24.3.2014

Lastenmusiikin uhat ja mahdollisuudet

Uskoni lastenmusiikkiin on palautumassa hiljalleen. Taannoisen, suorastaan paskan muskarikokemuksen päälle kesti pitkään ennen kuin pystyin edes laulamaan lapselle. Nyttemmin muskarimuijan joikuaminen jo naurattaa, mutta hyvin herkistyneessä tilassa se oli kyllä aivan järkyttävää paskaa. Loilotetaan ja hiivitään kuin intiaanit - voi jumalauta.

 Höyryämisestä asiaan. Lapsen saavuttaessa muistaakseni korkeintaan puolen vuoden iän hommasin innoissani hänelle Suomen lasten laulukirjan, joka on kelpo otos vanhoja ja uusia lastenlauluja. Toimittajana pikaisella kuukkeloinnilla Essi Wuorela, jonka ikätoverini muistavat lähinnä maikkarin kamalasta Super-Essi -sarjasta, jota seurasivat mm. Turtlekset, James Bond Junior -piirretty ja tietenkin Musta Ori, jota odotettiin koko lauantai(vai sunnuntai-?)aamu. Alec se siellä aina seikkaili hurjaa laukkakyytiä.

Palaanpa asiaan. Suomen lasten laulukirjassa on ilahduttavasti nuotteja, mikä on toki mukavaa jos niitä osaa taitavasti lukea. Olen uskotellut itselleni, että nuottien lukutaito vastaa kyrillisten tai kanjien lukemista; eli kyseessä on taito, jota osaan vähän, mutten riittävästi - innostun aina välillä ja sitten lopahtaa ja ruostuu entisestään. Tällä hetkellä kotona on musiikkivempeleistä edustettuna kaikenlaisten lasten rummuttimien ja heiluttimien lisäksi kitara. Kannattaa kokeilla kitaransoittoa taaperon kanssa. On meinaan pinnaa kasvattavaa hommaa.

Eli soitto on hankalaksi havaittu ja ajoittain itsekseen, ilman säestystä joikaus ottaa koville. Soiva laulukirja siis pelasti - oletettavasti olen siitä jo vouhannut (en muista oliko se laarilla vai toisaalla). Jos en minä niin kaikki muut sen ovat jo puhki kehuneet ja ihan syystä. Jos 50 biisistä jopa 40 on parempia kuin ihan kelvollisia, Terese Bastin kuvitus on suorastaan loistava ja lapsi tykkää niin minähän laulan.

Ajottain on kuitenkin hetkiä, kun äiti ei jaksa laulaa. Yhden lapsen hiljaisessa perheessä on siis investoitu myös lastenmusiikkiäänitteisiin ja voi hyvän tähden sentään millaista paskaa se genre sisällään pitää. Jos Mikko Alatalon Känkkäränkät ja Karkkipäivät ovat oikeasti parhaasta päästä, niin suorastaan fyysistä tuskaa aiheuttavat välillä lapsikuorojen, huonojen sovitusten ja tekoreippaiden setämiesten esittämät laulut, joissa surutta lauletaan mitä uskomattominta paskaa. Näitä levyjä sain vinon pinon entiseltä kollegalta tarpeettomina. Kiitos vain.

Puhumattakaan Benny Törnroosista. Paapapapaaa ja maamamamaa nyt on joka tenavan suosikki, mutta joskus haluaisin tökätä artistia kipeästi kylkiluiden väliin ja tiuskaista: "Tältä meistä vanhemmista tuntuu ja se on sinun syysi!!" Rallatilaa joo. Muumilevy siirtynee meillä piakkoin tiskikoneeseen.

Pelastuksen on tuonut taas kerran Soili Perkiö, joka on säveltänyt Liisa Kallion lorut lauluiksi. Pikku Papun laulut, joka taisi olla vuonna 2012 vuoden lastenlaululevy on ihana ja lapsi rakastaa sitä.

Lapsen isoäiti toi viikonloppuna Hannele Huovin ja Soili Perkiön Muumiperheen lauluretken mukanaan ja sitäkin voi ihan ilokseen kuunnella ja katsella. Kivat, ihan fiksut sanoitukset, kaunis musiikki - ilahduttavaa.

Lastenmusiikin ei tarvitse olla tekoreipasta änkkädänkkää, jota kuunnellessa, saati katsellessa on vaivautunut olo. Olenko muka ainoa äiti, joka on joskus miettinyt, miksi niiltä Fröbelin Palikat -ukoilta näkyy melkein kaikista esiintymisasuista haaroista läpi?

Minä laulan lapselle paljon ja mielelläni, nyt kun se on taas luontevaa. Varsinkin pukeminen on helpompaa kun samalla lauletaan. Lapsi on myös itse alkanut laulaa - vaikka edes yksinkertaiset sanat eivät vielä ihan taitu lauluun saakka, sävel osuu kohdilleen täsmällisesti ja tarkasti - ja ihan selvästi se tuntuu lapsesta ihanalta.

3 kommenttia:

  1. Meillon tuo samainen laulukirja, äiti tosin ei tiedä nuoteista yhtään mitään. Laulut on ollut katkolla, aina kun alan laulaa niin poikaa kiljaisee ison ein ja pudistaa päätään. Kiva, sekin on tajunnut miten onneton laulaja mamma on :D

    En ole jaksanut itse kirjoitella, olen hahmotellut viime viikosta saakka oikein isoa pahanolon oksennusta ja ehkä uskallan kirjoittaa sen huomenna valmiiksi, samalla kun soittelen apua joltakin ulkopuoliselta Hitto mitä tää kevät on tehnyt mun pääkopalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö, ei se ole äidin lauluäänelle protesti vaan tietenkin ilmaisu, että nyt ei vain ole hyvä hetki.

      Hyvä kun sait oksennettua. Toivottavasti joku taho ottaa nyt tosi hyvän kopin.

      Poista
    2. täytyy hommaa toi soiva. ja pikku papu. koska vaikka mimmit on ihania, jotain muutakin vois jo kuunnella.

      Poista

Kommentoi pois - kunnioitathan yksityisyyttä.