Teeveekatsaus - hiiitaaasti

Telkkari on lapsen saavuttua maailmaan ollut hyvin pienessä roolissa elämässämme. Lähinnä se on auki aamulla Muumit ja mitä lie sen jälkeen tuleekaan (onneksi ei enää Kaapo) ja iltasella yläkerrassa lapsen mentyä nukkumaan.

Eipä siinä mitään, olen yhdelle elämää aivan varmasti tillittänyt laatikkoa aivan tarpeeksi, kyllästymiseen asti ja lähestulkoon terveydelle haitallisessa määrin, mutta ai että kun iski tämä kauhea flunssa (joka ei muuten vieläkään hellitä, pahenee vain). Karfreitagin kunniaksi lösähdin sohvalle imetyskuoppaan ja päädyin Teemalle, josta en päässyt koko päivänä pois. Jos lasta, flunssaa ja esimerkiksi elämää ei olisi, olisin istunut ja möllöttänyt Jerusalem 24h aamukuuteen saakka.

Pikku hiljaa on alettu kohista hitaasta journalismista, mutta hidas televisio on hiipinyt myös hiljaisena ja vähemmän meuhkattuna mukaan. Olin jo ihastuksissani kun töllöstä tuli Berlin 24h ja eikös näitä ole joku muukin vastaava väännetty. Miten on mahdollista, että koko ajan tulee mukaan uusia ihmisiä, taviksia, jotka ovat arjessaan kiinnostavia ja joista ihan aidosti käy välittämään. Olen tänään potenut jonkinlaista telsumaratonkrapulaa, orastavaa kaipuuta - mitä niille kaikille täysin erilaisille ihmisille tänään kuuluu?

Jerusalem tapahtumapaikkana ei ole kaikkein yksinkertaisin, se nyt lienee selvää, mutta ihailen sitä miten kiihkottomasti tekijät ovat tuoneet eri näkökulmat esiin. Kullakin haastatellulla on oma näkemyksensä, oma tilanteensa, oma tulkintansa - se jokaiselle suotakoon. Minulla on oma näkemykseni, oma tulkintani omassa tilanteessani siitä mikä on oikein ja oikeutettua. Enkä varmasti ole oikeassa.

Kunpa ihan jokaisena tylsänä juhlapyhänä tulisi uusi 24h. Ei typeriä ja vaivaannuttavia kokoperheen leffoja, sitcom uusintoja, saati halvalla hankittuja Norjadokkareita.

Huomautettakoon vielä, että hitaan telsun tekeminen vaatii taitoa, näkemystä, älyä ja oletettavasti hurjia resursseja. Paskaakin on toki nähty, kuten suorastaan legendaarinen Juhannusjuna, joka matkasi 2012 Helsingistä pohjoiseen. Lapseni oli viikon ikäinen, me todellakin silmät sikkuralla katselimme sitä sontaa pientä nyyttiä ihmetellen, shokissa. Että jätti sekin jälkensä.

Lauantait pelastaa nykyisin Avara luonto, joka on saanut uuden, sosiaalisen muodon (kuulemma yhden arvion mukaan minun keksimänäni, meriitti kai sekin). Joudun kuitenkin harmittavan usein vaihtamaan kanavaa mikäli eläinvauvat ovat pulassa. Liekö imetys vai ihan pelkkä äitiys, samaistuminen. Samaistua kai me kaikki telsun edessä haluamme - hallitusti ja hillitysti.

Palataksemme nopeasti Jerusalemiin: Minua muuten edelleen silloin tällöin huvittaa kauan kauan sitten istumieni Ylioppilaskirjoitusten reaalikoe, jossa vastasin uskonnon kysymyksiin - filosofian rinnalla. Uskonnon ensimmäinen kysymys kuului kutakuinkin: Mitkä ovat Lähi-idän kriisin uskonnollishistorialliset syyt? Siitä sitten mind mapia vääntämään. Sen sijaan biologian ensimmäinen kysymys kuului: Mikä on osteoporoosi? Ei oltu ihan isketty kysymysten vaatimustasoa rinta rinnan.