Tarkastettu

Meidät on tarkastettu. Minun ja tyttären tila on hyväksyttävä. En tiedä jaetaanko tässä yhteydessä kiitettäviä arvosanoja.

Lääkäritäti oli yllättävänkin asiallinen, paitsi:
"Kirjoitanko sulle masennuslääkereseptin?" Olimme vaihtaneet yhteensä kolme lausetta, mukaanlukien onnittelut lapsesta ja kiitoksen onnitteluista.

Jouduin siis taas vakuuttamaan etten ole masentunut. Syntymän jälkeen on päälääkkeitä tarjottu nyt laskujeni mukaan viisi kertaa. Eri tahoilta. Voisi olla rakentavampaa tiedustella ensin vointia ja mielialaa, ja vasta niiden perusteella arvioida lääkityksen tarvetta.

Vääntöä tuli myös ehkäisystä. Ilmoitin, että hormonaaliset ja kierukka ovat poissuljettuja. "No entä hormonikierukka?" HALOO?
"Mitä ehkäisyä käytitte ennen raskautta?" No ei mitään, Sherlock.

Lapsi on kunnossa, kasvaa kauhean kovaa vauhtia, eikä kitissyt, itkenyt tai karjunut kertaakaan koko seikkailun aikana. Hauska on luonteeltaan mielestäni hän. Joka päivä hauskempi ja jännittävämpi ja ihmeellisempi - ja rakkaampi.

Kaksin

Puoliso palasi töihin. Päivä 2 kaksin tyttären kanssa. Tosin ei me eilen juuri kaksin oltu, äitini vietti vapaapäivää lapsenlapsensa kanssa. Minä kävin marketissa. Se oli yhtä jännittävää kuin ennen tytärtä.

Tänään ollaan kaksin. Tytär on unilla. Nukahduksen jälkeen kävin paniikkisuihkussa, paniikkipuin ja paniikkiruokailin - yhteensä 10 minuuttia. Ennen nukahdusta tytär vietti elämänsä ensimmäiset minuutit sitterissä äidin maailmanlopun vessahädän johdosta. Nyt on tylsää. Teeveestä tulee Vanessa ja pikkuväki; tekee mieli tunkea esmes kynä silmän läpi aivoon ja vääntää. Tai vaihtaa kanavaa.

Eilen koin jonkinlaisen pysähdyksen ja olin hetken surullinen tajutessani, että olen melko tehokkaasti sidottu kotiin seuraavat kuukaudet. Onhan se etuoikeus ja toki haluan lapsen kanssa olla, mutta pikkuinen ahdistus ja alakulo hiipi kylään. Minä tykkään käydä töissä (tosin se duunipaikka tällä hetkellä uupuu).

On toki ollut luksusta, että lapsen elämän ensimmäiset kuusi viikkoa olemme oleskelleet kotona koko perheen voimin. Puolison sairasloma-isyysloma-kesäloma-kombo oli jokseenkin toimiva. Väitän, että pehmeällä laskulla on ollut vaikutusta myös omaan mielialaan.

Haluaisin onnitella sitä googlettajaa, joka on blogin äärelle löytänyt haulla "supistus pieru". Toivottavasti löysit etsimäsi.
Oletan, että haun "panettaa" googlettaja on joutunut pettymään.

Meillä on tänään neuvolapäivä. Oikein jälkitarkastus ja lapselle jokin ronkinta. Saattaa olla, että joudun raapimaan myöhemmin aiheesta sanasen. Tämä siksi, että minulla on asennevamma. Autoilu kaksin lapsen kanssa jännittää.

Tylsää?

Meillä on jokseenkin tasaista. Nukutaan, syödään, seurustellaan, syödään, nukutaan jne. Välillä on pistäydytty jopa kodin ulkopuolella.

Kodin ulkopuolella on ajoittain jännittävää. Siksi olemme liikkuneet paikasta toiseen perheyksikkönä. Äiti ajaa, iskä ja tytär matkaavat yhdessä takapenkillä. Tämä siksi, että olen niin järkyttävän erinomainen kuski, etten kestä istua puolison kyydissä.

Torstaina vierailimme seudun puutarhamyymälöissä. Tuloksena tyhmin aivopieru ikinä. Istutusloota koirankopin katolle. Inspiroiduin hirvittävästi jostakin ALAN lehdestä.

Lopputulos on ehkä vähän säälittävä, tavallaan jopa hellyyttävä. Saavutuksista komein oli tässäkin prosessissa se, että imetin taimitarhassa, eli poissa kotoa. Koen asian melko vapauttavana. Yes, we can.

Arvelen, että kulman takana vaanii uusi kriisi. Elämä on tasaista, lapsi kasvaa ja kehittyy, parisuhde on hengissä, koti pystyssä ja jokseenkin siisti. Sosiaalista elämää ei ole, muttei sitä ollut ennenkään. Jonkin on pakko kohta käsähtää niskaan - nyt on liian hyvin.

Taimisto on muuten ruotsiksi plantskola, mikä on mielestäni söpsöä.

Puhelimen blogger on rasittava.

Kirkastuu

Eilen oli hauska päivä. Vauva oli kovin hyvällä tuulella. Äiti myös. Ei tehnyt mieli rutista turhuuksista saati mitättömyyksistä. Kolmeen otteeseen falskannut vaippakaan ei rieponut muita kuin pissassa lilluvaa tytärtä.

Tekee mieli hinautua ulos puutarhaa rassaamaan. Mahdollisesti jopa suunnata perenna-aleen. Koirankopin, jota vain kissat käyttävät, katolle voisi nikkaroida ja säätää istutuslootan. Saattaa tosin olla, että vetäydyn ainoastaan unille.

Kaipaan kovasti selitystä mielialan hirvittäville vaihteluille. Miksi päivittäin heittää maailmanlopusta ihan kivaan? Ja jokseenkin ennustamatonta on vaihtelu. Onko syy hormonaalinen vaiko välittäjäaineistoissa vai ihan vaan kehnossa luonteessa? Loputon tasaisuus ei toki ole kenellekään hyväksi, mutta ääripäissä eläminen ottaa pidemmän päälle jokseenkin koville.

Huom! Suosittelen varomaan äitiyspakkauksen lämpömittaria. Meillä se kesti ainakin viisi käyttökertaa, kunnes väitti eilistä stanankuumaa kylpyvettä 35 asteiseksi. Saman mittarin mukaan kylppärissä on tänään 15 astetta lämmintä. Mittari muutti roskiin. Kiitokset laadusta sinne kelaan!

Neuvola ja rokotuksista

Vielä tulee päivä, jolloin en koe tarvetta avautua neuvolakäynneistä. Se ei ole tänään. Mutta neuvolassa käytiin riisumassa lapsi alasti ja pukemassa sille vaatteet takaisin. Vasta lopuksi pääsi huuto.

Mikä helvetti mua vaivaa, kun en pysty suhtautumaan asiaan tukipalveluna vaan koen touhun kyttäyksenä?  Yritin tosin tiedustella, mitä tehdä vauvan punaiseksi hautuneelle kaulapoimulle. Täti ei tajunnut ja kertoi hormoninäpyistä, kunnes totesin, että nyt ei olla samassa asiassa ja lapsen näpyt ei ole ollenkaan niin pahat kuin viikonloppuna.

Napaa se rassasi taas ja kortin mukaan lapsi on virkeä tyttö, vaikka se reppana oli kaikkea muuta kuin virkeä. Kehno arvio mielestäni.

Puolentoista viikon kuluttua on mentävä jälkitarkastukseen. Samalla tarkastellaan lasta. En saanut kysytyksi pitääkö tohtorille esitellä toosa, kun sieltä ei ole mitään ulos punnattu. Pissata kuulemma pitää ja painoa mittaavat sekä äidiltä että lapselta. Eikö tämä koskaan lopu? Onneksi rumbasta saa varmaankin sen tärkeän lapun kelalle, että saa nauttia ruhtinaallista vanhempainrahoitusta.

 Samassa yhteydessä täti aikoo aloittaa lapseni rokotusohjelman. Kuuden viikon iässä, sillä kuusi viikkoa on raja rotavirusrokotteelle, joka yleensä annetaan kahden kuukauden iässä. Tiedustelin kyllä miksi rokotteelle on asetettu ikäraja. Minulle kerrottiin mitä vastaan rokote on kehitetty. Alan epäillä, että ilmaisuni on pielessä. Täytyyhän sen olla kun mikään ei mene perille ja täti on kuitenkin suomenkielinen. Voin tosin päättää rokotteesta vasta paikanpäällä. Hienoa.

 Rokottaminen on seudulla ollut jo jonkin aikaa hyvin ristiriitaisessa maineessa. Tarkkoja lukuja en muista, mutta muutamissa seudun kylissä jopa puolet lapsista jätetään rokottamatta, mikä on aiheuttanut jo jonkin verran sairastelua. Kaupungissakin taisi rokottamattomien osuus olla kymmenissä prosenteissa.

Rokottamatta jättäminen paisui syksyllä niinkin suureksi, että THL lähetti asiantuntijoitaan pitämään oikein tiedotustilaisuutta asiasta kiinnostuneille. Olin paikalla työn puolesta. Kaksikielisessä tilaisuudessa ensin itsensä esittelemättä jättänyt terveyskeskuksen johtava lääkäri kertoi taudeista ja rokotuksista yleistä asiaa - ruotsiksi. Myönnän, että jokseenkin haastavaa oli asiaa seurata, kun ei ole tautisanasto kovin hyvin hanskassa. THLn tutkija kertoi tämän jälkeen ruotsiksi, miten rokotteita kehitetään ja viimeisenä THL:n varsin mainio Hanna Nohynek puhui suomeksi siitä, miksi rokotetaan ja mikä siinä sikainfluenssatouhussa meni pieleen. Harmillista oli se, että Hanna puhui asiaa rehellisesti ja hyvin, mutta paikallinen väestö ei asiaa ymmärtänyt - kielen takia. Kas kummaa.

 Asiasta saa olla mitä mieltä huvittaa, mutta minun lapseni rokotetaan. En millään viitsi ottaa riskiä, että näiden rokottamattomien takia tartuntataudit leviävät myös meille. Minä en myöskään halua, että lapseni tartuttaa jonkun, jonka immuunipuolustus on niin heikoilla, että häntä ei voida rokottaa. Seuraukset kun saattavat olla kohtalokkaat.

Sivuvaikutuksia on - vakaviakin - eletään sen mukaan mitä tuleman pitää. Täyttä suojaahan ei kukaan voi taata. Riskeistä on hyvä olla tietoinen, mutta lähdekritiikkikin on suotavaa; seikkaili sitten sen huhhuh.info-sivuston syövereissä tai viranomaisten virallisilla tiedoilla.

Muutaman vuoden ajan tuli ihan kotimaassa paiskittua töitä niiden kanssa, joita ei rokoteta, kun ei ole millä rokottaa. Tuli tubit ja poliot tutuiksi.

Hankalaa.

Lapsi on kasvanut viikossa reilut 400 grammaa. Saanee riittävästi ravintoa.

Vala

No nyt on käyty juhlallisesti allekirjoittamassa lappuja sosiaalitoimistossa.

"Onkko teillä lapsi kotuna?" No ei, autossa odottaa, jätettiin ikkunaa raolleen ja vesikuppi penkin alle.
"Sinä puhu suomi o du e svensksprååkig."
"No se yhtä paljon paperi kun osta asunto." Ei ole, talossa oli enemmän.
"No nyt se on paperi ruotsi. Tämä programm vähän huono vaihta kieli." Muistaakseni minulla on niitä kielellisiä oikeuksia, joista useampaan otteeseen muistutin täti Lastenvalvojaa, koska olen kusipää.
"Om mamma ska nu underskriva här ja isä laitta nimi tähän." Olisi edes johdonmukainen kielen kanssa. Teimme selväksi, että pelkkä suomi riittää.
"Onko sinä pahalla päällä?" No olen, koska en pidä siitä, että asiointi äidinkielelläni on haastavaa; lapsen, jonka äidinkieli on suomi papereissa lukee isolla, että flicka ja osoite on ruotsiksi. Muun muassa. Ja suomeksi pyytämäni paperit ovat ruotsinkielisiä - johdonmukaisesti.
"Nyt sinä virallinen isä, että ett stort grattis!" Nice.

Ihanaa tämä kaksikielisyys. Se on kuulemma rikkaus.

Minusta on nöyryyttävää allekirjoittaa papereita, joissa vannon, etten ole nainut muita kymmenisen kuukautta sitten. Vain siksi, että en ole aviossa. Syrjintää on se.

Ymmärrän toki isyyden vahvistamisen merkityksen. Lapsella on oikeus isäänsä ja se tulee hälle taata. Tapa vain on aivan käsittämätön jäänne ties miltä vuosisadalta. "Nyt lapsi oikeus isä perinttö." No on se vähän muutakin.

Voisiko asiaa tehdä yhtään helpommaksi? Jos isyydessä ei ole epäselvyyksiä, miksi kirjoitella siitoskertomuksia ja vakuutteluja; jospa vaikka viimeisellä raskauspätkällä allekirjoitettu lappu aiheesta riittäisi. Ongelma- ja erikoistapaukset sitten erikseen ja nekin kiitos äitiä syyllistämättä.

Kerrankos sitä tulee sossussa vakuutettua, että jyystetty on ja toi se oli. Tarkkaa päivämäärää ja kellonaikaa ei tarvittu vaikka kerroin paljastavani sen ilomielin.

Minun ei ole hyvä asioida yhtään missään. Tai sievän sosiaalisen käytöksen harjoitukset on taas aloitettava lähisiwasta.

Edit. Onkohan siellä Suomessa virastoasiointi yhtä riemastuttavaa kuin täällä vai onko minulla jokseenkin ruusunpunaiset muistot vuosiltani Keski-Suomessa? Asenne- vai kielivamma? 

Sylettää

Päivä lähtee leppoisasti käyntiin katselemalla aikuisen miehen oikuttelua kuudelta aamulla. Meillä on vierashuone ja olohuoneessakin sänky. Jos tyttären ruokailu häiritsee, vaihtoehtoja on kyllä. Myös ovi.

Siitä se vitutus sitten lähti.

Lapselle saapui jälleen vaatelähetyksiä. Ilmeisesti lähipiirissä (suku) arvellaan, että lapsiraukka pyörii täällä alastomana.
Laskin, että koossa 62 on erilaisia housuja ainakin 23 kappaletta. Bodyja en jaksanut laskea, mutta samoja typeriä kirahvikuvallisia on kolme. Samassa koossa.

JOS LÄHIPIIRIISI SYNTYY LAPSI JA HALUAT HÄNTÄ MUISTAA, OSTA KIRJA tai kysy tarvitaanko jotain. Tai anna sille rahaa.

Jälleen joo, lahjahepo ja sen suu, mutta seuraava joka tänne tuo yhdenkin vaatteen - syö sen vaatteen.

Vituttaa maata sohvalla, vituttaa mennä nukkumaan. Vituttaa "herätä" aamulla.

Lapsi parka.