Lopun alkuja

Taisi päästä ehkä viimeinen työpäivä tänään. Ankaraa seuraajieni perehdytystä projektin jatkokiemuroihin. Parasta oli intialainen lounas. Pieksi työmaaruokalassa nautitun pussipuuron omenalla.

 Valitettavasti päivään sisältyi kovin runsaasti juoksentelua paikasta toiseen, myös pitkin kaupunkia, mikä alkaa tuntua - lantiossa. Päivän päätteeksi äitiyspoli ystävällisesti tavoitteli minua (jättäen myös vastaajaan viestin, jossa arvosteltiin kovaan ääneen suhdettani neuvolaan ja verikokeisiin - puhelimenkäyttöä sietäisi ehkä siellä vähän harjoitella jos haluaa kälättää tavoiteltavasta ääneen). Tavoittelin takaisin, soiton aiheena oli neuvolasta polille saapunut pino lähetteitä, jotka koettiin mystisiksi. En osannut valitettavasti kertoa, miksi niitä on niin monta - saati lähetetty ollenkaan, minkä jälkeen vointiakin tiedusteltiin ihan asiallisesti. Ihan kaikkea minä en keksi itse.

 Synnytystapa-arviota (tällä kertaa nimellä kontrollikäynti - kuka näissä pysyy mukana) aikaistettiin viikolla. Komennus kävi myös levätä ja mitata ahkerasti paineita. Jos alapaine nousee yli 90, tulee läksiä polille. Kun tulin kotiin se oli kyllä yli sadan, mutta lepäilin sen alas. Mene ja tiedä. Käyn huomenna neuvolassa kusella ja jos sitä ennen on kehno olo, päästelen polille.

 Että tänään oli ehkä viimeinen työpäivä. Ehkä se on huomenna. Ehkä perjantaina. Määh.

 Joko mun pitää pakata se synnytyskassi?
Ja saako sitä kutsua synnytyskassiksi jos tuo on edelleen pyrkimässä varpaat edellä maailmalle?

Ilo & angstaus

Pitkäperjantai on aina ollut loputtoman tylsä. Joskus kai oli aika, kun kyseistä vapaapäivää saattoi viettää krapulassa, muttei se sen lyhyempi saati hauskempi ollut. Koska herään joka tapauksessa - vapaapäivä tai ei - viimeistään seitsemän jälkeen (juostuani vessassa vähintään kolme kertaa yön aikana), päivät ovat varsin pitkiä.

Päivän pituuteen voisi kaiketi vaikuttaa valitsemillaan aktiviteeteilla. Olen keskittynyt katselemaan töllöä (aamusta vanhaa ER:ää dvd:ltä, sen päälle Simpsonit maratonia jne.) sekä ruokailemaan reippaasti. Luonnollisesti puoliso valmisti ruoan ja leipoi. Kiukuttelin, kun kakku paloi. Puoliso myös käytti nuoremman koiran metsässä lenkillä ja hioo parhaillaan tulevan lastenhuoneen seiniä, jotta voimme mukavasti hoitaa parisuhdetta tapetoimalla.

 Päivä on siis pitkä jos syö, kyttää teeveetä ja tietokonetta sekä nukkuu. Harkitsen hinaavani vanhemman koiran lievälle tepastelulenkille. Lähtöä hidastaa kuitenkin epämääräinen ahdistus ulkoilmasta sekä tieto siitä, että jos siirryn turhan pitkän matkan päähän kotoa, en pääse sohvalta ylös loppupäivänä ja saan itkien ja huutaen kääntää yöllä kylkeä ja vääntäytyä vessaan varsin hitaasti.

Neuvolasta saadussa Libero-firman neuvontakirjassa sanotaan: Yli puolet kaikista raskaana olevista naisista kärsii alaselän kivuista tai lonkkakivuista. Joillakin kipu on niin voimakas, että he kokevat sen heikentävän elämänlaatuaan. Opus jatkaa: Liikunnan on osoitettu lievittävän selkäkipuja ja lonkkakipua. Minä jatkan: paskaa. Ja kuka näitä kirjoittaa? Ja kenelle näitä kirjoitetaan? Ja miksei missään kohdin mainita lähdettä?

 Ensinnäkin, kun neuvolasta vaippafirman mainoskirjanen juhlallisesti ensimmäisellä virallisella käynnillä tulevalle äidille ojennettiin, kertoi harjoittelija kyseessä olevan kaikista parhaan oppaan ikinä. Okei. Minusta tuo opas heikentää elämänlaatuani. Samoin se neuvolan harjoittelija (joka tosin puhui kelvollista suomea, mikä oli hämmentävää). Kyseisessä oppaassa esitellään kuvituksena muun muassa ylipainoinen äiti, jota voidaan onneksi kuvatekstin mukaan kouluttaa neuvolassa pudottamaan painoa.

 Joka tapauksessa, uloslähtöä on harkittava, sillä raskausaikana tulisi ulkoilla vähintään 180 minuuttia viikossa (ja leivän päällä tulee olla vähän margariinia, mutta vain yksi viipale vähärasvaista max 17 % juustoa). Syystä tai toisesta en raskausaikana ole juuri onnistunut hahmottamaan isoja kokonaisuuksia vaan tarrautumaan tyrkytettyihin nippelitietoihin, joista revinkin sitten vitutusta varsin tehokkaasti. Kokonaisuuksien hallinnan heikkous hieman häiritsee työrintamalla, jossa nimekkeenä on koordinaattori, mutta toistaiseksi on selvitty. Jopa rasvaista juustoa vetämällä.

 Lastenhuoneen tapetti on tapettitehtaasta. Sen nimi on ilo. Tulen palaamaan iloon. Mielenkiintoinen pieni sana, joka on poikinut paljon pahaa. Tosin myös hupia.

Täytynee tarkistaa, että puolisolla on hengityssuojain.