järkyttävä kiire, ajoittain taas tasaisempaa - suurin osa duuneistahan toimii juurikin näin. No kas kummaa, kun en enää loista hiljaisina hetkinä tupakkahuoneen tähtösenä täyttämässä ristikoita, kuten vuosia vuosia sitten, on pitänyt keksiä tilalle sijaistoimintaa. Sillä on seurauksia.
Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.
Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.
Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.
Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?
Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?
Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?
Kusipää kuittaa.
Ostin perheelle lokakuuksi lentoliput ja vuokrasin kämpän. Viikoksi tosin, mutta kuitenkin. Melkein on halpaa kuin saippua. Yritin perustella ei-taloperäistä rahanmenoa sillä, että kuun lopulla vaidan vuosikymmentä. Tuntuu harmaalta.
Ostin tyttärelle jokseenkin järeän kasan kestovaippoja. Kestoiluun on muuten helppoa siirtyä, kun on itse töissä ja mies hoitaa homman kotona - pähkäilee paljonko tungetaan imuja taskuun, miettii mistä se nyt falskasi ja minä saan räknäillä toimistossa paljonko oikeen säästetään. No aika paljon.
Sain aikaiseksi varata kirppispöydän (jota puoliso voi lapsen kanssa käydä päivisin sitten järjestämässä). Kasasimme muistaakseni vuonna 2011 useamman laatikollisen kirppiskamaa hinnoiteltuna vinttiin kun ei jaksettukaan myydä. No nyt myydään niin saadaan matkarahaa.
Joko pitää alkaa ahdistua tulevasta väli- ja talvikaudesta ja lapsen pukemisesta? Vai saako vielä hetken odotella?
Impulssikontrollini on taas selvästi heikentynyt. Ääh, onko se sairaus vai ominaisuus?
Lapsen tuoreimman serkun ristiäisiin tuli kutsu, joka oli osoitettu puolisolle ja lapselle. Sanotaanko nyt sitten, että point taken. Lähinnä huvittaa. Ei mulle tulisi mieleenkään kutsua vaikka meidän häihin puolison veljeä lapsineen, muttei muijaa. Edelleen - huvittaa. Puoliso saa mennä itsekseen kekkereille, minä vietän vähät vapaani lapsen kanssa. Mielessä kävi, opettaako lapseni serkkujen äiti jälkikasvulleen samaa kaavaa kuin harjoittaa?
Kusipää kuittaa.
27.7.2013
Roinio
Vanha koulutoveri naapurikylästä saa loppuvuodesta vauvan - taitaa saada moni muukin samoilta nurkilta. Vikkelänä myin hänelle meille jo ihan liian heppoisan useaan otteeseen mainitun caboo-liinan. Hyvä jos pääsee käyttöön. Pieniä pitää aina kantaa ja kantoväline on siinä hommassa aika ihana.
Samainen ystävä on tulossa ensi viikolla hankintaansa hakemaan ja kysyi mahtaisiko meillä olla muuta myytävää ihan pienelle.
Pysähdyin. Mietin. Ja sieltä se hulluus iski. Eihän mitään voi myydä, koska ne ovat tyttären. Sehän saattaa vielä joskus tarvita koon 50 söpöjä pöksyjä ja sitä bodya, jossa se oli ihan tosipieni.
Pysähdyin jälleen. Järkiinnyin aavistuksen. Tyttären nukahdettua yöunilleen (voisko se -vittu- nukkua ne joskus vaikka vain viidessä pätkässä tms.) hiivin jemmalaatikoille ja siellähän ne olivat kaikki. Jemmalaatikoita tosin oli olettamani kahden lootan sijaan kolme plus kaksi muovikassillista talvirompetta.
Itku silmässä kävin sitten läpi ne kaikkein pienimmät läjittäen kolmeen läjään - lähtevät, säästettävät ja ehkä-pino. Melkein harmitti, että kaikki vaatteet oli huolellisesti pesty, ne eivät tuoksuneetkaan siltä pikkuvauvalta, joka vain oli ja öllötti ja joi maitoa ja kipisi.
Lähteväpino on korkea, hyväntekeväisyyspino minulla on jo toisaalla. Ehkä-pino on aavistuksen matalampi, voisi olla oikeasti järkevää luopua niistä koon 56 unihaalareista, mutta ne ovat oksettavan söpöjä. Säästettäviä on kaksi laatikollista. En ole varma mikä minuun on mennyt.
Kaiken keskellä sain itseni kiinni pohtimasta, voinko antaa/myydä eteenpäin lapsen ensimmäisen talvihaalarin? Tai sen loistavan fleece-haalarin, jota se käytti ainakin yhdeksän kuukautta (oli muuten hyvä haalari!)?
Minulla on keskiviikkoon asti aikaa järkiintyä. Joo, on meillä iso talo, muttei ehkä kuitenkaan niin iso, että voin varastoida kaiken, ihan vain nostalgianuuhkimistarkoituksessa.
On tietysti se toinenkin tarkoitus ja syy säilöä, mutta sille en anna vielä periksi. Se vasta olisi hullua.
Samainen ystävä on tulossa ensi viikolla hankintaansa hakemaan ja kysyi mahtaisiko meillä olla muuta myytävää ihan pienelle.
Pysähdyin. Mietin. Ja sieltä se hulluus iski. Eihän mitään voi myydä, koska ne ovat tyttären. Sehän saattaa vielä joskus tarvita koon 50 söpöjä pöksyjä ja sitä bodya, jossa se oli ihan tosipieni.
Pysähdyin jälleen. Järkiinnyin aavistuksen. Tyttären nukahdettua yöunilleen (voisko se -vittu- nukkua ne joskus vaikka vain viidessä pätkässä tms.) hiivin jemmalaatikoille ja siellähän ne olivat kaikki. Jemmalaatikoita tosin oli olettamani kahden lootan sijaan kolme plus kaksi muovikassillista talvirompetta.
Itku silmässä kävin sitten läpi ne kaikkein pienimmät läjittäen kolmeen läjään - lähtevät, säästettävät ja ehkä-pino. Melkein harmitti, että kaikki vaatteet oli huolellisesti pesty, ne eivät tuoksuneetkaan siltä pikkuvauvalta, joka vain oli ja öllötti ja joi maitoa ja kipisi.
Lähteväpino on korkea, hyväntekeväisyyspino minulla on jo toisaalla. Ehkä-pino on aavistuksen matalampi, voisi olla oikeasti järkevää luopua niistä koon 56 unihaalareista, mutta ne ovat oksettavan söpöjä. Säästettäviä on kaksi laatikollista. En ole varma mikä minuun on mennyt.
Kaiken keskellä sain itseni kiinni pohtimasta, voinko antaa/myydä eteenpäin lapsen ensimmäisen talvihaalarin? Tai sen loistavan fleece-haalarin, jota se käytti ainakin yhdeksän kuukautta (oli muuten hyvä haalari!)?
Minulla on keskiviikkoon asti aikaa järkiintyä. Joo, on meillä iso talo, muttei ehkä kuitenkaan niin iso, että voin varastoida kaiken, ihan vain nostalgianuuhkimistarkoituksessa.
On tietysti se toinenkin tarkoitus ja syy säilöä, mutta sille en anna vielä periksi. Se vasta olisi hullua.
26.7.2013
Mjoo...
Aamulla herätys nousi seisomaan sängynpäätyä vasten kello 6.12 ja katsoi parhaaksi huutaa äidin korvaan varsin lujaa. Äiti huokaisi, etsi kädellään tuttia sängystä, kiroili hiljaa, tarjosi tuttia huutavalle suulle tulpaksi, mutta päätyi saamaan tutin takaisin otsaan kopsautettuna. Tissivaiennus auttoi asiaan niin kauan kuin maitoa riitti.
Vieressä hikoillut isä vääntäytyi istumaan, kaivoi lattialta teepaidan, riuhtoi sen päänsä yli ja nappasi kohti sängyn jalkopäätä matkanneen jälkikasvunsa kainaloon jättäen äidin nukkumaan vielä hetkeksi.
Usein käy niin, että äitien on vaikea nukkua jos makuuhuoneen lämpötila on yli 25 astetta.
Aamukahvin muhiessa moccamasterissa, aamupala vatsassaan alakerrassa konttasi äitiä vastaan tyttö. Tyttö kiipesi äitinsä paljaita sääriä pitkin seisomaan ja vaati pääsyä syliin. Äiti nosti lapsensa syliin siitä huolimatta, että oma pissahätä oli kova.
Vessaan yksin pyrkiessään joutui äiti luovuttamaan tyttärensä sohvalla uutisia katselevan lapsen isän hoivaan. Tämä ei lasta miellyttänyt ja huuto oli melkoinen. Lohduttoman itkun ja kiukkuisen karjunnan keskeytti lopulta paikalle purjehtinut kissa, jolle lapsi totesi tyynesti 'nau'.
Vessakäynnin yhteydessä äiti ymmärsi tilaisuutensa tulleen ja luki samalla istumalla aamun uutiset, pesi hampaat, kiinnitti hiukset työnutturalle ja meikkasi kevyesti. Hieman harmitti, ettei ollut ymmärtänyt ottaa päivän työvaatteita mukaan vessaan, jolloin niihin olisi ollut helpompi sujahtaa kuin taaperon avustuksella.
Äiti muisti vessasta poistuessaan avata oven oikein varovaisesti siltä varalta, että tyttärensä olisi oven takana päivystämässä. Tytär oli tällä välin poistunut eteiseen järjestämään kenkiä hyllyltä lattialle kasaan. Lapsen isä oli kaatanut aavistuksen liian pitkään muhinutta kahvia muumimammamukiin ja tapojensa vastaisesti tuonut mukin olohuoneeseen.
Äiti istui sohvalle ilahtuneena juuri käyntiin lähteneestä aamu-uutisten tunnusmusiikista. Taapero konttasi paikalle ja vaati äänekkäästi saada maitoa. Huokaisten äiti nosti lapsen syliinsä ja kaivoi tälle tissin esiin saadakseen rauhassa katsoa aamun uutislähetyksen.
Aamun ollessa vielä hyvin varhainen päätti äiti pukeutua lenkkivaatteisiin ja lähteä lapsen ja koiran kanssa ulkoilemaan ennen töihinlähtöä. Lenkkivaatteiden yllevetäminen osoittautui haastavaksi lapsen roikkuessa toisessa housunlahkeessa, mutta isä saapui paikalle pelastamaan ja siirsi äitinsä perään huutavan lapsen takaisin olohuoneen puolelle pukeutumaan lakkiin ja sukkiin.
Riittävän hassusti ja hurjasti toteutettu liinan kera lapsen selkäänheittäminen sai tytön nauramaan innoissaan, mutta aavistuksen kiukustumaan liinan sitomisen kestäessä mielestään turhan kauan. Kengät piti äidin kiireessä survoa ikävästi jalkoihin, mikä tuntui oikeastaan pieneltä pahalta korvaan huutavaan taaperoon suhteutettuna. Isä kiinnitti koiran kaulapantaan hihnan ja avasi ulko-oven.
Ulko-ovesta kuistille päästyään äiti huomasi heti herättäneensä huomiota. Naapurin eläkeläispariskunta seisoi pihamaallaan tarkastelemassa uteliaina mitä naapuritalossa on tapahtumassa. Vaikka äiti antoi ymmärtää, että utelias katselu oli havaittu, eivät ikäihmiset ymmärtäneet jatkaa omia puuhiaan.
Koira haukkui hihnan päässä äidin avatessa porttia. Selkään ripustettu taapero sai päähänsä matkia koiraa ja innostui varsin kovasti seurueeseen liittyneestä kissasta, jonka tapana oli liittyä aamulenkkiseuraan. Huolimatta aamukasteisesta seudusta, alkoi äidillä nousta hiki pintaan tuttua lenkkiä kiertäessä. Ohiajavista autoista katseltiin tarkkaan aamuista seuruetta.
Kotiin päästyä ehti äiti juuri ja juuri sujauttaa raivostuneen taaperon isänsä syliin, vaihtaa vaatteet, solmia nutturan uudelleen, napata eteisen patterinnupista laukkunsa ja hypätä polkupyörän selkään - ajella töihin. Työpaikan pyörätelineen kohdalla äiti havaitsi komean avainnipun jääneen kotieteiseen taaperon edellispäivän leikkien jäljiltä. Äiti pyöräili hakemaan nippunsa kotoa, taaperolta salaa, jotta vältettiin uudet huutokonsertit, palatakseen taas työmaalle.
Taidan keittää kahvit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)