Lapsena pitkäperjantai oli muistaakseni kamala. Kauhean pitkä ja tylsä, kelikin kurja, vanhemmat jotenkin surumielisiä ja harmaita - jossain kai häämötti lauantain ja virpomisen odottelu (kyllä, rannikolla tehdään kaikki väärin), en tosin enää kouluiässä juuri virponut, sillä asuimme kaupungin keskustassa kerrostalossa ruotsinkielisten eläkeläisten seassa. En puhunut ruotsia, eivätkä he suomea. Jo tuolloin koin ovelta ovelle kiertämisen vastenmielisenä.
Puoliso on lapsen kanssa puistossa. Läheisen - paremman - päiväkodin puistossa, joka on oikein EU-säädösten mukainen, toisin kuin yksikään kaupungin puutarhaosaston ylläpitämä puisto. Arvelen, että lopetan puistoista valittamisen ja jankkaamisen siinä vaiheessa kun minun ei niissä tarvitse enää luuhata. Parissa vuodessa siis, toivottavasti.
Minä kiipesin yläkertaan siirrettyyn työhuoneeseen luuhaamaan internetissä. Kärsin kolmatta tai neljättä päivää ikävää flunssaa, joka omaa kurjasti piirteitä allergiasta, mutta tulehduksilla maustettuna. Nostaisi edes kunnon kuumeen ja polttaisi tulehdukset pois, mutta ei. Hyvä kai niin kauan kun lapsi on terve. Tähänhän nämä pääsiäiset aina menevät - jos ei sairasta pää, sairastaa kroppa.
Yle on ilahduttavasti pääsiäisviikolla esittänyt Pikku Kakkosen perään vanhoja lastenohjelmia. Eilen tuli hartaasti odottamani Hapsiainen, joka oli edelleen hämmentävällä tavalla hypnoottinen kaikessa kehnoudessaan. Kössi Kenguru jatkui ja jatkui ja oli typerä. Histamiinikin oli hämmentävä - ihan kiva, mutta taisin suhtautua siihen jo lapsena ristiriitaisin tuntein. Vanhoja lastenohjelmia katsellessa on tullut valtavan voimakkaasti esille se, miten räikeästi ne onkaan oikeastaan tehty aikuisille. Ei siis ihme, että jutut menivät kakarana yli - ja minähän teeveetä penskana tuijotin.
Flunssa- ja allergialääkepöhnä tympii. Tekisi mieli ulos vesisateeseen hurtan kanssa, mutta sen todennököisesti kärsisi keuhkoissaan välittömästi. Tekisi mieli tehdä vähän töitä pois alta, mutta itseä tyhmempien pikkupomojen itsetunnon voitelu ja lutkutus ei innosta. Pitäisi kiillottaa ansioluetteloa ja laatia hakemuksia, mutta tiedän vain harvoja vastenmielisempiä hommia. Ei voi liikkua, ei voi touhuta, mutta makaamiseen ja nukkumiseen on liian reipas.
Siirryn tämänkin turhan rutinan ääreltä vaeltamaan pitkin pinterestiä.
Tää päivä on sateinen ja harmaa myös täällä pohjois-pohjanmaalla, poika ulkoili papan kanssa pari tuntia minun maatessa lamaantuneena sohvalla katsoen sitcomeja. Ruuan jälkeen kuuntelin Vartiaisen Jenniä ja itkaisin miehen kainaloon muutamat kyyneleet ja kappas, sain sen verran itseeni virtaa että otin koneen ja paukaisin oparin pariin (vain koska on ihan pakko).
VastaaPoistaTäällä kirvelee nenää ja poskionteloita, en tiedä onko nuha vai allergia, pojalla nuha, mut omalla kohdalla toivon allergiaa, ei vaikuttaisi reeneihin niin kovin...
Pinterest on kaveri!